Hae tästä blogista
maanantai 31. tammikuuta 2011
Poimintoja muista blogeista
Ruokarevoluutio (Christer Sundqvist)
Aivot ja ravinto: aivoruoasta mentaalista suosituskykyä? (Ravintomedia)
Huomasitko: ravitsemussuositukset muuttuivat jo! (Saska Tuomasjukka)
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Inhimillinen tekijä: Vaikeat kilot (Sunnuntaina 30.1.2011 klo 21:00 YLE TV2)
”Ennen söin tunteeni piiloon, nyt uskallan kokea ne sellaisenaan. Syöminen merkitsee minulle nyt vain hengissä pysymistä. Enää en tarvitse turvaläskiä ympärilleni”, sanoo lihavuusleikkauksen avulla laihtunut Jaana Suvisilta. Ankaralla kaurapuurokuurilla puolestaan laihduttanut Ari Elomaa sanoo: ”Ennen vain makasin ja söin. Olin lihavan kategoriassa enkä jaksanut välittää siitä. Nyt minäkin olen ihminen.”
Illan Inhimillisessä tekijässä puhutaan liikakilojen rajoittamasta elämästä, painonhallinnan vaikeudesta ja siitä, miten laihtuminen sitten lopulta vaikuttaa ihmisen identiteettiin. Sari Valton kanssa keskustelemassa ovat Jaana Suvisillan ja Ari Elomaan lisäksi lihavuustutkija Aila Rissanen.
Jaana Suvisilta ja Ari Elomaa kertovat ohjelmassa avoimesti, miten suuri ylipaino vaikutti heidän elämäänsä konkreettisilla tavoilla ja miltä ihmisten tuijotus tuntui. He puhuvat myös entisistä ruokatavoistaan. Kymmenet ylimääräiset kilot eivät olleet tulleet kehoon ilman syytä. Jaana tunnustaa aina olleensa tunnesyöppö. Arilla puolestaan oli suoranainen addiktio rasvaiseen ja suolaiseen roskaruokaan.
Miten sitten laihdutuspäätökset syntyivät? Jaana oli onnistunut useaankin otteeseen laihduttamaan, jopa 40 kiloa, mutta kilot tulivat aina takaisin. Neljä vuotta sitten Jaana sai jojoilusta tarpeekseen ja päätti kysyä – pitkän harkintaprosessin ja terapian jälkeen – työterveyslääkärinsä mielipidettä lihavuusleikkauksesta. Lääkäri kirjoittikin Jaanalle lähetteen leikkaukseen ja se tehtiin viime lokakuussa.
Jaana elää nyt pienennetyn vatsalaukun kanssa. Syömistavat ovat muuttuneet täysin: on syötävä todella pieniä annoksia tihein väliajoin. Paino tippuu edelleen tasaista vauhtia, noin kilon viikossa. Lokakuusta lähtien paino on tippunut yhteensä 25 kiloa. Nyt Jaanalla on hyvä ja varma olo elämästä. Hän kuitenkin korostaa, että lihavuusleikkaukseen pitää valmistautua huolella henkisesti: onko valmis muuttamaan ruokatapojaan loppuiäkseen? On myös oltava valmis rakentamaan minä- ja kehokuvaansa uudelleen muuttuneen ulkomuodon myötä.
Ari Elomaalla ei ollut minkäänlaista laihdutusmotivaatiota ennen kuin viitisen vuotta sitten hän osallistui MTV3:n Suurin pudottaja –kisaan. Silloin hän painoi 223 kiloa. Armottoman kisalaihduttamisen aikana paino alkoi tippua ja kun Ari tajusi pystyvänsä solmimaan itse kengännauhansa, hän päätti todella alkaa laihduttaa. Paino tippui puolentoista vuoden aikana peräti 135 kiloa. Toisin kuin 90 prosenttia laihduttajista Ari on myös onnistunut säilyttämään normaalipainonsa. Urheilusta on tullut hänelle todellinen elämän suola. Hän harjoittelee parhaillaankin elämänsä toiselle maratonille. Arin ulkomuoto on muuttunut täysin. Hän on jo tottunut uuteen peilikuvaansa, mutta joutuu yhä tutustuttamaan muita uudelleen itseensä.
Aila Rissanen on HYKS:n lihavuustutkimusyksikön johtaja, jolle itselleenkään painonhallinta ei ole aivan helppoa. Rissanen ymmärtää ihmisiä, joille painonhallinta on ylivoimaista. Kaikilla ei ole riittäviä voimavaroja tilanteen hallitsemiseksi. Rissasen mielestä julkisen puolen pitäisikin järjestää laihduttajille henkistä tukea painonhallintaan.
Lihavuusleikkaukseen hän suhtautuu pienellä varauksella. Hänen mielestään on vaara, että yksityiset klinikat alkavat tehtailla leikkauksia ja että leikkauksen vaatima pitkä jälkiseuranta jää retuperälle. Hän kuitenkin näkee, että kun kriteerit leikkaukseen pääsystä pidetään hallinnassa, leikkauksella saavutetaan hyviä tuloksia. Lihavuudesta johtuvia sairauksiaan ei suurelta osin tarvitse enää hoitaa lääkkeillä, kun ylipainosta päästään leikkauksen avulla eroon. Ennen kaikkea Rissanen painottaa maltin merkitystä laihduttamisessa. Kun alkaa laihduttaa, ensimmäiset kilot tippuvat helposti, mutta sitten pitää jaksaa hidasta muutaman sadan gramman viikkotahtia, ellei halua menettää lihaskudostaan.
Sari Valto aloittaa tämän sunnuntain myötä Inhimillisen tekijän toimittajana Anne Flinkkilän työparina. Ohjelmaan on saatavana suomenkielinen tekstitys ja se on katsottavissa YLE Areenassa.
perjantai 28. tammikuuta 2011
Lukijakyssä: D-vitamiinin turvallisuus
Kuinka suuria määriä sitä deetä nyt voi sit ottaa ilman haittoja?
Lainaan prof. Ilari Paakkarin kirjoitusta Lääkärikirja Duodecimissä:
"Tämän hetken suositusten mukaan 2 000 KY (50 mikrog) on turvallinen aikuisen päiväannos. Uusimpien tietojen perusteella tätäkin suurempi annos (5 000 KY, 125 mikrog) on turvallinen ja joskus tarpeen.
D-vitamiinin annoksen määrittämisessä tulisi ottaa huomioon yksilöllinen tarve, kuten veren kalsidiolin taso ennen talvikautta, suuri painoindeksi (kalsidiolin saatavuus alentunut elimistössä), korkea ikä (alentunut ihon tuotanto, lisääntynyt tarve) ja auringonvalon saanti (etelänmatkat, solarium, pukeutuminen, ihonväri).
Veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuuksia tulisi mitata enemmän ja viitearvojen yläraja tulisi määrittää luonnollisessa auringonvalossa oleskelevien tason (100–200 nmol/l) perusteella nykyisen rajan 80 nmol/l sijasta."
Keksi nimi uudelle massanlisäysvalmisteelle ja voita 5 kg:n pakkaus!
Tuomme vihdoin markkinoille oman runsaskalorisen massanlisäysjauheen, joka sisältää mm. hiilihydraatteja (n. 65 %), BCAA-aminohapoilla rikastetun proteiinisekoituksen (n. 25 %), mikrokapseloitua CLA:ta, inuliinia sekä vitamiineja ja mineraaleja. Tuote pakataan 5 kg:n alumiinisäkkiin. Postaa kommentti -osioon nimiehdotuksesi ja Sinulla on mahdollisuus voittaa 5 kg:n pakkaus!
torstai 27. tammikuuta 2011
Runsas BCAA-saanti pitää jenkkakahvat loitolla
Näin ilmenee tuoreesta epidemiologisesta tutkimuksesta, jossa oli mukana 4429 henkilöä Kiinasta, Japanista, UK:sta ja USA:sta. Epidemiologia on lääketieteen ala, joka tutkii tautien esiintyvyyden ja niiden vaaratekijöiden suhdetta. Epidemiologiset tutkimukset eivät yleensä kykene osoittamaan syy-seuraussuhdetta, vaan niillä nähdään onko joku asia yhteydessä johonkin toiseen asiaan. Kyseisen tutkimuksen mukaan runsaampi haara-ketjuisten aminohappojen (BCAA) saanti on yhteydessä vähentyneeseen lihavuuden esiintyvyyteen. Luonnostaa haaraketjuisia aminohappoja on runsaasti mm. heraproteiinissa ja lihassa.
Higher Branched-Chain Amino Acid Intake Is Associated with a Lower Prevalence of Being Overweight or Obese in Middle-Aged East Asian and Western Adults. J Nutr. 2011 Feb;141(2):249-254.
Pakollinen tuotepuffi:
Manninen Nutraceuticals Oy markkinoi kahta BCAA-valmistetta. BCAA1000 on pelkästään haaraketjuisia aminohappoja sisältävä kapselivalmiste, jossa on lisättynä myös hieman B6-vitamiinia. EAA+ on välttämättömiä aminohappoja sisältävä jauhe, josta n. 67 % on haaraketjuisia aminohappoja. EAA+ lienee markkinoiden parhaimman makuinen hiilariton aminohappojauhe. Molemmissa tuotteissa käytetään ainoastaan Ajinomoto-konsernin valmistamia lääkelaatuisia aminohappoja. Japanissa pääkonttoriaan pitävä Ajinomoto on maailman suurin aminohappojen valmistaja sekä USA:n ja Euroopan ainoa lääkelaatuisten aminohappojen toimittaja. Monissa kaupallisissa aminohappovalmisteissa käytetään halpoja kiinalaisia raaka-aineita, joiden puhtaudesta ei ole mitään takeita. Lue lisää aiheesta Ajinomoton Amino Science sivustolta.
Pari sanaa alfa-lipoiinihaposta
Alfa-lipoiinihappo (ALA) on ihmiselimistölle tärkeä vitamiinin kaltainen yhdiste, jota kutsutaan usein "universaaliksi antioksidantiksi". ALA on sekä rasva- että vesiliukoinen, joten se toimia aktiivisesti kaikkialla elimistössä. Lisäksi ALA kykenee ”kierrättämään” muita antioksidantteja, erityisesti C-vitamiinia (Shay ym. 2009). ALA lisää myös solunsisäistä glutationipitoisuutta. Glutationi on kolmesta aminohaposta koostuva peptidi, jota on kaikissa soluissa ja joka osallistuu mm. solujen puolustamiseen hapettavia aineita vastaan.
Vaikka ALA:n antioksidanttivaikutukset ovat kiistattomat, suurin huomio on kiinnittynyt sen insuliinin kaltaisiin vaikutuksiin. Näistä keskeisin on tehostunut glukoosin siirtyminen luustolihaksiin. ALA -valmisteita onkin käytetty varsin menestyksellisesti diabeteksesta johtuvien oheissairauksien hoidossa (Singh & Jialal 2009). Eläinkokeissa on havaittu, että liikunnan ja ALA:n vaikutukset luustolihasten glukoosinottoon ovat toisistaan riippumattomia (Saengsirisuwan ym. 2001 & 2002). Toisin sanoen liikunnan ja ALA:n yhdistelmä vaikuttaa voimakkaammin luustolihasten glukoosinottoon kuin jompikumpi yksinään.
Urheilupiireissä ALA -valmisteita on käytetty erityisesti hiilihydraattitankkauksen yhteydessä. ALA tehostaa myös kreatiinitankkauksen vaikutusta (Burke ym. 2003).
PS. Meillä on tällä hetkellä myynnissä kahta ALA -valmistetta: Vida Alpha Lipoic Acid 100 mg ja Solgar Alpha Lipoic Acid 200 mg.
Pari sanaa GAKIC:sta
Hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihdunnan lopputuotteina syntyy vettä ja hiilidioksidia, jotka on tarvittaessa helppo poistaa elimistöstä. Aminohappoaineenvaihdunta on sen sijaan "jätehuollollisesti" haastavampaa, sillä aminohapoissa on typpeä (tarkkaan ottaen aminohapon aminoryhmässä). Näin ollen aminohappoaineenvaihdunnassa syntyy ammoniakkia, mikä on hyvin myrkyllistä kaikille nisäkkäille. Tämän vuoksi elimistöllä on tehokkaita keinoja ammoniakin poistamiseksi elimistöstä. Ylivoimaisesti tärkein näistä on maksassa tapahtuva ureakierto. Tässä monimutkaisessa kierrossa ammoniakkimolekyylit (NH3) muuttuvat ureaksi eli virtsa-aineeksi. Urea päätyy lopulta munuaisiin, joista se erittyy pois virtsana.
GAKIC on tieteellisesti kehitetty yhdiste, joka vähentää fyysisen kuormituksen aiheuttamaa hyperammonemiaa. Ketoisokaproaatti (KIC) on kirjaimellisesti "typetön aminohappo" eli siis ketohappo. KIC "imee" itseensä ylimääräistä ammoniakkia. Arginiinilla on keskeinen rooli ureakierrossa, sillä arginaasientsyymi hajottaa arginiinin ornitiiniksi ja ureaksi. Näin ollen sekä KIC että arginiini osallistuvat ammoniakin poistoon. Glysiinin rooli tässä ”stackissa” on allekirjoittaneelle hieman epäselvä.
Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä on julkaistu kaksi laadukasta tutkimusta GAKIC -valmisteen (11,2 g:n kerta-annos) vaikutuksista anaerobiseen suorituskykyyn (Stevens ym. 2000; Buford & Koch 2004). Yksinkertaistettuna todettakoon, että kerta-annos GAKIC -valmistetta vaikutti molemmissa tutkimuksissa positiivisesti anaerobiseen suorituskykyyn. Ensimmäisessä tutkimuksessa käytettiin tietokoneohjattua dynamometria ja toisessa toistuvia sprinttejä polkypyöräergometrillä. Dynamometri on laite, jolla voidaan mitata lihasten tuottamaa vääntöä. GAKIC -valmisteen vaikutuksia varsinaisen kuntosaliharjoittelun yhteydessä ei ole vielä tutkittu, mutta tähän mennessä julkaistut tutkimukset vihjaavat, että GAKIC parantaa kovatehoista anaerobista urheilusuoritusta.
Manninen Nutraceuticals Oy on ainoa kotimainen yritys, joka tuottaa GAKIC -valmistetta. Mannisen GAKIC on valmistettu GMP-sertifioidussa lääketehtaassa.
Pari sanaa HMB:stä
HMB on leusiiniaminohapon aineenvaihduntatuote (leusiini -> KIC -> HMB), jonka oletetaan vastaavan leusiinin antikatabolisesta eli lihaskudoksen purkua estävästä vaikutuksesta. Vähentynyt lihaskatabolia kovan harjoitusjakson aikana johtaa nopeutuneeseen lihasvoiman- ja massan kasvuun (Wilson ym. 2009; Zanchi ym. 2010). HMB:n pääasiallinen vaikutusmekanismi lienee kolesterolisynteesin tehostuminen luustolihassoluissa (Wilson ym. 2009). Niin sanotun kolesterolisynteesihypoteesin mukaan luustolihassolut eivät kykene stressin (esim. kovan fyysisen rasituksen) aikana syntetisoimaan riittävästi kolesterolia, mikä johtaa sarkolemman eli lihassolukalvon heikentymiseen. Solun sisälle kulkeutunut HMB muuttuu tehokkaasti HMG-CoA -nimiseksi yhdisteeksi, josta voidaan sitten valmistaa soluissa lisää kolesterolia. Tällä mekanismilla HMB voi suojata lihassoluja kovan fyysisen rasituksen aikana. Kuten sanottua, HMB on vaikutuksiltaan lähinnä antikatabolinen, joten kevyessä liikunnassa sen käytöstä ei ole odotettavissa mitään hyötyjä. Selvin vaikutus HMB:llä on aloitteleviin urheilijoihin, joilla lihasten mikrovauriot ovat suurimmillaan.
HMB:tä on myynnissä kapseleina ja tabletteina sekä juomajauhesekoituksina, joissa on usein mukana myös kreatiinia (esimerkiksi GrowMax, joka on tulossa myyntiin helmikuussa). Kreatiinilla ja HMB:llä näyttäisikin olevan additiivinen vaikutus lihasmassan- ja voiman kehitykseen (Jowko ym. 2001). Toisin sanoen kreatiini-HMB -kombinaatiolla on havaittu olevan suurempi vaikutus lihasmassan ja -voiman kasvuun kuin kreatiinilla tai HMB:llä yksinään käytettynä. Sopiva päiväannos HMB:tä on noin 3 g.
HMB:tä on myynnissä kapseleina ja tabletteina sekä juomajauhesekoituksina, joissa on usein mukana myös kreatiinia (esimerkiksi GrowMax, joka on tulossa myyntiin helmikuussa). Kreatiinilla ja HMB:llä näyttäisikin olevan additiivinen vaikutus lihasmassan- ja voiman kehitykseen (Jowko ym. 2001). Toisin sanoen kreatiini-HMB -kombinaatiolla on havaittu olevan suurempi vaikutus lihasmassan ja -voiman kasvuun kuin kreatiinilla tai HMB:llä yksinään käytettynä. Sopiva päiväannos HMB:tä on noin 3 g.
Lisätietoa HMB:stä voi lukaista katsausartikkelista, jonka julkaisimme amerikkalais-tutkijoiden kanssa lääketieteellisessä Nutrition & Metabolism -lehdessä vuonna 2009. Artikkeli on maksutta luettavissa osoitteessa http://www.nutritionandmetabolism.com/content/5/1/1
PS. Meillä on myynnissä 500 mg:n HMB-tabletteja verkkokaupassa ja noutomyymälässä.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Julkisen sanan neuvosto: MOT ei rikkonut hyvää journalistista tapaa
4430/YLE/10
Vastaaja: Yle TV1, MOT
Asia ratkaistu: 30.12.2010
Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä koskevassa asiassa. Ohjelma kyseenalaisti yleisen sairauden vallitsevat hoitokäytännöt, joten se oli aiheeltaan yhteiskunnallisesti merkittävä. Myös puolustus sai puheenvuoron.Kantelu 8.11.2010
Kantelijan mukaan 26.10.2010 lähetettiin MOT-ohjelman jakso ”Kolesterolipommi”. Sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ei ole noudatettu tässä ohjelmassa. Kansalaisten terveys on vaarannettu ja vaarannetaan yksipuolisella tiedolla pelottelemalla statiinilääkkeiden haitoilla. Kantelija pyytää Julkisen sanan neuvostoa arvioimaan ohjelman sisällön ja sen kansanterveydellisen merkityksen sekä toimittajien eettisen vastuun asiassa.MOT -ohjelma vetää kantelijan mielestä lokaan asialliset tutkimukset ja tuo paikalle yksittäisiä ajattelijoita. Kantelijan tietojen mukaan MOT ei ollut myöskään suostunut suoraan lähetykseen, vaan oli edellyttänyt nauhoitusta. Kun ammattilaiset eivät suostuneet nauhoitukseen, oli joidenkin aiempia esiintymisiä leikattu ohjelmaan väliin. Käypä hoito -työssä tuodaan esiin sidonnaisuudet, mikä on kantelijan mielestä tärkeä asia ja korostaa avoimuutta. Nyt MOT esitti, että sidonnaisuudet automaattisesti vievät asiantuntijuuden. Kumpi tietää enemmän kolesterolilääkkeistä: 1) sekö, joka on tutkinut eri kolesterolilääkkeitä useissa sokkoutetuissa lääketutkimuksissa, osallistunut tutkimusten suunnitteluun ja analysointiin ja tehnyt lisäksi kliinistä työtä, mutta lääketutkimusten rahoitus on tullut lääketeollisuudelta, vai 2) sellainen lääkäri, joka ei ole tehnyt mitään kolesterolilääketutkimusta eikä ole hoitanut kolesterolipotilaita? Ja olennaisinta kantelijan mielestä on, että tiedon tulee perustua tieteelliseen näyttöön, mikäli asiasta sellaista löytyy.
Ylen vastaus 22.11.2010
Kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki vastaa, että kantelusta ei käy selkeästi ilmi, mistä hyvän journalistisen tavan loukkauksesta kantelija Yleisradion MOT -ohjelmaa syyttää, eikä se, mihin journalistin ohjeiden kohtaan hän moitteensa perustaa. Kirjelmässään kantelija arvostelee ohjelmaa ”epäasiallisuudesta”. Hän pyytää neuvostoa ”arvioimaan ohjelman sisällön, sen kansanterveydellisen merkityksen sekä toimittajien eettisen vastuun asiassa”. Näin yleisen arvostelun sekä pyynnön perusteella on sekä neuvoston että vastaajan vaikeaa ottaa kantaa kanteluun.
Kantelija selittää tyytymättömyyttään sillä, että ”sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ei olisi noudatettu”. Hän viittaa myös ”yksipuolisen” tiedon välittämiseen. Journalistin ohjeiden johdannossa mainitaan, että ohjeiden tarkoituksena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä. Ohjeissa täsmennetään, että ”journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”. Jos välitetty tieto on oikeaa, ei vastuu kansanterveydestä kuulu toimittajalle.
MOT:n raportti ravintorasvojen ja valtimosairauksien yhteydestä, sekä kolesterolin osuudesta sydänsairauksiin ja kolesterolin alentamisesta statiinilääkityksellä on pyritty tekemään em. ohjeen hengessä. Näkökulma oli siinä mielessä tavanomaisesta poikkeava, että nyt välitettiin sellaista lääketieteellistä tietoa, joka ei yleensä pääse julkisuuteen. Tätä ohjelmakohtaista yksipuolisuutta on kuitenkin arvioitava sitä taustaa vasten, että virallisen linjan mukainen näkemys ravintorasvoista ja kolesterolista saa lääketeollisuuden massiivisen markkinoinnin tukemana runsaasti tilaa kaikissa tiedotusvälineissä, myös Yleisradion ohjelmissa. Tämä ns. valtavirran näkemys tuotiin myös itse ohjelmassa selkeästi julki.
Lääkärit käyttävät yhteiskunnassa poikkeuksellisen kovaa valtaa. He päättävät ihmisten terveydestä, elämästä ja kuolemasta. Vielä suurempi on koko lääketieteellisen yhteisön ja sen mielipidejohtajien valta. Sen piirissä muotoutuvien teorioiden sekä hoitokäytäntöjen pohjalta tehdään päätöksiä miljoonien ihmisten kohtaloista ja käytetään suuria summia sekä julkista että yksityistä rahaa. Siksi lääketieteellisen vallan käytön tulee kuulua normaalin, kriittisen journalistisen tarkastelun piiriin.
Toinen asia on, että tieteellisen kritiikin on luonnollisesti perustuttava tieteellisiin lähteisiin. Tästä MOT-ohjelmassa onkin huolehdittu tarkasti. Kaikki tutkimukset, joihin viitattiin ohjelmassa, ovat randomoituja, sokkoutettuja tutkimuksia. Ne on julkaistu kaikkein arvostetuimmissa lääketieteellisissä julkaisuissa. Lääketieteellisinä asiantuntijoina ohjelmassa esiintyi kaksi ulkomaalaista kardiologi/tutkijaa, joista kummallakin on vaikuttava lista julkaisuista arvostetuissa lääketieteellisissä lehdissä.
MOT-ohjelma lähetetään aina nauhoitettuna. Suoran lähetyksen mahdollisuudesta ei ole voinut olla edes keskustelua. Käypähoitotyöryhmän sihteerinä toimivan professorin eräästä aikaisemmasta tv-esiintymisestä oli leikattu lauseen mittainen katkelma ohjelmaan.
MOT ei ole esittänyt, kuten kantelija tulkitsee, että sidonnaisuudet veisivät automaattisesti lääkäriltä asiantuntijuuden. Sen sijaan MOT kiinnitti huomiota siihen, mitä näin vahvat ja pitkäkestoiset taloudelliset sidonnaisuudet merkitsevät asiantuntijalääkärien objektiivisuudelle sekä uskottavuudelle.
Ratkaisu
Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille (JO 2). Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8).
Yleisradion MOT -ohjelmassa esiteltiin tutkimuksia ja mielipiteitä, joissa suhtauduttiin kriittisesti vallitseviin tietoihin kolesterolin merkityksestä verisuonisairauksiin ja statiinilääkityksen tehoon sydän- ja verisuonitautien hoitomuotona. Ohjelmassa kuultiin niin kriittisiä kuin puolustaviakin näkökantoja.
Julkisen sanan neuvoston mielestä ohjelman aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä, koska kyse on ihmisten terveydestä ja sairaudesta sekä niihin käytettävistä suurista rahasummista. Myös lääkeyhtiöiden ja lääketieteellisen tutkimuksen mahdolliset kytkökset korostavat yhteiskunnallista merkitystä.
Kriittisyys ja vallitsevien käsitysten kyseenalaistaminen ovat asiajournalismin perusedellytyksiä. Ohjelmassa kuitenkin myös kuultiin statiinilääkitystä puolustavia tahoja, joten vastakkaiset käsitykset tulivat esille. Neuvoston saaman käsityksen mukaan ohjelmassa ei ollut asiavirheitä, vaan kyse on erilaisista painotuksista ja mielipiteistä. Yhdeltä ohjelmalta ei voi edellyttää, että se antaisi täydellisen kuvan näin monitahoisesta ongelmakimpusta. Toimitus käyttää ohjelmassa niitä asiantuntijoita, jotka haastatteluun suostuvat.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yleisradio ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun teki:
Puheenjohtaja Risto Uimonen
Coming soon: Banaani-toffee Protein Pudding
Oletko unelmoinut herkullisesta vanukkaasta, joka sisältäisi runsaasti laadukasta proteiinia ja ei lainkaan sokeria? Voit lopettaa unelmoinnin tähän paikkaan! Suomen johtava erityisruokavaliovalmisteiden kehittäjä, Manninen Nutraceuticals Oy, on lanseerannut runsasproteiinisen vanukasjauhevalmisteen, nimeltään Protein Pudding. Ja tämä ”synnitön herkku” on pikapuolin saatavana myös banaani-toffeena!
Tuote sisältää hulppeat 82 % proteiinia. Ja ei mitä tahansa proteiinia, vaan kolmea tämän planeetan parasta proteiinin lähdettä: munanvalkuaista, heraproteiinia ja denaturoimatonta misellaarista kaseiinia. Kaikki nämä proteiinin lähteet sisältävät runsaasti välttämättömiä aminohappoja, mutta niiden yhdistelmä tarjoaa täydellisen aminohappo-profiilin. Lisäksi ne eroavat toisistaan imeytymisnopeuden suhteen, joten elimistön käyttöön vapautuu tasaisesti aminohappoja. Runsas proteiinin saanti vaikuttaa edullisesti luustolihaksiin ja luustoon sekä pitää kylläisenä.
Kaikki tämä ”proteiini-ihanuus” olisi epärelevanttia, jos tuote olisi tavanomaisten vanukkaiden tapaan ladattu täyteen sokeria. Mutta ei hätää, sillä Protein Pudding ei sisällä LAINKAAN lisättyä sokeria tai muita puhdistettuja hiilihydraatteja.
Protein Pudding ei myöskään sisällä keinotekoisia aromeja tai väriaineita, aspartaamia, gluteiinia, transrasvoja, kollageenia tai geenimanipuloituja raaka-aineita.
Olemme kehittäneet Protein Pudding -valmisteen erityisesti urheilijoille, kuntoilijoille ja laihduttajille, mutta se soveltuu runsasproteiiniseksi välipalaksi kelle tahansa. Myös lapset voivat nauttia Protein Pudding -valmistetta.
Protein Pudding sisältää vain n. 1 %:n laktoosia eli annosta kohden vain n. 0,25 g. Niinpä Protein Pudding -valmistetta voivat käyttää melkein kaikki laktoosi-intolerantikot. Luonnollisesti laktoosi-intolerantikoiden pitää sekoittaa tuote laktoosittomaan maitojuomaan tai HYLA-maitoon tavallisen maidon sijaan.
Protein Pudding -valmiste on makeutettu sukraloosilla, joka on sakkaroosista eli pöytäsokerista valmistettu makeutusaine. Sukraloosia on tutkittu lukuisissa eläin- ja ihmiskokeissa. Sukraloosilla ei ole havaittu olevan mitään kielteisiä terveysvaikutuksia, ja mm. Euroopan komission tieteellinen komitea on todennut aineen turvalliseksi.
Pakkauskoko 1 kg. Pakattu muovipurkkiin. Pakkauksen ulko- ja sisäsinetti takaavat maksimaalisen tuoreuden. Pakkaus sisältää mittalusikan. Valmistettu EU:ssa EU:ssa tuotetuista raaka-aineista. Protein Pudding säilytetään huoneenlämmössä poissa lasten ulottuvilta. Viimeinen käyttöpäivä on merkitty pakkaukseen.
Keskimääräinen ravintosisältö per 100 g jauhetta:
Energiaa 348 kcal / 1479 kJ
Proteiinia 82 g
Hiilihydraatteja 4 g
Rasvaa 2 g
Käyttöohje: Sekoita kukkurallinen mittalusikka (n. 25 g) jauhetta n. 1 desilitraan kevyt- tai täysmaitoa ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia. Tuote pitää nauttia 48 tunnin sisällä maidon lisäämisestä.
Ainesosat: munanvalkuainen, kaseiini, heraproteiinikonsentraatti, sakeuttamisaine (karrageeni), luontaiset aromit, suola (0,38 %), väriaine (kurkumiini), makeutusaine (sukraloosi).
Markkinoija: Manninen Nutraceuticals Oy, Hajottamotie 11, 90620 Oulu. Puh. 050 414 7457 tai 040 522 6763.
Tuote sisältää hulppeat 82 % proteiinia. Ja ei mitä tahansa proteiinia, vaan kolmea tämän planeetan parasta proteiinin lähdettä: munanvalkuaista, heraproteiinia ja denaturoimatonta misellaarista kaseiinia. Kaikki nämä proteiinin lähteet sisältävät runsaasti välttämättömiä aminohappoja, mutta niiden yhdistelmä tarjoaa täydellisen aminohappo-profiilin. Lisäksi ne eroavat toisistaan imeytymisnopeuden suhteen, joten elimistön käyttöön vapautuu tasaisesti aminohappoja. Runsas proteiinin saanti vaikuttaa edullisesti luustolihaksiin ja luustoon sekä pitää kylläisenä.
Kaikki tämä ”proteiini-ihanuus” olisi epärelevanttia, jos tuote olisi tavanomaisten vanukkaiden tapaan ladattu täyteen sokeria. Mutta ei hätää, sillä Protein Pudding ei sisällä LAINKAAN lisättyä sokeria tai muita puhdistettuja hiilihydraatteja.
Protein Pudding ei myöskään sisällä keinotekoisia aromeja tai väriaineita, aspartaamia, gluteiinia, transrasvoja, kollageenia tai geenimanipuloituja raaka-aineita.
Olemme kehittäneet Protein Pudding -valmisteen erityisesti urheilijoille, kuntoilijoille ja laihduttajille, mutta se soveltuu runsasproteiiniseksi välipalaksi kelle tahansa. Myös lapset voivat nauttia Protein Pudding -valmistetta.
Protein Pudding sisältää vain n. 1 %:n laktoosia eli annosta kohden vain n. 0,25 g. Niinpä Protein Pudding -valmistetta voivat käyttää melkein kaikki laktoosi-intolerantikot. Luonnollisesti laktoosi-intolerantikoiden pitää sekoittaa tuote laktoosittomaan maitojuomaan tai HYLA-maitoon tavallisen maidon sijaan.
Protein Pudding -valmiste on makeutettu sukraloosilla, joka on sakkaroosista eli pöytäsokerista valmistettu makeutusaine. Sukraloosia on tutkittu lukuisissa eläin- ja ihmiskokeissa. Sukraloosilla ei ole havaittu olevan mitään kielteisiä terveysvaikutuksia, ja mm. Euroopan komission tieteellinen komitea on todennut aineen turvalliseksi.
Pakkauskoko 1 kg. Pakattu muovipurkkiin. Pakkauksen ulko- ja sisäsinetti takaavat maksimaalisen tuoreuden. Pakkaus sisältää mittalusikan. Valmistettu EU:ssa EU:ssa tuotetuista raaka-aineista. Protein Pudding säilytetään huoneenlämmössä poissa lasten ulottuvilta. Viimeinen käyttöpäivä on merkitty pakkaukseen.
Keskimääräinen ravintosisältö per 100 g jauhetta:
Energiaa 348 kcal / 1479 kJ
Proteiinia 82 g
Hiilihydraatteja 4 g
Rasvaa 2 g
Käyttöohje: Sekoita kukkurallinen mittalusikka (n. 25 g) jauhetta n. 1 desilitraan kevyt- tai täysmaitoa ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia. Tuote pitää nauttia 48 tunnin sisällä maidon lisäämisestä.
Ainesosat: munanvalkuainen, kaseiini, heraproteiinikonsentraatti, sakeuttamisaine (karrageeni), luontaiset aromit, suola (0,38 %), väriaine (kurkumiini), makeutusaine (sukraloosi).
Markkinoija: Manninen Nutraceuticals Oy, Hajottamotie 11, 90620 Oulu. Puh. 050 414 7457 tai 040 522 6763.
Kuten kaikki muutkin Manninen Nutraceuticals -proteiinivalmisteet, Protein Pudding valmistetaan Euroopan suurimmassa jauhesekoitustehtaassa GMP-standardien mukaisesti.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Protein Puddingia myynnissä nyt myös Lapualla ja Seinäjoella
Uusia Protein Pudding -jälleenmyyntipisteitä syntyy kuin sieniä sateella. Loppuviikosta voit ostaa Protein Puddingia myös Lakeuden Terveyslähteen Lapuan ja Seinäjoen myymälöistä. Kyseessä on Luontaistuntijat -ketjuun kuuluva yrittäjä. Lapuan myymälän osoite on Puotuntie 9 ja Seinäjoen myymälä sijaitsee Kauppakeskus Lehtisessä.
HUOM. Jos paikkakunnallasi ei vielä myydä Protein Puddingia, niin vinkkaa kauppiaalle. Lähes aina kauppiaat vastaavat asiakkaiden kysyntään.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Käyttäjäpalautetta Protein Pudding -valmisteesta
Nämä kommentit on poimittu netistä ja ne koskevat molempia Protein Pudding -makuja. Kommentit on julkaistu sanasta sanaan alkuperäisessä muodossaan.
"On hyvää. Ei se nyt tietenkään oikealle suklaavanukkaalle vedä vertoja, mutta kun ottaa huomioon että ravintoarvot on liki samat kuin Ehrmannin maitorahkassa, niin kyseessä on kyllä herkku."
"Itse tänään nappasin purkin kotio City Sportista, ku oli tarjouksessa ja kaikkea, ja tykkään kyllä tosi kovasti! Lemmikkikissan mielipide sen sijaan on, että saan edelleen pitäytyä maitorahkassa iltapalana. Syö mieluummin sen jämät. Mutta suosittelen kyllä!"
"On IHANAA!!"
"Puddingin tämän hetkiset maut toimii! Suklaa on hyvä mutta jää ehkä aavistuksen jauhoinen fiilis. Just korkkasin myös vaniljan ja sehän olikin erittäin positiivinen yllätys, yleensä en juuri välitä vaniljan mausta mutta tämä on tosi luonnollisen makuinen, ei yhtään liiän imelä. Koostumus myös parempi kuin suklaassa eikä yhtään jauhoinen"
"Jep, ensimmäisen annoksen syötyäni ei oikein säväyttänyt, mutta jo toinen annos oli todella herkkua ja nyt olen ihan koukussa tohon. Ajattelin laittaa myös suklaanmakuisen tilaukseen."
"ON hyvää!! Tilatkaa kimpassa niin säästyy postimaksut. Mulla menee iltapalana."
"Hyvää on kun mikä! Varsinkin vanilja + muutama pähkinä päälle."
"Pakko heittää omakin inputti kun tuli tota vanilla protein puddingia tilailtua. Oli erittäin positiivinen yllätys, sehän on oikeasti hyvää ! Suosittelen kyl lämpimästi kelle tahansa."
"Olen lueskellut netistä kehuja Mannisen Protein Pudding -tuotteesta. Kuulostaahan tuo houkuttelevalta, alhaiset kalorit, paljon proteiinia ja suklaavanukkaan maku, ei paha! Epäileväisenä vaan en ole ihan ottanut noita mainospuheita todesta. Paula puolestaan päätti jo aikaa sitten hankkivansa tuota puddingia.
Viime viikolla kun oltiin kaupungilla, poikettiin samalla Fit4You:ssa (ainahan siellä pitää käydä kun ohi kulkee...) Itse keskityin ihailemaan Eckon uusia paitoja (sairaan siistejä!) kun yhtäkkiä kuulin takaani outoa hihkuntaa, Paula oli löytänyt hyllystä himoitsemaansa Protein Puddingia :) Pönttö lähti siis mukaan ja illalla testiin.
Jauhoa sekoitetaan shakerissa maitoon ja annetaan hyytyä jääkaapissa pari tuntia (mitä pidempään sen parempaa...), jonka jälkeen vanukas on valmis nautittavaksi. Paula sekoitteli innoissaan noita heti jääkaapin puolilleen.
Pääsinhän minäkin yhden vanukkaan maistamaan...ja tuomio: aikas hyvää! Ei mitenkään äklömakeaa, ennemminkin tumman suklaista. Koostumuksen odotin olevan kiinteämpää, en tiedä miksi, sillä niinhän nuo oikeat suklaavanukkaatkin ovat melko juoksevaa tavaraa. Ja ne ravintoarvot: Kevytmaitoon tehtynä kaloreita on annoksessa 133 kcal ja proteiinia 21,2 g (vertailuarvoina esim. Ehrmannin rahka, jossa kaloreita 142,5 kcal ja proteiinia 24,5 g) Vanukkaassa oli siis ravintoravotkin kohdillaan! Kyllähän tuota mieluummin iltaisella kiskoisi kuin Ehrmannia... taidan silti pysyttäytyä Ehrmannissa, on paljon enemmän HC:ta vetää iltaisin rahka paljaaltaan kuin suklaavanukasta... Tosin saatan silloin tällöin salaa tuollaisen syödä."
"Oulusta tuli tänään Joulun odotetuin paketti:) Testasin molemmat Protein Puddingit ja täytyy todeta, että maku on molemmissa aivan uskomattoman hyvä!!"
"Nämä on kyllä namia! Just herkuttelin vaniljapuddingin mangopiltin kanssa. Eipä voi paljon parempaa olla."
"Bonaa tai marjoja kyytipojaksi.. NAM! Hyvä tuote dieetille jos makeannälkä yllättää."
"Ite oon syöny tota suklaanmakuista protein puddingia. Oli ihan sika hyvää. Seuraavaks kun tulee tarjoukseen 3 kpl kahden hinnalla niin pistän kyl heti tilaukseen."
"Valmisteen ulkonäkö heteromiehen silmiin epäilyttävä, mutta hyvän makuistahan tuo oli ja ravintoarvot viimeisen päälle kohdillaan."
"Tulee myös pirun hyvää kun laitaa puolet vaniljaa ja puolet suklaata!! Matala pakasterasia on havaittu sekoittamiseen hyväksi, maito ja jauhe rasiaan, kansi kiinni kunnolla ja muutama tehokas heilautus ja eiku jääkaapiin tekeytymään! Ja Maidoista vielä, sininen hyvä, mutta punainen PARAS, pehmentää vanukkaan makua."
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Voidaanko urheilijan hydraatiostatus määrittää kyynelnesteestä?
Osmoottinen paine riippuu veteen liuenneiden erillisten hiukkasten kokonaisainemäärästä, joka ilmaistaan osmoleina (osm). Osmolaliteetti tarkoittaa osmolien määrää kilogrammassa vettä. Plasman (veren) osmolaliteetti on hieman alle 300 milliosmolia per kg (mosm/kg). Kun yksi mooli ruokasuolaa eli natriumkloridia (NaCl) liukenee veteen, saadaan kaksi osmolia: Na+ ja Cl-. Yhden glukoosimoolin liuetessa saadaan yksi osmoli.
Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on todellisuudessa helppoa kuin heinänteko. Kuuntelin muutamia vuosia sitten ikääntyneemmän fysiologian professorin nestetasapainoluentoa aikuisopiskelijoille. Itselleni edellä mainitut käsitteet olivat silloin jo päivänselviä, mutta luennon varsinaisella kohdeyleisöllä biologian perusopinnoista oli kulunut jo vuosikausia. ”Kun elimistön nesteiden osmolaliteetti nousee.. siis ne nesteet suolautuu…”, luennoi professori. Tämä kuulosti silloin hieman erikoiselta, mutta todellisuudessa se on paras tapa selittää tämä asia nopeasti ja yksinkertaisesti (”mutkat suoristaen”).
Plasman osmoottisesta paineesta nimittäin valtaosa johtuu natriumista (n. 140 mosm/l) ja kloridista (n. 100 mosm/l). Oletetaan, että juot pari lasia vettä, johon olet lisännyt runsaasti natriumkloridia. Jonkin ajan kuluttua suolistosta imeytyy verenkiertoon runsaasti natriumia ja kloridia, mikä johtaa veren (plasman) osmolaliteetin nousuun. Hieman myöhemmin myös väliaivojen alaosaa (hypotalamusta) ympäröivän veren osmalaliteetti nousee. Tämä taas johtaa hypotalamuksen osmoreseptorien aktivoitumiseen. Lopputuloksena on janontunne. Syntyy siis lähes pakottava tarve juoda vettä. Ja kun juot sitä vettä automaattisesti oikean määrän, elimistön nesteiden osmolaliteetti palautuu lähtötasolle. Ruoansulatuskanavan alkuosassa on nerokas mittausjärjestelmä, joka mittaa juodun veden määrää hämmästyttävän tarkasti. Muutenhan jatkaisimme juomista, kunnes juotu vesi on saavuttanut hypotalamuksen. Näin elimistö huolehtii siitä, että nesteiden osmolaliteetti pysyy sopivissa rajoissa.
Erityisesti lämpimässä urheiltaessa nesteen sisäänotto (lue: juominen) ei useinkaan vastaa hikoilun aiheuttamaa vesihukkaa. Tällöin elimistön nesteiden osmolaliteetti siis nousee. Henkilön sanotaan tällöin kärsivän dehydraatiosta eli nestevajeesta. Jos vaje on merkittävä, suorituskyky kärsii ja pahimmassa tapauksessa myös terveys on uhattuna.
Veriplasman osmolaliteetti antaa tarkkaa tietoa elimistön hydraatiostatuksesta eli nesteytystilasta. Plasman osmolaliteettimääritys on kuitenkin varsin vaivalloinen prosessi, eikä sen vuoksi sovellu kenttäkäyttöön. Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä ilmestyi juuri tutkimus, jonka mukaan urheilijan hydraatiostatusta voidaan seurata myös kyynelnesteen osmolaliteettimäärityksellä. Tutkimuksessa käytettiin TearLab -nimistä laitteistoa, joka on alunperin kehitetty kuivasilmäisyydestä kärsivien henkilöiden seurantaan. Tiede ei kuitenkaan koskaan seiso paikallaan. Tutkijat vertasivat TearLab -mittauksen tarkkuutta plasman osmolaliteetin (Posm) ja virtsan suhteellisen tiheyden (USG) määritykseen. USG kertoo virtsan tiheyden verrattuna puhtaaseen veteen. Menetelmä on ollut käytössä jo pitkän aikaa, mutta sekään ei sovellu kenttäkäyttöön. Tutkijat raportoivat, että TearLab oli suurin piirtein yhtä tarkkaa hydraatiostatuksen markkeri kuin USG ja laitteen antama tulos korreloi voimakkaasti Posm:in kanssa (r = 0.93). Varsin mielenkiintoista.
Kyynelnesteen tarve on muuten vain 50 nl ja tulos putkahtaa ulos n. 30 sekunnissa. TearLab -vempaimessa on elektroninen analysaattori, joka kerää kyynelnesteen kapillaarisesti suoraan silmästä määritystä varten. Jos nämä tutkimustulokset toistetaan tulevissa tutkimuksissa, saatamme nähdä tulevaisuudessa TearLab -laitteita myös urheilukisoissa.
Kyynelnesteen tarve on muuten vain 50 nl ja tulos putkahtaa ulos n. 30 sekunnissa. TearLab -vempaimessa on elektroninen analysaattori, joka kerää kyynelnesteen kapillaarisesti suoraan silmästä määritystä varten. Jos nämä tutkimustulokset toistetaan tulevissa tutkimuksissa, saatamme nähdä tulevaisuudessa TearLab -laitteita myös urheilukisoissa.
lauantai 22. tammikuuta 2011
Protein Pudding -villitys leviää kulovalkean tavoin
Manninen Nutraceuticals Oy:n Protein Pudding -vanukasvalmiste on todenteolla lyömässä läpi. Asiakkaat ovat kiitelleet tuotteen herkullista makua ja erinomaista ravintosisältöä. You can get the best of both worlds! "Herkuttele hyvällä omallatunnolla!" -mainoskampanja on pikapuolin huipussaan, kun mainokset iskeytyvät lähipäivinä myös Fit- ja Body-lehteen. Tällä hetkellä Protein Pudding -mainos on jo seuraavissa lehdissä: ProBody, Bodaus ja Muscle & Fitness. Jälleenmyyjien kannattaa siis varautua kysyntään. Lisäinfoa jälleenmyynnistä voit kysellä e-maililla: anssi.manninen@gmail.com tai hannapa@gmail.com
Protein Pudding on tällä hetkellä myynnissä kahtena makuna, suklaa ja vanilja. Niitä menee kaupaksi suurinpiirtein yhtä paljon. Helmikuussa lanseeraamme kolmannen maun: banaani-toffee.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Banaani-toffeenmakuiset kotkanpoikaset ovat laskeutuneet
Vihdoin saimme banaani-toffee Protein Pudding -näytteet tehtaalta. Tämä uutuusmaku laitetaan samantien tuotantoon eli se on myynnissä n. 2,5 viikon kuluttua. Appelsiinin-makuinen Anabolic Overdrive 2 tuilee myyntiin samoihin aikoihin.
torstai 20. tammikuuta 2011
A-talk TV1 to 20.1. klo 21.05 - RUTKASTI LISÄÄ D-VITAMIINIA!
Suomalaisten on vaikea saada tarpeeksi D-vitamiinia varsinkin näin talvella. Tärkein D-vitamiinin lähde on aurinko. Moni ei saa välttämätöntä vitamiinia ruuastakaan viranomaisten suosittelemaa määrää. Esimerkiksi lastenlääkärit ovat olleet asiasta huolissaan.
Uudet ohjeistukset D-vitamiinivalmisteiden käytöstä annettiin viime viikolla. Kaikkien alaikäisten ja vanhusten tulisi syödä D-vitamiinia purkista, kehottavat ravitsemustutkijat.
Viralliset suositukset eivät riitä, väittävät monet lääkärit. He määräisivät jokaiselle suomalaiselle D-vitamiinipurkin kouraan ja nostaisivat annoksen moninkertaiseksi. Nyt virallinen aikuisten saantisuositus on 7,5 mikrogrammaa vuorokaudessa.
D-vitamiinin tiedetään vaikuttavan luuston kehitykseen, ehkäisevän riisitautia ja hidastavan osteoporoosia. Siihen varma tieto loppuukin. Kukaan ei tunnut tietävän, mikä olisi oikea määrä D-vitamiinia ja estääkö se todella esimerkiksi syövän syntyä.
Ilari Paakkari on lääkäri ja farmakologian professori. Hän määräisi kaikille suomalaisille D-vitamiinipillereitä. Nyt vain alle kaksivuotiaat saavat tarpeeksi D-vitamiinia, jos vanhemmat noudattavat virallisia suosituksia. Viranomaiset ovat liian arkoja ja pelottelevat suomalaisia liikaa D-vitamiinin yliannostuksilla.
Suvi Virtanen on tutkijaprofessori Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta. Lääkäri ja ravitsemustieteilijä Virtanen kuului viranomaisten ryhmään, joka antoi viime viikolla uudet D-vitamiinivalmisteiden käyttösuositukset. Hän varoittaa, että D-vitamiini ei ole mikään vaaraton valmiste, jota voi popsia suuria annoksia. Tosin liikasaanti ei ole suurin ongelma vaan se, että suomalaiset eivät nauti D-vitamiinia edes suositusten mukaisesti.
Erkki Antila on työterveyslääkäri ja biologi. Antilan mielestä suositusten mukaiset D-vitamiiniannokset eivät riitä. Ihmeellistä, ettei kansanterveydestä olla tämän kiinnostuneempia. Suuremmat määrät D-vitamiinia torjuisivat valtaosan suomalaisista kansantaudeista. D-vitamiini estää esimerkiksi reumatauteja, lapsuusajan diabetestä ja MS-tautia. Nykysuosituksilla pystytään torjumaan vain riisitauti.
Christel Lamberg-Allardt on ravitsemustieteen dosentti. Hänen mielestään kaikkien ei tarvitse syödä D-vitamiinia erikseen. Tarvittavan määrän saa kalasta ja maitotuotteista, joihin vitamiinia on lisätty. Tutkimukset eivät todista suurista D-vitamiinimääristä olevan hyötyä. Kuolleisuutta ne sen sijaan voivat lisätä.
GrowMax - lisää lihasta!
Oululainen erityisruokavaliovalmisteiden ja ravintolisien valmistaja Manninen Nutraceuticals Oy lanseeraa helmikuussa markkinoiden tehokkaimman lihasmassan- ja voiman kasvatukseen tarkoitetun ravintolisän. GrowMax -valmisteen tieteellisesti kehitetty formula koostuu seuraavista aktiiviaineista (nimen perässä määrä per 8 g:n annos):
Kreatiinimonohydraatti 3 334 mg (Creapure)
Kreatiinimonohydraatin lihasmassan- ja voiman kasvua lisäävä vaikutus on hyvin dokumentoitu tieteellisessä kirjallisuudessa (Buford ym. 2007). Se nostaa tehokkaasti luustolihassolujen kreatiinifosfaattipitoisuutta valtaosalla käyttäjistä. Kreatiinifosfaatti toimii lihasten "supernopeana" energialähteenä, joten sen pitoisuuden nousu johtaa parantuneeseen fyysiseen suorituskykyyn, erityisesti räjähtävää voimaa hyödyntävissä urheilusuorituksissa. Kreatiini lisää myös solunsisäisen nesteen määrää, mikä stimuloi proteiinisynteesiä (anaboliaa) ja vähentää proteiinien hajoamista (kataboliaa). GrowMax -valmiste sisältää markkinoiden laadukkainta CreaPure kreatiinimonohydraattia.
Beeta-hydroksi-beeta-metyylibutyraatti 1 000 mg (HMB)
HMB on leusiiniaminohapon aineenvaihduntatuote, jonka oletetaan vastaavan leusiinin antikatabolisesta eli lihaskudoksen purkua estävästä vaikutuksesta. Vähentynyt lihaskatabolia kovan harjoitusjakson aikana johtaa nopeutuneeseen lihasvoiman- ja massan kasvuun (Wilson ym. 2009; Zanchi ym. 2010). HMB:n pääasiallinen vaikutusmekanismi lienee kolesterolisynteesin tehostuminen luustolihassoluissa (Wilson ym. 2009). Niin sanotun kolesterolisynteesihypoteesin mukaan luustolihassolut eivät kykene stressin (esim. kovan fyysisen rasituksen) aikana syntetisoimaan riittävästi kolesterolia, mikä johtaa mm. sarkolemman eli lihassolukalvon heikentymiseen. Solun sisälle kulkeutunut HMB muuttuu tehokkaasti HMG-CoA -nimiseksi yhdisteeksi, josta voidaan sitten valmistaa soluissa lisää kolesterolia. Tällä mekanismilla HMB voi suojata lihassoluja kovan fyysisen rasituksen aikana. Kuten sanottua, HMB on vaikutuksiltaan lähinnä antikatabolinen, joten kevyessä liikunnassa sen käytöstä ei ole odotettavissa mitään hyötyjä. Selvin vaikutus HMB:llä on aloitteleviin urheilijoihin, joilla lihasten mikrovauriot ovat suurimmillaan.
Kreatiinilla ja HMB:llä on additiivinen vaikutus lihasmassan- ja voiman kehitykseen (Jowko ym. 2001). Toisin sanoen kreatiini-HMB -kombinaatiolla on suurempi vaikutus lihasmassan ja -voiman kasvuun kuin kreatiinilla tai HMB:llä yksinänään käytettynä. Kuten sanottua, GrowMax sisältää sekä kreatiinia että HMB:tä. GrowMax -valmisteen HMB on lisätty vedettömänä kalsiumsuolana maksimaalisen biologisen hyväksikäytettävyyden takaamiseksi.
Lisätietoa HMB:stä voi lukaista katsausartikkelista, jonka julkaisimme amerikkalais-tutkijoiden kanssa lääketieteellisessä Nutrition & Metabolism -lehdessä vuonna 2009. Artikkeli on maksutta luettavissa täällä.
Alfalipoiinihappo 67 mg (ALA)
ALA on ihmiselimistölle tärkeä vitamiinin kaltainen yhdiste, jota kutsutaan usein "universaaliksi antioksidantiksi". ALA on sekä rasva- että vesiliukoinen, joten se toimia aktiivisesti kaikkialla elimistössä. Lisäksi ALA kykenee ”kierrättämään” muita antioksidantteja, erityisesti C-vitamiinia (Shay ym. 2009). ALA lisää myös solunsisäistä glutationipitoisuutta. Glutationi on kolmesta aminohaposta koostuva peptidi, jota on kaikissa soluissa ja joka osallistuu mm. solujen puolustamiseen hapettavia aineita vastaan.
Vaikka ALA:n antioksidanttivaikutukset ovat kiistattomat, suurin huomio on kiinnittynyt sen insuliinin kaltaisiin vaikutuksiin. Näistä keskeisin on tehostunut glukoosin siirtyminen luustolihaksiin. ALA -valmisteita onkin käytetty varsin menestyksellisesti diabeteksesta johtuvien oheissairauksien hoidossa (Singh & Jialal 2009). Eläinkokeissa on havaittu, että liikunnan ja ALA:n vaikutukset luustolihasten glukoosinottoon ovat toisistaan riippumattomia. Toisin sanoen liikunnan ja ALA:n yhdistelmä vaikuttaa voimakkaammin luustolihasten glukoosinottoon kuin jompikumpi yksinään. Tämä additiivinen vaikutus on kuitenkin selvästi nähtävissä vain ylipainoisilla eläimillä, joiden insuliiniherkkyys on suboptimaalinen.
Urheilupiireissä ALA -valmisteita on käytetty erityisesti hiilihydraattitankkauksen yhteydessä, mutta ALA:n on raportoitu tehostavan myös kreatiinitankkauksen vaikutusta (Burke ym. 2003). GrowMax -valmiste sisältää Euroopassa valmistettua lääkelaatuista ALA:a.
Kromikloridi 66 mcg, josta kromia 13,5 mcg
Kromi on ihmiselle välttämätön hivenaine. Ilman kromia insuliinihormoni ei kykene vaikuttamaan normaalisti. Suomalaisten kromin saanti ravinnosta on hyvin niukkaa eli alle 30 mcg/vrk, kun suositus on noin 50–200 mcg/vrk. Kromia on markkinoitu laihduttavana aineena, mutta todellisuudessa sen vaikutus kehonpainoon on minimaalinen (Pittler ym. 2003). Kromin on myös väitetty edistävän lihasmassan- ja voiman kasvua, mutta laadukkaiden tutkimusten mukaan sen vaikutus lihasmassaan ja -voimaan on hyvin vähäinen (Nissen & Sharp 2002). GrowMax- valmisteeseen lisätyn kromin tarkoituksena on yksikertaisesti varmistaa riittävä kromin saanti, jotta insuliiniaineenvaihdunta toimisi optimaalisesti.
Glutamiini 667 mg, tauriini 167 mg ja glysiini 167 mg
Näillä aminohapoilla on tärkeitä rooleja mm. immuniteetin, hormonierityksen ja solujen nesteytyksen säätelyssä.
GrowMax ei sisällä keinotekoisia aromeja, keinotekoisia väriaineita, laktoosia tai gluteiinia.
Käyttöohje: Tuotetta tankataan aluksi 4-5 annosta päivässä, minkä jälkeen päiväannos tiputetaan 2-3 annokseen.
Maku: eksoottinen hedelmä. Pakkauskoko: 500 g. Pakkaus sisältää mittalusikan (n. 8 g).
Muut ainesosat: glukoosi (n. 1,6 g/annos), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), luontaiset aromit, makeutusaine (sukraloosi), väriaine (beetakaroteeni).
Markkinoija: Manninen Nutraceuticals Oy, Hajottamotie 11, 90620 Oulu.
GrowMax on valmistettu GMP-sertifioidussa lääketehtaassa.
Markkinoija: Manninen Nutraceuticals Oy, Hajottamotie 11, 90620 Oulu.
GrowMax on valmistettu GMP-sertifioidussa lääketehtaassa.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Protein Delight -proteiinipatukat nyt myynnissä
Protein Delight -patukat ovat supertarjouksessa noutomyymälässä: Jos ostat koko laatikon (24 kpl), hinta on 40 % alhaisempi kuin Oulun Prismassa! Lisäämme nämä patukat parin tunnin sisällä myös verkkokauppaan. Hinta on kuitenkin verkkokaupassa hieman korkeampi. Makuvaihtoehdot ovat minttusuklaa, suklaakuorrutteinen vadelmajogurtti ja pähkinä-suklaa.
Anabolic Overdrive 2 ja banaani Whey Overdrive 2 nyt taas myynnissä!
Tilaa napsauttamalla alle olevia linkkejä.
Anabolic Overdrive 2 mustaherukka 2,5 kg
Whey Overdrive 2 banaani 4,5 kg
tiistai 18. tammikuuta 2011
maanantai 17. tammikuuta 2011
ACKD Easy Diet -valmisteet myynnissä lähipäivinä
ACKD™ Easy Diet -ateriankorvike sisältää kaikki välttämättömät suoja-ravintoaineet (mm. vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet). Tuote ei sisällä alfasulfaami K:ta, aspartaamia eikä natriumglutamaattia. Tarkat käyttöohjeet ja ainesosat löytyvät pakkauksesta.
Painonpudotuksen vauhtia voi säädellä lisäämällä dieettiannoksiin proteiinipitoisia lisäkkeitä: kananmunaa kanaa, kalaa ja raejuustoa. Niukkahiilihydraattiset lisäkkeet jatkavat ketoosia, vain painonpudotus hidastuu hieman.
ACKD™ tulee sanoista anti-catabolic ketogenic diet. Nukkuessa keho kehittää luontaisesti pienen määrän ketoaineita. ACKD™:n teho perustuu hiilihydraattien rajoittamiseen, mikä johtaa syvenevään ketoosiin. ACKD™ Easy Diet -tuotteissa on tarkoin harkittu proteiinikoostumus ja lihaksia suojaavia aminohappoja (leusiini, lyusiini) sekä ketoositilalle tärkeää karnitiini-aminohappoa. Lihasten säilyminen ehkäisee jojo-ilmiötä, eli painon sahaamista edes takaisin.
ACKD™-dieetti sopii kaikille perusterveille. Käynnistymisen, 3–4 vrk, jälkeen ketoosin ylläpitäminen on helppoa. Nälän tunne väistyy, unen laatu paranee ja tarve vähenee. Olo on hyvä ja kevyt, jopa euforinen.
Suolaiset maut: kanakeitto, sienikeitto, parsakeitto, kalakeitto.
Makeat maut: mansikkasmoothie, suklaa-vadelmasmoothie
Pakkauskoko: 57-64 g:n annospussi
perjantai 14. tammikuuta 2011
Appelsiininmakuinen Anabolic Overdrive 2
Lanseeraamme helmikuussa appelsiininmakuisen Anabolic Overdrive 2 -valmisteen. Tuote maistuu ihan Fantalta ja ei näytä vaahtovan kuten mustaherukanmakuinen versio, joskin sekoitin testidrinksun juomapullossa sheikkerin sijaan. Koostumus on sama kuin mustaherukanmakuisessa tuotteessa (poislukien aromi).
Mustaherukanmakuinen Anabolic Overdrive 2 ei missään tapauksessa poistu meidän valikoimasta, sillä tuote on hyvin suosittu. Maku on todella hyvä ja vaahtoamisongelman saa ratkaistua niin, että sekoittaa jauheen sheikkerissä kevyellä pyörivällä liikkeellä. Jauhe liukenee erittäin helposti nesteeseen, mutta voimakkaat ylösalaiset liikkeet saavat tuotteen vaahtoamaan hulppeasti.
Ehdota nimeä uudelle lihasvoiman- ja massan kasvattajalle
Edit 14.1.: Nimikisa on edelleen käynnissä. Vielä pari päivää aikaa ehdottaa n. 5-7 kirjaimen pituista nimeä ko. tuotteelle.
Lanseeraamme helmikuussa uuden lihasvoiman- ja massan kasvatukseen tarkoitetun ravintolisän. Eksoottisen hedelmän makuinen juomajauhevalmiste sisältää mm. kreatiinimonohydraattia (Creapure), beeta-hydroksi-beeta-metyylibutyraattia (HMB), glutamiinia, glysiiniä, tauriinia, alfa-lipoiinihappoa ja kromia. Ehdota nimeä tuotteelle. Jos ehdotustasi tullaan käyttämään, lähetämme sinulle ilmaisen purkin.
D3 tehokkaampaa kuin D2-vitamiini
D3-vitamiini nostaa jopa 87 % tehokkaammin seerumin D-vitamiinin pitoisuutta (S-D-25) kuin D2-vitamiini, kertoo uusi amerikkalainen tutkimus. D3 nostaa myös D-vitamiinin varastoja 2–3 kertaa enemmän kuin D2-vitamiini. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee ravintolisänä ensisijaisesti vitamiinin D3-muotoa.
D-vitamiini on valtavan tutkimusmielenkiinnon kohteena. D-vitamiinia on pääasiassa kahta eri muotoa, D2 ja D3, joiden biologista aktiivisuutta tutkitaan vilkkaasti. Tunnetun D-vitamiinitukijan, tohtori Robert Heaneyn työryhmä (Creighton University, Nebraska) vertasi äsken D3- ja D2-vitamiinien tehoa 33 terveellä koehenkilöllä, keski-iältään 50 vuotta. He saivat jompaakumpaa valmistetta 3 kuukauden ajan kerran viikossa 50 000 IU eli 1250 mikrogrammaa (µg), mikä tekee 175 µg päivää kohti. Sivuvaikutuksia ei ilmaantunut. Tulokset osoittivat, että 17 % D3:sta varastoitui elimistöön ja loput kulutettiin aineenvaihdunnassa. S-D-25:n ihanteellinen pitoisuus on 50–80 ng/mL eli 125–200 nmol/l, kirjoittavat tutkijat.
D2 eli ergokalsiferoli on kasviperäinen aine jota on muun muassa sienissä. Iholla puolestaan muodostuu D3-vitamiinin eli kolekalsiferolin esiastetta. Auringon valon ja lämmön vaikutuksesta se aktivoituu ja muuntuu elimistössä D3-vitamiiniksi. Ravinnosta saatava D3-vitamiini eli kolekalsiferoli on aina eläinperäistä. Ravinnosta elimistöön tulee sekä D2- tai D3-vitamiinia. Myös ravintolisinä ja lääkkeinä myydään sekä D2- että D3-valmisteita. Jotkin lasten D-valmisteet, esimerkiksi Jekovit on D2-vitamiinia.Aikaisemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että D2 on 30–50 % vähemmän tehokasta kuin D3 ihmisen S-D-25:n nostamisessa ja ylläpidossa. Toisaalta, Bostonin yliopiston työryhmä raportoi vuonna 2008, että D2 olisi yhtä tehokasta kuin D3 (Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism, 93;677-681). Heaneyn tutkimus tehtiin juuri näiden ristiriitaisuuksien selvittämiseksi. Koehenkilöiden S-D-25-pitoisuuksia mitattiin useaan kertaan vaikutusjakson aikana, ja D3 osoittautui 56–87 % tehokkaammaksi. Kaiken lisäksi D3 on halvempaa kuin D2. Tutkijat suosittelevatkin D3:a puutostilojen korjaamiseen.
”D-vitamiinivalmisteena suositellaan ensisijaisesti D3-muotoa, joka on ihmisen elimistölle luontainen D-vitamiinimuoto ja on teholtaan parempi kuin D2-vitamiini. D3 -vitamiini eristetään lampaan villasta, kun taas D2 -muotoa saadaan UV-säteilytetystä hiivasta", sanotaan THL:n tiedotteessa 10.1.2011.
Nutraingedients.com 12.1.2010
Heaney RP, Recker RR, J. Grote J, et al. Vitamin D3 Is More Potent Than Vitamin D2 in Humans. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism Published online ahead of print, doi: 10.1210/jc.2010-2230
Lähde: tritolonen.fi
A.M.:n kommentti: Manninen Nutraceuticals Oy:n markkinoima Pharma D3 50 µg -valmiste sisältää 50 mikrogrammaa lääkelaatuista D3-vitamiinia per tabletti.
torstai 13. tammikuuta 2011
Vaniljanmakuinen Protein Pudding maistatuksessa Oulun Classic Gymillä 18.1.
Hanna ja Mari maistattavat supersuosittua vaniljanmakuista Protein Pudding -valmistetta Oulun Classic Gymillä tiistaina 18.1. alkaen n. klo 16:00. Tervetuloa maistelemaan!
PS. Tarkat tuotetiedot löytyvät täältä.
Mikan matka penkkipunnerruskisoihin: Vuosi 2011 käyntiin
Taas ois harpattu pikkujaloin isoja askelia parantumisen suhteen ja leikkaus on muisto vain saliolosuhteissa lukuun ottamatta heikkoa ja kireää vatsalihaksistoa. Airobista ei ole kuulunut lainkaan vielä suunnitelmiin ennen eilistä. Pakkaskelillä kauppareissu kahden pikkulapsen kanssa voi olla hyvä aloitus. Tuplapulkkaan lapsoset kyytiin, kaupasta useampi litra maitoa reppuun ja matka kotiin käy umpihangessa rämpien. Alle 20 min ja mies hikoilee eka kertaa leikkauksen jälkeen enemmän kuin saunassa. Vapauttava fiilis :)
Joulukuussa ei kisoja löytynyt ja kovassa flunssakierteessäkin meni jatkuen jälkitauteina eli kirkasta, keltasta ja vihreetä limaa eri variaatioina. Valkosii palleroita ja kaikille tuttuja yskii nivuset kramppiin ja oksentas jos enää vois mentaliteetilla. Siitä huolimatta penkkitulos sen kuin kasvaa. 150 kiloa enempää en ole uskaltanut vielä kokeilla, mutta ei tuo enää tuntunut painavan edellisessä treenissä mitään, niinpä uskaltauduin ilmoittautua 29.1. kilpailtavaan RAW- kilpailuun Muhokselle. Kylläkin vain penkkaamaan ja kokemusta kartuttamaan. Isojen poikien kanssa on aina kiva heilua ja pudottaa itseänsä vähän maan pinnalle. Jokseenkin tuntuu että mitä isompia miehiä, sitä leppoisampi meininki ja turha kisajännitys katoaa saman tien. Tuloksista ei ole hajuakaan mutta uskon että hyvänä päivänä saattaisin rikkoa omia ennätyksiä kerrankin kisoissa. Kuulostaa omaan korvaan hassulta että näinkin nopeaa pääsisi takasin kuntoon mutta onhan tässä tullut painoa 4 kk 10 kiloa lisää ja paljoa siitä ei kuitenkaan ole rasvana suhteessa tullut, niin miksikäs ei?
Paitaa en pue ainakaan ennen Muhoksen kisoja päälle ja saa melko maestro olla, jos sen saa uutuudenkankeutta kiskottuakaan niskaan? Eka kokeiluista heikkona käsimiehenä ojentajat oli kipeänä kolmen reenin aikana ja sen jälkeen yhteensä 9 vko niin en ota sitä riskiä nyt ennen kisoja.
Uutta puddingia odotellessa ja ruokavaliota puhdistaessa enemmän protskua kehiin ja vähemmän epäpuhtaita ruoka-aineita. Tätä tarkoitusta varten Manninen Nutraceuticals ja Hydroisoa kolme purnukkaa pöydälle tyhjennystä hakemaan.
Aika lähellä ketoruokaa olen ollut kokoajan ja välillä otin sellasen 8 päivää totaalista ns. atkinssonia eli alle 20 g oli hiilarit ja corpse puhdistu kivasti 5 kiloa.. Nyt pudotan kalorit 4000 kcal -> 3000kcal eli + 1000 kcal on listalla ja aloitellaan aerobista kevyesti. Jos vaikka happi alkais taas kulkemaan ja lihaksetkaan ei ihan tukkeutuisi. Eikä niskapoimun katoaminenkaan olisi paha asia. Siitä kuitenkin lähdetään että dieettitasolle ei lasketa vielä ainakaan 2 sykliin. Nyt menny 2 vrk ja ketoosi here I come.. Olo on heti hyvä eli turhien hiilaritankkausten aika taitaa olla ohi kokonaan ja järki mukana paremmin kuin edellisellä kaudella. Pieniä sysäyksiä kovempaa tankkausta ja lihas kasvuun!!!
Kiitokset Sinikunnaksen Tuijalle treenimotivaation nostamisesta ja Mannisen tiimille toimivista tuotteista mahavammasen käyttöön. Uusi vuosi ja kovempaa menoa kuin koskaan tiedossa (toivottavasti? )
Teksti: Mika Haapalainen
Joulukuussa ei kisoja löytynyt ja kovassa flunssakierteessäkin meni jatkuen jälkitauteina eli kirkasta, keltasta ja vihreetä limaa eri variaatioina. Valkosii palleroita ja kaikille tuttuja yskii nivuset kramppiin ja oksentas jos enää vois mentaliteetilla. Siitä huolimatta penkkitulos sen kuin kasvaa. 150 kiloa enempää en ole uskaltanut vielä kokeilla, mutta ei tuo enää tuntunut painavan edellisessä treenissä mitään, niinpä uskaltauduin ilmoittautua 29.1. kilpailtavaan RAW- kilpailuun Muhokselle. Kylläkin vain penkkaamaan ja kokemusta kartuttamaan. Isojen poikien kanssa on aina kiva heilua ja pudottaa itseänsä vähän maan pinnalle. Jokseenkin tuntuu että mitä isompia miehiä, sitä leppoisampi meininki ja turha kisajännitys katoaa saman tien. Tuloksista ei ole hajuakaan mutta uskon että hyvänä päivänä saattaisin rikkoa omia ennätyksiä kerrankin kisoissa. Kuulostaa omaan korvaan hassulta että näinkin nopeaa pääsisi takasin kuntoon mutta onhan tässä tullut painoa 4 kk 10 kiloa lisää ja paljoa siitä ei kuitenkaan ole rasvana suhteessa tullut, niin miksikäs ei?
Paitaa en pue ainakaan ennen Muhoksen kisoja päälle ja saa melko maestro olla, jos sen saa uutuudenkankeutta kiskottuakaan niskaan? Eka kokeiluista heikkona käsimiehenä ojentajat oli kipeänä kolmen reenin aikana ja sen jälkeen yhteensä 9 vko niin en ota sitä riskiä nyt ennen kisoja.
Uutta puddingia odotellessa ja ruokavaliota puhdistaessa enemmän protskua kehiin ja vähemmän epäpuhtaita ruoka-aineita. Tätä tarkoitusta varten Manninen Nutraceuticals ja Hydroisoa kolme purnukkaa pöydälle tyhjennystä hakemaan.
Aika lähellä ketoruokaa olen ollut kokoajan ja välillä otin sellasen 8 päivää totaalista ns. atkinssonia eli alle 20 g oli hiilarit ja corpse puhdistu kivasti 5 kiloa.. Nyt pudotan kalorit 4000 kcal -> 3000kcal eli + 1000 kcal on listalla ja aloitellaan aerobista kevyesti. Jos vaikka happi alkais taas kulkemaan ja lihaksetkaan ei ihan tukkeutuisi. Eikä niskapoimun katoaminenkaan olisi paha asia. Siitä kuitenkin lähdetään että dieettitasolle ei lasketa vielä ainakaan 2 sykliin. Nyt menny 2 vrk ja ketoosi here I come.. Olo on heti hyvä eli turhien hiilaritankkausten aika taitaa olla ohi kokonaan ja järki mukana paremmin kuin edellisellä kaudella. Pieniä sysäyksiä kovempaa tankkausta ja lihas kasvuun!!!
Kiitokset Sinikunnaksen Tuijalle treenimotivaation nostamisesta ja Mannisen tiimille toimivista tuotteista mahavammasen käyttöön. Uusi vuosi ja kovempaa menoa kuin koskaan tiedossa (toivottavasti? )
Teksti: Mika Haapalainen
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Marian suunnitelmat menivät uusiksi
Aloitin kisadieetin marraskuun alussa kohti kevään 2011 body fitness -kisoja. Mutta kuinkas sitten kävikään...
Dieetin toisena päivänä oli penkkipäivä. Kaksi päivää aiemmin oli takana kova hieronta, jossa etuolkapäitä otettiin tarkoituksella erityisen kovaa, kun ne olivat niin kivikovat. Etuolkapäiden alueella oli tuntunut jonkun viikon ajan kireyttä ja kipuilua, mutta en arvannut sen olevan sen kummempaa kuin jumia. Eli ei muuta kuin penkkitreenin kimppuun!
Penkki päättyikin sitten ikävällä tavalla eli kovaan rusahdukseen. Kipuilu ei sitten ollutkaan ihan viaton vaiva, mutta eihän sitä näköjään tajunnut, ennen kuin jotain hajoaa. Kova pää ei anna periksi... Vamma osoittautui magneettikuvauksessa rintalihaksen jänteen repeämäksi, joka vaati kiireellisen leikkauksen. Toivoin kuvauspäivään asti, että pari lihassäiettä tai lihaskalvo oli vaan räpsähtänyt ja treenit jatkuisivat pian uudelleen. Kyllähän se kova isku oli, kun kisatavoitteet murenivat ja treenitauko alkoi.
Sitähän oltiinkin sitten reilun kahden viikon päästä loukkaantumisesta leikkauspöydällä. Leikkaus onnistui hyvin, eli jänne saatiin ankkuroitua onnistuneesti kiinni anatomiseen paikkaan. Onni onnettomuudessa, pääsin ajoissa leikkaukseen, jonka onnistuminen olisi vaarantunut leikkaukseen pääsyn venyessä. Seuraavana päivänä sain ystävältä kyydin kotiin ja alkoi arjen harjoittelu kantositeen kanssa. Kolme viikkoa oli edessä elämää kantoside oikeassa kädessä ja toisten avun varassa. Ei ollut kovin kivaa, kun ei saanut itse oikein mitään järkevää aikaiseksi vasenkätisenä, mutta loppujen lopuksi vasuri harjaantui pikku hiljaa. Itse en kyllä saanut vaatteita päälle, mutta esimerkiksi kyykkääminen toinen käsi kantositeessä onnistui Smithissä ihan kivasti. Eli jalkoja pääsin treenaamaan heti alusta alkaen, ja niitä alettiinkin veivaamaan pitkää sarjaa kevyesti joka toinen päivä.
Nyt on viikon verran annettu vamma-alueelle pientä treeniä kuminauhoilla sekä painoilla, ja yllättävän hyvältä tuntuu. Liike on lääke tähänkin vaivaan, ja erityisesti henkinen puoli nauttii. Ilman treeniä elämässäni olisi iso aukko. Se vaan antaa niin paljon. Tämän pienen takapakin jälkeen varmasti treeniä ja terveyttä oppii arvostamaan taas vähän enemmän.
Kisasuunnitelmat menivät siis luonnollisesti uusiksi, eli kisatavoite siirtyy noin vuodella. Mutta ei se mitään, kisoja tulee vielä kyllästymiseen asti. Mutta uusi nousu on jo alkanut. Maria tulee täältä vielä :)
Suuri kiitos yhteistyöstä ja toimivista lisäravinteista Mannisen joukolle sekä kaunis kiitos kannustuksesta ihanille asiakkailleni Classic Gymillä!
Teksti: Maria Kuure
Dieetin toisena päivänä oli penkkipäivä. Kaksi päivää aiemmin oli takana kova hieronta, jossa etuolkapäitä otettiin tarkoituksella erityisen kovaa, kun ne olivat niin kivikovat. Etuolkapäiden alueella oli tuntunut jonkun viikon ajan kireyttä ja kipuilua, mutta en arvannut sen olevan sen kummempaa kuin jumia. Eli ei muuta kuin penkkitreenin kimppuun!
Penkki päättyikin sitten ikävällä tavalla eli kovaan rusahdukseen. Kipuilu ei sitten ollutkaan ihan viaton vaiva, mutta eihän sitä näköjään tajunnut, ennen kuin jotain hajoaa. Kova pää ei anna periksi... Vamma osoittautui magneettikuvauksessa rintalihaksen jänteen repeämäksi, joka vaati kiireellisen leikkauksen. Toivoin kuvauspäivään asti, että pari lihassäiettä tai lihaskalvo oli vaan räpsähtänyt ja treenit jatkuisivat pian uudelleen. Kyllähän se kova isku oli, kun kisatavoitteet murenivat ja treenitauko alkoi.
Sitähän oltiinkin sitten reilun kahden viikon päästä loukkaantumisesta leikkauspöydällä. Leikkaus onnistui hyvin, eli jänne saatiin ankkuroitua onnistuneesti kiinni anatomiseen paikkaan. Onni onnettomuudessa, pääsin ajoissa leikkaukseen, jonka onnistuminen olisi vaarantunut leikkaukseen pääsyn venyessä. Seuraavana päivänä sain ystävältä kyydin kotiin ja alkoi arjen harjoittelu kantositeen kanssa. Kolme viikkoa oli edessä elämää kantoside oikeassa kädessä ja toisten avun varassa. Ei ollut kovin kivaa, kun ei saanut itse oikein mitään järkevää aikaiseksi vasenkätisenä, mutta loppujen lopuksi vasuri harjaantui pikku hiljaa. Itse en kyllä saanut vaatteita päälle, mutta esimerkiksi kyykkääminen toinen käsi kantositeessä onnistui Smithissä ihan kivasti. Eli jalkoja pääsin treenaamaan heti alusta alkaen, ja niitä alettiinkin veivaamaan pitkää sarjaa kevyesti joka toinen päivä.
Joulunaikaan sitten viimein tein jo vähän kovemman jalkatreenin ja ilokseni huomasin voimien säilyneen jaloissa yllättävän hyvin. Kiva joululahja siis! Tein myös jonkun verran kevyttä treeniä terveelle kädelle ylläpitääkseni yläkropan aineenvaihduntaa. Ihana asia oli se, kun pääsin kantositeestä eroon ja pystyin aloittamaan kuntouttamisen eli liikkuvuusharjoitukset. Aluksihan olkanivel oli niin jäykkä, ettei käsi paljon mihinkään liikkunut, mutta yllättävän äkkiä paraneminen lähti liikkeelle.
Vuodenvaihteen jälkeen tuli aika mennä ortopedin kontrolliin saamaan tuomio, miten kuntoutuminen ja paraneminen olivat edistyneet. Onnenpäivähän se sitten olikin, kun kuulin, että jänne vaikuttaa kiinnittyneen hienosti paikoilleen ja liikeradat ovat täydet. Tämä tarkoitti sitä, että treenilupa heltisi. Myös vamma-alueen hieronnan ja venyttelyn sai aloittaa. Nyt noin kuukauden päivät mennään pienillä painoilla nousujohteisesti eteenpäin. Täytyy vain malttaa, ettei tule takapakkia.
Nyt on viikon verran annettu vamma-alueelle pientä treeniä kuminauhoilla sekä painoilla, ja yllättävän hyvältä tuntuu. Liike on lääke tähänkin vaivaan, ja erityisesti henkinen puoli nauttii. Ilman treeniä elämässäni olisi iso aukko. Se vaan antaa niin paljon. Tämän pienen takapakin jälkeen varmasti treeniä ja terveyttä oppii arvostamaan taas vähän enemmän.
Kisasuunnitelmat menivät siis luonnollisesti uusiksi, eli kisatavoite siirtyy noin vuodella. Mutta ei se mitään, kisoja tulee vielä kyllästymiseen asti. Mutta uusi nousu on jo alkanut. Maria tulee täältä vielä :)
Suuri kiitos yhteistyöstä ja toimivista lisäravinteista Mannisen joukolle sekä kaunis kiitos kannustuksesta ihanille asiakkailleni Classic Gymillä!
Teksti: Maria Kuure
Jani-Pekka Eiralan kuulumisia
2010-kisavuosi meni oikein hyvin näin ensimmäiseksi kisavuodeksi. SM- pronssia tuli tuloksella 797.5 kg (yhteistulos) /RAW) sarjassa alle 110kg. Kyykky 262.5 kg, penkki 215 kg ja veto 320 kg. Nyt on sitten tavoitteena 2011 SM-kulta!! :) Yht:tavoite olisi 860 kg.
Tammikuun reenit ovat lähteneet ihan ok liikkeelle, kehitystä on tullut penkin osalta mukavasti: 225 kg on nostettu aika kevyehkösti ja veto pyörii siinä 340 kilon hujakoilla. Kyykkykunto selviää 5.2 Varkaudessa :)
Tammikuun reenit ovat lähteneet ihan ok liikkeelle, kehitystä on tullut penkin osalta mukavasti: 225 kg on nostettu aika kevyehkösti ja veto pyörii siinä 340 kilon hujakoilla. Kyykkykunto selviää 5.2 Varkaudessa :)
Mutta ettei aleta kovin kehumaan hienoa alkuvuotta niin heti kärkeen sattui pieni loukkaantuminen veto treeneissä.. :/ ojentaja/lats/selkälihas repeymä/venähdys :D ilmeisesti lihaspussi repesi.. tuuria kylläkin.. :)
Nyt otin sitten "kevyehkön" penkkitreenin loukkaantumisen jälkeen n. 4 pv. 210 kg käytin penkkiä ja kevyesti liikkui ja ei käynyt kipeää.. ensi viikolla kokeilen jo vetoa miltä se tuntuu..
Seuraavaksi tähtäimessä on 29.1. Muhoksella raw-veto ja penkkikisa ja siitä seuraavalle viikonlopulle 5.2. Varkaudessa voimanosto (kyykky, penkki, veto) siellä yht: tavoite 820 kg riippuen miten pystyn näin lyhyellä palautumisella vetämään.. mutta toivotaan parasta.
Tästä se kisakausi pyörähtää käyntiin!! :)
Teksti: Jani-Pekka Eirala
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)