Hae tästä blogista

tiistai 10. helmikuuta 2009

Mitä jäi kinttaaseen Suomen Akatemian VHH-keskustelutilaisuudesta?

Sain kiireisimmät työhommat hoidettua, joten aika palata Suomen Akatemian VHH-keskustelun jälkimaininkeihin. En rupea toistamaan, mitä kukakin tilaisuudessa sanoi, sillä puheiden "rungot" ovat luettavissa täällä. Raapustelen siis ihan yleisellä tasolla siitä, mitä tilaisuudessa tapahtui.

Tilaisuus alkoi Mikael Fogelholmin erinomaisella pohjustuksella. Viimeiset 15 vuotta luolassa asuneetkin pääsivät varmasti jyvälle mistä tässä debaatissa oli kysymys. Sen jälkeen Mikael esitteli pohdintoja mahdollista muutoksista virallisiin ravitsemussuosituksiin energiaravintoaineiden osalta. Fogelholm oli kallistumassa Willett-leiriin ruokapyramidin osalta; tiukennusta hiilareiden osalta ja hieman höllennystä rasvojen suhteen. Tiedoksi: Walter Willett on Harvardin yliopiston ravitsemusepidemiologi.

Seuraavaksi Christer Sundqvist kertoi omia näkemyksiään ja sen jälkeen pysytteli täysin neutraalina jaellen tasapuolisesti puheenvuoroja kaikille. Christer onnistui puheenjohtajan pallilla kaikin puolin kiitettävästi.

Saska Tuomasjukka esiintyi edukseen. Hänen näkemyksensä sijoittuivat ääripäiden puoleen väliin. Saska ihmetteli sitä, että miksi hiilihydraattirajoituksen edullisia vaikutuksia veren rasva-arvoihin ei voi sanoa ääneen. Älä muuta viserrä.

Sitten puhui joku Manninen. Ei siitä sen enempää.

Pasi Saarion esitys oli hyvä, mutta tämäntyyppiseen tapahtumaan ehkä turhan yksityiskohtainen. Hän sijoittui melko lailla allekirjoittaneen kanssa samalle "aaltopituudelle"; hiilihydraattirajoituksesta on selviä hyötyjä tietyissä tilanteissa. Hänen esityksestään kävi hyvin ilmi, että rasvamaksan "hoito" runsashiilihydraattisella/vähärasvaisella ruokavaliolla on sama, kuin yrittäisi sammuttaa tulipaloa bensalla.

Pekka Puskan lyhyitä kommentteja oli sijoitettu sinne tänne. Hän puhui suhteellisen paljon, muttei oikeastaan sanonut mitään. Siis varsin ympäripyöreitä kommentteja. Puska vaikutti kuitenkin suhteellisen avarakatseiselta henkilöltä, jos jätetään tyydyttyneet rasvat pois laskuista. Allekirjoittaneelle Puska jäi mieleen ystävällisenä ja leppoisana miehenä.

Sami Uusitalo oli paneelin ensimmäinen maallikkopuhuja. Uusitalon ja "kolmen ison kihon" (Puska, Uusitupa, Ilanne-Parikka) välille ei oikein syntynyt keskusteluyhteyttä (diplomaattisesti ilmaistuna). Yhteys taisi katketa heti alkuunsa, kun Uusitupa väitti Uusitalon energiaravintoainesisältölaskelmia virheellisiksi (laskelmat olivat muuten ihan oikein kuten Uusitupakin tapahtuman jälkeen myönsi). Uusitalo heitteli keskustelun edetessä kärkkäitä kommentteja (murhaavan katseen kera) Puskan ja Uusituvan suuntaan.

Paneelin "puolimaallikkoa" edusti Juhani Tevren. Hän kertoi kiihkottomasti positiivisista kokemuksista hiilihydraattirajoitteisella dieetillä.

Matti Uusitupa esitteli ilmeisesti valmista luentomatskua, sillä hänen läpi käymillään tutkimuksilla oli hyvin vähän tekemistä hiilihydraattirajoituksen kanssa (poislukien tuore israelilaistutkimus). Uusitupa oli kaivanut itselleen poteron, josta hän nakkeli panelistien ja toimittajien sekaan hiilihydraattivoittoisia kranaatteja. Uusitupa ei tuntuvan antavan tuumaakaan periksi hiilihydraattien kokonaismäärän suhteen. Willettiä Uusitupa ei pitänyt minään, sillä hän on pelkkä ravitsemusepidemiologi ilman minkäänlaista trialkokemusta. Uusituvan mukaan terveellisen ruokavalio lyhyt oppimäärä kuuluu seuraavasti: kalaa, täysjyväleipää, rypsiöljyä ja omenaa. No tästä on ainakin vaikea olla eri mieltä. Tapahtuman jälkeen off the record Uusitupa jo hieman löysäsi hiilarinyörejä mainiten, että hieman modifoitu ruokavaliomalli voisi olla hyväksi diabeetikoille (näin sen ainakin itse ymmärsin).

Tapahtuman kolman iso kiho eli Pirjo Ilanne-Parikka puhui yleisellä tasolla diabeetikoiden ravitsemushoidosta. Ei mitään uutta auringon alla.

4 kommenttia:

Sami Uusitalo kirjoitti...

Maallikko tittelistä huolimatta minusta tuntui, että olin harvoja peruskoulun läpäisseitä koko tilaisuudessa. Kenen tahansa ravitsemukseen perehtyneen täytyisi nähdä otsallaan, että energiamäärä laskelmani olivat vähintään oikeansuuntaiset. Täsmälleen oikeinhan ne olivat.

Kaikki VHH vs. vähän rasvaa tutkimukset voidaan toistaiseksi lopettaa. Kertotaulu riittää.

200 g mysliä (n. 2 isoa lautasta)
+
Litra rasvatonta maitoa

tämän hiilaripitoisen ruoka-annoksen popsii lapsikin kepeästi päivän mittaan.

Entäpä sitten 11-12 keitettyä kananmunaa ? Taitaa tehdä vähän tiukkaa. Entäpä yli 800 g savusiikaa ?

Näissä kaikissa aterioissa on varsin tarkkaan 1000 kcal. Hiilareita syödessä mennään helposti energiatarpeen yli protsku+rasva aterioilla ei sitten kirveelläkään.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos (lehdistötiedotteen tekstin mukaan) asiallisesta puheenvuorostasi.

Videokuvasiko kukaan tilaisuutta? Entä valokuvia? Näitä olisi kiva nähdä, jos ei telkkarista niin edes netin kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en ainakaan huomannut videointia. Sen sijaan joku nätti typy pyöri ison kameran kanssa tilaisuudessa.

Juuri soittivat YLEltä. Pyysivät samantyyppiseen debaattiin heidän radiokanavalle.
AM

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuo "luojan kiitos" ihan niin kammottavaa ollut, kuin etukäteen pelkäsin, ainakin noitten puherunkojen perusteella. Vanhat jäärät tietenkin pitivät päänsä, sen arvaa. Eihän sitä voi muuttaa mieltänsä monen vuosikymmenen paasauksen jälkeen. Hyvä Anssi, saat pisteet kotiin minulta, ja käyn kehumassa tuolla karppilammikossakin : )