Hae tästä blogista

maanantai 31. toukokuuta 2010

Mikan matka penkkipunnerruksen SM-kisoihin - Viikko 3














Teksti: Mika Haapalainen

Alkuviikko meni auttamattomasti hyviä harjoituksia haaveillessa ja keskiviikkona oli viikon sisään kolmas rintatreeni, mutta tällä kertaa palauttavana. Nyt saakin raskaat penkkisarjat jäädä vähäksi aikaa, kun maksimi on varmistettu ja haetaan 10 kg lisää seuraavaan kokeiluun. Oli se sitten salilla tai kisoissa jossain niin vähempi saa kolme punaista ja piste! Onneksi Henkku eli valmennettavani palasi ulkomailta takaisin, koska yksin treenaaminen vain maistuu puulta kun on jo tottunut, että vierellä on joku jolla asennetta riittää. Olisikin aika jakaa voimaharjoittelu ojentajille ja selälle seuraavat 4 viikkoa sekä ostaa se paita vihdoinkin. En usko että vartalo paljoa muuttuu niin sen uskaltaa ostaakin. 80 kg molemmin puolin paino huopaa eikä heti tarvista siitä pudottaakaan kunhan rasva vaihtuu säikeisiin. Rinnan ja hartianympärys pysynyt samoissa lukemissa jo jonkin aikaa. Vatsan seutu (onko kellekään suomalaiselle yllätys?) ja jalat onkin saanut nyt kyytiä enemmän.

Tämän viikon jalkapäivä oli taas jotain mitä ei voin tietokoneen näppistä näpyttämällä kertoa, mutta olo oli koko loppupäivän jotenkin niin mahtava! Lauantain välipäivä kostautui ratkeamalla karkin ja jäätelön ylisyöntiin. Ei hyvä ollenkaan. Yöunet jäi huonoksi vatsanväänteiden vuoksi ja morkkis kalvaa vieläkin hillittömän turvotuksen kera. Ei enää näitä kiitos. Tiukka linja eespäin ja ruokavalion puhdistaminen huonoista rasvoista saa alkaa nyt, mutta juusto lähtee viimeisenä. :)

Tiistaina sain lääkärin infoa maanantaina tehdyistä verikokeista ja nehän olivatkin mieluista kuunneltavaa. Happi kulkee jo melkein 80% (oma laskelma tuloksista) ja veriarvot ei ole ollut näin hyvät sen jälkeen kun lopetin aktiivisen jalkapallon pelaamisen. Sanomista tuli vain hyvien rasvojen määrästä niinpä nostinkin välittömästi omega-3 rasvat 4 kapselista 6-8 ja oliiviöljyn 6 rkl. Pitää ostaa vielä pähkinöitä rutkasti ja jotain muita öljyjä. Olo koheni 2 päivässä ja nesteitä pitäisi muistaa juoda vaikka kesän parhaat helteet mahtoi mennä jo? Ruoka meinaa olla hienoinen ongelma kun nyt on lomalla niin meinaa lastenhoidon myötä karata aikataulut käsistä ja jääkaapille on liian lyhyt matka. Itsekuri takaisin vaikka se ei helppoa olisikaan.

Ravintolisäkaappi kaipasi jotain täydennystä ja eikun Manniselle kylään. Uusia kokeilupurnukoita tarttui matkaan ja huh huh kun sainkin tehtyä kivan coktailin sunnuntain olkapää-hauispäivälle. Pro-CK, GAKIC ja BCAA 1000 olivat uusimmat hankinnat. Kapseleita kammoksuvana mutta pahoistakin mauista välittämättömänä tuleekin nautittua kaikki jauheena (kapselit purettuna) ja on siksi helppo ottaa vesipurnukkaan mukaan vaikka salille ei heti olisikaan menossa. Vähillä unilla ja aamutreenin yhteistyö on monesti ollut aikamoista tuskailua käynnistymisen kannalta, mutta nyt olikin semmoinen vibraattori rautojen jatkeena että olisi voinut päästä sirkukseen kummajaisten osastolle naisia naurattamaan. Kotosalla saikin imeskellä magnesiumia kitusiin paljolla vedellä ja toivoa kramppien loppumista. Mave jäi taas kokonaan tekemättä kiusoittelevan alaselän jonkinmoisen nikama tai välilevy kivun vuoksi. Pitäisi osteopaatille tai jollekulle muulle lannerangan vääntelijälle varata aikaa, niin pääsisi eroon tuostakin uusiutuvasta viasta. Ainakin väliaikaisesti. Seuraava viikko ja varovaisin mielin maastavetoharjoituksiin alkuviikon alkajaisiksi. Toivottavasti asunnonmyynti ja kouluihin haku ei stressaisi liikaa ja treenit pysyisivät hyvinä?

Haluan myös lausua osanottoni Aku Laaksosen muistolle. Voimia omaisille ja läheisille. Jälleen yksi lähti aivan liian varhain.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kolesterolihoidoista nousi kohu


















Edit 31.5.: Lisäsin loppuun linkin Tuohimaan ja Järvilehdon uuteen artikkeliin, joka käsittelee niasiinin (B3-vitamiinin) käyttöä sydänsairauksien ehkäisyssä. He arvelevat, että osa niasiinin hyödyistä voidaan itse asiassa menettää, kun niasiinivalmiste formuloidaan niin, että punotus/kuumotusvaikutus häviää.

Lääke- ja ravintolisäyritykset ovat jo pitemmän aikaa olleet hyvin kiinnostuneita niasiinista, sillä suurina annoksina se nostaa ns. hyvää kolesterolia (HDL) ja laskee triglyseridejä, mutta suurten niasiiniannosten aiheuttama kuumotus/punotus (flushing) on rajoittanut sen käyttöä. Amerikassa on myynnissä runsaasti ns. flush free niacin -valmisteita. Valtaosa näistä sisältää itse asiassa inositoliheksaniasinaattia, jonka hyödyistä ei ole näyttöä. Inositoliheksaniasinaatista näyttäisi imeytyvän vain hyvin pieni osa.

Lääkeyhtiö Abbott on tuonut markkinoille Niaspan -nimisen valmisteen, jonka ei pitäisi aiheuttaa punotusta ja kuumotusta. Kyseessä on hitaasti vapautuva niasiinivalmiste. On kuitenkin esitetty, että hitaasti vapautuvat niasiinivalmisteet aiheuttaisivat suuremmalla todennäköisyydellä maksahaittoja ja kihtiä.

Suurten niasiiniannosten punotus- ja kuumotusvaikutuksia voidaan minimoida 1) ottamalla niasiini aterian yhteydessä; 2) ottamalla 350 mg asetyylisalisyylihappoa 30 min ennen niasiinia; ja 3) lisäämällä niasiiniannosta vähitellen (Jacobsen 2010).

Yhteenvetona voitaneen todeta, että vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia.

Kolesterolilääkkeistä on noussut taas kohu. Emeritusprofessorit Matti Järvilehto Oulun yliopistosta ja Pentti Tuohimaa Tampereen yliopistosta arvostelevat kolesterolihoitoja Medical Hypotheses -lehdessä.

Kolesterolilääkkeitä syö noin 650 000 suomalaista. Järvilehto katsoo, ettei statiinien hyödyistä sydäninfarktin ehkäisyssä ole riittävästi näyttöä, vaan moni syö lääkkeitä tarpeettomasti.

"Kaikkialla maailmassa väitetään, että kolesterolin lasku suojaisi sydäninfarktilta, mutta terveillä ihmisillä tästä ei ole näyttöä. Hyödyt on osoitettu vasta sydäninfarktin jälkeen. Statiineja ei pitäisi syöttää kansalle verisuonten kalkkeutumisen ehkäisemiseksi", Järvilehto sanoo.

Statiinien käyttö perustuu rasvateoriaan, jonka mukaan veren korkea kolesteroli aiheuttaa verisuonten kalkkeutumisen. Järvilehto pitää teoriaa ristiriitaisena.

Hänellä ja Tuohimaalla on toinen teoria. Sen mukaan kalkkeutumisen aiheuttaa verisuonten seinämää ravitsevien pienten päätevaltimoiden hapenpuute. Kun se jatkuu pitkään, nämä valtimot tulehtuvat ja menevät rikki.

Reiästä kolesteroli, mikrobit ja muut aineet pääsevät esimerkiksi sepelvaltimon seinän sisäosiin ja lihaskerrokseen, jonne ne jäävät loukkuun. Jos kertyminen jatkuu pitkään, kohta turpoaa ja estää veren virtausta.

Kolesteroli ei siis olisi kalkkeutumisen syy, vaan sen kertyminen olisi seurausta suonten seinämien sisäkerrosten happipuutoksen aiheuttamasta vauriosta. "Kolesteroliplakki ei siis kerry suonen seinämään siksi, että ihminen syö rasvaa."

Mistä johtuu, että suonen seinämä kärsii hapenpuutteesta ja menee rikki? Esimerkiksi nikotiini ja pitkäaikainen stressi heikentävät ääreisverenkiertoa ja voivat johtaa happivajaukseen.

Järvilehto muistuttaa, että sepelvaltimotaudin riskitekijöistä vain lihavuus nostaa kolesteroliarvoja. Sen sijaan nikotiini, stressi, verenpainetauti ja uniapnea eivät kohota kolesterolia, vaikka ne lisäävät sepelvaltimotaudin riskiä. Näihin kaikkiin liittyvät myös pienten valtimoiden supistuminen ja verenpaineen nousu - ja sitä kautta happivaje.

Järvilehdon mielestä pelkkä kolesterolin lasku ei auta, kun muut tekijät vaikuttavat niin voimakkaasti taustalla. Verenpaineen hoito olisi hänestä järkevämpää.

"Kolesterolia voi kertyä riippumatta siitä, onko sitä paljon vai vähän. Kun syödään kolesterolia, ihmisen oma kolesterolin tuotanto laskee. Kun sitä syödään vähän, oma tuotanto nousee", eläkkeellä oleva eläinfysiologian professori sanoo.

Statiinien sivuvaikutuksia on Järvilehdon mielestä vähätelty. Hänen mukaansa diabetes kehittyy yhdelle 255 käyttäjästä ja vakavia lihasongelmia prosentille. Lisäksi statiinit voivat heikentää rasvaliukoisten vitamiinien saantia ja vähentää D-vitamiinin vaikutuksia.

Statiineja tarvitaan Järvilehdon mielestä vasta infarktin jälkeen. Verisuonten kalkkeutumisen ehkäisyyn hän suosittelee mieluummin B3-vitamiinia eli niasiinia.

Lähde: Kaleva

Lue myös:
Niacin in the prevention of atherosclerosis: Significance of vasodilatation.

Lisää vettä (tai pikemminkin maitoa) rasvamyllyyn






















Tiede ei koskaan seiso paikallaan. Taas nimittäin pukkaa mielenkiintoista dataa maitorasvojen mahdollisista terveyshyödyistä. Uppsalan yliopiston tutkijat raportoivat American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehden artikkelissaan, että maitorasvojen runsas nauttiminen saattaa suojata ensimmäiseltä sydäninfarktilta.  Ruotsalaiset tutkijat ovat aiemmin kehittäneet näppärän menetelmän, jolla henkilön maitorasvan kulutusta voidaan mitata varsin tarkasti. Lehmän pötsikäymisessä syntyy maidolle ominaisia parittoman hiililuvun omaavia rasvahappoja, penta- ja heptadekaanihappoa. Käsillä olevassa tutkimuksessa maitorasvan kulutus oli yhteydessä pienempään infaktiriskiin.

Biomarkers of milk fat and the risk of myocardial infarction in men and women: a prospective, matched case-control study

lauantai 29. toukokuuta 2010

EAA+ -hintapommi loppuu maanantaina














Mikäli haluat hyödyntää hintapommia (29,90/prk), toimi HETI! Siirry verkkokauppaan napsauttamalla tästä. Tarjous on voimassa myös noutomyymälässä. Noutomyymälä on seuraavan kerran avoinna maanantaina.

Kreatinooli-O-fosfaatti (esim. Pro-CK)














Löysin juuri netistä mielenkiintoisen kirjoituksen kreatinooli-O-fosfaatista:

"Creatinol-O-Phosphate, in addition to its cardio-protective effects, has been has also been shown to improve muscle development and increase the capacity of a muscle to perform physical activity. In one study, hand-grip strength was improved by Creatinol-O-Phosphate administration and while remaining unaffected in a placebo group (Nicaise J. Creatinol O-phosphate (COP) and muscular performance: a controlled clinical trial. Curr Ther Res Clin Exp. 1975, 17(6):531-4). Moreover, in another study conducted in elderly subjects, it was found that Creatinol-O- Phosphate improved muscular performance as compared to controls (Cavalieri U, Quadri A, Ghirardi F. Effects of creatinol o-phosphate on the muscle function of elderly people. The T! herapeutic Clinic. 1974, 69: 215-223).

Creatinol-o-phosphate was discovered and by a researcher by the name of Shotte in 1928 who observed its structural similarity to creatine. In vivo COP is similar to creatine in some ways and differs in others having unique and very interesting intrinsic properties! COP and creatine phosphate are very close in appearance because both compounds have a creatine and a phosphate group. Well neither does Fergilicious' back side look like Jack Kavorkian's; yet, Fergie's backside has striking similarities to J-Lo's -- no different that Creatinol-O-Phosphate's striking similarities to Creatine Phosphate. And, that is because Creatinol-O-Phosphate is really DeoxyCreatine-O-Phosphate meaning structurally there is only one Oxide atom difference between COP and Creatine Phosphate and, therefore, can be oxidized into creatine.

COP, aka N-Methyl-N-(beta-hydroxyethyl) guanidine O-phosphate (creatinol O-phosphate) has proved to possess anti-ischemic (i.e. keep oxygen levels healthy) and anti-arrhythmic (keeps heart beating with more rhythm) activities associated with improved ionic balance and heart performance. These activities are more evident in pharmacological and clinical conditions involving a hypoxic damage of the heart muscle. When injected i.m., pharmacokinetic studies have shown that absorption of COP to be complete. COP is distributed in all organs, and in particular, in the kidney, liver and heart muscle. The results of the toxicological studies confirm that COP has no side effects and seems to be well-tolerated.(1) In fact, the action of creatinol-O-phosphate on the recovery of heart muscle contraction ability after ischemia (i.e. loss of oxygen) has been shown; thus, creatinol-O-phosphate could exert its cardioprotective effect by an action on anaerobic glycolysis according to one report.(2) As far as the safety of it in humans, the acute clinical tolerance to COP was investigated in volunteer human subjects without heart or renal disease and without other serious illness. COP was administered i.v. at three different dosages, 1020 mg (group A), 2040 mg (group B) and 3060 mg (group C), in comparison with a placebo (group D). Arterial pressure, heart rate, ECG pattern and a complete blood analysis showed no change at any COP dosage, with the exception of blood phosphate, which increased in groups B and C. Cumulative urinary excretion of phosphate and creatinine and diuresis increased (i.e. they urinated more), whereas other urine parameters did not change. Therefore, COP proved to be a very well tolerated drug without any evident side effect.(3) Other studies have that COP improved rhythm disturbances, chest pains and symptoms of contractility failure.(4) COP is an intercellular buffer (a characteristic similar to that of beta-alanine) and increases anaerobic glycolysis allowing you to train longer, harder (past typical sticking and failure points) and improving eccentric contraction - the negative movement in resistance training proven to be the most effective for building muscle!

References:

Marzo A, Ghirardi P. Pharmacological and toxicological properties of creatinol O-phosphate. A review. Arzneimittelforschung 1979;29(9a):1449-52.

Godfraind T, Saleh MM. Action of creatinol-O-phosphate on the contractility changes evoked by hypoxia and ischemia in rat isolated heart. Arzneimittelforschung 1984;34(9):968-72.

Melloni GF, Minoja GM, Lureti GF, Merlo L, Pamparana F, Brusoni B. Acute clinical tolerance of creatinol O-phosphate. Arzneimittelforschung 1979;29(9a):1447-9.

Barlattani M, Guglielmi G, Mammarella A. Creatinol O-phosphate therapy in patients with inadequate coronary circulation. Double-blind clinical trial. Arzneimittelforschung 1979;29(9a):1483-5."

perjantai 28. toukokuuta 2010

Sitrulliinimalaatti tehostaa haaraketjuista aminohappojen hyväksikäyttöä kuormituksen aikana

Aiemmin on osoitettu, että sitrulliinimalaatti (CM) lisää veren arginiinipitoisuutta ja typpioksidin (NO) välittämää signalointia (mm. verisuonten laajentuminen). Muutama päivä sitten julkaistussa espanjalaistutkimuksessa selvitettiin CM:n vaikutuksia huipputason pyöräilijöillä. Koehenkilöt ottivat 6 grammaa CM:ää ennen 137 kilometrin lenkkiä. Tutkijat raportoivat, että CM lisää veren arginiinipitoisuutta ja NO-metabolian sivutuotteita (mm. nitriitti). Lisäksi havaittiin, että CM lisää kuormituksen aikaansaamaa kasvuhormonivastetta ja tehostaa aminohappojen (erityisesti haaraketjuisten aminohappojen) hyväksikäyttöä kuormituksen aikana.

Poison Control Statistics Prove Supplements' Safety














(OMNS, January 19, 2010) There was not even one death caused by a dietary supplement in 2008, according to the most recent information collected by the U.S. National Poison Data System. The new 174-page annual report of the American Association of Poison Control Centers, published in the journal Clinical Toxicology, shows zero deaths from multiple vitamins; zero deaths from any of the B vitamins; zero deaths from vitamins A, C, D, or E; and zero deaths from any other vitamin. Additionally, there were no deaths whatsoever from any amino acid or herbal product. This means no deaths at all from blue cohosh, echinacea, ginkgo biloba, ginseng, kava kava, St. John's wort , valerian, yohimbe, Asian medicines, ayurvedic medicines, or any other botanical. There were zero deaths from creatine, blue-green algae, glucosamine, chondroitin, melatonin, or any homeopathic remedies. Furthermore, there were zero deaths in 2008 from any dietary mineral supplement. This means there were no fatalities from calcium, magnesium, chromium, zinc, colloidal silver, selenium, iron, or multimineral supplements. Two children died as a result of medical use of the antacid sodium bicarbonate. The other "Electrolyte and Mineral" category death was due to a man accidentally drinking sodium hydroxide, a highly toxic degreaser and drain-opener.

Reference:
Bronstein AC, Spyker DA, Cantilena LR Jr, Green JL, Rumack BH, Giffin SL. 2008 Annual Report of the American Association of Poison Control Centers' National Poison Data System (NPDS): 26th Annual Report. Clinical Toxicology (2009). 47, 911-1084.

The full text article is available for free download at
http://www.aapcc.org/dnn/Portals/0/2008annualreport.pdf

Au revoir, Painonvartijat












Päivän hyvä uutinen on se, että Painonvartijat lopettaa kokonaan toimintansa Suomessa. Firmaa tuskin jää kukaan kaipaamaan.

Harvardin rasvameta-analyysiä kritisoidaan


















Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen dosentti Ursula Schwab kritisoi kovin sanoin uudessa Diabetes-lehdessä (5/2010) Siri-Tarinon, Kraussin ym. meta-analyysia. Siinä oli Schwabin mukaan "äärimmäisen vakavia puutteita, joita oli käsitelty lehden pääkirjoituksessa. Eurooppalaisilta tutkijoilta on lähtenyt lehteen oikaisu", Schwab kertoo. "Tässä tapauksessa neljästä tutkijasta kaksi oli saanut huomattavaa tukea meijeriteollisuudelta, eivätkä he olleet tästä artikkelin yhteydessä kertoneet", Schwab selvittää.

Hyvä, että asiasta käydään keskustelua. Muutoin ei voi tieteessä tapahtua etenemistä. Sen sijaan tuon ad hominem -hyökkäyksen meijerien suuntaan olisi voinut jättää laukomatta, sillä argumentum ad hominen eli argumentointi ihmistä kohtaan ei ole tieteellistä argumentointia. Tässä tapauksessa kyse oli ad hominem motivum -argumentista, jolla tarkoitetaan sitä, että joku tai joku ryhmä esittää argumenttinsa intressiensä vuoksi. Tieteellisessä keskustelussa ad homoninem -argumentit ovat käytännössä aina puhtaita argumentaatiovirheitä, sillä ne eivät liity tutkimusdatan ja/tai hypoteesien oikeellisuuteen millään tavalla.

Myös termi "oikaisu" on tässä yhteydessä väärä; toimitukseen lähetetty kirje edustaa tässä tapauksessa erilaista tulkintaa esitetyn datan pohjalta. Tähän sitten alkuperäisen artikkelin kirjoittajat esittävät vastauksessaan omat vasta-argumenttinsa. Näin se tieteellinen debaatti on aina edennyt.

Vielä ei löytynyt AJCN:n nettisivun Articles in Press -osiosta ko. kirjettä. Mannisblogi seuraa debaatin etenemistä.

Uutuustuotteiden lookki

















Hyvältä näyttää, vaikka itse sanonkin! :-)

torstai 27. toukokuuta 2010

Tupakointi hillitsee lihasproteiinianaboliaa






















Törmäsin juuri mielenkiintoiseen tanskalaistutkimukseen, jossa selvitettiin tupakoinnin vaikutuksia lihasproteiinianaboliaan. Tutkijat vertasivat tupakoivia (väh. 20 tupakkaa/vrk) miehiä tupakoimattomiin miehiin. Alla olevassa kuvassa näkyvät erot ryhmien välillä. "Smoking is a potent inhibitor of the muscle protein synthetic machinery", päättelivät tutkijat. Vaikutus välittynee - ainakin osittain - myostatiinitason nousulla. Myostatiini on lihaskasvun negatiivinen säätelijä.


Aiemmin on tiedetty, että

1. Keuhkosyöpätapauksista lähes kaikki (n. 90 %) johtuvat tupakoinnista.

2. Tupakoitsijan riski sairastua keuhkosyöpään on n. 10-50-kertainen tupakoimattomaan verrattuna.

3. Sairastumisriski on sitä suurempi, mitä nuorempana tupakointi aloitetaan, mitä enemmän päivittäin poltetaan ja mitä useampia vuosia tupakointi jatkuu.

4. Keuhkosyövän paranemisennuste on huono. Viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta vain n. 10 % on enää elävien kirjoissa.

5. Kevytsavukkeet eivät vähennä keuhkosyöpäriskiä. Kevytsavukkeista tulee tervaa ja muita haitallisia aineita hengityksen mukana elimistöön jopa enemmän kuin tavallisista savukkeista. Kevytsavukkeen polttajat vetävät henkeensä yli kaksi kertaa enemmän tervaa kuin mitä savukkeen vähittäismyyntipakkauksessa ilmoitetaan.

Lisäksi tiedetään, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa AINA.

EAA+ sitruunan etiketti
















EAA+ sitruuna 750 g 29,90 (HINTAPOMMI)

EAA+ hedelmänpunssin etiketti

Glukosamiinilisä suojaa nivelrustoa kovan fyysisen kuormituksen aikana?






















Tuore japanilaistutkimus vihjaa, että glukosamiinilisä suojaa nivelrustoa kovan fyysisen kuormituksen aikana (Yoshimura ym. 2009). Glukosamiinilisän (1,5 tai 3 g/vrk 3 kk:n ajan) raportoitiin vähentävän tyypin II kollageenin hajoamista ja ylläpitävän sen synteesiä jalkapalloilijoilla. Rustokudoksessa on pääasiassa tyypin II kollageenia, joten sen hajoamisen vähentymisen katsotaan olevan kondroprotektiivista (engl. chondroprotective) eli rustokudosta suojaavaa. Tyypin II kollageenista vapautuvat poikkisidoksiset karboksiterminaaliset telopeptidit, kuten CTX-II, kuvastavat tyypin II kollageenin hajoamista, kun taas tyypin II kollageenin C-propeptidi (CPII) kuvastaa sen synteesiä. Yoshimuran ym. (2009) tutkimuksessa glukosamiinilisä vähensi CTX-II:CPII -suhdetta, mutta vaikutus katosi nopeasti glukosamiinilisän käytön lopettamiseen jälleen. CTX-II:CPII -suhteen arvellaan olevan yhteydessä nivelrikkoriskiin.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Muskleforumilta poimittua


















"Turussa on italialainen jäätelöputiikki missä ukot tekee itse jäätelöt, ostin suklaajädeä ja ihmettelin että ompa tutun makuista. Emäntä mussutti omaa ja tokas "et tää maistuu ihan sille Mannisen suklaaprodel". Mahtaakohan italiaano käyttää samaa suklaa-aromia kuin Anssi, oli meinaan ihan ku olis syöny suklaa Whey Od2:s jädee."

Suklaanmakuinen Whey Overdrive 2 4,5 kg 59,90

Lukijakommentti: D-vitamiini ja MS-tauti















Kiittelin ja kiroilin, kun katsoin tuon videon. Simonen ja Paakkari ovat vihdoinkin Suomessa virallisen lääketieteen edustajia, jotka uskaltavat puhua järkevästi. Oma kertomukseni D-vitamiinista ja suorituskyvystä on tässä seuraavaksi. Toivottavasti antaa viitteitä siitä, mikä on oikea annostus ja oikeat viitearvot:Olen 59-vuotias, onnekas MS-diagnoosin vuonna 1997 saanut mies. Mielestäni erittäin onnekas siksi, että vuonna 2008 hölkkäsin kaksi maratonia. Tauti on siis kohdallani todella lievä.

Ensimmäisen kerran minulla epäiltiin demyelinoivaa sairautta (MS) vuoden 1977 keväällä tutkittaessa syytä alaraajojen puutumiseen, heikkouteen ja huimaukseeen.

Oireet kuitenkin häipyivät itsestään ja palasivat vasta huhtikuussa 1997, jolloin tuli näköhäiriö ja oikean jalan puutumisoireita. Magneettikuvassa aivoista löytyi ”MS-tautiin sopivia plakkeja, joiden perusteella varma MS-tautidiagnoosi voitiin tehdä”.

Tuntui kuin taivas olisi pudonnut. Olin tuossa välissä ehtinyt perustaa perheen, muuttaa Etelä-Suomesta Pohjanmaalle ja harrastaa kovan luokan kuntoilua (6 Kalevan kierrosta). Siitä montusta nouseminen kesti noin seitsemän vuotta.

Lopetin kuntoilun, koska kiellettiin ”rasittamasta itseään liikaa”. Jälleen kerran oireet kuin ihmeen kaupalla kuitenkin hävisivät itsestään eikä lääkitystä (jonkun aikaa Oxepamia lukuun ottamatta) tarvittu.

Vasta vuonna 2003 tuli seuraava relapsi kasvojen kolmoishermo-oireena.

Silloin olin jo oppinut etsimään tietoa Internetistä. Onnekseni myös osaan englantia ja saksaa.

Lukiessani varmaaan tuhansia sivuja kaikkea MS-tautiin liittyvää yhä useammin tulivat vastaan MS-tauti ja ympäristötekijät ja niistä lähinnä pohjoinen–etelä-akseli. Pohjoisessa (Pohjoismaat, Kanada, Amerikan pohjoisvaltiot, Fär-saaret, Suomen litteä Pohjanmaa) tautia on suhteessa muuhun väestöön paljon, etelän maissa vähemmän. Kun tähän vielä lisätään nykyaikainen sisälläolo, aloin ajatella samalla tavoin kuin monet tutkijat: auringon valon ja sen tuottaman D-vitamiinin täytyy olla yksi erittäin merkittävä tekijä MS-taudin puhkeamisessa.

Kelasin elämääni taaksepäin. Vauvana olin sairastanut riisitaudin. Olen syntynyt pimeässä marraskuussa. Olin aina ollut fyysisesti ja henkisesti parhaimmillani syksyllä, olipa kyse urheilusta tai opiskelusta. Silloin D-vitamiinia oli tankattu ilman paitaa uimarannalla ja ulkotöissä. Tautikohtaukset tulivat keväisin, kun D-vitamiinitasot olivat alimmillaan talven jälkeen.

Silloin päätin tehdä omin päin kokeilun. Vuoden 2003 lokakuussa mittautin — kiitos paikallisen viisaan terveyskeskuslääkärin — oman 25OHD arvoni. Se oli 62 nmol. Painan 70 kiloa. Aloin syödä D-vitamiinia 100 mikrogrammaa päivässä. Huhtikuussa 2004 arvo oli noussut 100 nmol:iin. Relapsit pysähtyivät toistaiseksi siihen. Söin D-vitamiinia talvella 100 mikroa päivässä ja kesällä 50 mikroa ja otin aurinkoa aina kun voin. Lokakuussa 2007 mittautin seurannan vuoksi 25OHD:ni. Se oli 87. Nostin annoksen 125 mikroon. Maaliskuussa 2008 arvo oli 172.

Huhtikuussa 2008 hölkkäsin 12 vuoden tauon jälkeen neljän ja puolen kuukauden harjoittelulla Maskun maratonin. Kiertäessäni Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen neljä kertaa hölkäten tiesin olevani todella onnekas!

Minulla on todettu lievä remittoiva-relapsoiva MS-tauti. Halusin jo silloin kertoa kohtalotovereilleni D-vitamiinista ja sen mahdollisista positiivisista vaikutuksista MS-taudin oireisiin. Omien kokemusteni ja kaiken sen jälkeen lukemani perusteella rohkaisen kaikkia MS-diagnoosin saaneita kokeilemaan seuraavaa:

1. Ala heti ottaa D-vitamiinia 100 mikroa päivässä.

2. Mittauta, jos mahdollista, 25OHD-arvosi. Jos se on alle 120, nosta annos 100 mikroon.

3. Pyri tasoon 120-175nmol

4. Mittauta arvo uudelleen puolen vuoden päästä, ja säädä annosta sen mukaan.

Rohkeutta taisteluusi!

Samainen henkilö lähetti vielä pienen tarkennuksen:

Korjaus tuohon äsköiseen:

1. Ala heti ottaa D-vitamiinia 100 mikroa päivässä.

2. Mittauta, jos mahdollista, 25OHD-arvosi. Jos se on alle 120, NOSTA ANNOS 125 MIKROON!

3. Pyri tasoon 120-175nmol

4. Mittauta arvo uudelleen puolen vuoden päästä, ja säädä annosta sen mukaan.

Kun kyyneleet silmissä kirjoittaa tällaisille sivuille itsestään, ei voi välttyä painovirheiltä

Tällaisia sivuja ja blogeja en vielä 2003 ainakaan minä nähnyt. Puhumattakaan, että olisin päässyt kirjoittamaan niille. Kiitos Anssi!

Prisma Studio, D-vitamiini ja fyysinen suorityskyky


















Osteoporoosiliiton puheenjohtaja, erikoislääkäri Olli Simonen ja Helsingin yliopiston biolääketieteen laitoksen professori Ilari Paakkari puhuvat videolla pelkkää asiaa. Sen sijaan videolla esiintyvä urheilulääkäri ei ole näissä asioissa täysin ajantasalla. Jos minulta kysytään, niin videolla esiintyvän naisurheilijan D-vitamiinipitoisuus (49 nmol/l) on liian alhainen optimaalisen fyysisen suorituskyvyn takaamiseksi. Pitoisuuden pitäisi olla vähintään 125 nmol/l. Sopiva katto lienee n. 200 nmol/l. Sauber-talliin siirtynyt Christel Lamberg-Allardt jauhaa ravitsemuspoliittista tuubaa videon lopussa. Hänen höpinöille ei kannata korvaansa lotkauttaa.

Lukijakyssä: Auringonhattu-uute ja flunssa


















Onko sulla pääkopan varastoissa mitään tutkimuksia auringonhattu-uutteen tehosta flunssan hoitoon? Vuosia sitten muistan kuulleeni radiossa, että troppia oli tutkittu, ja silloin havaittu, että isolla annoksella (ehkä se max annostus joka putelin kyljessä lukee?) tehoa on, mutta puolikkaalla annoksella ei mitään. Jotain tuohon suuntaan.

Rohdostuotteiden osalta tutkimustulokset tuppaavat käytännössä aina olemaan varsin ristiriitaisia. Tämä johtuu osittain siitä, että tuotteiden koostumus ja tutkimuksissa käytetyt annokset vaihtelevat. Punahattu eli auringonhattu (Echinacea purpurea)  on kotoisin Pohjois-Amerikan intiaanialueilta, mutta nykyään sitä viljellään myös Euroopassa koriste- ja lääkekasviksi. Auringonhappu-uutteen tehoa on tutkittu varsin runsaasti flunssan ehkäisyssä ja hoidossa; sillä näyttäisi olevan vähäinen positiivinen vaikutus. Aiheesta lisää tulevassa kirjassani Urheiluravinteet (WSOYpro 2010).

tiistai 25. toukokuuta 2010

Coming soon.. KasePure - Anti-Catabolic Protein

KasePure lisätty verkkokauppaan. Toimitukset alkavat tämän viikon torstaina.


KasePure edustaa uusimmalla tekniikalla valmistettua, markkinoiden korkea-luokkaisinta misellaarista kaseiinia. KasePure sisältää n. 90 % proteiinia ja laktoosia alle 0,5 %. KasePure -valmisteen sisältämä misellaarinen kaseiini on denaturoimatonta, luonnollisessa muodossa olevaa maidon kaseiinia.  KasePure on erittäin hitaasti imeytyvä, antikatabolinen proteiinin lähde. KasePure on instantoitu eli se liukenee helposti nesteeseen. Neutraalinmakuinen.

Orginal Whey Overdrive is back






















Whey Overdrive 2,5 kg 33,40

Whey Overdrive 5 kg 55,90

Statiinit ja lihaskudos














Mainitsin jo pariinkin kertaan, että statiinit voivat olla erityisen haitallisia kovaa harjoitteleville urheilijoille. Lupasin kirjoittaa asiasta pitemmän jutun, mutta on ollut niin kiire, että sekin on jäänyt kirjoittamatta. Reumatologi Pekka Nykänen on kirjoittanut hyvän katsauksen statiinien haittavaikutuksista lihaskudokseen. Suosittelen lukaisemaan. Huomaa kuitenkin, että jutussa siteeratussa tutkimuksessa (Thompson ym. 1997) fyysisen kuormituksen taso oli melko alhainen. Haitat voivat olla vielä selvempiä kovemman kuormituksen yhteydessä.

maanantai 24. toukokuuta 2010

D-vitamiinilla MS-tautia vastaan?






















MS-taudin esiintyminen on maailmanlaajuisessa kasvussa, joten paine löytää tehokas ja edullinen tapa taudin ehkäisyyn on suuri. D-vitamiinilisästä saattaa tutkimusten mukaan olla sellaiseksi.

D-vitamiinin saannin eroja on käytetty selityksenä MS-taudin epätasaiselle maantieteelliselle levinneisyydelle. Tautia esiintyy enemmän niissä maissa, joissa auringon UVB-säteistä saadaan nauttia varsin rajallisesti ja rasvaisen kalan syöntikin on niukkaa. Esimerkiksi sisätyön ja syntymäkuukauden on myös havaittu olevan yhteydessä MS-riskiin.

Lancet Neurologyssa julkaistun katsausartikkelin mukaan tutkimustulokset D-vitamiinin MS-tautia ehkäisevästä vaikutuksesta ovat rohkaisevia, mutta laajat pitkäaikaistutkimukset ovat vielä harvassa.

Tutkimukset jo puhjenneen MS-taudin etenemisen hidastamisesta D-vitamiinin avulla ovat vähemmän vakuuttavia, mutta todistusaineisto antaa artikkelin kirjoittajien mukaan aihetta laajojen satunnaistettujen tutkimusten tekemiselle.

D-vitamiinin ja MS-taudin välisen yhteyden perusteellinen tutkiminen vie vuosikymmeniä.

– Sillä välin, ravintolisän edullinen hinta, turvallisuus ja mahdolliset myönteiset vaikutukset huomioon ottaen, pyrkimykset torjua D-vitamiinin puutetta korkean riskin väestöissä näyttävät tarpeellisilta, todetaan lehden pääkirjoituksessa.

Suomessa on noin 7000 MS-potilasta. Tunnettujen tapausten määrä on kasvussa, koska uusilla diagnosointimenetelmillä sairaus voidaan havaita yhä vähäisempien oireiden perusteella.

Tiina Lautala

Lähde: Suomen lääkärilehti

Kalori ei ole edelleenkään kalori


















Scandinavian Journal of Clinical & Laboratory Investigation, September 2009, Vol. 69, No. 5, Pages 598-605.

Two weeks of overfeeding with candy, but not peanuts, increases insulin levels and body weight

Anna-Lena Claesson‌, Gunilla Holm‌, Åsa Ernersson‌, Torbjörn Lindström‌ & Fredrik H. Nystrom‌

Department of Medical and Health Sciences, Diabetes Research Centre, Faculty of Health Sciences, Linkoping University, Linkoping, Sweden

Abstract

Objective: To study the effects of snacking based on fast acting carbohydrates (candy) or fat and protein (peanuts) in a prospective randomized, parallel intervention study. Methods: Basal metabolic rate (BMR) and cardiovascular risk factors were measured before and after hyper-alimentation by addition of 20kcal/kg (84kJ/kg) body weight of either candy or roasted peanuts, to the regular caloric intake, for two weeks in healthy subjects. Eleven men and 14 women completed the randomized study. Results: Energy-intake increased similarly in the groups (candy: +46.1±35%, peanuts: +46.8±28% p=0.96). Body-weight (candy: from 67.3±7.6kg to 68.1±7.3kg, p=0.01, nuts: from 68.7±6.1kg to 69.0±5.7kg p=0.3) and waist circumference increased significantly only in the candy group. At the end of the study LDL cholesterol (candy: 2.6±0.4mmol/l peanuts: 2.1±0.4mmol/l, p=0.005) and ApoB/ApoA-1-ratio (candy: 0.68±0.16 peanuts 0.53±0.11, p=0.01) were higher in the candy group than in the peanut group. On the other hand, BMR increased only in the peanut group (candy: from 6.657±1.1MJ/24h to 6.762±1.1MJ/24h, p=0.3 nuts: from 6.896±0.98MJ/24h to 7.256±1.1MJ/24h, p=0.02). Conclusion: Two weeks of snacking based on peanuts does not cause the same negative metabolic effects as an isocaloric diet in which the snacking is based on short acting carbohydrates in the form of candy in non-obese healthy subjects.

Qatarista heilahti D-vitamiinilla rikastettua sähköpostia













Qatar on valtaosin autiomaan peittämä emiirikunta Arabian niemimaan kaakkoisosassa. Qatar on yksi maailman rikkaimmista valtioista. Meikäläiset tunnistavat Qatar -nimen lähinnä USA:n ilmavoimien tukikohdan sijantipaikkana. Kuten odotettua, Qatarissa tehdään myös liikuntalääketieteellistä tutkimusta. Tutkija Bruce Hamilton Qatarin ortopedisestä ja liikuntalääketieteellisestä sairaalasta lähetti minulle juuri tuoreen katsausartikkelinsa, jossa käsiteltiin D-vitamiinin monimuotoisia vaikutuksia luustolihaksiin. Nämä ovat niitä lihaksia, joilla urheilemme. Artikkeli ilmestyi västikään Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports -tiedelehdessä.

D-vitamiini voi vaikuttaa edullisesti luustolihaksiin mm. IGF-1:n välityksellä. Chicago Blackhawks lienee ensimmäinen tunnettu urheiluseura, joka on ottanut tämän D-vitamiiniasian vakavissaan. Anekdotaalisen tiedon mukaan pelaajat ovat nyt paljon kovemmassa kunnossa. Pelaajien väitetään myös kärsivan selvästi harvemmin ylähengitys-tieinfektioista ja rasitusvammoista. Tulostaulu tukee näitä olettamuksia. Niin tukee myös tuore fysiologis-biokemiallinen tietämys D-vitamiinista. Ehkä suomalaistenkin urheilu-seurojen on aika siirtyä 2000-luvulle.

Studio55: D-vitamiini, vuosisadan terveystekijä
















Katso videopätkä napsauttamalla tästä. Mainittakoon myös, että Manninen Nutraceuticals Oy:n Pharma D3 25 µg -valmiste tuotetaan biologisesta lähteestä.

Ensimmäinen aitajuoksija Mannistalliin






















Teksti: Arttu Hirvonen

Olen 21-vuotias maajoukkueaitajuoksija Oulusta. Päälajini on 110 metrin aidat, mutta juoksen matkoja 60 metristä 400 metriin, aidoilla ja ilman. Talvella voitin ensimmäisen SM-kultamitalin nuorissa ja pääsin palkintopallille ensimmäistä kertaa myös miehissä. Aikaisemmilta vuosilta on muutamia SM-mitaleja nuorista. Treenivuosia on takana vasta neljä, aloitin yleisurheilun siis 17-vuotiaana. Lyhyeen taustaan nähden tai osaksi sen ansiosta kehitys on ollut mukavaa, mutta silti on vielä uskomattomasti matkaa riittäviin ominaisuuksiin ja kunnon tekniikkaan. Tietääpä ainakin, että ylöspäin on mahdollista nousta. Voima- ja räjähtävyystulokset ovat surkeita.

Talven treenikausi on mennyt melko hyvin ilman isompia takapakkeja. Kuitenkin sanonta "Urheilija ei tervettä päivää näe" on tullut turhan tutuksi. Takana on myös 3 viikon leiri Espanjan Alfas Del Pissä, mikä tosin olisi voinut mennä paremminkin, sillä toisen viikon jälkeen jumi oli valtavaa ja viimeinen viikko menikin lepäillessä. Sääkin oli surkea viimeisellä viikolla, onneksi pääsi Suomen helteisiin lämmittelemään.

Pikkuhiljaa alkaa nousemaan kova polte taas kilparadoille, onneksi kausi starttaa kohta. Ekat kisat on 1.6 Iissä, missä on 110 metrin aidat. Sen jälkeen on parin viikon tauko ja juhannuksen tienoilla onkin tiukempi kisarypäs, parin viikon aikana ainakin viidet kisat. Mikäli ei kisapaikoille kiinnosta lähteä katsomaan, niin minut näkee tositoimissa TV2:lla 26.6 Kuortaneen Eliittikisoissa. Kesän pääkisat on Kajaanissa pidettävät Kalevan kisat elokuun alussa ja siellä olisi tarkoitus pärjätä sen verran hyvin, että paikka Suomi-Ruotsi -maaotteluun aukeaisi. Muita tärkeitä kisoja on omat SM-kisat Torniossa, U23 maaottelu Ruotsissa ja eliittikisat Lappeenrannassa, Lapinlahdella ja Joensuussa.

Mikan matka penkkipunnerruksen SM-kisoihin - Viikko 2














Teksti: Mika Haapalainen

Toinen viikko lähti takapakkia ottaessa sikäli, että allergian vuoksi keuhkot sanoi sopimuksen irti. Tiistaina lääkäri sanoi, että työt tässä ammatissa on nyt sitten tehty ja aletaan laittamaan lääkitys kohdalleen sekä uutta uraa miettimään. Tiistain aikana keuhkojen toimivuus oli alimmillaan 23 % siitä mitä pitäisi olla, mutta keskiarvo oli 50 %:n luokkaa. 4 päivän treenitauon jälkeen keskiviikkona menin allergianuhaisena varovaisin mielin kokeilemaan penkkiä ja sehän kulki paremmin kuin aikoihin. Vastoin aiempia lupauksia joitain sarjatuloksiakin. Superina tein penkkiä ja lattiapenkkiä uuden kierron jatkuessa 2 min palautuksella.

Penkki: 2 X 10 X 90  2 X 8 X 110  1 X 6 X 130  1 X 4 X 150

Lattiapenkki: 2 X 10 X 60  2 X 8 X 90  1 X 6 X 100  1 X 6 X 120

Ja päälle vielä pumppisarja 100 X 19

Seuraavaksi siirryin ristitaljaan hakemaan puristusta 4X25X35kg 1X25kg loppuun asti ja jossain 45-50 toiston väliin meni sekaisin laskuissa ja kipukynnyksen kanssa taistellessa. Vatsalihaksia tangosta roikkuen ja rutistuksia, sitten sai kelvata, ettei happi lopu kokonaan.

Torstaina tahkosin olkapäitä ja hauista kevyesti pitkillä sarjoilla 20-25 toistoa. Jos ei jaksanut niin pienemmällä painolla jatkettiin. Perjantai ja lauantai taas levätessä allergisen nuhan pahetessa. Tieten lastenrattailla oli pakko pitkiä lenkkejä tehdä, kun ei osaa olla tekemättä mitään.

Sunnuntaina taas oli rintatreeni ja penkki kulkee mallikkaasti.2X omapaino ja prikat päälle ei painanut mitään. Koska happi ei kulje kunnolla vieläkään ja jalkapäivää ei kevyesti osaa tehdä niin mavet ja kyykyt jää ensi viikolle. Toivottavasti lääkekuuri tepsii piakkoin, niin saisi poskiontelontulehduksenkin kuriin.

Kummallisen idean sain alkaa tutkimaan myös cbb-maailman mahdollisuuksia. Kotona ideaa lähinnä pidettiin hullutuksena, mutta mielenkiinto heräsi. Painon kanssa voisi tulla ongelmia voimailulajin kanssa, varsinkin kun kaikkia periaatteita vastaan joutuisi pudottamaan rasvatonta massaa. pituutta on 170 cm ja saisin painaa näin ollen max 72 kg ja nyt rasvaton massa on 73-74 kg ja oma paino on nyt sen 79kg En tiedä kuinka rasvattomia kisailijat ovat, mutta mulla ainakin on ylimääräistä varsinkin vatsan seudulla ja aika reilusti vielä? Joko InBody-mittarit valehtelee tai mulle on käynyt joku pumppaamassa heliumia sisuksiin nukkuessa? Pitäisi varmaan käydä kysymässä joltain fiksummalta, kuten Savolaisen Markolta olisiko mitään realistisia mahiksi, koska enää en lähde vain kokeilemaan mitään tällä iällä. Kova hinku joihinkin Raw-kisoihin olisi jo mennä vaikka maksimihuipun laskin vasta heinä-elokuun välille. Penkkipaitaa on katseltu vähän joka päivä, mutta lasten vaipatkin maksaa, eikä tietoa milloinka töihin taas pääsee, niin pihtaillaan vielä tovin aikaa. Ja hyvähän se on ostaa sellainen, mitä ei tarvis heti kaupitella eteenpäin uuden toivossa.

Luennot, joita tuskin tulemme ikinä kuulemaan















Matti Uusitupa: Hiilihydraattirajoituksen hyödyt tyypin II diabeteksessä ja metabolisessa oireyhtymässä

Matti Uusitupa: Tieteellisen kirjallisuuden kriittinen lukeminen - tapausesimerkki: Finnish Mental Hospital Study

Jussi Huttunen: Virheet, jotka teimme vuonna 1998 laatiessamme ravitsemussuosituksia

Jussi Huttunen: Olin sittenkin väärässä suomalaisten riittävästä D-vitamiinin saannista

Jussi Huttunen: Energiaravintoaineiden jakautuminen paleodieetissä

Pekka Puska: Pohjois-Karjala-projektin tulokset saattavat johtua muista syistä kuin toteutuneesta interventiosta

Pertti Mustajoki: Ravintorasvojen osuutta ihmisten lihavuudessa on liioiteltu

Pertti Mustajoki: Biologinen termodynamiikka - energiatasapaino avoimessa järjestelmässä

Timo Strandberg: Statiinien haittavaikutukset

Timo Seppälä: Kreatiinilisän positiiviset vaikutukset fyysiseen suorituskykyyn

Helena Gylling: Kalasta saatavien omega-3-rasvahappojen terveysvaikutukset ovat ylivertaisia kasviöljyjen sisältämiin omega-3-rasvahappoihin verrattuna

Ursula Schwab: Ravintofysiologian -ja biokemian alkeet (alakoululle)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Vitamin D and the Chicago Blackhawks













Vitamin D Council

May 23, 2010

The Chicago Blackhawks are the first vitamin D team in modern professional sports history.

According to my sources, the Chicago Blackhawk team physicians began diagnosing and treating vitamin D deficiency in all Blackhawk players about 18 months ago. Apparently, most players are on 5,000 IU per day.

After many losing seasons, last year the Blackhawks came out of nowhere to get to the Western conference finals. This year they are playing even better.

According to my sources, improved athletic performance is only one of the benefits for the Blackhawk players. The other is a reduction in the number and severity of colds and flu and a reduction in the number and severity of repetitive use injuries.

Six months ago, Runner’s World published a story on vitamin D and physical performance.

Asp K. Running on D: The "sun vitamin" may boost performance, but you probably aren't getting enough. Runners World, December 2009.

A year ago, the flagship journal of the American College of Sports Medicine was the first journal to publish the theory that vitamin D would improve athletic performance.

Cannell JJ, Hollis BW, Sorenson MB, Taft TN, Anderson JJ. Athletic performance and vitamin D. Med Sci Sports Exerc. 2009 May;41(5):1102-10.

However, readers of this newsletter first learned about it in 2007:

Cannell, JJ. Peak Athletic Performance and Vitamin D. Vitamin D Council Newsletter, March 2007.

I can only hope that, if the Blackhawks win the Stanley Cup this year, other teams, from high school to professional, may start paying attention to the vitamin D status of their players. That would be a big boost to the Council’s goal of educating the world about the importance of vitamin D.

John Cannell, MD
The Vitamin D Council
1241 Johnson Ave., #134
San Luis Obispo, CA 93401

EAA+ hedelmänpunssin alustava etikettiluonnos (low-reso)

perjantai 21. toukokuuta 2010

Ykköstyypin diabetes ja D-vtamiinin saantisuositus















Tämän tyyppinen informaatio ei voi osoittaa syy-seuraussuhdetta, mutta antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta..voit suurentaa kuvaa napsauttamalla sitä.

Mari Päkkilän kuulumiset






















Moikka Mari! Kerro vähän treeneistäsi.

Treeneihini kuuluu suunnitellusti kovia ja kevyitä viikkoja, joita rytmitetään vaihtelemalla harjoitustehoa ja tapaa sekä harkitusti erikoistekniikkaviikkoja . Salilla treenaan yläkroppaa 2-3 kerta viikossa ja lisäksi teen pikajuoksuharjoitteita. Tällä hetkellä aerobista on hieman normaali off-kautta enemmän, koska kiristelen välillä lähemmäs kisakuntoa, pyrinkin pitämään kunnon hyvänä myös off-kautena. Pidän vaihtelevasta fitness-urheilusta joka sopii kropalleni ja säilyttää fysiikkani sellaisena kun haluan. Myös palautuminen on parempaa. Kiitokset Ollakan Johannalle harjoittelun suunnittelusta sekä yhteisistä treeneistä. Vuosi onkin rakennettu tarkkaan erilaisiksi kausiksi.

Milloin aloitit treenaamisen?

Kuntosaliharjoittelun aloitin 2004-2005 vuoden vaiheilla. Aikaisemmin harrastin potkunyrkkeilyä.

Olet siis varsin keltanokka tällä saralla. Mitkä ovat seuraavat tavoitteesi?

Tavoitteet ovat 2011 vuoden kisoissa. Keväällä vielä suunnittelin tämän vuoden syksyn kisoja,. mutta uudet työkuviot yms. vievät aikaa niin paljon, ettei 100 prosenttinen keskittyminen kisoihin onnistuisi. Kun kisoihin lähden, panostan siihen täysillä!

Entä ravinto, mitä syöt ja kuinka paljon?

Kalorit liikkuvat 1600-2200 välillä. Ruoka koostuu puhtaasta perusruoasta; hiilihydraatinlähteinä puuroa, riisiä, pastaa, hedelmiä, marjoja sekä suuret määrät salaattia/kasviksia. Proteiininlähteinä kana, seiti, naudanliha, lohi, raejuusto, kanamunat, jogurtti. Rasvat tulevat oliivi- ja rypsiöljystä, pähkinöistä sekä kalaöljyvalmisteesta.

Mikä on lempiruokasi?

Sushi, makaronilaatikko, lohi kaikessa muodossa, riisipuuro ..lista olisi loputon!

Ahmatti.. olet käyttänyt jo pidemmän aikaa Mannistuotteita, mitä olet niistä pitänyt?

Ennen kaikkea toimivia. Myös tuotteiden maku on todella hyvä!

Mitä lisäravinteita syöt tällä hetkellä?

Ennen harjoittelua: 20 g HydroISO, 5 g CMPure, 5 kapselia GAKIC, hieman vajaa annos Fire Starter.

Harjoittelun jälkeen: 20 g HydroISO, 5 g CMPure (ja hieman jotain hiilaria).

Lisäksi vielä vitamiinit, mineraalit ja Optimal Results CLA. Dieetillä otan käyttöön Mannisen ThermoCut –laihdusvalmisteen.

Ehditkö harrastaa Body Fitneksen lisäksi mitään muuta? Jos ehdit, niin mitä?

Aikani menee urheillen sekä töiden parissa. Toimin kauneushoitolayrittäjänä ja alkukesä onkin vilkasta aikaa. Tarjoan kattavat kauneushoitolapalvelut Oulun keskustassa, osoitteessa Pakkahuoneenkatu 19. Yrityksen nimi on Kauneushoitola H-hetki. Tervetuloa!

Coming soon.. HydroISO suklaa

Manninen Nutraceuticals Oy:n huippusuosittu HydroISO -proteiinivalmiste on tulossa lähiaikoina myyntiin myös suklaanmakuisena. Tuote sisältää n. 87 % proteiinia ja ei lainkaan lisättyä sokeria. Makeutettu sukraloosilla.  

Mannistreenipaitoja naisille


Pehmeä, hengittävä ja kevyt kangas antaa tälle paidalle luonnollisen tunnun. CoolDry-kankaat siirtävät kosteuden kankaan ulompiin kerroksiin, josta se pääsee haihtumaan nopeasti.

• 100% mikropolyesteriä

• nopeasti kuivuvaa CoolDry –materiaalia

• paino 170-180 g/m²

• CoolDry -kosteudensiirto

• tuplatikkaukset

• urheilullinen malli

Värit: lime, laivastonsininen, musta, valkea, syvä punainen, oranssi, azure

Miksei D-vitamiinin saantisuosituksia ole muutettu vastaamaan tutkimustietoa?


















Otsikon kysymys esitetään Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecimin (10/2010) tuoreessa pääkirjoituksessa. Helsingin yliopiston biolääketieteen laitoksen professori Ilari Paakkari pitää D-vitamiinin kotimaisia saantisuosituksia ihan liian pieninä. Paakkarin mukaan D-vitamiini on ehkä tärkein yksittäinen terveystekijä, johon voimme vaikuttaa.

Samaisessa Duodecim -numerossa on erinomainen katsausartikkeli D-vitamiinista ja infektiopuolustuksesta. Katsauksen on laatinut kliiniseen mikrobiologiaan erikoistuva lääkäri Antti Alitalo HUSLABistä. Kannattaa ehdottomasti lukaista! Raapustan lyhyen, selkokielisen tiivistelmän Alitalon artikkelista pikapuolin.

Alustava versio BCAA 1000 -etiketistä (low reso)

Huom. Monet jenkkituotteet sisältävät vain 250 tai 500 mg per kapseli.

torstai 20. toukokuuta 2010

Proteiinista tukea painonhallintaan – onko laadulla merkitystä?













Teksti: Taru Pilvi, johtava tutkija, Valio (luentotiivistelmä)

Painonhallitsijalla useita syitä valita proteiinia

Proteiinit tukevat onnistunutta laihdutusta ja painonhallintaa monella tapaa: 1) ne lisäävät kylläisyyttä enemmän kuin rasva tai hiilihydraatit ja helpottavat siten laihdutusprosessia ja sitoutumista pienem-pään energian saantiin laihdutuksen aikana, 2) proteiinit lisäävät kehon lämmöntuottoa (=termogeneesiä), joka vaikuttaa energian kulutukseen 3) lisäksi proteiinin saanti laihdutuksen aikana säästää rasvatonta kudosta, jota väistämättä menetetään laihdutusprosessissa 5. Maidon proteiineilla tiedetään olevan monia terveydelle edullisia vaikutuksia 6, 7 ja erityisesti heraproteiinit kiinnostavat tutkijoita yhä enemmän.

Onko proteiinin laadulla merkitystä?

Proteiinin laadun eroja on tutkittu ihmisillä vasta vähän ja havainnot eri proteiinilähteiden vaikutuk-sista painoon perustuvat pääasiassa kokeellisiin tutkimuksiin. On osoitettu, että runsaasti kalsiumia sisältävä heraproteiinipohjainen ruoka suojaa hiiriä lihomiselta 13 ja tehostaa laihtumista energiarajoituksen aikana verrattuna kaseiiniin 14, 15. Heraproteiini näyttää olevan myös lihaa tehokkaampi proteiinin lähde estämään painonnousua 16. Heraproteiinin on havaittu tehostavan laihtumista ja säästävän lihaskudosta myös kliinisessä laihdutusinterventiossa 18. Heraproteiinien on muutamissa tutkimuksissa havaittu lisäävän kylläisyyden tunnetta enemmän kuin kaseiini 8, soija tai kananmunan valkuainen 9, mikä voi osaltaan selittää sen suotuisia vaikutuksia.

Vaikutuksia myös lihavuuden terveyshaittoihin

Heraproteiinilla on voitu osoittaa suotuisia aineenvaihduntavaikutuksia mm. insuliinisignalointiin ras-vakudoksessa 20, veren glukoosi- ja insuliinitasoihin 15 sekä maksan rasvaprofiiliin. Nykyiset tutkimustulokset tukevat ajatusta, että myös ravinnon proteiinien laadulla voi olla merkitystä siinä missä hiilihydraattien ja rasvankin laatueroilla. Erityisesti maidon heraproteiinien kirjo ja monessa suhteessa optimaalinen aminohappokoostumus ovat kiehtova tutkimuskohde, joka kiinnostaa tutkijoita yhä enemmän.

Viitteet ja lisätietoja: Taru.Pilvi@Valio.fi

EAA+ - The Bestseller!






















EAA+ otti samantien myydyimmän tuotteen statuksen sekä verkkokaupassa että noutomyymälässä.

EAA+ 750 g sitruuna HINTAPOMMI 29,90

EAA+ 750 g hedelmäpunssi HINTAPOMMI 29,90

Huom. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan.

Effect of beta-alanine supplementation on the onset of blood lactate accumulation (OBLA) during treadmill running: Pre/post 2 treatment experimental design














Effect of beta-alanine supplementation on the onset of blood lactate accumulation (OBLA) during treadmill running: Pre/post 2 treatment experimental design

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Nyt niitä saa!


















Odotetut uutuustuotteet EAA+ ja BCAA 1000 ajettiin tänään Oulun varastolle. Myös GAKIC -valmistetta tuli samalla lisää; ensimmäinen GAKIC -erä meni kuin kuumille kiville!

HUOM. Myös näissä tuotteissa voimassa 3+1 -supertarjous kuun loppuun. Siirry ostoksille napsauttamalla tästä.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Tattari - aliarvostettu laatuhiilari?

Olin juuri velipojan luona käymässä. Hänen vaimonsa oli laittanut lihapullia. Aloitin varsin tiukan dieetin 3 päivää sitten ja sanoin, ettei hiilarilisukkeita mulle. Pelkkiä lihapullia ja rehuja, kiitos. Lisukkeena olikin tattaria, jota en ollut ikinä edes maistanut.  Pakkohan sitä oli testata. Kuulemma suosittelevat sitä Venäjällä diabeetikoille. Yllättävän hyvää ja tuntuu pitävän hyvin nälkää. Piti ihan ruveta tarkastamaan, miten tattari eroaa perinteisistä hiilarilisukkeista (peruna, riisi jne.). MTT:n kotisivulta löytyikin mielenkiintoista tietoa mm. tattarin vaikutuksista verensokeriin.   

Maria Kuuren kuulumiset






Moikka Maria! Miten treeni kulkee?

Treeni kulkee oikein mukavasti. Nousujohteisten treenien taustalta löytyvät reilu määrä puhdasta ruokaa sekä toimivat lisäravinteet, riittävä lepo ja ennen kaikkea vahva tahto treenata koko ajan niin kovaa kuin mahdollista. Tavoitteena on olla isompi ja kovempi seuraavissa kisoissa, joten jokaisessa treenissä tämä on syytä pitää mielessä. Oma elopaino on nyt offilla tarkoituksella noussut reilusti, jotta myös lihasmassaa tarttuisi mahdollisimman hyvin. Varsinkin punnerrusliikkeissä painosta on hyötyä isompien rautojen liikuttelussa. Esimerkkinä treenipainoistani penkissä olen nyt nostanut 4x90 kg.

Kova penkkisarja naiselle! Kerrotko vähän lisää treeneistäsi.

Treenaan tällä hetkellä (offilla) viisi kertaa viikossa. Olkapäät, selkä, pohkeet ja vatsa saavat treeniä kahdesti viikossa ja muut lihasryhmät kerran. Treeniohjelmassani on useampi erilainen viikko (voima-, erikoistekniikka, volyymi- ja kiertoharjoitteluviikko), eli keho ei pääse tottumaan treeniin missään vaiheessa. Erittäin tärkeänä pidän sitä, että aloittaessani lämmittelemään treeniä varten kaikki ylimääräinen pyyhkiytyy mielestä, eli keskityn 100%:sti treeniin. Joka treenin jälkeen täytyy olla sellainen olo, että on oikeasti antanut kaikkensa.

Milloin aloitit treenaamisen?

Olen aloittanut treenaamaan n. vuonna 1997. Siihen aikaan kylläkin tavoitteet olivat hyvin erilaiset kuin nykyisin, mutta jostakinhan sitä on aloitettava...

Mitkä ovat seuraavat tavoitteesi?

Seuraava kisatavoite on asetettu keväälle 2011 (body fitness +163cm). Tavoitteena on käydä ensi vuonna niin monet kisat kuin mahdollista.

Entä ravinto, mitä syöt ja kuinka paljon?

Syön ympäri vuoden puhdasta “body-ruokaa” eli puuroa, riisiä, hedelmiä ja marjoja, kanaa, rahkaa, raejuustoa, kananmunia, öljyjä ja pähkinöitä. Offilla kaloreita menee parhaimmillaan (tai pahimmillaan) yli 4000.

Mikä on lempiruokasi?

Parhaiten maistuu thai-mausteilla höystetty kana. Ja kyllä se kaurapuurokin maistuu hyvältä joka päivä.

Olet käyttänyt jo pidemmän aikaa Mannistuotteita, mitä olet niistä pitänyt?

Mannistuotteet ovat potkineet hyvin, eli treeneihin on tullut hyvin ylimääräistä virtaa ja voimaa toimivien tuotteiden avulla. Erityiskiitoksen ansaitsevat mm. Urasibol, GAKIC ja HydroISO. Lisäksi kattava lisäravinnevalikoima on tärkeässä roolissa immuuni-puolustuksen kannalta, ja kiitos hyvien tuotteiden, en edes muista, milloin olisin potenut flunssaa.

Mitä lisäravinteita syöt tällä hetkellä?

Tällä hetkellä menee seuraavia tuotteita päivittäin: GLNPure, CMPure, BCAA-kapselit, BCAA Elite, OsmoPure, HydroISO, Pro-CK, Urasibol, GAKIC, BetaPure, Pharma Mg Cit, Pharma D3 sekä liuta Vida-sarjan vitamiineja ja mineraaleja.

Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ravinteet offilla/dietillä?

Pidän kaikkia yllä mainittuja lisäravinteita tärkeinä sekä offilla että dieetillä. Erityisesti dieetillä tehonlisääjien, kuten GAKIC:n, merkitys korostuu. Lisäksi rasvaa poltettaessa ehdoton valinta on ThermoCut.

Ehditkö harrastaa Body Fitneksen lisäksi mitään muuta? Mitä?

Body fitneksen lisäksi harrastuksiin kuuluu lenkkeily samojedinkoiriemme kanssa. Koirien kanssa puuhastelu on myös kaikin puolin mukavaa “terapiaa”.

Mitä terveisiä haluat lähettää Mannisblogin lukijoille?

Treenatkaa kovaa! Tärkeintä on asenne ja halu kehittyä.

Kiitos ja tsemppiä treeneihin!

Lukijakysymys: Vapaasukellus ja nutritionaaliset ergogeenit


















Antti lähetti mielenkiintoisen lukijakysymyksen:

 Moi!

Oon tässä puolitoista vuotta oon tässä harrastellut vapaasukellusta (sukellusta yhdellä hengityksellä) ja toi EAA+ vaikuttaisi mahdollisesti tätä harrastusta tukevalta. Jengi söi jossain vaiheessa paljon typpipitoisia ruokia (tummat vihreät kasvikset) ja kokivat saavansa tuosta lisää boostia / aikaa vedenalla. Koska tää tuote tulee ulos? Voisin kokeilla ja vaikka mitata noita maksimi hengenpidätysaikoja ennen / jälkeen.

Tiedätkö muuten mitään mahd. lisäravinteita jolla voisi saada myoglobiinipitoisuuksia lihaksissa korkeammaksi? Hemoglobiini on jo "katossa", mutta voiko myoglobiinipitoisuuksiin vaikuttaa millään? En ainakaan nopeasti löytänyt tuohon mitään. Myoglobiini on käsittääkseni todella isossa roolissa tässä lajissa.

Tämä on hyvin mielekiintoinen aihe, johon aion syventyä tarkemmin lähipäivinä. Teoriassa ainakin kreatiinista ja fosfaattitankkauksesta voi olla hyötyä. Pikaisella vilkaisulla en löytänyt ainuttakaan tieteellistä artikkelia, jossa tätä aihetta olisi suoraan käsitelty. Tämä saattaa johtua siitä, että terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa vapaasukellusta pidetään lähinnä heikkopäisten extreme-urheiluna. Asiaa mutkistaa myös se, että liikuntafysiologian*, liikuntalääketieteen ja sotilaslääketieteen teoksissa sukellusfysiologiaa käsitellään lähinnä laitesukelluksen kannalta. Liikuntafysiologisen perustietämyksen pohjalta pystytään kuitenkin tekemään varsin hyviä ekstrapolaatioita vapaasukellukseen. Palaan siis tähän aiheeseen lähipäivinä.

*Vapaasukellusta käsitellään Exercise Physiology: Energy, Nutrition and Human Performance -kirjassa s. 675 ja 676 (v. 2007 ilmestynyt laitos).

MAITO, MAITORASVA JA SYDÄN- JA VERISUONITERVEYS



















Prof. Kari Salmisen mielenkiintoinen kirjoitus löytyy täältä. Erityisen mielenkiintoinen on Cardffin yliopiston tuore tutkimus, jonka mukaan maitorasva itse asiassa näyttäisi suojaavan verisuonisairauksilta ja diabetekselta. Tutkijat toteavatkin, että "there appears to be an enormous mis-match between the evidence from long-term prospective studies and perceptions of harm from the consumption of dairy food items."

Meille on taidettu syöttää pajunköyttä maitorasvojen "haitallisuudesta".