Hae tästä blogista

tiistai 30. syyskuuta 2008

EnergyTube

EnergyTube -energiaporetabletin lanseeraus on hieman myöhässä aiemmin ilmoitetusta aikataulusta, mutta uskoisin tuotteen olevan markkinoilla lokakuun puolivälissä.

Ei melamiinia meidän tuotteissa

Kiinalaisten hämmentämä melamiinisoppa paisuu paisumistaan. Myös Suomen viranomaiset ovat - ihan syystäkin - ruvenneet jäljittämään kiinalaista maitojauhetta sisältäviä tuotteita. Itse asiassa meillekin tuli tänään kontrollipuhelu Oulun ympäristöviraston hygieenikolta. Kuulemma soittelevat läpi Ouluun alueen yritykset, joiden tuotteissa voisi olla kiinalaista maitojauhetta. Aihe ei ollut kuitenkaan meille relevantti, sillä

1. Manninen Nutraceuticals Oy:n tuotteissa ei käytetä lainkaan maitojauhetta.

2. Kaikki Manninen Nutraceuticals Oy:n käyttämät raaka-aineet valmistetaan EU:ssa.

Maitojauhe on varsin harvinainen ainesosa urheiluravinteissa, mutta jotkut firmat lisäävät sitä pieninä määrinä proteiinijauheisiin antamaan "maitomaisen" maun veteenkin sekoitettuna. Jos käytät maitojauhetta sisältävää proteiinijauhetta, kysy tuotteen markkinoijalta missä heidän käyttämänsä maitojauhe on valmistettu. Ja älä usko pelkkiä puheita, vaan pyydä kirjallista näyttöä asiasta. Melamiinin kanssa ei kannata pelleillä.

maanantai 22. syyskuuta 2008

EnduMax - Uuden sukupolven urheilujuoma













Tuomme markkinoille lähitulevaisuudessa lähinnä kestävyysurheilijoille suunnitellun, uuden sukupolven urheilujuoman. Tuotteen nimi on EnduMax. Tuotteen koostumus on tarkoituksella varsin yksinkertainen, jotta mahalaukun tyhjentyminen olisi optimaalista kuormituksen aikana. Hiilihydraatit (mm. OsmoPure) ja proteiinit (HydroISO) on sisällytetty tuotteeseen suhteessa 4:1. Samaa sekoitussuhdetta on käytetty useissa tutkimuksissa, joissa on verrattu perinteisen urheilujuoman (pelkkiä hiilihydraatteja) vaikutuksia uuden sukupolven urheilujuomiin (hiilihydraatit + proteiinit). Uuden sukupolven urheilujuomat ovat ylivertaisia perinteisiin urheilijuomiin verrattuna. (kts. kirjallisuusviitteet alla). EnduMax -valmisteen hiilihydraatit tulevat useista lähteistä; tämä mahdollistaa maksimaalisen hiilihydraattien hapetuksen ("polton") kuormituksen aikana (kts. kuvio). Lisäämme tuotteeseen mahdollisesti myös kofeiinia, joka myös tehostaa hiilihydraattien hapetusta kuormituksen aikana (Yeo et al. 2005). EnduMax -valmiste sisältää luonnollisesti myös natriumkloridia. EnduMax -valmisteessa käytetään samaa appelsiini-lime -makukonseptia kuin HydroISO ja Neuro Overdrive -valmisteissa, joten tuote sisältää luonnostaan runsaasti antioksidantteja. EnduMax -valmiste soveltuu erinomaisesti myös kestävyysurheilijoiden palautusjuomaksi.

Muuten, perinteinen väite, jonka mukaan proteiinin nauttiminen kuormituksen aikana saattaa "horjuttaa" nestepainoa, on täysin virheellinen. Esim. Seifert ym.: "contrary to popular misconception, adding protein to a carbohydrate-based sports drink ... led to improved water retention by 15 % over [a carbohydrate-only sports drink] and 40 % over plain water." Eli hiilihydraatti-proteiini -sekoitus oli 15 prosenttia tehokkaampi nesteretention kannalta kuin perinteinen, pelkästään hiilihydraatteja sisältävä urheilujuoma.

Kirjallisuusviitteet

Harmon JH, Burckhard JR, Seifert JG.: Ingestion of a carbohydrate-protein supplement improves performance during repeated bouts of high intensity cycling. Medicine & Science in Sports & Exercise. 39(5):S363, 2007.

Valentine, R.J., St. Laurent, T.J., Saunders, M.J., M. Todd, M.K., and Flohr, J.A.: Comparison of responses to exercise when consuming carbohydrate and carbohydrate/protein beverages. Medicine & Science in Sports & Exercise. 38(5):S341, 2006.

Luden, N.D., Saunders, M.J., Pratt, C.A., Bickford, A.S., Todd, M.K., and Flohr, J.A.: Effects of a six-day carbohydrate/protein intervention on muscle damage, soreness and performance in runners. Medicine & Science in Sports & Exercise. 38(5):S341, 2006.

Saunders, M.J., Todd, M.K., Valentine, R.J., St. Laurent, T.G., Kane, M.D., Luden, N.D. and Herrick, J.E.: Inter-study examination of physiological variables associated with improved endurance performance with carbohydrate/protein administration. Medicine & Science in Sports & Exercise. 38(5):S113-S114, 2006.

St. Laurent, T.J., Todd, M.K., Saunders, M.J., Rudy Valentine, R.J., and Flohr, J.A.: Carbohydrate-protein beverage improves muscle damage and function versus isocarbohydrate and isocaloric carbohydrate-only beverages. Medicine & Science in Sports & Exercise. 38(5):S340, 2006.

Seifert JG, Harmon J, DeClercq P.: Protein added to a sports drink improves fluid retention. International Journal of Sports Nutrition and Exercise Metabolism 16: 420-429, 2006.

Seifert JG, Kipp RW, Amann M, Gazal O.: Muscle damage, fluid ingestion, and energy supplementation during recreational alpine skiing. International Journal of Sports Nutrition and Exercise Metabolism 15: 528-536, 2005.

Combest TM, Saunders MJ, Kane MD, et al.: Attenuated CPK following carbohydrate/protein intervention improves subsequent performance. Medicine & Science in Sports & Exercise. 37(5), 2005.

Saunders MJ, Kane MD, Todd MK.: Effects of a carbohydrate-protein beverage on cycling endurance and muscle damage. Medicine & Science in Sports & Exercise. Jul;36(7):1233-8, 2004.

Olson B, Seifert J.: The effects of a carbohydrate-protein drink on skating performance in collegiate hockey players. Medicine & Science in Sports & Exercise. 36(5):S13, 2004.

Ivy JL, Res P, Sprague RC, Widzer MO.: Effect of a carbohydrate-protein supplement on endurance performance during exercise of varying intensity. International Journal of Sports Nutrition and Exercise Metabolism. Sep;13(3):388-401, 2003.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Proceedings of the Fifth International Society of Sports Nutrition (ISSN) Conference and Expo

Doug Kalman laittoi juuri rapakon takaa mailia. International Society of Sports Nutritionin (ISSN) vuosikokouksessa esitellyt tutkimukset on nyt luettavissa ISSN:n tiedelehdessä.

Appelsiini-limellä höystetty kotka on laskeutunut

Vihdoin ovat uudet makuaineet varastolla, joten appelsiini-lime HydroISO:n tuotanto alkaa tänään. Sen sijaan etiketit eivät ole vielä valmiina, mutta voimme periaattessa myydä tuotetta ilman etikettiä "malttamattomille" kuluttajille. Low-reso etikettikopio löytyy täältä ja HydroISO-tiedote täältä.

Alla infoa maku- ja väriaineista:

Appelsiini- ja limettimehujauheet

Nämä eivät ole varsinaisia aktiiviaineita, vaan niiden pääasiallinen funktio on maun antaminen. Ne sisältävät kuitenkin myös runsaasti vesiliukoisia vitamiineja, fytokemikaaleja ja eräitä kivennäisaineita.

Kurkumiini

Tämä monissa curry-mausteseoksissa esiintyvä yhdiste ei ole myöskään varsinainen aktiiviaine, vaan sen pääasiallinen funktio on jauheen värjääminen. Kurkumiinilla on kuitenkin muitakin ominaisuuksia jo hyvin pieninäkin määrinä. Kurkumiini mm. alentaa veren haitallisten lipidiperoksidien määrää sekä ehkäisee LDL- ja HDL-kolesterolin hapettumista. Kurkumiinin tulehdusta estävä vaikutus saattaa olla erityisen hyödyllistä kovaa harjoitteleville urheilijoille, mutta asiaa on tutkittu tähän mennessä vain "urheilevilla" koe-eläimillä (Davis et al. 2007). Kurkumiini vaikuttaa edullisesti myös immuniteettiin (Jagetia & Aggerwal 2007). Kurkumiinin käytön määrä näyttäisi olevan yhteydessä myös parempaan kognitiiviseen suorituskykyyn ikäihmisillä (Ng et al. 2006). Eräät tutkijat ovat kutsuneet kurkumiinia "Intian kullaksi" (Aggarwall et al. 2007).

PS. Neuro Overdrive -valmisteen tuotanto alkaa myös pikapuolin. Lisäinfoa täältä.

PSS. Whey Overdrive -valmisteeseen kokeilemme suklaan ja mansikan makua huomenissa. Tuoteinfo löytyy täältä.

Fiktiivinen tarina: Kolesteroliteoria v. 2057

CHOLESTEROL THEORY WIPES OUT HUMAN RACE

PLANET EARTH, April 9, 2057 - A faulty theory on the origin and cause of heart disease, introduced on Planet Earth 100 years prior to this date, has caused the demise of the human race, according to a Pleiadean delegation report. The theory led to food choices that proved lethal to humans over several generations.

"We were surprised at the rapidity of its effects," said the commission's chairman, "and the tenacity of the theory. Even when infertility and early death became widespread, humans did not question the validity of the basic assumptions."

The delegation, which visits Planet Earth once every fifty earth years on fact-finding missions, estimated the decrease in earthling numbers at almost 99 percent. Only pockets of isolated populations and some descendants of impoverished dairy farmers, too poor to purchase supermarket foods, remained.

Proponents of the cholesterol theory maintained that animal fats and cholesterol from animal foods were the cause of heart disease. Vegetable oils gradually replaced animal fats in the human diet as Earth-dwellers sought to lower their blood cholesterol below the levels needed to produce reproductive hormones. The introduction of imitation foods rich in plant-based estrogens, and of plant sterols into commonly eaten foods, exacerbated the antifertility effects.

Humans were also encouraged to take drugs to lower cholesterol levels and these had side effects such as cancer, which contributed to the population decline. And heart disease increased, in spite of rigid adherence to cholesterol-lowering regimes. Low cholesterol levels also contributed to an increase in deaths from suicide and violence. In addition, children experienced growth problems and increasing numbers failed to reach sexual maturity. The investigators cited the lack of protective nutrients found in animal fats as a factor exacerbating all these conditions.

Ironically, a few earthling scientists had warned against the effects of diets based on vegetable oils, the commission found. But these souls were either ignored or persecuted. Over time, mental ability declined, with great numbers of children experiencing learning difficulties and attention deficit disorder. Alzheimer's and senility increased among the elderly. Humans could no longer make sense of ancestral dietary traditions or of published studies on the role of animal fats in human nutrition.

The real enemy, according to the report, was fear. "Humans were taught to fear the very foods that had made their evolution possible," said the observers. "They were very gullible and believed the advertisements and pronouncements of those who profited from the sale of vegetable oils and cholesterol-lowering drugs."

"Even if earthlings can overcome their fear and return to traditional foods," said the commission, "it will take centuries to repopulate the earth." The delegation expressed regret at the waste of a fine planet.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Olympiakomitean uudistuneet ravitsemussivut

Olympiakomitea on julkaissut uudistuneet Urheilijan ravitsemus -sivut. Sieltä löytyy hyvää "peruskauraa" urheiluravitsemuksesta, joskin olen hieman eri mieltä parista yksioikoisesta ravintolisäkommentista. Myös Gainomx -juoman piilopuffaus pisti hieman silmään. Kirjoittajat nimittäin toteavat, että "Mitä lyhyempi ja yksinkertaisempi palautumisvalmisteen valmistusaineluettelo on, sitä järkevämpi ja turvallisempi on valmiste." Vieressä on sitten kuvia Gainomaxista, joka "yllättäen" sisältää vain muutaman ainesosan. Makeisosastolle kuuluva Gainomax on ilmeisesti edelleen Olympiajoukkueen "virallinen" palautumisjuoma.

Diabetesliiton ylilääkärin vastine

Diabetesliiton ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka postasi kommentti-osioon vastineensa kirjoítukseeni. Laitan hänen poikkeuksellisen hyvän kirjoituksen myös paremmin näkyville varsinaiseksi blogipostiksi. Ilanne-Parikka vaikuttaa fiksulta henkilöltä. Samaa ei valitettavasti voitane sanoa parista Diabetesliiton ravitsemusterapeutista, jotka käyttävät propagandatekniikoita viestinsä vahvistamiseksi.


Hyvä Anssi Manninen

Kiitos vastinekirjeestäsi koskien Diabetesliiton verkkosivuilla olevaa arviotani Antti Heikkilän kirjasta ”Diabeteksen hoito ruokavaliolla”.

Kirjoitukseni ei suinkaan pyri olemaan katsausartikkeli erilaisista diabeteksen tai ylipainon ruokavaliohoidoista tai selvitys ravintoaineiden vaikutuksesta verensokeriin. Sellaisen paikka on ihan muualla. Se etten ole kovin mielissäni kirjasta, johtuu sen sisältämistä vaarallisista yksinkertaistuksista. Keskustelu ruokavaliohoidon - tai mieluummin laajemmin elintapahoidon - asemasta ja riittämättömästä resursoinnista on tervetullutta, mutta yksinomaan vähähiilihydraattisuuden ja ravintolisien nimiin vannova ja insuliinilla pelotteleva yksioikoisuus ei sitä mielestäni kovin paljon vie rakentavasti eteenpäin. .

Minulle on syntynyt Sinun ja Antti Heikkilän kirjoittelusta se käsitys, että te ette ole tutustuneet Diabetesliiton asiantuntijatyöryhmän laatimaan Diabeetikon ruokavaliosuositukseen, tyypin 2 diabeteksen ehkäisytutkimuksiin tai Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan sisältyvään tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelmaan. Diabetesliitolla ei ole mitään muuta etua ajattavanaan kuin diabeetikon etu eli käytännössä työskentely diabeteksen ehkäisyn, varhaisen tunnistamisen ja kokonaisvaltaisen hyvän hoidon ja kuntoutuksen puolesta. [Viittaukseni lääketehtaisiin ei tarkoittanut sitä, että hiilihydraatteja suositeltaisiin reippaasti lääkemyynnin lisäämiseksi. Halusin vain todeta sen tosiseikan, että lääkkeiden käyttö käy käsi kädessä hiilihydraattisaannin kanssa. -AM-]

Diabetesliitolla ei ole tarvetta ”oikaista” suosituksia. Hoitosuositukset muuttuvat sen myötä, miten tieto sairauksien mekanismeista ja hoitokeinoista kehittyy ja miten erilaiset hoitotavat osoittautuvat käyttökelpoisiksi tieteelliset kriteerit täyttävissä tutkimuksissa ja käytännössä. Suomessa terveydenhuollossa työtä suuntaavat tutkimusnäyttöihin perustuvat ja Lääkäriseura Duodecimin julkaisemat Käypä hoito -suositukset, mm. aikuisten lihavuuden hoidosta ja diabeteksen hoidosta. Diabetesliiton asiantuntijatyöryhmän laatima yleinen diabeetikon ruokavaliosuositus, täydentää näitä suosituksia. Emme todellakaan suosittele ”erittäin runsashiilihydraattista ruokavaliota” esimerkiksi ylipainoiselle tyypin 2 diabeetikolle, saati muuten kontrolloimatonta tai lihomiseen johtavaa syömistä tai ”rankkaa lääkitystä” elintapahoidon sijasta.

Diabeteksen hoito ja erityisesti ruokavalio-ohjeet ovat perinteisesti olleet rajoittavia ja nimenomaan hiilihydraatteja rajoittavia. Turhista rajoituksista on päästy eroon. Jos jollakin on syntynyt käsitys, että nyt hiilihydraatteja voi syödä rajoituksetta, niin hän on tulkinnut suosituksia väärin. Käytännön diabetestyötä tekevät ja diabetesta sairastavat tietävät, että hyvä hoito rakentuu diabeetikon ja ammattilaisen yhteistyöstä. Yleisten hoitosuositusten ohella hoitoratkaisuihin vaikuttavat molempien kokemusperäinen tieto: miten suunnitellut hoidot (ruokavalio, liikunta, lääkehoidot) vaikuttavat aineenvaihduntaan ja ovat yksilöllisesti toteutettavissa. Ravintoaineiden saantiprosenttien tai grammojen sijaan mietitään riittävän monipuolista ruokailua, ”hyvien” hiilihydraattien riittävää saantia, ruokailun vaikutusta painoon ja verensokeriin sekä muihin valtimotaudin vaaratekijöihin sekä ruokailun ja lääkehoidon (insuliinihoidon) yhteensovittamista. Muusta hoidosta ja kulutuksesta riippuen hiilihydraattien osuus ruokavaliosta voi vaihdella päivittäin huomattavastikin.

Vertauksesi Boden ym. ja Look Ahead -tutkimuksiin oli hieman ontuva samoin viittaaminen ”älynväläyksiin”. Diabetesammattilaiselle on selvää, että hiilihydraattirajoitus aikaansaa ylipainoisella tyypin 2 diabeetikolla verensokerin ja painon laskun lyhyellä tähtäimellä nopeammin kuin maltillisempi energiansaannin rajoittaminen. Kuurimaisen hoitamisen sijaan tavoitteena on kuitenkin pysyvä elintapojen muutos. Look Ahead -tutkimuksen tavoitteena on selvittää elintapamuutosten vaikutusta sydän ja verisuonisairastuvuuteen useamman vuoden tähtäimellä. Nyt julkaistiin ensimmäisen vuoden tulokset, jotka ovat varsin rohkaisevia.

Tyypin 1 diabeetikoille ja heitä hoitaville ammattilaisille on myös selvää, että hiilihydraattien määrä ja insuliinin annokset kulkevat ”käsi kädessä”. Kun syödään vähemmän hiilihydraatteja, pistetään vähemmän ateriainsuliinia - ja vastaavasti kun syödään enemmän hiilihydraatteja, pistetään enemmän ateriainsuliinia. Mistähän mahdoit poimia lauseen ”Insuliinimääriä ei kuitenkaan pidä kenenkään omatoimisesti ruveta titraamaan”? Diabetesliitto nimenomaan kouluttaa terveydenhuollon ammattilaisia ohjaamaan diabetesta sairastavia siten, että nämä osaavat muuttaa omatoimisesti insuliiniannoksiaan ruuan hiilihydraattien, liikunnan ja päivärytmin vaihdosten mukaan verensokerimittausten perusteella. Samaa omahoitoa liitto opettaa diabetesta sairastaville itselleen. [Ko. lause ei ollut lainaus kenenkään kirjoituksesta, vaan halusin laittaa mukaan "varoituksen", ettei kukaan diabeetikko rupea yhtäkkiä vähentämään rajusti hiilihydraattien saantia ilman lääkityksen ammattitaitoista titraamista. -AM-]

Lopuksi todettakoon, että Diabetesliitto on vapaaehtoisten paikallisten ja ammatillisten diabetesyhdistysten keskusjärjestö, jonka toimintalinjat päätetään yhdistysten edustajien toimesta liittokokouksessa ja edelleen vuositasolla liittovaltuustossa.

Terveisin Pirjo Ilanne-Parikka

maanantai 15. syyskuuta 2008

Blast from the Past

Janne kyseli Kalevassa viime vuonna ilmestynyttä kirjoitustani Vakkurin dopingkärystä. Alla kirjoituksen editoimaton versio.


Muistatteko Ville Vakkurin? Sen nuoren pikajuoksijan, joka pinkaisi muutama vuosi takaperin 100 metriä aikaan 10.35. Tulos oli hetken aikaa Suomen ennätys. Hieman myöhemmin Vakkuri kuitenkin kärysi nandroloni-nimisen anabolisen steroidin käytöstä – tai ainakin näin Suomen kansalle kerrottiin. Totuus saattaa kuitenkin olla taruakin ihmeellisempää.

Olin tapahtumavuonna tekemässä liikuntalääketieteen opinnäytetyötäni professori Juhani Leppäluodon ohjauksessa Oulun yliopiston fysiologian laitoksella. Leppäluoto oli Esko Olkkosen vanha ystävä, ja Olkkonen taas oli Vakkurin valmentaja. Leppäluoto mainitsi minulle ohimennen, että Olkkonen oli pyytänyt häntä tulkitsemaan Vakkurin doping-testituloksia, sillä hän oli omien sanojensa mukaan antanut Villelle vain sallittuja ravintolisiä (esim. arginiinia). Vastikään kuolleella Olkkosella ei ollut mitään lääketieteellistä koulutusta, kun taas Leppäluoto oli – ja on vieläkin – maamme ykkösasiantuntija hormonimäärityksissä, joten pyyntö oli varsin ymmärrettävä.

Itse kuulin Olkkosesta ensimmäisen kerran Vakkuri-tapauksen yhteydessä, mutta pelkästä mielenkiinnosta vilkaisin itsekin pikaisesti nandroloniin liittyviä artikkeleita. Tapahtui melkoisen käsittämätön yhteensattuma. Vakkuri oli syönyt kastroimattoman villisian lihasta tehtyjä lihapullia ja belgialaisen tutkijaryhmän tuore tutkimus osoitti täysin kiistattomasti, että kastroimattoman villisian syönti lisää selvästi virtsan 19-norandrosteronipitoisuutta (1). Olkkosella oli jopa kuitti todistamassa lihan hankkimista. 19-norandrosteroni on siis nandrolonin aineenvaihduntatuote, ja sen pitoisuus ei saa tämän hetkisten doping-säännösten mukaan ylittää pitoisuutta 2 ng/ml (nanogrammaa millilitrassa). Raja-arvo on täysin hatusta vedetty.

Vakkurin virtsan 19-norandrosteronipitoisuus oli kärypäivänä 8.5 ng/ml, mikä on suhteellisen alhainen arvo. Nandrolonin käyttö tehoavina annoksina nostaisi arvon paljon suuremmaksi, ja nandroloni näkyy testeissä pitkän aikaa vielä käytön lopettamisen jälkeenkin. Jo yksi vaivainen 100 milligramman Deca Durabolin-injektio (sisältää nandrolonia) nostaa ensimmäisenä päivänä ko. pitoisuuden lähes tasolle 1000 ng/ml, ja viikon päästä se on jo hieman yli 1000 ng/ml (2). Tästä se sitten lähtee vähitellen tippumaan. Esimerkiksi 33 päivän jälkeen pitoisuus on noin 100 ng/ml ja vielä 90 päivän jälkeenkin lähes 10 ng/ml (2) Vertailun vuoksi mainittakoon, että urheilijat käyttävät Deca Durabolinia yleensä noin 400-1000 mg/vko, joten nandrolonikäryn käydessä pitoisuus on yleensä useita tuhansia nanogrammoja per millilitra. Jopa pienen annoksen nandrolonia sisältävät silmätipat nostavat pitoisuuden tasolle 459 ng/ml (3). On siis selvää, että Vakkurin käry ei johtunut nandrolonia sisältävien lääkeaineiden käytöstä.

Ihmeellistä oli myös se, että Vakkuri sanoi lehtihaastattelussa saaneensa Olkkoselta nandroloni-tabletteja, mutta nandrolonia ei käytetä oraalisesti. City-lehden artikkelin mukaan Vakkuri käytti myös testosteronia ja stanozololia tabletteina, mutta testosteroni on suun kautta annettuna lähes tehotonta ja stanozololi olisi näkynyt testissä. City-lehden mukaan Vakkurille annettiin myös kasvuhormoni-injektioita pakaraan, mutta kasvuhormonia ei annostella pakaraan. Olkkosen mukaan sinne annettiin B-vitamiineja.

On siis hyvinkin mahdollista, että Vakkuri ei tiennyt mitä tuotteita Olkkonen hänelle jakeli. Olkkosen mukaan Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä oli laittanut Villelle sanat suuhun lehdistötilaisuudessa. Totuus tässä tapauksessa tuskin koskaan selviää, sillä Olkkonen on nyt autuaammilla metsästysmailla. Mutta on kuitenkin päivän selvää, että suurelle kansalle asiat raportoitiin vähintäänkin yksipuolisesti.

Anssi Manninen


Kirjallisuutta

1. Le Bizec B et al. Consequence of boar edible tissue consumption on urinary profiles of nandrolone metabolites. I. Mass spectrometric detection and quantification of 19-norandrosterone and 19-noretiocholanolone in human urine. Rapid Commun Mass Spectrom. 2000;14(12):1058-65.
2. Bachuz WM et al. Pharmacokinetic evaluation of three different intramuscular doses of nandrolone decanoate: analysis of serum and urine samples in healthy men. J Clin Endocrinol Metab. 2005 May;90(5):2624-30.
3. Avois L et al. Concentrations of nandrolone metabolites in urine after the therapeutic administration of an ophthalmic solution. J Pharm Biomed Anal. 2007 May 9;44(1):173-9.

Ovatko Diabetesliiton ravitsemussuositukset "evidence-based" vai "evidence-biased"?

Tarjosin tänään Diabetesliiton kustantamalle Diabetes ja lääkäri -lehdelle ao. kirjoituksen:

Ovatko Diabetesliiton ravitsemussuositukset "evidence-based" vai "evidence-biased"?

Diabetesliiton kotisivuilla ilmestyi vastikään Diabetesliiton ylilääkärin Pirjo Ilanne-Parikan kirjoitus koskien Antti Heikkilän uutuuskirjaa Diabeteksen hoito ruokavaliolla (1). Kyseisessä kirjassa suositellaan tiukkaa hiilihydraattien rajoitusta diabetespotilaiden hoitotasapainon parantamiseksi. Vaikka lukuisissa tutkimuksissa hiilihydraattien rajoittamisesta on todettu olevan hyötyä diabeetikoille (2), Ilanne-Parikka ei odotetusti ollut kovinkaan mielissään kirjan sisällöstä. Onhan Diabetesliitto suositellut - ilman mitään näyttöä hyödyistä - erittäin runsasta hiilihydraattien saantia jäsenilleen jo vuosikausia, joskin suosituksia on hieman "oikaistu" tänä vuonna. Tehdään nyt heti aluksi selväksi, että erittäin runsashiilihydraattinen ruokavalio hyödyttää vain ja ainostaan Diabetesliiton sponsoreita (lääketehtaita) ja loppupelissä hautaustoimistoja.

Ilanne-Parikka mainitsee vain yhden relevantin tutkimuksen ajatustensa tueksi (3). Tutkimuksessa ei verrattu erilaisia ruokavalioita, vaan potilaita suositeltiin rajoittamaan kaloreita ja liikkumaan enemmän. Vuoden kestoinen ohjeistus sai aikaiseksi pieniä hyötyjä mm. painonhallinnassa ja veren lipidiarvoissa. Ruokavalion energiasta maksimissaan 30 prosenttia tuli rasvoista ja vähintään 15 prosenttia proteiineista. Toisin sanoen ruokavalio sisälsi runsaasti hiilihydraatteja. Lienee syytä laittaa tämän ns. The Look AHEAD -tutkimuksen tulokset jonkinlaiseen perspektiiviin. Tutkimuksen "intensiiviryhmä", jota neuvottiin erilaisissa ryhmä- ja yksilötapaamisissa rajoittamaan kalorien saantia ja lisäämään liikuntaa, tiputti vuoden aikana A1C:tä 7,3 prosentista 6,6 prosenttiin. Kannattaako tulosten vuoksi paukutella henkseleitä? Tuskin. Esimerkiksi Boden ja työtoverit raportoivat kahden viikon hiilihydraattirajoituksen laskevan A1C:tä 7,3 prosentista 6,8 prosenttiin (4). Diabeteskomplikaatiot liittyvät nimenomaan verensokerin huonoon kontrolliin. Kaikki muu on täysin irrelevanttia mielikuvamarkkinointia.

Muutamat Ilanne-Parikan kommentit olivat varsin absurdeja. Väite, jonka mukaan laihdutus laskee diabeetikon verensokeria riippumatta ruokavalion koostumuksesta, on lähinnä huvittava. Toki painonpudotus laskee käytännössä aina verensokeria, mutta laskun suuruuden määrä valtaosin ruokavalion sisältämien imeytyvien hiilihydraattien määrä. Tästä ei ole koskaan ollut mitään epäselvyyttä tiedepiireissä, mutta Diabetesliitto suosittelee rankkaa lääkitystä hiilihydraattirajoituksen sijaan. Rankalla lääkityksellä aikaansaatu lasku A1C:ssä ei kuitenkaan tuo mitään hyötyä potilaille, sillä lääkityksen haittavaikutukset "yliajavat" tehostuneen verensokerikontrollin hyödyt (5).

Jostain kumman syystä Ilanne-Parikka ignoroi kaikki kliiniset tutkimukset, joissa on nimenomaan verrattu erilaisten energiaravintoainejakaumien vaikutuksia diabeetikoiden painoon, sokeriarvoihin, lipidiarvoihin yms. (2). Ehkä syynä oli se, että yksikään näistä tutkimuksista ei antanut mitään tukea runsashiilihydraattiselle dieettille. Eli näyttöönperustuvan terveydenhuollon "kultainen standardi" joutaa romukoppaan, kun se ei "suojele pesää". Mainittaakoon lopuksi, että Diabeteslitto on yksityinen järjestö, joten heidän toimintaansa ei pysty kukaan kontrolloimaan.

Kirjallisuusviitteet
1. http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=4869
2. Accurso A ym. Dietary carbohydrate restriction in type 2 diabetes mellitus and metabolic syndrome: time for a critical appraisal. Nutr Metab (Lond). 2008 Apr 8;5:9.
3. The look AHEAD Research Group. Reduction in weight and cardiovascular disease risk factors in individuals with type 2 diabetes: one-year results of the look AHEAD trial.
Diabetes Care. 2007 Jun;30(6):1374-83.
4. Boden G. ym. Effect of a low-carbohydrate diet on appetite, blood glucose levels, and insulin resistance in obese patients with type 2 diabetes. Ann Intern Med. 2005 Mar 15;142(6):403-11.
5. Westman EC, Vernon MC. Has carbohydrate-restriction been forgotten as a treatment for diabetes mellitus? A perspective on the ACCORD study design. Nutr Metab (Lond). 2008 Apr 9;5:10.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Diabetesliitto suojelee pesää

Diabetesliiton kotisivuille ilmestyi vastikään Diabetesliiton ylilääkärin Pirjo Ilanne-Parikan kirjoitus koskien Antti Heikkilän uutuuskirjaa Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Kyseisessä kirjassa suositellaan tiukkaa hiilihydraattien rajoitusta diabetespotilaiden hoitotasapainon parantamiseksi. Vaikka lukuisissa tutkimuksissa hiilihydraattien rajoittamisesta on todettu olevan hyötyä diabeetikoille (Accurso et al. 2008), Diabetesliiton edustaja ei odotetusti ollut kovin mielissään kirjan sisällöstä. Onhan Diabetesliitto suositellut - ilman mitään näyttöä hyödyistä - erittäin runsasta hiilihydraattien saantia jäsenilleen jo vuosikausia, joskin suosituksia on hieman "oikaistu" tänä vuonna. Erittäin runsashiilihydraattinen ruokavalio hyödyttää vain ja ainostaan Diabetesliiton sponsoreita (lääketehtaita) ja loppupelissä hautaustoimistoja.

Ilanne-Parikka listaa vain yhden relevantin tutkimuksen ajatustensa tueksi (The Look AHEAD Research Group 2007). Tutkimuksessa ei verrattu erilaisia ruokavalioita, vaan potilaita suositeltiin rajoittamaan kaloreita ja liikkumaan enemmän. Vuoden kestoinen ohjeistus sai aikaiseksi pieniä hyötyjä mm. painonhallinnassa ja veren lipidiarvoissa. Laitetaanpa The Look AHEAD -tulokset jonkinmoiseen perspektiiviin. Tutkimuksen "intensiiviryhmä", jota neuvottiin erilaisissa ryhmä- ja yksilötapaamisissa rajoittamaan kalorien saantia ja lisäämään liikuntaa, tiputti vuoden aikana "sokeroitunutta hemoglobiinia" (A1C; kuvaa verensokerikontrollia pitkässä juoksussa) 7,3 prosentista 6,6 prosenttiin. Kuulostaa ihan kelpo saavutukselta? Well, Boden ja työtoverit raportoivat kahden viikon hiilihydraattirajoituksen laskevan A1C:tä 7,3 prosentista 6,8 prosenttiin (Boden et al. 2005). Diabeteskomplikaatiot liittyvät nimenomaan verensokerin huonoon kontrolliin.

Jostain kumman syystä Ilanne-Parikka ignoroi kaikki kliiniset tutkimukset, joissa on nimenomaan verrattu erilaisten makroravinnejakaumien vaikutuksia diabeetikoiden painoon, sokeriarvoihin, lipidiarvoihin yms. Ehkä syynä oli se, että yksikään näistä tutkimuksista ei antanut mitään tukea runsashiilihydraattiselle dieettille. Eli näyttöönperustuvan terveydenhuollon "kultainen standardi" joutaa romukoppaan, kun se ei "suojele pesää".

Alla pari Ilanne-Parikan "älynväläystä":

"Tämä ei toki poissulje sitä, että joitakin ihmisiä vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattaminen on auttanut diabeteksen hoidossa ja painonhallinnassa, sillä tyypin 2 diabeetikoilla verensokeri alenee painon laskiessa - laihdutustavasta riippumatta."

Pirjo, oletkohan nyt ihan oikean liiton palkkalistoilla? Eli verensokeri laskee samalla tavalla riippumatta dieetin makroravinnejakaumasta? Täysin absurdi vihjaus.

"Vaikka myös tyypin 1 diabeetikoilla tapahtuu herkästi painon nousua, niin toivottavasti kukaan heistä ei lähde tämän kirjan pohjalta vähentämään insuliinejaan, saati jättämään niitä pois."

Ymmärsinkö nyt oikein? Insuliinihoitoa ei pidä "titrata", jos rajoittaa hiilihydraattien saantia? Potilas vaipuu koomaan varsin vaivattomasti, jos rajoittaa rajusti hiilihydraattien saantia, mutta pitää insuliinimäärät alkuperäiselle tasolla. Insuliinimääriä ei kuitenkaan pidä kenenkään omatoimisesti ruveta titraamaan. Pirjon viimeinen lause on niin absurdi, ettei se edes vaadi kommentteja.

Joitain järkeviäkin ohjeita häneltä tipahti:

"..ja painoa pudotettaessa proteiinin suhteellinen osuus voi olla jonkin verran runsaampi kuin diabeetikon ruokavaliossa muuten."

Sanat "jonkin verran" kuitenkin viittaavat siihen, että Pirjo elää vielä anti-proteiiniharhaluulojen vallassa. Proteiinimäärän rajoittamisesta ei ainakaan ole mitään hyötyä (Pan et al. 2008) ja runsas proteiinin saanti (hiilihydraattien kustannuksella) on tutkimuksissa selvästi parantanut diabeetikoiden hoitotasapainoa (esim. Gannon & Nuttall 2006).

lauantai 13. syyskuuta 2008

Vähähiilihydraattinen dieetti, laihdutus ja kehonkoostumus

Harri kyselee mitä mieltä olen Anthony Colpon väitteestä, että parin vuoden takainen papruni Nutrition & Metabolism -tiedelehdessä sisältää virheellisen johtopäätöksen. Well, mitähän tähän sanoisi? Olen asiasta keskustellut Anthonyn kanssa muutama kuukausi takaperin ja ainoa "näyttö" mitä hän onnistui tarjoamaan väitteensä tueksi oli eräs papru, jossa raportoitiin pieni muutos kortisolitasoissa vähähiilarisella dieetillä. Tämä ei tietenkään osoita yhtikäs mitään kehonkoostumuksen kannalta. Papruni ilmestymisen jälkeen Hypertension -tiedelehdessä julkaistiin kuuden viikon kestoinen tutkimus, jossa verrattiin vähähiilarisen ja runsashiilarisen dieetin vaikutuksia mm. kehonkoostumukseen. Tulokset olivat "sopusoinnissa" N&M-paprussa siteeramieni tutkimusten kanssa (keskimääräiset luvut ko. paprun taulukosta 1):

Vähähiilarinen:
- tutkimuksen alussa kehonpaino (BW) 95,4 kg ja rasvaton massa (LBM) 54,7 kg
- tutkimuksen lopussa BW 89,9 kg ja LBM 51,3 kg.

Runsashiilarinen:
- tutkimuksen alussa BW 100,2 kg ja LBM 60,7 kg
- tutkimuksen lopussa BW 96,1 kg ja LBM 53,85 kg

Eli vähähiilarisessa ryhmässä koehenkilöt tiputtivat enemmän kehon rasvoja ja säilyttivät enemmän rasvatonta massaa. Ja vähähiilarisessa ryhmässä ensimmäisten päivien aikana nestettä on suurella todennäköisyydellä poistunut enemmän glykogeenivarastojen mukana, mikä saattaa jossain määrin "vääristää" LBM-tuloksia runsashiilihydraattisen eduksi (LBM sisältää luonnollisesti myös elimistön nesteet). Vähähiilarinen ryhmä söi enemmän proteiinia kuin runsashiilarinen ryhmä, mikä osaltaan selittänee lihasmassan säästymistä. Muista mahdollista mekanismeista (esim. ketoaineet) keskusteltiin siinä mun N&M-paprussa. Yhteenvetona voitaneen todeta, että todistustaakka on Anthonyn puolella.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Glukosamiinisulfaatti

Anonyymi farmasian tohtori kommentoi edellistä glukosamiinipostausta väittäen, että puhdasta glukosamiinisulfaattia saa Suomessa laillisesti vain apteekista reseptillä. Tämä väite on virheellinen. Manninen Nutraceuticals Oy:n markkinoima Glucosamine -glukosamiinisulfaattikaliumkloridi valmistetaan toisessa EU-maassa ja on ko. maassa laillisesti myytävänä ravintolisänä, joten tuote on silloin "automaattisesti" laillista myös kaikissa muissa EU-maissa EY:n perustamisopimuksen yksiselitteisen artiklan mukaisesti. Tuotteesta on tehty ravintolisäilmoitus Elintarviketurvallisuusvirastolle tämän vuoden tammikuussa.

Analyysitulos tällä hetkellä myynnissä olevasta Glucosamine -valmisteesta (exp. 07/2009): D-glukosamiinisulfaattikaliumkloridi 99,82 %

maanantai 8. syyskuuta 2008

Lukijakyssä: "Luontainen glukosamiini"

Hannu kyselee ns. "luontaisesta glukosamiinista". Well, koko käsite on täyttä hömppää. Glukosamiini on glukosamiinia ja sillä selvä. Näillä "luontaisilla glukosamiineilla" (esim. vihersimpukkauute) ei ole tieteellisesti osoitettua tehoa. Suomen viranomaiset spesifisesti kieltävät glukosamiini -sanan käytön näiden tuotteiden yhteydessä. Puhdas glukosamiini valmistetaan yleensä äyriäisten kuorista, mutta sillä ei ole mitään tekemistä vihersimpukkavalmisteiden kanssa.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Heraproteiinihydrolysaatti ja palautuminen

Ensimmäisenä päivänä tätä kuuta julkaistu tutkimus selvitti heraproteiinihydrolysaatin vaikutusta lihasten palautumiseen fyysisen kuormituksen jälkeen. Koehenkilöille annettiin joko 1) maustettua vettä, 2) 25 g heraproteiini-isolaattia tai 3) 25 g hydrolysoitua heraproteiini-isolaattua. Tutkivat määrittivät 24 tunnin palautumisjakson aikana lihasten vääntövoiman palautumista sekä muutamia lihasmikrovaurioihin liittyviä biomarkkereita (esim. kreatiinikinaasi). Vain herahydrolysaattiryhmässä lihasten vääntövoima oli palautunut täysin kuudessa tunnissa. Sen sijaan biomarkkereissa ei ollut merkitseviä eroja ryhmien välillä.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Kreatiini, prode ja papat

Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä julkaistu tutkimus selvitti kreatiinin ja proteiinin vaikutuksia voimailevilla papoilla. Koehenkilöt saivat treenipäivinä (3 krt/vko) 0,1 g kreatiinia ja 0,3 g proteiini per painokilo, joten viikkoannokset olivat varsin pieniä. Kreatiini-proteiini -yhdistelmää saanut ryhmä lisäsi kuitenkin enemmän rasvatonta massaa ja lihasvoimaa kuin lumeryhmä 10 viikon harjoitusjakson aikana. Kreatiini-proteiini -yhdistelmä vaikutti edullisesti myös luuston aineenvaihduntaan.

Aiempia kreatiinikirjoituksia:
Erilaiset kreatiinivalmisteet
Tohtori Sundqvistilla on asiaa - Osa IV

HydroISO-tiedote

Oululainen erityisruokavaliovalmisteiden ja ravintolisien valmistaja Manninen Nutraceuticals Oy on tuonut markkinoille uuden heraproteiinivalmisteen. HydroISO edustaa proteiiniteknologisen kehityksen absoluuttista huipentumaa. HydroISO sisältää mikrosuodatusmenetelmällä puhdistettua, entsymaattisesti hydrolysoitua heraproteiini-isolaattia. HydroISO on vähälaktoosinen (1 g/100 g), neutraalinmakuinen ja liukenee helposti nesteeseen. HydroISO-valmiste on saatavana 2 kg:n purkin lisäksi myös taloudellisessa 5 kg:n säkissä. Lähipäivinä lanseeraamme myös herkullisen appelsiini-lime HydroISO:n, joka sisältää samaa huippulaadukasta hydrolysoitua heraproteiini-isolaattia kuin maustamaton HydroISO, mutta jauhe on maustettu aidoilla appelsiini- ja limettimehujauheilla sekä luontaisilla aromeilla. Maustamattoman HydroISO:n proteiinipitoisuus on n. 90 % ja maustetun n. 88 %.

International Journal of Sports Nutrition & Exercise Metabolism -tiedelehdessä julkaistu tutkimus vertasi hydrolysoidun heraproteiini-isolaatin ja kaseiinin (maidon pääasiallinen proteiini) vaikutuksia kokeneilla voimailijoilla kymmenen viikon harjoitusjakson aikana (Cribb et al. 2006). Koehenkilöt nauttivat proteiinia lisäravinteista vuorokauden aikana 1,5 grammaa per painokilo, kun taas tavanomaisesta ruoasta saatavan proteiinin määrä vähentyi. Rasvaton kehonmassa lisääntyi heraryhmässä keskimäärin 5 kg ja kaseiiniryhmässä 0,8 kg. Kehonrasvat vähenivät heraryhmässä keskimäärin 1,5 kg, kun taas kaseiiniryhmässä kehonrasvat lisääntyivät 0,2 kg.


Tuoteluokitus

Erityisruokavaliovalmiste (elintarvike)

Pakkaukset

2 kg:n antibakteerisesti käsitelty muovipurkki ja 5 kg:n kaksinkertainen paperisäkki

Ainesosat

Maustamaton: mikrosuodatettu ja entsymaattisesti hydrolysoitu heraproteiini-isolaatti, emulgointiaine (soijalesitiini).

Appelsiini-lime: mikrosuodatettu ja entsymaattisesti hydrolysoitu heraproteiini-isolaatti, emulgointiaine (soijalesitiini), luontaiset aromit (mm. appelsiini, lime, vanilja), appelsiinimehujauhe, limettimehujauhe, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), makeutusaine (aspartaami), väri (kurkumiini).


Viite:
Cribb PJ et al. The effect of whey isolate and resistance training on strength, body composition, and plasma glutamine. Int J Sport Nutr Exerc Metab. 2006 Oct;16(5):494-509.

PS. Maustamaton HydroISO 5 kg on mukana Syyskuun supertarjouksissa.

torstai 4. syyskuuta 2008

Lehdistötiedote: GNC & Active Nutrition

Media Contact:
Greg Miller
MarketcomPR
212-537-5177, Ext 1
gmiller@marketcompr.com


FOR IMMEDIATE RELEASE

GNC Continues European Expansion through Exclusive Online Distribution Agreement with Active Nutrition International for Sales of Sports Nutrition Products in Sweden, Finland, Denmark & Norway

Pittsburgh, PA, September 3, 2008 – General Nutrition Centers, Inc., the largest global specialty retailer of nutritional supplements, today announced another step in its continuing expansion in Europe through an exclusive distribution agreement for online sales of GNC’s private label products, its first in Europe, in Sweden, Finland, Denmark and Norway with Active Nutrition International Oy, one of the leading online retailers of sports nutrition products in the world. The agreement enhances GNC’s growing profile in Europe, which currently includes franchise stores in Bulgaria, Turkey and Ukraine, and development agreements for franchise stores in Ireland, Cyprus, Azerbaijan, Portugal and Spain. GNC has franchise stores in place or development agreements to put franchise stores in place in 50 countries around the world.

“This is an important part of our growth strategy in key international markets,” said Reginald Steele, SVP for GNC International. “It gives us access to a robust online marketing vehicle in Scandinavia, which is an important long-term market for GNC as part of our expansion in Europe. Scandinavia is also a great market for sports nutrition products, which will be the major focus of our presence on Active Nutrition International’s Mass Nutrition website (www.mass.fi). We look forward to the opportunity of building brand awareness for GNC products in this important and attractive segment of the larger European market.”

Expanding GNC’s presence in Europe remains a key corporate priority in 2009, Steele noted. “We will continue to look for additional growth opportunities within the European Union, either with brick-and-mortar stores or more distribution and online venues.”

Robert Walker, President & founder of Active Nutrition International said, “We welcome this opportunity to partner with GNC. While GNC products have not been available in this market until now, the brand’s reputation for quality manufacturing, proprietary formulations and consumer-friendly information is no secret. We look forward to working with GNC to expand the market for cutting-edge sports nutrition products throughout Scandinavia.”

About GNC

GNC, headquartered in Pittsburgh, Pa., is the largest global specialty retailer of nutritional products including vitamin, mineral, herbal and other specialty supplements and sports nutrition, diet and energy products. GNC has more than 5,000 retail locations throughout the United States (including more than 950 franchise and 1,550 Rite Aid store-within-a-store locations) and more than 1,100 franchise stores in 38 countries, with an additional 12 countries under development. The company – which is dedicated to helping consumers Live Well – also offers products and product information to customers in the US online at http://www.gnc.com/.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

HydroISO-infopläjäys

HydroISO edustaa proteiiniteknologisen kehityksen absoluuttista huipentumaa. HydroISO sisältää mikrosuodatusmenetelmällä puhdistettua, entsymaattisesti hydrolysoitua heraproteiini-isolaattia. HydroISO on vähälaktoosinen (1 g/100 g), neutraalinmakuinen ja liukenee helposti nesteeseen. HydroISO-valmistetta on nyt saatavilla 2 kg:n purkin lisäksi myös taloudellisessa 5 kg:n säkissä. Lähitulevaisuudessa tulee ulos myös herkullinen appelsiini-lime HydroISO, joka sisältää samaa huippulaadukasta hydrolysoitua heraproteiini-isolaattia kuin maustamaton HydroISO, mutta jauhe on maustettu aidoilla appelsiini- ja limemehujauheilla sekä luontaisilla aromeilla.

International Journal of Sports Nutrition & Exercise Metabolism -tiedelehdessä julkaistu tutkimus vertasi hydrolysoidun heraproteiini-isolaatin ja kaseiinin (maidon pääasiallinen proteiini) vaikutuksia kokeneilla voimailijoilla kymmenen viikon harjoitusjakson aikana (Cribb et al. 2006). Koehenkilöt nauttivat proteiinia lisäravinteista vuorokauden aikana 1,5 grammaa per painokilo, kun taas tavanomaisesta ruoasta saatavan proteiinin määrä väheni. Rasvaton kehonmassa lisääntyi heraryhmässä keskimäärin 5 kg ja kaseiiniryhmässä 0,8 kg. Kehonrasvat vähenivät heraryhmässä keskimäärin 1,5 kg, kun taas kaseiiniryhmässä kehonrasvat lisääntyivät 0,2 kg.

PS. HydroISO 5 kg on mukana Syyskuun supertarjouksissa.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Lukijakyssä: Hömppätuotteet

Juha kyselee "eksoottisten lihaskasvuboostereiden" tehosta. Näitä ovat mm. methoksi-isoflavoni, ekdysteroni ja ns. myostatiiniblokkerit. Tuotteilla ei ole mitään vaikutuksia lihaskasvuun (Wilborn et al. 2006). Sama koskee Tribulus terrestris -uutetta.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Lukijakyssä: Nopeat hiilarit urheiluravitsemuksessa















Sitten takaisin tämän blogin pääaiheeseen eli urheiluravitsemukseen. Harri haluaa tietää miten nopeiden hiilareiden nauttiminen vaikuttaa harjoittelun aikaansaamaan rasvanpolttoon. Well, tämä on varsin monimutkainen asia. Vaikka olen seurannut harjoittelun jälkeiseen ravitsemukseen liittyviä tutkimuksia varsin intensiivisesti jo vuosien ajan, mitään selviä johtopäätöksiä en kykenee tekemään. Nopeat hiilarit ovat urheiluravitsemuksen kaksiteräinen miekka. Toisin kuin sohvaperunoille, kovaa harjoitteleville urheilijoille niistä voi oikein käytettynä olla hyötyä.

Jos lihasmassan maksimointi on tavoitteena, harjoittelun ympärillä lienee syytä nauttia ainakin kohtuullisia määriä nopeita hiilihydraatteja, erityisesti heti harjoittelun jälkeen proteiinin (aminohappojen) kera. Jos taas päätavoite on rasvanpoltto, tilanne saattaa olla toinen. Paino sanalla "saattaa", sillä tutkimuksia aiheen tiimoilta on julkaistu niukasti. Wiley Long ja työtoverit raportoivat, että "terveyskuntoilun" jälkeen nautittu runsashiilihydraattinen urheilupatukka tehokkaasti nollasi fyysisen kuormituksen aikaansaaman "rasvanpolttovaikutuksen" (Long et al. 2008). Toisalta on selvää, että proteiinia (aminohappoja) tarvitaan harjoittelun jälkeen, jotta lihakset voivat ylipäätänsä vahvistua. Aminohapot myös todennäköisesti vähentävät - ainakin jossain määrin - harjoittelun jälkeistä rasvanpolttoa, mutta tässä tapauksessa you can`t get best of both worlds.

Käytännön suosituksia:

- Massamiehille esimerkiksi Anabolic Overdrive-valmistetta puolikas annos noin 30 min ennen harjoittelua ja kokonainen annos heti harjoittelun jälkeen.

- Laihduttaville kuntoilijoille esimerkiksi HydroISO- tai Whey Overdrive-valmistetta noin 20-30 grammaa ennen harjoittelun ja heti sen jälkeen.

Lukijakyssä: Ursulan ravitsemusväitteet



















Hanna kysyy, että mitä mieltä olen Ursula Schwabin ravitsemusväitteistä Savon Sanomien jutussa. Ursula Schwab toimii kliinisenä opettajana Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen laitoksella. Ursulalla on tapana esittää perinteisiä (spekulatiivisia) ravitsemussuosituksia "lopullisina totuuksina" valtamediassa. Muutama vuosi takaperin kommunikoin ko. leidin kanssa sähköpostilla, ja kävi ilmi, ettei hän ymmärrä edes nisäkäsmetabolian alkeita. En edes viitsi ruveta toistamaan niitä metabolisia lapsuksia mitä Ursula suolsi kakkuaukostaan ulos. Sanotaan vain, että meinasi nousta tukka pystyyn, kun kävi ilmi, että Ursula on opettanut "ravitsemusfysiologiaa" yliopistotasolla. Kotimainen ravitsemustutkija myös ihmetteli Ursulan sanomisia toteamalla, että "Kukaan ei voi tietää kaikkea, mutta pitäisi tietää mitä ei tiedä." Hyvin sanottu.

Ei siis voisi vähempää kiinnostaa mitä hän on Savon Sanomissa höpissyt. Ilmeisesti taas jotain tuubaa ravitsemusalan "näennäiskonsensuksista". Some bullshit? Thanks but no thanks.