Hae tästä blogista

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Suojaako maitorasva astmalta?
















Allergioiden lisääntymisestä syytetään länsimaista elämäntapaa, jolle tyypillistä on korkeatasoinen hygienia, sisätiloissa oleskelu, vähäinen liikunta ja ruoan prosessointi. Ravintotekijöistä erityisesti omega-6 sarjan rasvahappojen eli linolihapon liiallinen saanti suhteessa omega-3 sarjan rasvahappoihin on yksi allergian ja astman lisääntymistä selittävistä hypoteeseista. Toisaalta tutkimukset ovat osoittaneet maitorasvan sisältämällä linolihapon konjugoidulla muodolla eli CLA:lla tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia.

Konjugoitunut linolihappo eli CLA on yhteisnimitys ryhmälle monityydyttymättömiä rasvahappoja, joissa on linolihapon tavoin 18 hiiliatomia ja kaksi kaksoissidosta. Nimitys konjugoitu tarkoittaa, että rasvahappoketjussa kaksoissidokset ovat konjugoidussa asemassa eli niiden välissä on vain yksi hiiliatomi kahden hiiliatomin sijasta. Luontaista CLA:ta löytyy muutama prosentti märehtijöiden maidon ja lihan rasvoista.

Kahdessa väestötutkimuksessa on havaittu positiivinen yhteys maitorasvan saannin ja ast-man välillä. Australialaistutkimuksessa todettiin, että runsaammin täysmaitoa ja voita käyttävillä nuorilla aikuisilla esiintyi vähemmän lääkärin diagnosoimaa astmaa tai atopiaa kuin vähemmän täysmaitoa ja voita käyttävillä. Hollantilaisessa seurantatutkimuksessa puolestaan havaittiin, että säännöllinen maitorasvaa sisältävien tuotteiden nauttiminen vähensi astamaoireiden esiintyvyyttä alle kouluikäisillä lapsilla.

Tutkimustuloksia saattaa sekoittaa astmaan sairastuneiden toteuttamat ruokavaliomuutokset. Aiemmissa tutkimuksissa on nimittäin osoitettu, että useat astmaatikot jättävät maitovalmis-teita pois ruokavaliosta astmadiagnoosin saatuaan. Vahvistusta maitorasvn hyödyllisille vaikutuksille löytyy kuitenkin eläinkokeista, joissa luontaisen CLA-muodon on havaittu estävän tulehdusreaktiota hengitysteissä. Näiden tutkimusten mukaan CLA estää allergisen reaktion synnyttävien auttaja-T-solujen aktivoitumista sekä vähentää tulehdusreaktioita edistävien eikosanoidien eli kudoshormonien muodostumista.

Jatkotutkimuksia tarvitaan, ennen kuin voidaan arvioida luotettavasti maitorasvan merkitystä astmaoireiden synnyssä.

Tutkimusviitteet:
Woods at al. Am J Clin Nutr 2003 78:
Wijga et al. Thorax. 2003;58(7):567-72
Jaudszus et al. J Nutr 2008;138:1336¿42.

Lähde: Valio

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Itsehän jätin viljat ja muut tärkkelykset pois ruokavaliosta,pienenä poikkeuksena joskus toki sallin itselleni siivun luomuruisleipää voilla...eipä ole tarvinnut astmapiippua sen jälkeen kertaakaan.

T:Pulla