Hae tästä blogista
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Magnesium parantaa muistia, ainakin rotilla
Magnesium parantaa muistin toimintaa ja oppimista sekä nuorilla että vanhoilla rotilla, osoittaa kiinalais-yhdysvaltalais-kanadalainen tutkimus. Jotta magnesium saatiin menemään aivoihin, tutkijat kehittivät erityisen magnesiumyhdisteen. Todennäköisesti sama pätee ihmisillä. Jos turvallinen yhdiste magnesiumin viemiseksi aivoihin löytyy, voi siitä olla apua älyllisten kykyjen ylläpitämisessä.
Magnesium on yksi monista hivenaineista, joita tarvitaan elimistön normaalille toiminnalle. Ruuasta sitä saa mm. pinaatista ja muista tummista lehtivihanneksista sekä joistain hedelmistä. Pillerin muodossa magnesiumlisiä kaupataan esimerkiksi nivelvaivoihin, mutta tavallisten pillereiden magnesiumista hyvin pieni osa pääsee aivoihin.
Vuonna 2004 MIT-yliopistossa USA:ssa havaittiin että magnesium edistää hermosolujen liitosten eli synapsien joustavuutta laboratoriossa kasvatetuissa soluviljelmissä. Magnesium tiedetään välttämättömäksi myös aivoille ja synapsien sujuva toiminta on eduksi esimerkiksi oppimisessa ja muistin toiminnassa, jotka edellyttävät uusien liitosten syntyä. Siksi tutkijat lähtivät kehittämään yhdistettä joka pystyisi viemään magnesiumia aivoihin tehokkaasti.
Näin löydettiin magnesium-L-treonaatti-yhdiste, jota syötettiin eri-ikäisille rotille. Se nosti aivojen magnesiumpitoisuutta ja paransi samalla sekä lyhytkestoisen muistin eli ns. työmuistin että pitkäkestoisen muistin toimintaa kaikenikäisillä rotilla. Muutos näkyi myös aivoissa hermosolujen tasolla synapsien määrän nousuna erityisesti muistin kannalta oleellisen hippokampuksen alueella. Samalla lyhyt- ja pitkäkestoiseen muistiin liittyvien synapsitoiminnot vahvistuivat. Vertailukohteena oli normaalia laboratorioruokaa syöviä rottia, jotka saivat ruuasta riittäväksi arvioidun määrän magnesiumia.
Tutkijoiden mukaan iso osa maailman väestöstä saa ruuasta liian vähän magnesiumia ja vaje kasvaa yleensä iän mukana. Jos magnesiumin taso saataisiin pysymään ennallaan tai mahdollisesti nousemaan, sillä voisi olla merkitystä iän mukana heikkenevien älyllisten taitojen ylläpitämisessä. Magnesium-L-treonaatin turvallisuus ja tehokkuus ihmisillä on tarkoitus selvittää seuraavaksi.
Lähde: YLE
lauantai 30. tammikuuta 2010
Kirjan työstäminen jatkuu..
Tämä viikonloppu menee melko pitkälti Urheiluravinteet -kirjan käsikirjoituksen parissa. Haluan käydä kaikkien aihealueiden osalta läpi kaikki keskeisimmät julkaisut, joten kyllähän tähän aikaa saa palamaan! Mottona on edelleen ""..tyydy en ikinä puolikkaaseen.. en valmiita reittejä kulje vain koska sen pitäisi olla niin". :-)
Kuten oheisesta kuvaasta näkyy, tällä hetkellä työn alla ovat lihaskrampit. Ihmeen paljon täyttä potaskaa alan oppikirjoissa. Niistä ei ollut tässä tapauksessa apua edes perusfaktojen osalta. Puolikkaisiin ovat siis monet kirjoittajat tyytyneet. Postaan taas jossain välissä lyhyen näytepätkän käsikirjoituksesta.
perjantai 29. tammikuuta 2010
D-vitamiini ja Crohnin tauti
D-vitamiini voi suojata Crohnin taudilta, osoittaa uusi kanadalainen tutkimus. D-vitamiini on hormoni, joka auttaa geenejä ja immuunijärjestelmää toimimaan normaalilla tavalla muun muassa infektioita aiheuttavia mikro-organismeja vastaan. Puolustuskyvyn heikkeneminen saattaa johtaa inflammaatioon, joka voi olla syynä Crohnin taudin kehittymiseen, kirjoittavat tutkijat Journal of Biological Chemistry -lehdessä.
“Tämä löydös on jännittävä, koska se osoittaa, että vapaasti myytävä ravintolisä, kuten D-vitamiini, voi auttaa ihmisiä suojautumaan Crohnin taudilta", sanoo professori Marc Servant Montrealin yliopistosta. Länsimaissa Crohnin tautia potee yksi ihminen 400:sta, eikä tähän sairauteen ole löydetty tehokasta hoitokeinoa. “Suolistobakteerit aiheuttavat inflammaation, joka voi kehittyä edelleen autoimmuunitaudiksi", selostaa yksi tutkijoista, professori John White McGill-yliopistosta.
Nämä kaksi yliopistoa (Montreal ja McGill) tutkivat D-vitamiinin vaikutusta betadefensin-2-geeniin, joka tuottaa bakteereja tuhoavia proteiineja, sekä NOD2-geeniin, joka varoittaa soluja elimistöön tunkeutuvista mikrobeista. Kumpikin geeni liitetään Crohnin tautiin.
Jos NOD2 toimii puutteellisesti, se ei kykene torjumaan suolistoon tunkeutuneita bakteereja. D3-vitamiini on tärkeä tekijä geenin aktivoimisessa. Silloin Crohnin taudin riski pienenee, kirjoittavat tutkijat. He toteavat, että ennenkin on arveltu D-vitamiinin puutteen lisäävän taudin riskiä. Puutteen on epäilty johtuvan D-vitamiinin huonosta imeytymisestä tautiin sairastuvilla henkilöillä. Nyt tutkijat uskovat D-vitamiinin puutteen olevan kausaalinen Crohnin taudin syytekijä. Geenitutkimusten mukaan NOD2:n vajaatoiminta vaikuttaa taudin puhkeamiseen, kirjoittavat tutkijat.
Tutkimuksen tulokset voidaan testata nopeasti Crohnin tautia sairastavien henkilöiden jälkeläisillä, joille tauti ei ole vielä puhjennut. Heille voidaan suositella riittävää D-vitamiinin käyttöä ravintolisänä. Se on näin yksinkertaista, tutkijat toteavat.
Nutraingredients.com 29.1.2010
T.-T. Wang, B. Dabbas, A.J. Bitton, et al. Direct and indirect induction by 1,25-dihydroxyvitamin D3 of theNOD2/CARD15-beta defensin 2 innate immune pathway defective in Crohn's disease. Journal of Biological Chemistry 2010;285, 2227-2231, doi: 10.1074/jbc.C109.071225
Lähde. Biovita
Audin uudet maskotit :-)
Audilla on ollut viime vuosina hieman imago-ongelmia, joten jatkossa mainonnan mielikuvat suunnataan perinteisiin perhe-arvoihin. :-)
torstai 28. tammikuuta 2010
Leader After -uutuusmaut nyt superedullisesti!
Leaderin herkulliset After -uutuusmaut nyt verkkokaupassa superedullisesti! Siirry verkkokauppaan napsauttamalla tästä.
ThermoCut
ThermoCut on tieteellisesti kehitetty termogeeninen valmiste, johon on lisätty myös insuliinimetaboliaa parantavia ainesosia. ThermoCut on rekisteröity ravintolisäksi kaikkiin EU-maihin (PL 873/5). Yhdessä purkissa on 90 kapselia. Käyttöohje: 1-2 kapselia 2 kertaa päivässä. Ei lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille. Suositeltua päiväannosta ei saa ylittää
Kaksi kapselia sisältää:
Citrus aurantium -uute 600 mg (6,8 % synefriiniä)
Tämä kasviuute sisältää efedriinin sukulaisyhdistettä synefriiniä, mikä lisää termogeneesiä (lämmöntuottoa) ja stimuloi lipolyysiä (rasvavarastojen mobilisointia) (Preuss ym. 2002). Toisin kuin efedriini, synefriini ei järkevinä annoksina vaikuta sykkeeseen tai verenpaineeseen. Citrus aurantium tunnetaan myös nimellä pomeranssi.
Kofeiini (vedetön, lääkelaatu) 260 mg
Kofeiini per se on termogeeninen yhdiste, mutta se myös tehostaa synefriinin termogeenistä ja lipolyyttistä vaikutusta estämällä fosfodiesteraasientsyymiä. Lisäksi kofeiini parantaa fyysistä suorituskykyä.
Pajunkuoriuute 200 mg (25,9 % salisylaatteja)
Tämä "luotainen aspiriini" tehostaa synefriini-kofeiini -kombinaation termogeenistä vaikutusta muokkaamalla prostaglandiinisynteesiä. Pajunkuoriuutteen sisältämät salisylaatit muuttuvat salisiiniksi maha-suolikanavassa. Veren mukana salisiini kulkeutuu muualle elimistöön ja muuttuu edelleen salisyylihapoksi, Aspirin -nimisen lääkkeen vaikuttavaksi aineeksi.
L-tyrosiini (lääkelaatu) 180 mg
Tyrosiini on aminohappo, joka toimii katekoliamiinisynteesin lähtöaineena. Ihmiselimistössä esiintyvät katekoliamiinit ovat noradrenaliini, adrenaliini ja dopamiini. Adrenaliini toimii välittäjäaineena keskushermostossa ja hormonina verenkierrossa. Noradrenaliini toimii välittäjäaineena sekä keskushermostossa että sympaattisessa ääreishermostossa (”juokse tai tappele” hermosto). Suun kautta otetulla tyrosiinilisällä voidaan vaikuttaa katekoliamiinisynteesiin ja sitä myötä katekoliaminergiseen vasteeseen. Tyrosiini tehostaa synefriini-kofeiini -kombinaation termogeenistä ja lipolyyttistä vaikutusta.
Vihreäteeuute 100 mg (katekiineja 36,2 %, kofeiinia 8,1 %, teaniinia 2 %)
Vihreäteeuutteen sisältävät katekiinit estävät katekoli-o-metyylitransferaasi -nimisen entsyymin toimintaa. Kyseisen entsyymin keskeinen funktio on noradrenaliinin hajoittaminen, joten sen esto johtaa suurempaan noradrenaliinivasteeseen.
Inkivääriuute 90 mg (gingerolia 5,3 %), alfa-lipoiinihappo (lääkelaatu) 40 mg ja kromi (kromipikolinaattina, lääkelaatu) 75 mcg
Nämä aineet vaikuttavat edullisesti insuliiniherkkyyteen, jolla tarkoitetaan solujen kyky reagoida verenkierrossa olevalle insuliinille. Hyvä insuliiniherkkyys vaikuttaa edullisesti kehonkoostumukseen.
Cayennepippuri 70 mg
Cayennepippurin sisältämä kapsaiini lisää termogeneesiä.
Muut ainesosat: gelatiini, sinkkipiioksidi, magnesiumstearaatti, punainen rautaoksidi. Valmistettu EU:ssa valmistetuista raaka-aineista. Ei sisällä geenimanipuloituja raaka-aineita. "ThermoCut" on Manninen Nutraceuticals Oy:n tavaramerkki.
VAROITUKSET: Korkea kofeiinipitoisuus (268 mg/2 kapselia). Ei lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille. Suositeltua päiväannosta ei saa ylittää. Tuotetta ei ole tarkoitettu minkään sairauden ehkäisyyn, parantamiseen tai diagnosointiin. Älä käytä tuotetta, jos sinulla on joku sydänsairaus, kohonnut verenpaine, aivoverenkiertohäiriö, kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta, virtsaamisvaikeuksia, mahahaava tai kärsit vaikeaksi (painoindeksi >35) tai sairaanloiseksi (painoindeksi >40) luokitellusta ylipainosta. Älä käytä tuotetta, jos kärsit unettomuudesta, ahdistuksesta tai hermostuneisuudesta. Käyttäessäsi tätä tuotetta vähennä selvästi muiden kofeiinipitoisten tuotteiden, kuten kahvin, teen ja energiajuomien, käyttöä. Tätä tuotetta ei saa käyttää yhdessä alkoholin kanssa. Jos tuotteen käyttö aiheuttaa haittavaikutuksia, kuten sydämentykytystä tai unettomuutta, lopeta käyttö välittömästi ja ota yhteyttä lääkäriisi sekä tuotteen markkinoijaan tuotepalautuksen sopimiseksi. Tuotetta ei tule käyttää monipuolisen ruokavalion korvikkeena.
Toinen näytepätkä Urheiluravinteet -kirjasta
Kliininen nurkka
Nivelrikko ja glukosamiini
Yli 400 000 suomalaisella on oireinen polvi- tai lonkkanivelrikko, joten kyseessä on kansanterveydellisesti merkittävä tuki- ja liikuntaelinsairaus. Valtaväestössä nivelrikkoa eli artroosia (engl. arthritis) esiintyy eniten polvessa, lonkassa, selkärangassa ja käden nivelissä, kun taas urheilijoilla nivelrikon sijainti määräytyy lähinnä urheilulajin luonteen mukaan. Nivelrikon vanha nimitys nivelkuluma on harhaanjohtava, joten se on jäänyt pois käytöstä. Nivelrikko ei ole kulumasairaus, vaan nivelen solujen biokemiallisten prosessien jatkumo, jossa nivelruston väliaineen hajoaminen saa ylivallan rustoa korjaavista prosesseista. Pelkät rustomuutokset ovat kivuttomia, mutta ne johtavat vähitellen myös ympäröivien kudosten (luu, nivelkalvo, lihas) muutoksiin.
Nivelrusto on muodostunut kahdesta osasta: 1) rustosoluista eli kondrosyyteistä ja 2) väliaineesta eli matriksista. Kondrosyytit tuottavat väliainetta, joka antaa nivelrustolle sen elastisuuden ja kitkaa pienentävän liukkaan pinnan. Nivelruston väliaineen muodostavat proteoglykaanit, kollageeni ja vesi keskimääräisessä painosuhteessa 1:2:7. Kollageeni vastaa ruston vetolujuudesta. Proteoglykaanien vaikutus ruston elastisuuteen johtuu niiden suuresta vedensitomiskyvystä. Proteoglykaaneihin on liittyneenä runsaasti glykosaminoglykaaneja, jotka syntyvät glukosamiinimolekyylien ketjuuntuessa.
Nivelrusto noudattaa luuston tavoin ns. Wolffin lakia; nivelrustossa tapahtuu biologisia muutoksia sen mukaan, kuormitetaanko sitä vai ei. Kohtuullinen liikunta lisää proteoglykaanien synteesiä, kun taas viikkoja kestävä inaktiivisuus surkastuttaa rustoa. Toisaalta kovaa harjoittelevilla urheilijoilla fyysisen kuormitus usein ylittää nivelrustokudoksen sietokyvyn, mikä vähentää proteoglykaaneja nivelruston pintavyöhykkeellä ja altistaa pinnallisen kollageeniverkoston mekaaniselle rasitukselle. Esimerkiksi säännöllisesti suoritetut raskaat punnerrusliikkeet voivat vaurioittaa olkalisäke-solisluuniveltä (AC-niveltä). Voimailun tiedetäänkin olevan nivelrikon riskitekijä. Myös iskukuormitusta aiheuttavat joukkuelajit lisäävät nivelrikon riskiä. Tanssijoilla on lisääntynyt lonkka-, polvi- ja isonvarpaan tyvinivelen nivelrikkoriski.
Glukosamiinia käytetään yleisesti nivelrikon hoidossa. Tuotetta on myynnissä sekä reseptilääkkeenä että ravintolisänä. Glukosamiini on elimistössä luonnostaan esiintyvä aminomonosakkaridi, jonka N-asetyloitunut muoto esiintyy glykosaminoglykaanien rakenneosana. Kuten aiemmin mainittiin, glykosaminoglykaaneja on liittyneenä proteoglykaaneihin, jotka kykenevät imemään vettä puoleensa. Nivelnesteen tehtävänä on huolehtia verisuonettoman nivelruston aineenvaihdunnasta ja vähentää kitkaa rustopintojen välillä sekä ruston ja nivelkalvon välillä. Glukosamiinin synteesi glukoosista ja glutamiinista on glykosaminoglykaanisynteesin ja täten rustokudoksen korjautumisen rajoittava tekijä (engl. rate limiting step). Nivelrikossa nähtävästi esiintyy glukosamiinin ja proteoglykaanien biosynteesin häiriöitä. Glukosamiini estää myös rustoa tuhoavien entsyymien (esim. kollagenaasi, fosfolipaasi A2) toimintaa. Glukosamiinilisän käytölle nivelrikon hoidossa löytyy siis vankka teoreettinen perusta, mutta sen vaikutusmekanismia ei ole pystytty vedenpitävästi osoittamaan. Eläinkokeiden mukaan glukosamiinilisällä voidaan hidastaa nivelrikon kehitystä ja korjata jo syntyneitä nivelvauriota. Glukosamiilla on havaittu olevan myös tulehdusta vaimentavia vaikutuksia.
Glukosamiinilisällä on lukuisissa tutkimuksissa havaittu olevan suotuisia vaikutuksia nivelrikkokipuun ja nivelen toimintakykyyn. Julkaisuvuodet 1966–2005 kattaneeseen meta-analyysiin otettiin mukaan 20 satunnaistettua, kaksoissokkoutettua ja kontrolloitua kliinistä tutkimusta, joissa selvitettiin glukosamiinilisän tehoa nivelrikon hoidossa. Tutkittavia oli yhteensä 2 596, keski-ikä 61 vuotta ja 67 % naisia. Valtaosa tutkimuksista kesti 2-3 kuukautta. 16 tutkimuksessa glukosamiinilisä annettiin suun kautta. Annostus oli 1 500 mg vuorokaudessa joko kerran päivässä (4 tutkimusta) tai jaettuna kolmeen annokseen (12 tutkimusta). Suun kautta annettu glukosamiini imeytyy lähes täydellisesti ja tämän jälkeen farmakokinetiikka ja aineenvaihdunta ovat samanlaisia kuin suonesisäisessä annostelussa. Yhdessä tutkimuksessa valmisteena oli glukosamiinihydrokloridi, muissa käytettiin glukosamiinisulfaattia. Glukosamiini oli lumetuotteeseen verrattuna tehokkaampi kivun lievittäjä. Muutos hoidon jälkeen oli 28 %. Glukosamiini oli lumelääkettä tehokkaampi myös toimintakyvyn paranemisen suhteen, kun sitä arvioitiin Lequesne-pisteytyksellä. Muutos hoidon jälkeen oli 21 %. Glukosamiini ei kuitenkaan eronnut merkitsevästi lumetuotteesta toimintakyvyn paranemisen suhteen, kun sitä arvioitiin WOMAC-pisteytyksellä.
Glukosamiinilisän käyttöä voidaan suositella nivelrikon hoidossa ja mahdollisesti myös ehkäisyssä. Sopiva päiväannos on n. 1,5 g. Kookkaat urheilijat voivat käyttää suurempiakin annoksia. Glukosamiini on erittäin hyvin siedetty aine. Glukosamiinia myydään yleensä glukosamiinisulfaattina. On esitetty, että sulfaatti lisäisi rustosolujen proteoglykaanituotantoa.
Glukosamiinia ei ole tarkoitettu akuuttien kipuoireiden hoitoon. Oireita lievittävä vaikutus alkaa yleensä vasta muutamien viikkojen kuluttua. Astmaa ja diabetesta sairastavien kannattaa keskustella lääkärin kanssa glukosamiinilisän soveltuvuudesta.
Kirjallisuutta
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Urasibol nyt taas myynnissä
Huomenna lähtevät matkalle kaikki jälkitoimituksessa olleet Urasibol -purkit. Käyn nyt heilumassa hieman pakkaamossa ja sitten jatkan Urheiluravinteet -kirjan työstämistä. Postaan blogiini toisen näytepätkän lähitunteina.
tiistai 26. tammikuuta 2010
Noutomyymälässä jaossa ilmaisia Muscle & Fitness -lehtiä
Käy hakemassa omasi pois. Lehtiä on luonnollisesti jaossa rajoitettu määrä. Tämä koskee siis ostoksia tekeviä asiakkaita.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Näytepätkä kirjasta Urheiluravinteet
Kliininen nurkka
Ylähengitysinfektiot ja C-vitamiini
Liikuntalääketieteellisessä kirjallisuudessa ylähengitystieinfektiolla (engl. upper respiratory track infection; URTI) tarkoitetaan käytännössä aina flunssaa (engl. common cold), joka on viruksen aiheuttama ylempien hengitysteiden (nenäontelo, nielu ja kurkunpää) akuutti tulehdus. Suomalaiset aikuiset sairastavat tämän itsestään paranevan taudin keskimäärin 2-4 kertaa vuodessa. Flunssan itämisaika on noin 1-3 vuorokautta ja sen kesto on keskimäärin 10 vuorokautta. Flunssan hoito on oireenmukaista. Antibiooteista ei ole mitään hyötyä, sillä ne tehoavat vain bakteereihin.
Flunssan iskiessä mm. valkosolujen ja virtsan C-vitamiinipitoisuus vähenee. C-vitamiinilisän vaikutuksista flunssan ilmaantuvuuteen (insidenssiin) ja kestoon on julkaistu lukuisia artikkeleita tieteellisessä kirjallisuudessa. Melko suurella varmuudella voidaan todeta, että C-vitamiinilisä ei vaikuta merkitsevästi flunssan ilmaantuvuuteen valtaväestössä, mutta taudin kestoa sillä voidaan hieman lyhentää. Aikuisilla flunssan kesto lyhenee suuriannoksisen C-vitamiinilisän ansiosta noin 8 %:lla, kun taas lapsilla vastaava luku on noin 14. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtä tai kahta päivää. C-vitamiinilisästä on tässä yhteydessä hyötyä vain silloin, kun sen käyttö aloitetaan välittömästi ensioireiden ilmaannuttua (nuha, tukkoisuus). Rinoviruksen aiheuttama infektio alkaa tavallisesti kurkkukivulla. Flunssan vaihtoehtoinen nimitys ”nuhakuume” on harhaanjohtava, sillä vain osalla potilaista on kuumetta. C-vitamiinin ja ylähengitystieinfektioiden välisistä yhteyksistä lääketieteen tohtoriksi väitelleen Harri Hemilän mukaan aikuisten pitäisi nauttia C-vitamiinia 6 g ja lasten 2 g vuorokaudessa heti ensioireiden ilmaannuttua, mutta selvästi pienemmistäkin annoksista on havaittu olevan hyötyä (esim. Hunt 1994).
Kovaa harjoittelevien urheilijoiden osalta C-vitamiinin vaikutukset flunssan ilmaantuvuuteen eroavat valtaväestöstä. Liikunnan ja ylähengitystieinfektioiden välinen yhteys näyttäisi olevan J-kirjaimen muotoinen. Toisin sanoen fyysisesti passiiviset henkilöt sairastuvat useammin ylähengitysinfektioihin kuin kohtuullisesti liikkuvat, kun taas kovaa harjoittelevilla urheilijoilla on selvästi useammin ylähengitystieinfektiota kuin kohtuullisesti liikkuvilla. Rasittavan liikunnan jälkeen syljen immunoglobuliini A:n (IgA) pitoisuus pienenee. IgA:n tärkein toimintapaikka on limakalvon pinnoilla mm. ylähengitysteissä, joissa se ensimmäisenä kohtaa mikrobin. Näin ollen IgA-pitoisuuden lasku saattaa olla yhteydessä lisääntyneeseen ylähengitysinfektioriskiin rasittavan liikunnan jälkeen. Toisaalta kova fyysinen kuormitus vähentää myös luonnollisten tappajasolujen ja T-solujen aktiivisuutta.
C-vitamiinin on raportoitu vähentävän flunssaoireiden ilmaantuvuutta erittäin rasittavan kestävyysurheilun jälkeen. Esim. Peters ym. (1993) antoivat ultramaratonaareille (> 42 km) joko 600 mg C-vitamiinia vuorokaudessa tai lumetuotetta kolmen viikon ajan ennen kilpailua. Allergista riniittiä sairastavia henkilöitä ei otettu mukaan tutkimukseen, sillä he olisivat voineet muodostaa sekoittavan tekijän (engl. confounder). Kisan jälkeen flunssaoireita selvitettiin kahden viikon ajan. Flunssaoireiden ilmaantuvuus oli lumeryhmässä 68 %, kun vastaava luku C-vitamiiniryhmässä oli vain 33 %. Myös oireiden kesto ja voimakkuus olivat merkitsevästi vähäisempiä C-vitamiiniryhmässä lumeryhmään verrattuna. Sopiva C-vitamiiniannos kestävyysurheilijoille ennen kilpailua lienee noin 500-1000 mg vuorokaudessa.
Kirjallisuutta
Researching the effects of amino acids on longer sports performance
Research into the use of amino acid supplements to reduce fatigue in team-sport players is being carried out in Melbourne under the direction of the principal researcher Dr Nigel Stepto of Victoria University, Dr Graeme Hyman from Monash University and AIS Physiology researcher Professor David Pyne.
Highly skilled, fast-paced team sports such as Australian rules football require players to perform at consistently high intensities for long periods. Excessive fatigue can impair physical performance, skill execution and decision-making, so the ability to limit fatigue during a game gives players a competitive edge over the opposition.
Serotonin, produced naturally in the body, is a chemical that controls the level of fatigue. The more serotonin present in your brain, the more tired you feel, both mentally and physically.
Athletes from different sub-division Australian rules football teams in Melbourne have been recruited as subjects for the project, which involves them taking a high dose of serotonin-depleting branched-chain amino acids (BCAA) three hours before completing a series of sport-specific activities. Fatigue is assessed by monitoring the ability of the players to complete game and training exercises.
The experimental design has been structured so that the results can be related to the manipulation of serotonin levels. The supplements should, in theory, counteract the detrimental effects of serotonin build-up. The BCAA dosages have been closely monitored, as low levels of serotonin in some individuals can cause depression and trigger bipolar disorders.
Initial findings from the project have been positive, and there will be further investigation into similar but more practical amino acid formulations to try to achieve the same effects. Dosing regimens and applicability to other team sports are also being considered.
There is also potential for non-athletic populations to benefit from the findings. Dr Stepto feels that amino acid supplementation might eventually improve conditions for people working in high stress and fatigue jobs such as the military, law enforcement and the transport industry, and even sufferers of chronic fatigue.
Lähde: Australian Institute of Sport
Lukijakyssä: Mass Overdrive ja kestävyysurheilu
Eikös toi Mass Overdrive soveltuisi erityisen hyvin kestävyysurheilijoille sekä heti treenin jälkeen että mahdollisesti myös ennen? Eikös noita rasvoja (esim. MCT) olisi hyvä saa. Taisin Juoksija-lehdestä joskus lukea lihaksen sisällä olevista rasvavarastoista ja siitä että ne ilmeisesti ovat tårkeitä energialähteitä urheilun aikana.
Kyllä. Mass Overdrive soveltyy erittäin hyvin kestävyys-urheiluun. Intramuskulaariset eli lihaksen sisäiset rasvavarastot (triglyserdit [TG]) ovat todellakin tärkeä energianlähde kuormituksen aikana ja vähärasvainen ruokavalio hidastaa varsin dramaattisesti intramuskulaaristen rasvavarastojen täydetymistä harjoittelun jälkeen. Oheisessa kuviossa TG:n osuutta on mahdollisesti hieman aliarvioitu tutkimusteknisistä syistä. Intramuskulaarisen TG:n rooli voimailussa on epäselvä. Tästä aiheesta lisää tulevassa kirjassani.
lauantai 23. tammikuuta 2010
D-vitamiini ehkäisee paksusuolen syöpää
D-vitamiini voi vähentää paksusuolen syövän riskiä peräti 40 %, ilmenee kuudessa Euroopan maassa tehdystä tutkimuksesta. Arvostetun British Medical Journal -lehden julkaisema raportti on tähän mennessä laajin lajissaan, ja se lisää entisestään tiedeyhteisön uskoa D-vitamiinilisän hyötyihin.
D-vitamiinin vaikutusta syöpätaudeissa on tutkittu jo pitkään. Tohtori Frank Appleby esitti jo 1940-luvulla, että auringon valosta saatava D-vitamiini voi ehkäistä syöpiä. Vuonna 2007 American Journal of Preventive Medicine julkaisi meta-analyysin, jonka mukaan D-vitamiini vähentää paksusuolisyövän riskiä. Äskettäin amerikkalaiset syöpälääkärit raportoivat, että D-vitamiini lisää merkitsevästi tautiin sairastuneiden potilaiden eloonjäämisen mahdollisuuksia.
Tutkimuksen yksityiskohtia
Tutkimus on osa valtavaa, noin miljoona eurooppalaista käsittävää terveysseurantaa nimeltään the European Prospective Investigation into Cancer Study (EPIC). Siinä selvitetään yhteensä miljoonan britin, hollantilaisen, saksalaisen, tanskalaisen ja italialaisen elin- ja ruokatapoja, heidät punnitaan ja heistä otetaan verinäytteitä. Tutkimus on jo kumonnut käsityksen, jonka mukaan rasvainen ruoka lihottaisi.
Seurannan aikana todettiin 1248 uutta paksu- ja peräsuolien syöpää. Niihin sairastuneiden ihmisten seerumin D-vitamiinin pitoisuutta (S-D25) verrattiin 1248 terveenä pysyneen verrokin pitoisuuteen. Syöpään sairastuneiden S-D25 oli usein pienempi kuin tutkittujen keskimääräinen pitoisuus, 50–75 nmol/l. Korrelaatio oli erityisen voimakas paksusuolen syövässä. Sitä vastoin yli 75 nmol/l -pitoisuus ei liittynyt lisääntyneisiin syöpiin. Lisäksi ilmeni, että myös runsas kalkin saanti ravinnosta vähensi syöpäriskiä. Tutkijat uskovatkin, että kalkki ja D-vitamiini ehkäisevät yhdessä syöpää. Kalkki sitoo sappi- ja rasvahappoja paksusuolessa, selittävät tutkijat.
He kaipaavat kuitenkin uusia satunnaistettuja tutkimuksia D-vitamiinilisän vaikutuksista, ennen kuin tätä vitamiinia voidaan suositella yleisölle. Tällaisen toivomuksen tarkoituksena on yleensä saada lisää rahaa jatko-tutkimuksiin. Niihin kuluu yleensä useita vuosia, jonka ajan ne työllistävät tutkijoita.
Jenab M, Bueno-deMesquita HB, Ferrari P, et al. Association between pre-diagnostic circulating vitamin D concentration and risk of colorectal cancer in European populations: a nested case-control study. British Medical Journal. 2010; 340: b5500.
Lähde: Biovita
Uutuuskirja: Urheiluravinteet
Lähipäivinä pitää ruveta oikein olan takaa työstämään WSOY:lle tietokirjaa urheiluravinteista. 250-300 painosivua pitäisi olla valmiina 15.9. mennessä. En ole vielä sanaakaan kirjoittanut, mutta alustavia suunnitelmia mm. sisällön jaon ja kuvituksen suhteen olen jo tehnyt. Jokainen kirjaluku alkaa kattavalla johdannolla, jossa selitetään yksityiskohtaisesti mutta helppolukuisesti aiheeseen liittyvä fysiologis-biokemiallinen "peruskaura".
Sen jälkeen käydään yksitellen läpi eri ravinteita tuoreimpaan tutkimusnäyttöön pohjautuen. Sinne tänne nakataan myös "Kliininen nurkka", jossa käsitellään - kuten nimestäkin voi päätellä - hieman kliinisempiä juttuja. Kyseiseen nurkkaan tulee juttua esimerkiksi siitä, miten kreatiinia sisältävän tuotteen käyttö vaikuttaa munuaisten toimintaa selvittävään biomarkkeriin. Tai miten kalaöljy vaikuttaa rasitusastmaan. Yksi helppo aihe olisi muuten se, että miten tyydyttyneet rasvat vaikuttavat ateroskleroosi-riskiin. Ei mitenkään.
Kirja pohjautuu 100-prosenttisesti tieteelliseen näyttöön, eikä johtavia "auktoriteetteja" kumarrella suotta. "Oon kuka oon, teen mitä teen..tyydy en ikinä puolikkaaseen.. en valmiita reittejä kulje vain koska sen pitäisi olla niin". Jari Sillanpää kuvasikin hyvin mottoni. :-)
Maanantaina käyn hakemassa lääkiksen kirjastosta viitisenkymmentä oppikirjaa oheislukemistoksi. Tuoreimpia tiedeartikkeleita olen jo jonkin aikaa keräillyt, mutta on hyvä olla käsillä myös uusimmat painokset oppikirjoista perus-faktojen tarkastuksia varten. Laittelen myöhemmin blogiini lyhyitä näytepätkiä käsikirjoituksesta.
Uutuustuotteet
Alla Manninen Nutraceuticals Oy:n uutuustuotteiden arvioidut lanseerauspäivät:
- ThermoCut 90 kaps. 3.2.
- GAKIC 128 kaps. 3.2.
- EnergyTube 20 poretabl. 4.2.*
- Anabolic Overdrive 2 2,5 kg hedelmäpunssi 22.2.
- BCAA 1000 180 kaps. 26.2.
- Mass Overdrive 4 kg suklaa 1.3.
*20 putkilon EnergyTube -bulkkipakkaus on jo myynnissä verkkokaupassa.
Pikainen tuoteinfo:
Anabolic Overdrive 2 sisältää ainoana proteiini-lähteenä "legendaarista" HydroISO -heraproteiini-isolaattia, monipolisen hiilhydraattisekoituksen (glukoosipolymeerit [OsmoPure], glukoosi, fruktoosi), glutamiinia, leusiinia, isoleusiinia, valiinia ja C-vitamiinia (250 mg/100 g). Makuna herkullinen ja virkistävä hedelmäsekoitus. Ei sisällä lainkaan keinotekoisia makeutusaineita. Laktoositon. 2,5 kg:n muovipurkki.
Mass Overdrive -valmisteen pääasiallinen proteiininlähde on HydroISO -heraproteiini-isolaatti. Tuotteeseen on lisätty myös hitaasti imeytyvää misellaarista kaseiinia. Hiilihydraattien lähteenä OsmoPure -glukoosipolymeerit. Sisältää myös keskipitkiä rasvahappoja (MCTs) ja Creapure-kreatiinia. Ei sisällä lainkaan lisättyä sokeria. Makeutettu sukraloosilla. 4 kg:n muovipurkki. Makuna suklaa. Lähes laktoositon.
Anabolic Overdrive 2 tulee myyntiin samanlaisessa purkissa kuin HydroISO eli kuvassa kolmantena oikealta. Mass Overdrive -purkki on toisena oikealta. Värejä ei ole vielä päätetty.
perjantai 22. tammikuuta 2010
torstai 21. tammikuuta 2010
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
EnergyTube myynnissä lähipäivinä
EnergyTube -valmistetta on paljon kyselty, joten otimme sen takaisin valikoimaan. Tuote on myynnissä tammikuun loppupuolella. Tuotteen sisältö ja pakkauskoko ovat samat kuin aiemminkin.
tiistai 19. tammikuuta 2010
ThermoCut myynnissä lähipäivinä
ThermoCut
The Ultimate Thermogenic Fat Loss Agent
Manninen Nutraceuticals lanseeraa tammikuussa oman laihdutusvalmisteen. ThermoCut on tieteellisesti kehitetty termogeeninen valmiste, johon on lisätty myös insuliini-metaboliaa parantavia ainesosia. Yhdessä purkissa on 90 kapselia. Käyttöohje: 2 kapselia 2 kertaa päivässä. Ei lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille. Suositeltua päiväannosta ei saa ylittää
Kaksi kapselia sisältää:
Citrus aurantium -uute 600 mg (6,8 % synefriiniä)
Tämä kasviuute sisältää efedriinin sukulaisyhdistettä synefriiniä, mikä lisää termogeneesiä (lämmöntuottoa) ja stimuloi lipolyysiä (rasvavarastojen mobilisointia) (Preuss ym. 2002). Toisin kuin efedriini, synefriini ei järkevinä annoksina vaikuta sykkeeseen tai verenpaineeseen. Citrus aurantium tunnetaan myös nimellä pomeranssi.
Kofeiini (vedetön, lääkelaatu) 260 mg
Kofeiini per se on termogeeninen yhdiste, mutta se myös tehostaa synefriinin termogeenistä ja lipolyyttistä vaikutusta estämällä fosfodiesteraasientsyymiä. Lisäksi kofeiini parantaa fyysistä suorituskykyä.
Pajunkuoriuute 200 mg (25,9 % salisylaatteja)
Tämä "luotainen aspiriini" tehostaa synefriini-kofeiini -kombinaation termogeenistä vaikutusta muokkaamalla prostaglandiinisynteesiä. Pajunkuoriuutteen sisältämät salisylaatit muuttuvat salisiiniksi maha-suolikanavassa. Veren mukana salisiini kulkeutuu muualle elimistöön ja muuttuu edelleen salisyylihapoksi, Aspirin -nimisen lääkkeen vaikuttavaksi aineeksi.
L-tyrosiini (lääkelaatu) 180 mg
Tyrosiini on aminohappo, joka toimii katekoliamiinisynteesin lähtöaineena. Ihmiselimistössä esiintyvät katekoliamiinit ovat noradrenaliini, adrenaliini ja dopamiini. Adrenaliini toimii välittäjäaineena keskushermostossa ja hormonina verenkierrossa. Noradrenaliini toimii välittäjäaineena sekä keskushermostossa että sympaattisessa ääreishermostossa (”juokse tai tappele” hermosto). Suun kautta otetulla tyrosiinilisällä voidaan vaikuttaa katekoliamiinisynteesiin ja sitä myötä katekoliaminergiseen vasteeseen. Tyrosiini tehostaa synefriini-kofeiini -kombinaation termogeenistä ja lipolyyttistä vaikutusta.
Vihreäteeuute 100 mg (katekiineja 36,2 %, kofeiinia 8,1 %, teaniinia 2 %)
Vihreäteeuutteen sisältävät katekiinit estävät katekoli-o-metyylitransferaasi -nimisen entsyymin toimintaa. Kyseisen entsyymin keskeinen funktio on noradrenaliinin hajoittaminen, joten sen esto johtaa suurempaan noradrenaliinivasteeseen.
Inkivääriuute 90 mg (gingerolia 5,3 %), alfa-lipoiinihappo (lääkelaatu) 40 mg ja kromi (kromipikolinaattina, lääkelaatu) 75 mcg
Nämä aineet vaikuttavat edullisesti insuliiniherkkyyteen, jolla tarkoitetaan solujen kyky reagoida verenkierrossa olevalle insuliinille. Hyvä insuliiniherkkyys vaikuttaa edullisesti kehonkoostumukseen.
Cayennepippuri 70 mg
Cayennepippurin sisältämä kapsaiini lisää termogeneesiä.
Muut ainesosat: gelatiini, sinkkipiioksidi, magnesiumstearaatti, punainen rautaoksidi. Valmistettu EU:ssa valmistetuista raaka-aineista. Ei sisällä geenimanipuloituja raaka-aineita. "ThermoCut" on Manninen Nutraceuticals Oy:n tavaramerkki.
VAROITUKSET: Korkea kofeiinipitoisuus (268 mg/2 kapselia). Ei lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille. Suositeltua päiväannosta ei saa ylittää. Tuotetta ei ole tarkoitettu minkään sairauden ehkäisyyn, parantamiseen tai diagnosointiin. Älä käytä tuotetta, jos sinulla on joku sydänsairaus, kohonnut verenpaine, aivoverenkiertohäiriö, kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta, virtsaamisvaikeuksia, mahahaava tai kärsit vaikeaksi (painoindeksi >35) tai sairaanloiseksi (painoindeksi >40) luokitellusta ylipainosta. Älä käytä tuotetta, jos kärsit unettomuudesta, ahdistuksesta tai hermostuneisuudesta. Käyttäessäsi tätä tuotetta vähennä selvästi muiden kofeiinipitoisten tuotteiden, kuten kahvin, teen ja energiajuomien, käyttöä. Tätä tuotetta ei saa käyttää yhdessä alkoholin kanssa. Jos tuotteen käyttö aiheuttaa haittavaikutuksia, kuten sydämentykytystä tai unettomuutta, lopeta käyttö välittömästi ja ota yhteyttä lääkäriisi sekä tuotteen markkinoijaan tuotepalautuksen sopimiseksi. Tuotetta ei tule käyttää monipuolisen ruokavalion korvikkeena.
Ilmainen Muscle & Fitness -vuosikerta
Manninen Nutraceuticals Oy:n verkkokaupassa on rajoitetun ajan voimassa seuraavanlainen erikoistarjous:
Osta 200 eurolla tuotteita ja saat kaupan päälle suomenkielisen Muscle & Fitness -lehden vuosikerran. Ja jos ostat 300 eurolla, niin saat kaupan päälle vielä lisäksi 800 tabletin Pharma D3 -purkin!
Tarjous alkaa tänään (19.1.) klo 16:45. Siirry ostoksille napsauttamalla tästä.
Huom. Muscle & Fitness -lehden tilaustiedot lähtetään kustantajalle jokaisen kuun viimeisenä päivänä.
PS. Verkkokaupassa on tällä hetkellä hieman "ruuhkaa", joten osassa lähetyksistä toimitusaika on pidentynyt yhden arkipäivän.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Tyydyttyneet rasvat eivät ole yhteydessä sydänsairauksiin
"Harva asia on lääke- ja ravitsemustieteessä niin selvä kuin tämä. Tyydyttynyt rasva on monella tavalla haitallista."
--Pekka Puska, THL:n pääjohtaja 2009
Postiluukku kolahti aamulla (16.1.2010). Lääketieteen tohtori ja arvostettu rasvatutkija Ronald M Krauss lähetti minulle uusimman metatutkimuksen, jossa oli arvioitu aiheuttavatko tyydyttyneet rasvat sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimus on julkaistu erittäin arvostetussa tiedelehdessä, American Journal of Clinical Nutrition. Tulos on häkellyttävän selvä:
Tyydyttyneet rasvat eivät vaikuta millään tavalla sepelvaltimotautiin, sydänhalvaukseen tai sydän- ja verisuonitautiin!
Vuosikymmenien aikana harjoitettu eläinrasvojen demonisointi on ollut aivan turhaa. Sydämet eivät pysähtele, verisuonet eivät mene tukkoon ja sydän- ja aivohalvauksia ei tapahdu jos syö voita, sianrasvaa tai nauttii kookosöljyä. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos (entinen Kansanterveyslaitos) on linjaukselleen uskollisesti väittänyt, että eläinrasvoja pitää välttää. Kaikki eivät ole uskoneet vaan syödä rouskuttaneet rasvaisia pihvejä, panneet paksuja kerroksia voita ruisleipänsä päälle ja nauttineet kylmäpuristetun kookosöljyn ihanuudesta.
Se on loppu nyt! Suomalaisille ei enää saa valehdella, että eläinrasvat ovat vaarallisia. Jos joku haluaa tyydyttää nälkänsä tyydyttyneitä rasvoja nauttien, annettakoon hänen tehdä se rauhassa. Sydänsairauksia aiheuttavat ennen kaikkea tupakointi, stressi, vähäinen liikunta ja vähäiset vihannesannokset.
Yhteys tyydyttyneiden rasvojen ja sydäntapahtumien välillä puuttuu. Jos jokin yhteys mahdollisesti on olemassa, niin pikemminkin näyttää siltä, että mitä enemmän nautitaan tyydyttyneitä rasvahappoja, sitä paremmin sydän voi.
Kun joku suomalaistutkija seuraavan kerran luettelee ulkomuistista vanhoja mantroja siitä miten rasva tukkii suonet ja miten voi pitäisi vaihtaa margariiniin, niin näyttäkää hänelle vaikkapa tämä Kraussin työryhmän meta-analyysi ja pyytäkää häntä arvioimaan mantrojaan sen valossa. Jos hän vähänkin aikoo säilyttää uskottavuutensa, niin hän ottaa tämän paperin vakavasti.
Lähde: Patty W Siri-Tarino, Qi Sun, Frank B Hu, and Ronald M Krauss. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. AJCN. First published ahead of print January 13, 2010 as doi: 10.3945/ajcn.2009.27725
Lähde: Christer Sundqvist
A.M.:n kommentti:
Otagon yliopiston ravitsemustieteilijät päätyivät samaan lopputulokseen viime vuonna julkaistussa meta-analyysissä. Heidän analyysissä oli mukana myös kontrolloidut kliiniset tutkimukset. Lue kokotekstiartikkeli maksutta napsauttamalla tästä. Nyt rupeaa "rasvalaiva" vaihtamaan ihan tosissaan kurssiaan. Tyydyttyneen rasvan demonisointi ja suoranainen valehtelu saa luvan loppua!
On kuitenkin näyttöö siitä, että tyydyttyneen rasvan osittainen korvaaminen tyydyttämättömällä rasvalla vaikuttaa edullisesti eräisiin terveysindikaattoreihin (kts esim. Nunn ym. 2009). Tämä vaikutus johtunee mitä ilmeisemmin tyydyttymättömän rasvan edullisista vaikutuksista, eikä tyydyttyneen rasvan haitallisista vaikutuksista.
PS. Myös elintarviketieteilijä Juuso Reinikainen uutisoi AJCN -meta-analyyistä blogissaan.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Verkkokaupan 3+1 -supertarjous
Edit 16.1.: Vielä n. 28 tuntia aikaa hyödyntää 3+1 -supertarjousta.
Tänään klo 15:00 alkaa 3+1 -supertarjous verkkokaupassa. Osta kolme kappaletta samaa tuotetta ja saat neljännen ilmaiseksi! Tarjous ei ole makuspesifinen. Ilmoita lisätietoja -kohdassa haluamasi ilmaispakkauksen maku. Älä tilaa neljättä kappaletta, vaan se lisätään tilaukseen meidän toimesta. Tarjous on voimassa tämän viikon loppuun. Siirry verkko-ostoksille napsauttamalla tästä.
perjantai 15. tammikuuta 2010
Vida-lasti sisällä
Nyt on taas kaikkia Vida-tuotteita myynnissä, mukaan lukien Q10. Muutama verkkokauppatilaus on seisonut varastossa puuttuvien Vida-purkkien vuoksi. Nämä tilaukset lähtevät matkalle tänään.
torstai 14. tammikuuta 2010
Kirjaa ruvetaan työstämään..
Kirjoitan tämän vuoden aikana Sanoma-konserniin kuuluvalle WSOYpro Oy:lle kattavan tietokirjan urheiluravinteista. Alla lyhyt esittelyteksti.
Urheiluravinteet
Anssi Manninen
Tämä urheiluravinnealan veteraanin laatima kirja tarjoaa viimeisintä tietoa urheilijoiden, kuntoilijoiden ja laihduttajien käyttämistä lisäravinteista. Kirja on suunnattu pääasiassa kuluttajille, mutta se soveltuu oheislukemistoksi myös liikuntalääketieteen, liikuntafysiologian ja ravitsemustieteen kursseille sekä hakuteokseksi terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Kirjassa yhdistyvät biologiset perusfaktat, tieteellisiin tutkimuksiin perustuva informaatio ja lukijaystävällinen esitystapa.
Urasibol loppuunmyyty
Viimeiset Urasibol -purkit tilattiin tänään. Uusi lasti on Suomessa ensi viikolla. Urasibolin myynti sai boostia lähinnä puskaradion välityksellä, sillä sitä ei ole lehdissä vielä lainkaan mainostettu.
Lukijakyssä: Glyseroli, urheiluravinteet ja doping
WADA lausuu näin: "Vuoden 2010 kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon on lisätty peiteaineisiin joskus plasmavolyymin lisääjänä käytetty glyseriini eli glyseroli. Se on kielletty sekä suonensisäisesti että suun kautta annosteltuna". Esim. N.O.K.O näyttää sisältävän glyserolimonostearaattia. Lieneekö kyseessä tämä kielletty aines? Tiedätkö onko tuotteita, joita tämän vuoksi pitäisi WADA:n alaisuudessa kilpailevien karttaa?
Laitoin juuri mailia ADT:n Timo Seppälälle. Ja vastauskin tuli melkein saman tien:
"Glyserolimonostearaatista tulee elimistössä glyserolia. Teoriassa kyseessä on kielletty aine. Käytännössä glyserolia on niin monessa eri valmisteessa, että sitä on jokaisen ihmisen elimistössä ja WADA lienee tarkoittanut (vaikkei sitä ole kirjaimellisesti osannut muotoilla sääntöihin) glyserolin kielletyksi vain plasmavolyymin lisäykseen käytettynä. Siis vain massiivisin annoksin."
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Pseudoefedriini ja erivapaus vuonna 2010
Pseudoefedriini on piriste, jota käytetään yleisimmin allergisen nuhan hoitoon yhdessä antihistamiinien kanssa. Pseudoefedriinin supistaessa limakalvojen verisuonia ja poistaessa limakalvoturvotusta nenän tukkoisuus vähenee ja hengitys nenän kautta helpottuu. Monet urheilijat ovat tästä syystä käyttäneet pseudoefedriiniä kilpailuissa ja niiden ulkopuolella, se on ollut viime vuosina urheilussa sallittu. Vuoden 2010 alusta pseudoefedriini on kuitenkin luokiteltu kilpailujen yhteydessä kielletyksi aineeksi.
Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n tai kansainvälisten liittojen erivapauslautakunnat voivat myöntää urheilijalle erivapauden mille hyvänsä Maailman Antidopingtoimisto WADA:n kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelossa mainitulle lääkkeelle tai hoitomuodolle, mikäli kyseinen lääkitys on urheilijalle välttämätön eikä sille ole olemassa asianmukaista vaihtoehtoista lääkitystä tai muuta hoitoa.
ADT:n erivapauslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 22.12.2009 pseudoefedriinille myönnettäviä kansallisia erivapauksia. Se on todennut, että pelkkä allerginen nuha tai nenän tukkoisuus ei riitä perusteeksi erivapauden myöntämiseksi pseudoefedriinin käyttöön, sillä niiden hoitamiseksi kilpailujen yhteydessä voidaan käyttää sallittujen antihistamiinien lisäksi sallittuja nenätippoja (esimerkiksi Naso, Nasolin, Otrivin, Vicks) tai antihistamiinien lisäksi fenyylipropanoliamiinitabletteja (Rinexin). Siten pseudoefedriinille on asianmukaisia vaihtoehtoisia hoitoja sallituilla aineilla.
Dopingnäytteen pseudoefedriinipitoisuudelle on asetettu rajapitoisuus, jonka alittavia pitoisuuksia ei tulkita dopingiksi. Rajapitoisuus on asetettu niin korkeaksi (150 mg/l), etteivät tavanomaiset hoidolliset pseudoefedriiniannokset johda rajapitoisuuden ylitykseen, mikäli tavanomaisia annoksia ei ylitetä ja jos viimeisestä lääkkeen käyttökerrasta on kulunut 24 tuntia.
Suomessa kaupan olevia pseudoefedriiniä sisältäviä valmisteita ovat 120 mg pseudoefedriiniä sisältävät depottabletit Aerinaze ja Cirrus, 240 mg pseudoefedriiniä sisältävä depottabletti Clarinase sekä 60 mg pseudoefedriiniä sisältävä kovakapseli Duact. Depottabletteja annostellaan yleensä yksi tabletti kerran päivässä (Clarinase) tai yksi tabletti kaksi kertaa päivässä (Aerinaze, Cirrus), kun taas kovakapselia annostellaan yksi kapseli tarvittaessa, korkeintaan kolme kertaa päivässä. Mikäli näitä annoksia ei ylitetä ja jos viimeisestä lääkkeen käyttökerrasta on kulunut 24 tuntia, ei virtsan pseudoefedriinipitoisuus kohoa yli kielletyn rajapitoisuuden.
Erivapaus pseudoefedriinille voidaan myöntää tilanteissa, joissa paikallisilla nenä- tai korvatipoilla ei jotain tautitilaa kyetä hoitamaan, esimerkiksi jos korvan nieluun yhdistävä korvatorvi on tukossa.
Timo Seppälä
ADT-Lääketieteellinen johtaja
Suomenkielisen Muscle & Fitness -lehden ensimmäinen numero
Laitoin oikeaan yläkulmaan uuden kyselyn. Jos olet lukaissut suomenkielisen Muscle & Fitness -lehden ekan numeron, käyhän äänestämässä. Kommenttiosioon voit toki myös postailla palautetta. Tilaa lehti erikoishintaan täältä.
Urheiluravinteet kiinnostavat Euroopassa
Frankfurtissa (19.-20.11) järjestetyssä urheiluravitsemus-seminaarissa Sports & Performance Nutrition (SPN) esitettiin urheiluravinteiden myynnin kasvavan useimmissa Euroopan maissa kaksinumeroisin kehitysluvuin. Urheiluravinteista kiinnostavimpia ovat perinteisesti olleet erilaiset liikuntasuorituksista palautumiseen suunnatut tuotteet. Aiempina vuosina nesteytys ja energiavarastojen nopea täydentäminen olivat suosituimpia tuotehyötyjä, mutta niiden rinnalle on tuotu laajemmin palautumista tukevia valmisteita.
Globaalisti maltillista kehitystä
Urheiluravinteet ovat rantautuneet kilpakehonrakentajien ja muiden huippu-urheilijoiden ostoskoreista myös osaksi valtavirtaa. Research and Markets julkaisi taannoin urheiluravinnebisnestä käsitelleen markkina-analyysin. Analyysissä ennustetaan maailmanlaajuisesti maltillista myynnin kehitystä, n. 5 % vuosikehitystä vuoteen 2013 saakka. Euroopassa suurimmat markkinat ovat Saksassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa, jotka kattavat peräti 60 % Euroopan kaikista urheiluravinnemyynneistä. Yhdysvalloissa urheiluravinnebisnes on kuitenkin näyttänyt ajoittaisia hiipumisen merkkejä. Siellä urheiluravinnemarkkina kasvoi vuosina 2003-2008 vuosittain 4,7 %, mutta sen ennustetaan hiipuvan n. 3,8 % vuosikehitykseen vuosina 2008-2013.
Suurkuluttajat lojaaleja taantumasta huolimatta
Taantuma on vaikuttanut etenkin Yhdysvalloissa myös ravintolisien ostamiseen, mutta ainakin vielä tappiot ovat olleet elintarvikesektorin useita muita tuoteryhmiä vähäisempiä. Natural Market Instituten gallup-tutkimusten perusteella näyttäisi siltä, että ostot ovat pienentyneet lähinnä ravintolisien satunnaisostajilla, ns. heavy userien ostojen säilyessä stabiileina. Mikä mielenkiintoista, heidän tutkimuksissaan kuluttajat, joille ravintolisät ovat uusia tuttavuuksia, ovat jopa kasvattaneet ostojaan. Heavy userien joukossa on myös eniten niitä, jotka mieltävät terveydentilansa parhaaksi ja näkevät taantumalla olleen vähän tai ei lainkaan vaikutuksia omaan terveyteen. Näyttäisikin siltä, että ravintolisien ydinostajajoukko on lojaali ja ostovoimainen.
Suomessa urheiluravinteiden suosio kasvaa
Seminaarissa esitellyn tapauskuvauksen mukaan urheiluravinteiden myynti on Suomessa kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana keskimäärin peräti 15 % vuodessa. Kasvu on voimakasta, sillä päivittäistavarakaupassa elintarvikkeiden myynti kasvoi 8,7 % vuonna 2008. Urheiluravinteiden myynnin arvioidaan kasvavan osassa Eurooppaa tätäkin voimakkaammin. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on arvioitu myynnin kehitykseksi huikeaa 30 %:a tulevana kolmena vuotena.
Trendeissä hyödyntämätöntä markkinapotentiaalia
Jo aiemmin eräs maailman johtava markkinatutkimusyritys Mintel Group näki urheiluravinteissa paljon hyödyntämätöntä markkinapotentiaalia. Esimerkiksi Iso-Britanniassa noin kolmannes kuluttajista oli heidän kyselyissään ostanut urheiluravinteita viimeisen puolen vuoden aikana, aktiiviurheilijoilla vastaavan asiakaspenetraation ollessa n. 50 %. Asiakaspenetraatiotaan urheiluravinteet ovatkin onnistuneet kasvattamaan valtaväestössä osumalla etenkin välipalasyömisen ja helppouden trendeihin. Myös kuluttajien kasvava tarve energisoida itseään erilaisin nopein ja helpoin elintarvikkein on auttanut urheiluravinteiden murtautumisessa kohti mainstreamia.
Proteiinijauheet suosittuja
Jauhemaiset proteiinit myyvät urheiluravinnerintamassa eniten, lohkaisten noin 30 % kaikista urheiluravinne-myynneistä. Myös proteiinipatukat ovat saavuttaneet laajan hyväksynnän, ja niiden myynti oli vielä muutamia vuosia sitten huimassa kasvussa, mutta on sittemmin hiipunut. Patukoiden voimakasta myynnin kasvua tuki etenkin vuosituhannen vaihteessa huippuunsa voimistunut hiilihydraattitietoisten ruokavalioiden suosio. Samaisten muotivillitysten taantuma koitui myös proteiinipatukoiden kohtaloksi, kuten myös sokerialkoholien yleistynyt käyttö patukoissa sekä makuongelmat, mitkä aiheuttivat tyytymättömiä reaktioita kuluttajissa. Mintelin mukaan kuluttajista vain 14 % onkin kokeillut välipala- tai muita patukoita. Nielsenin mittauksissa patukoiden myynti on Yhdysvalloissa tänä vuonna jopa laskenut. Kun niiden myynti oli tänä vuonna 0,8 % plussan puolella lokakuuhun mennessä, vastaava kehitys v. 2008 samalla jaksolla (YTD) oli vielä 3,7 %.
RTD-juomat kasvussa
Voimakkaimmin kasvavia tuotesegmenttejä ovat globaalisti olleet runsasproteiiniset RTD-juomat (Ready-To-Drink). Myös energiajuomamarkkinoilta tutut shotti-tyyppiset valmisteet on nähty kiinnostavina, vaikka energia-shottien kaltaista voimakasta markkinakasvua ei vastaavissa tuotetyypeissä ole urheiluravinteissa nähty. Uusimpana tuotekategoriana urheiluravinnerintamallakin on nähty kognitiivista suorituskykyä tehostavat tuotteet. Laihdutusvalmisteissa suosiota ovat kasvattaneet luonnollisemmat ja vähemmän keinotekoiset vaihtoehdot. Kofeiinia ja muita piristeitä sisältäneet laihdutusvalmisteet ovat saaneet rinnalleen aktiivisia ainesosia suoraan luonnosta.
Heraproteiinien kasvava kiinnostus ja kuluttajahyväksyntä
Uudet teknologiat ovat mahdollistaneet myös mitä innovatiivisemmat aminohappovalmisteet ja –seokset proteiinijauheiden rinnalla. Etenkin heraproteiinien jalostuneet tuotesovellutukset ovat nostaneet herapohjaiset tuotteet huimaan kasvuun. Myös elintarviketeollisuuden maitoteollisuusjätit, joiden prosessien sivutuotteina syntyy usein valtavia massavirtoja heraa, ovat tarttuneet tähän markkinapotentiaaliin. Sivuvirtojen eli maitoproteiinien jatkohyödyntämisen tutkimusalueina ovat olleet mm. lihasanabolia, kylläisyyden lisääminen ja muu painonhallinta, elintasosairausten hoitoa tukevat heran bioaktiiviset peptidit sekä lasten ja imeväisikäisten ravitsemus.
Urheiluravinteiden maku avainasemassa
Mintelin kyselyissä kuluttajat ovat vastausprosenttien perusteella arvostaneet palautumiseen suunnatuissa juomavalmisteissa maittavuutta (22 %) ja eritoten piristävää, virkistävää makuprofiilia (28 %). Tuotteiden on ensiarvoisesti toivottu palauttavan urheilusuorituksesta (26 %) ja tarjoavan lisäenergiaa urheilusuorituksen aikana (22 %). Heikko makuprofiili onkin ollut kynnyskysymys kuluttajien uusintaostosten ja lojaliteetin saavuttamisessa. Urheiluravinteiden suosion rasitteena ovat kautta historian olleet muiden elintarvikkeiden tuotekehityksestä jäljessä laahaavat makuprofiilit. Oman haasteensa luo kuluttajien epäluottamus nykyisiin ravitsemusväittämiin ja pakkausmerkintöihin. Esimerkiksi Business Insightsin tutkimusraportissa peräti 77 % eurooppalaisista ja 67 % yhdysvaltalaisista kuluttajista piti elintarvikkeiden ravitsemuksellisia väittämiä ja pakkausmerkintöjä epäluotettavina.
Jos urheiluravinteissa on paljon markkinapotentiaalia, niin paljon potentiaalia niissä on myös osana tavoitteellisten liikkujien monipuolista ravitsemusta. Monipuolinen, kiinteä ravinto ei ole korvattavissa supplementeilla, mutta parhaimmillaan urheiluravinteet tukevat tasapainoista ateriarytmiä ja helpottavat ruokasuunnittelua harjoittelun yhteydessä.
Lähde: Ravintomedia/Juuso Reinikainen
D-vitamiini ja kalsium yhdessä vähentävät luunmurtumia
D-vitamiini yhdessä kalsiumin kanssa vähentävät luunmurtumia vanhoilla ihmisillä, osoittaa seitsemän aiemman tutkimuksen meta-analyysi. Vaikutus oli riippumaton iästä, sukupuolesta tai aiemmista murtumista. Pelkästä D-vitamiini ei analyysin mukaan pienennä murtumariskiä, ainakaan 20 mikrogramman tai pienemmillä päiväannoksilla.
Luusto haurastuu iän mukana ja luunmurtumat tuottavat vanhoilla ihmisillä paljon potilaspäiviä. Luuston vahvistamiseksi on olemassa lääkkeitä mutta yksinkertaisimmillaan tarjotaan D-vitamiinia ja kalsiumia, joko yksin tai yhdessä. Niiden vaikutusta on tutkittu paljon mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia.
Tanskalaistutkijat lähtivät selvittämään asiaa aiemmista tutkimuksista ns. meta-analyysillä. Aineistona oli seitsemän satunnaistettua suurta tutkimusta. Koehenkilöitä oli yhteensä 68 500, naisia heistä oli 85% ja iältään osallistujat olivat keskimäärin 70-vuotiaita.
D-vitamiini yksinään, 10 tai 20 mikrogramman päiväannoksena ei vähentänyt murtumia. Sen sijaan D-vitamiini yhdessä kalsiumin kanssa vähensi murtumia tilastollisesti merkitsevästi. Kun katsottiin pelkästään lonkkamurtumia, kalsium ja D-vitamiini yhdessä vaikuttivat edelleen suotuisasti joskin vaikutus oli tilastollisesti merkitsevän rajalla. D-vitamiini yksinään ei suojannut ja itse asiassa lumeryhmässä oli vähemmän lonkkamurtumia kalsiumin ja D-vitamiinin yhteisvaikutusta tutkivissa selvittäneissä kokeissa.
Analyysi ei selitä luunmurtumien, D-vitamiinin ja kalsiumin yhteyttä lopullisesti, toteavat tutkijat. Lisätutkimuksia tarvitaan erityisesti 20 mikrogrammaa suuremmista D-vitamiiniannoksista. Selvää on kuitenkin että 10-20 mikrogramman D-vitamiinin lisäksi tarvitaan gramman verran kalsiumia.
Lähde: YLE tiede, British Medical Journal
tiistai 12. tammikuuta 2010
Heraprodedrinkki ennen voimaharjoittelua lisää energiankulutusta
Suhteellisen pieni heraproteiinidrinkki ennen voimaharjoittelua vaikuttaa yllättävän paljon harjoittelun jälkeiseen energian-kulutukseen, ilmenee tuoreesta jenkkitutkimuksesta. Koehenkilöille annettiin 20 minuuttia ennen voimaharjoittelua joko 1) 18 g heraproteiinia tai 2) 19 g hiilihydraatteja. Oheisessa kuviossa näkyvät energiankulutuslukemat molemmissa ryhmissä (CHO=hiilari, PRO-heraproteiini). Tutkijat havaitsivat lisäksi, että ennen voimaharjoittelua nautittu heraproteiini lisää rasvan käyttöä energiaksi.
"Ingesting protein prior to heavy resistance training may be a simple yet effective strategy in order to increase energy expenditure. Over time consistent increases in post-exercise resting energy expenditure could facilitate reductions in body fat mass and improve body composition if energy intake is controlled", päättelivät tutkijat.
Heraproteiinin nauttiminen ennen voimaharjoittelua ei siis pelkästään stimuloi lihaskasvua, vaan se voi auttaa myös laihdutuksessa ja painonhallinnassa.
maanantai 11. tammikuuta 2010
ThermoCut purkki suli! :-)
ThermoCut -kapselit ovat liiankin termogeenisiä, sillä purkit sulavat alta! :-) Seriously, ThermoCut -etiketti on lähdössä pikapuolin painoon ja tuote on myynnissä tämän kuun loppupuolella.
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
L-karnitiini nopeuttaa palautumista
Kuuluisan voimailufysiologin William Kraemerin tutkimusryhmä on taas julkaissut karnitiinitutkimuksen. Nyt koehenkilöinä oli keski-ikäisiä "normiaktiiveja", Karnitiinia annettin 2 g päivässä 20 päivän ajan. Salilla koehenkilöt suorittivat neljä 15 toiston sarjaa kyykkyä tai jalkaprässiä. Tulokset osoittivat, että karnitiinilisä vähensi merkitsevästi luustolihasten mikrovaurioita ja lihasarkuutta. "These findings support our previous findings of l-carnitine in younger people that such supplementation can reduce chemical damage to tissues after exercise and optimize the processes of muscle tissue repair and remodeling", päättelivät tutkijat.
perjantai 8. tammikuuta 2010
Häikäilemätön näpistelija kävi noutomyymälässä :-)
Eilen joku nuorehko naishenkilö yritti näpistää GAKIC-näytepurkin. Voi herranen aika tätä nykynuorisoa! :)
torstai 7. tammikuuta 2010
Suurista D-vitamiiniannoksista ei ole haittaa
Oletko harkinnut ottaa D-vitamiinia purkista? Pelkäätkö myrkkyvaikutuksia? Onko erittäin suurista D-vitamiiniannoksista haittaa? Lue silloin tämä [eilen] (7.1.2010) ilmestynyt D-vitamiinitutkimus!
Tromssan yliopistosairaalassa Norjassa uskalletaan tehdä rohkeita interventiotutkimuksia. Tarkoitus oli alunperin kokeilla voidaanko laihduttaa antamalla ylipainoisille suuria D-vitamiiniannoksia. Tulos oli tutkijoille pettymys. D-vitamiinit eivät laihduttaneet (Sneve M, Figenschau Y, Jorde R: Supplementation with cholecalciferol does not result in weight reduction in overweight and obese subjects. Eur J Endocrinol 2008, 159:675-684.). Kerättyä dataa haluttiin hyödyntää lisää. Niinpä tarkastettiin mitä tapahtuu luustolle jos pistetään vuoden ajaksi 312 ylipainoista "kärsimään" loppuun asti (421 aloitti koesarjan) megaluokan D-vitamiiniannoksista. Hurjista D-vitamiiniannoksista ei ollut haittaa luuston kasvulle. Suomalaiset D-vitamiinitutkijat ja asiantuntijat ovat varoittaneet siitä, että suuret D-vitamiiniannokset voivat haurastuttaa luuta. Tämän "järjettömän" norjalaisen kaksoissokkotutkimuksen tärkein anti onkin osoittaa, että luut eivät haurastu suurillakaan D-vitamiiniannoksilla. D-vitamiinia voi ottaa vähintään vuoden verran erittäin suuria määriä.
Suomessa suositellaan aikuisväestölle 7,5-10 µg D-vitamiinia päivässä. Se on erittäin vähän ja asiantuntijoillamme (dosentti Christel Lamberg-Allardt, professori Pentti Tuohimaa) on yhä suurempia vaikeuksia säilyttää uskottavuutensa. Kasvava kansalaismielipide puhuu sen puolesta, että asiantuntijoidemme aikomuksena ei ole edistää kansanterveyttä vaan säilyttää elintarvikepoliittisesti "korrekti" linjaus viimeiseen asti. Jos D-vitamiinin saantisuositukset kohotettaisiin kertarysäyksellä oikealle fysiologiselle tasolle nykyisestä naurettavan alhaisesta tasosta, voisi välittyä sellainen kuva, että asiantuntijoillamme on ollut pallo hukassa jo pitkään. Vuonna 2012 luvataan vaatimaton korjaus D-vitamiinin saantisuosituksiin. Tuore norjalaistutkimus antaa ainakin minulle varmuuden siitä, että suurillakaan D-vitamiiniannoksilla ei ole kotimaisten asiantuntijoidemme epäilemiä myrkkyvaikutuksia ja luut eivät haurastu. Ainakaan vuoden aikana ei ilmaantunut mitään dramaattista ylipainoisissa norjalaismiehissä ja -naisissa.
Mitä tutkimuksessa selvisi?
Norjalaisille ylipainoisille kerrottiin, että he saavat painonhallintatutkimuksen sivujuonena erittäin suuria viikottaisia D-vitamiiniannoksia. Kaksoissokkotutkimuksessa koehenkilöt arvottiin kolmeen eri ryhmään. Kaikki ryhmät saivat päivittäin 500 mg kalsiumia, mutta D-vitamiinia annettiin seuraavasti:
Ryhmä 1. Kerran viikossa 1000 µg D-vitamiinia (40 000 KY) yhden vuoden ajan, eli noin 143 µg päivää kohti.
Ryhmä 2. Kerran viikossa 500 µg D-vitamiinia (20 000 KY) yhden vuoden ajan, eli noin 71 µg päivää kohti.
Ryhmä 3. Lumeryhmä, joka ei saanut lainkaan D-vitamiinia.
Osallistujilta mitattiin koesarjan alussa ja lopussa kalsidiolitasot veressä, mitattiin luuntiheys ja suoritettiin muita fysiologisia ja biokemiallisia testejä. Kaikilla ryhmillä oli lähes sama kalsidiolin lähtötaso, eli 58 nmol/l. Kalsidioli nousi ryhmässä 1 kokeen lopussa arvoon 141 nmol/l ja ryhmässä 2 saatiin arvo 100 nmol/l. Lumeryhmän kalsidioli pysyi lähtötasossa. Mitään eroja ei näkynyt luuntiheyden mittauksissa tai muissa mittauksissa.
Lähde: Rolf Jorde, Monica Sneve, Peter A Torjesen, Yngve Figenschau, John-Bjarne Hansen, Guri Grimnes. No significant effect on bone mineral density by high doses of vitamin D3 given to overweight subjects for one year. Nutrition Journal 2010, 9:1 doi:10.1186/1475-2891-9-1
Lähde: Christer Sundqvistin
D-vitamiini ja testosteroni
Tuoreen itävaltaistutkimuksen mukaan veren D-vitamiinipitoisuus kulkee käsi kädessä testosteronipitoisuuden kanssa. Jos veressä oli runsaasti D-vitamiinia, niin silloin myös veren testosteronipitoisuus ja vapaan androgeenin indeksi (FAI) olivat korkeat. Tutkimuksessa oli mukana 2299 miestä.
Vapaan androgeenin indeksi (FAI) lasketaan kokonaistestosteronin ja sukupuolihormoneja sitovan globuliinin (SHBG) suhteesta. FAI kuvastaa erittäin hyvin androgeenivaikutusta. Testosteronituotannon lisääntyessä SHBG:n synteesi vähenee ja FAI suurenee merkkinä lisääntyneestä androgeenivaikutuksesta.
D-vitamiini taitaa olla todellinen supervitamiini!
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
tiistai 5. tammikuuta 2010
maanantai 4. tammikuuta 2010
Meta-analyysi: CLA lisää rasvatonta kehonmassaa
Applied Physiology, Nutrition and Metabolism -tiedelehdessä julkaistun meta-analyysin mukaan konjugoitu linolihappo (CLA) lisää hieman rasvatonta massaa ihmisillä. Lisäys oli 0.3 +/- 0,7 kg. Meta-analyysissä oli mukana 18 plasebo-kontrolloitua tutkimusta. Samaiset tutkijat julkaisivat aiemmin meta-analyysin, jonka mukaan CLA vähentää kehonrasvoja ihmisillä. CLA siis vaikuttaa edullisesti myös ihmisten kehonkoostumukseen, mutta teho ei ole niin suuri kuin jyrsijöillä. Hiirulaisilla raportoitiin 1997 varsin dramaattisia tuloksia: "Mice fed CLA-supplemented diet exhibited 57% and 60% lower body fat and 5% and 14% increased lean body mass relative to controls (P < 0.05)."
Meta-analyysi ei ole varsinainen uusi tutkimus, vaan siinä yhdistellään tilastollisin menetelmin useiden samankaltaisten tutkimusten tulokset.
D3-vitamiini vs. D2-vitamiini
Valiolta tuli vastaus:
Hyvä Anssi Manninen,
Kiitos yhteydenotosta Valioon. Valio maitoon lisättävä D-vitamiini on D3 -vitamiinia.
Ystävällisin terveisin
Merja Hakasalo
"Here, we present the case that vitamin D2 should no longer be considered equivalent to vitamin D3 and that vitamin D2, or ergocalciferol, should not be regarded as a nutrient suitable for supplementation or fortification."
American Journal of Clinical Nutrition 2006 Vol. 84, No. 4, 694-697.
Jonkin verran on tullut kyselyjä liittyen D3- ja D2- vitamiinien eroihin. D3-vitamiini eli kolekalsiferoli on noin 3-10 kertaa tehokkaampaa kuin D2-vitamiini eli ergokalsiferoli. Oheisessa kuviossa näkyvät seerumin D-vitamiinipitoisuudet (25OHD) 50 000 IU:n kerta-annoksen jälkeen.
Suomessa taidetaan maitoon lisätä D2-vitamiinia..?! Laitoin juuri tiedustelun Valion kuluttajapalveluun.
Lue myös:
Armas LAG ym. Vitamin D2 Is Much Less Effective than Vitamin D3 in Humans. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 2004 Vol. 89, No. 11 5387-5391.
Houghton LA & Vieth R. The case against ergocalciferol (vitamin D2) as a vitamin supplement. American Journal of Clinical Nutrition 2006 Vol. 84, No. 4, 694-697.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)