Hae tästä blogista

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Videman ja Hemohes


Lahden dopingskandaaliin liittyvien yksityiskohtien vatvominen mediassa jatkuu. Pari päivää sitten YLE:n nettisivulla julkaistiin uutisjuttu, jossa käsiteltiin Tapio Videmaniin liittyviä "syytöksiä". Videman kiisti jyrkästi Kari-Pekka Kyrön väitteen siitä, että hän olisi antanut suomalaisille vääriä tietoja koskien Hemohes-valmistetta ja dopingtestausta. Todellisuudessa Kyrön väite pitää - ainakin osittain - paikkansa. Videman nimenomaan kertoi Hiihtoliiton silloiselle lääkärille, että Hemohes-valmistetta voi käyttää vuoden 2001 MM-hiihdoissa. Epäselvää on kuitenkin se, että harhauttiko Videman tahalleen hiihtoporukaa vai oliko hän yksikertaisesti tietämätön asiasta. Hiihtoliiton lääkäri kysyi Hemohes-valmisteesta myös professori Juhani Leppäluodolta (nyk. emeritusprofessori), mutta hän jätti huomioimatta Leppäluodon varoituksen "varmasta kärystä".
Hemohes on ns. plasmanlaajentaja, jota hiihtomaajoukkue oli käyttänyt jo vuodesta 1997 alkaen. Plasmalaajentajat tulivat kielletyiksi vuonna 2000. Osaavissa käsissä Hemohes on kraanavettäkin turvallisempi tuote. Sen oikeaoppinen käyttö voidaan katsoa urheilijan terveydenhuolloksi, sillä Hemohes-valmisteen avulla nestetasapaino saadaan tarvittaessa nopeasti kuntoon. Sen sijaan antidopingkiihkoilulla on vakavia haittavaikutuksia. Hiihtoliiton silloisen lääkärin isä nimittäin kuoli dopingkohun aiheuttamaan häpeään.
Kuva: YLE

torstai 26. kesäkuuta 2008

Ooopps.. hieman kromia ja seleeniä


Amerikan lääkärilehti (JAMA) uutisoi "pienestä" valmistusvirheestä Total Body Formula -nimisessä urheiluravinnevalmisteessa. Yksi annos ko. tuotetta sisälsi jopa 3 426 mikrogrammaa kromia ja 40 800 mikrogrammaa seleeniä. Tuotteiden jakelija, Total Body Essential Nutrition, on vetänyt tuotteet markkinoilta. Kyseinen firma oli ainakin allekirjoittaneelle "tuntematon suuruus" vielä tunti sitten. Heidän laatukontrollinsa lienee Olvi-tasoa. Alla JAMA:ssa julkaistu uutisjuttu.

Bridget M. Kuehn

JAMA. 2008;299(24):2847.

The Food and Drug Administration has found hazardous levels of chromium and selenium in bodybuilding supplements linked to serious adverse events.

Tests by agency scientists found that samples of Total Body Formula in tropical orange and peach nectar flavors and Total Body Mega Formula in orange/tangerine flavor contained up to 3426 µg of chromium and 40 800 µg of selenium per serving. According to the National Institutes of Health's Office of Dietary Supplements, the daily recommended dose of chromium for an adult is 35 to 45 µg; for selenium, the daily recommended dose of selenium is about 55 µg.

The National Centers for Disease Control and Prevention has confirmed that more than 200 individuals in 10 states have experienced adverse reactions after taking these products. Such reactions have typically occurred after 5 to 10 days of taking the products and included hair loss, muscle cramps, diarrhea, joint pain, deformed fingernails, and fatigue.

The products have been voluntarily recalled by their distributor, Total Body Essential Nutrition of Atlanta, and consumers are advised to discard them.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Feikki Olvia? [Päivitetty 5 kertaa]


Oulun Uudellakadulla sijaitseva Ravintola Kantis on kotisivujensa mukaan "yhdistänyt loistavasti ruokailun ja yöelämän". Yksi Kantiksen "loistoideoista" on samean, oksennuksen hajuisen ja luotaantyöntävän makuisen oluen myynti Olvi Oyj:n logolla varustetusta hanasta. Kantiksen baarimikon mukaan "laatuero" johtuu siitä, että heidän hanasta virtaava "Olvi" tulee isoista sammioista, kun taas Olvi Oyj:n edustajan mukaan tuoksu ja maku on aina sama riippumatta pakkauksesta.

Kuvassa vasemmalla on Olvin olutta pullosta ja oikealla on Kantiksen Olvi-logolla varustetusta hanasta virtaavaa feikki Olvia. Olvi Oyj:n brändijohtaja Olli Heikkilä lienee kohtuullisen kiinnostunut Kantiksen harjoittamasta "promootiotyöstä".

Edit 1: Matti lähetti juuri paremman kuvan Kantiksen myymistä Olvi-oluista. Vasemmalla edelleen Olvia pullosta ja oikealla Olvi-hanasta pursuavaa kuraa.

Edit 2: Eräs blogini lukija laittoi asian tiimoilta mailia Olvi Oyj:lle. Alla vastaus:

"Kiitos yhteydenotostasi, vinkistäsi ja mielenkiinnostasi Olvia kohtaan. Hanat
on käyty pesemässä tänään ja tuotteiden kiertonopeuteen ko. ravintolassa tullaan kiinnittämään huomiota. Näin Ravintola Kantiksen hanaoluen laatu tulee nousemaan samalle korkealle tasolle kuin muiden Olvi-oluiden.

Hyvää kesää ja kesäkesäkelejä odotellessa.

Positiivisin terveisin

Olli Heikkilä
brändi- ja viestintäjohtaja
Olvi Oyj
Hämeentie 3, 6. krs
00530 HELSINKI
puh. 0500 733 851
olli.heikkila@olvi.fi"

Jahas.. käsitinkö oikein, että tuo oksennuksen hajuinen olut oli sittenkin oikeaa Olvia?! Selvitän asiaa.. pysy kanavalla!

Edit 3: Asia rupesin sen verran kiinnostamaan, että kaikki tietävän Googlen avulla etsin muutaman kommentin Kantiksen myymän oluen laadusta - tai pikemminkin sen puutteesta. Alla oleva kommentti on vuodelta 2006:

"Kantis sucks. Hyi mitä kaljaa euron illassa hyihh!"

Eli nähtävästi Kantiksen vermeet ovat olleet jo pitemmän aikaa pesemättä. Seriously, paljon todennäköisempi selitys on, että Kantiksen "euron illoissa" myydään hanasta jotain ala-arvoista kuraolutta. Tällaisia juttuja on tietysti liikkunut jo "euron iltojen" alkupäivistä saakka, mutta nyt Kantiksen väki meni jo liian pitkälle.

Toisaalta ihmetyttää tuo Olvi Oyj:n brändi -ja markkinointijohtajan kommentti, joka viittaa siihen, että hanasta tosiaankin virtasi oikeaa Olvi-olutta. Toimittaako Olvi Oyj Lanamäen ravintoloille halvalla vanhentunutta ja/tai ala-arvoisen laatuista olutta euron iltoja varten? Höpinät kiertonopeuteen liittyen olivat lähinnä huvittavia, sillä eihän ravintolat varastoi suuria määriä oluita. Allekirjoittanut ei myöskään niele hanojen likaisuuteen liittyvää selitystä; oluen laatu Kantiksessa nimittäin muuttuu päivittäin (euron illoissa kuraa ja esim. lounasaikaan normaalia). Niinpä laitoin itsekin mailia Olli Heikkilälle. Jäädään odottamaan vastausta.

Edit 4 (26.6. 11:58): Olli Heikkilä edelleen väittää, että ongelma johtui pelkästään likaisista hanoista. Toisin sanoen Heikkilä näyttäisi myöntävän "pienet" laatuerot ihan normaaliksi toiminnaksi. Heikkilän mukaan Olvi Oyj ei toimita Lanamäen ravintoloille halpaa roskaolutta "euron iltoja" varten.

Edit 5 (26.6. 12:52): Eräs blogini lukija oli myös ollut pettynyt Kantiksen myymän hanaoluen laatuun, joten hän oli laittanut Olvi Oyj:lle viestiä palauteboksin kautta. Alla Olvin edustajan vastaus:

> Date: Thu, 26 Jun 2008 06:25:46 +0000
> From: asiakaspalvelu@olvi.fi
> Subject: palautteesi
> To: [poistettu]
>
> Hei!
> Kiitos viestistäsi Olvin suuntaan.
> Toimit todella hienosti huomautettuasi tavallisuudesta poikkeavan makuvirheen oluessa ravintolan
> henkilökunnalle. Laitehuoltomme sai ravintolalta työtilauksen heti seuraavana aamuna ja kävi siis
> keskiviikkona huoltamassa laitteiston. Laitteet ravintoloissa huolletaan kerran kuukaudessa ja
> kyseisen ravintolan huolto olisi joka tapauksessa ollut tällä viikolla. Valitettavasti makuvirhettä
> olueen oli jo ehtinyt tulla. Kiitos vielä kerran tarkkaavaisuudestasi ja hyvää kesää sinulle!
>
> Ystävällisin terveisin
>
>
> OLVI OYJ
> Harri Jänönen
> asiakaspalvelu

Eli samaa potaskaa hanojen likaisuudesta.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

BetaPure-tutkimukset

Sain juuri sähköpostia prof. Antti Merolta Jyväksylän yliopiston liikuntabiologian laitokselta; BetaPure-tutkimukset on nyt osittain paketissa. Osa datasta on nyt julkaistu Saana Saltevon liikuntafysiologian kandityössä, joten postaan hieman infoa myös tänne.

Ensinnäkin tutkimusasetelma (suora lainaus):

"Tutkimus tehtiin maalis-huhtikuussa 2008 ja se koostui kahdesta mittauskerrasta, alku- ja loppumittauksesta. Mittausten välissä oli neljän viikon harjoittelu- ja latausjakso, jonka aikana koehenkilöt harjoittelivat normaalisti ja nauttivat joko beeta-alaniinia tai placeboa (maltodekstriini). Suplementit olivat jauhemaisessa muodossa, beeta-alaniinia (BetaPureTM, Manninen Nutraceuticals Oy, Oulu) nautittiin 3 x 1.5 g / vrk ja maltodekstriinia (Manninen Nutraceuticals Oy) 3 x 0.65 g / vrk. Jauheet oli valmiiksi punnittu ja pakattu eppendorf -putkiin siten, että molempien jauheiden tilavuus oli sama (1.5 ml). Annokset ohjeistettiin sekoittamaan esim. mehuun tai maitoon ja nauttimaan aamulla, päivällä ja illalla tasaisin väliajoin. Fyysinen harjoittelu jatkui koehenkilöillä joukkueen harjoitusohjelman mukaisesti. Koehenkilöt täyttivät tutkimuksen ajalta harjoituspäiväkirjaa, jossa oli eriteltynä laji- ja voimaharjoitukset sekä pelit. Harjoitusohjelman mukaan harjoituksia oli viikossa keskimäärin seuraavasti: lajipainotteinen harjoittelu 4 krt/ vko, voimaharjoittelu 2 krt/ vko ja peli 1 krt/ vko. Voimaharjoittelu oli nopeusvoimapainotteista sisältäen kuitenkin myös maksimivoimaa kehittäviä osioita. "

Meron kommentit allekirjoittaneelle ym.:

"Tutkimusprojektimme tulostus edistyy vähitellen ja ohessa kandityö, josta näet Beeta-alaniinin tuloksia. Harmi, että kolme plaseboryhmän koehenkilöä loukkaantui (päämuuttuja 400m jäi juoksematta) ja siten riittävää tilastollista tulosta emme saaneet. Ei-tilastollinen trendi on toki neutraalin positiivinen beetaryhmän sisällä --ajat 400 metrillä parani ja laktaatit nousivat."

Ja suora lainaus kandityön pohdinta -osiosta:

"400 m:n juoksuaika.

Beeta-alaniini muodostaa lihaksessa karnosiinia, joka on lihaksen tärkeimpiä puskureita (Begum ym. 2005, Tallon ym. 2005, Stout ym. 2007). Tutkimuksessa 400 m:n juoksuajat eivät kuitenkaan parantuneet tilastollisesti merkitsevästi beeta-alaniini- ja kontrolliryhmän välillä, mutta beeta-alaniinia nauttineilla muutos alku- ja loppumittausten välillä oli tilastollisesti suuntaa-antava. Jalkapalloilijoille kaikki kentällä voitetut sekunnit pallon kanssa ovat tärkeitä. Tilastollisesti tulosta heikentää se, että ainoastaan kolme koehenkilöä kontrolliryhmästä pystyivät juoksemaan 400 m sekä alku- että loppumittauksissa loukkaantumisten takia. Beeta-alaniiniryhmässä kaikki kahdeksan koehenkilöä suorittivat juoksun molemmissa mittauksissa, ja heistä seitsemän pystyi parantamaan tulostaan; osa jopa yli kolmella sekunnilla."

Kiitokset Saanalle, Antille ja muille tutkimukseen osallistuneille!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Beeta-alaniini ja salirotat





















Muutama päivä sitten International Journal of Sports Medicine -tiedelehdessä ilmestynyt tutkimus selvitti beeta-alaniinin (4,8 g/pv) vaikutuksia kokeneiden salirottien suorituskykyyn ja hormonaalisiin vasteisiin. Beeta-alaniinia tai lumetuotetta naposteltiin 30 päivän ajan ja salilla otettiin kuusi 12 toiston jalkakyykkysarjaa (kuorma 70 % ykkösmaksimista, 1,5 min tauko sarjojen väillä). Tulokset osoittivat, että beeta-alaniini paransi merkitsevästi kyykkysuorityskykyä lumetuotteeseen verrattuna. Sen sijaan erot hormonaalisissa vasteissa olivat minimaalisia. Tutkijoiden mukaan "four weeks of β-alanine supplementation can significantly improve muscular endurance during resistance training in experienced resistance-trained athletes."

Lue myös:
Karnosiini vs. beeta-alaniini

torstai 19. kesäkuuta 2008

HydroISO™ tuoteinfo









HydroISO™

The King of Proteins™


Vähälaktoosinen (1 g/100 g)

Neutraalinmakuinen

Proteiinia 89 %

Instantoitu

2000 g


Eritysruokavaliovalmiste urheilijoille
Heraproteiinijauhe


HydroISO edustaa proteiiniteknologisen kehityksen absoluuttista huipentumaa. HydroISO sisältää mikrosuodatusmenetelmällä puhdistettua, entsymaattisesti hydrolysoitua heraproteiini-isolaattia. HydroISO on vähälaktoosinen, neutraalinmakuinen ja liukenee helposti nesteeseen.


Ravintosisältö keskimäärin Per 100 g

Energiaa / Energi 1550 kJ / 369 kcal

Proteiinia / Protein 89 g

Hiilihydraatteja / Kolhydrater 1 g

Rasvaa / Fett 1 g


Ainesosat: mikrosuodatettu ja entsymaattisesti hydrolysoitu heraproteiini-isolaatti, emulgointisaine (soijalesitiini).

Annostus: 30 - 60 g vuorokaudessa.

HydoISO säilytetään huoneenlämmössä poissa lasten ulottuvilta. Viimeinen käyttöpäivä on merkitty pakkaukseen.

Markkinoija/Marknadsförare: Manninen Nutraceuticals Oy, Liusketie 5, 90630 Oulu.

Tukkumyyntierä: 4 x 2000 g. HydroISO lanseerataan Heinäkuussa 2008.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

ProBody 2/2008 haastattelu


ProBody-lehden päätoimittaja Jouni Virtamo haastatteli allekirjoittanutta myös uusimmassa numerossa. Alla haastattelun editoimaton versio.

Monet treenaajat pitävät keväisin ja usein myös kesän jälkeen rasvanpolttokauden, noudattavat miinuskaloridieettiä. Monilla on kyse suoranaisesta laihdutuskuurista, monet taas haluavat parantaa ulkonäköään ja saada lihaksiinsa selväpiirteisyyttä. Onko tällöin urheilu- ja lisäravinteiden käytöstä hyötyä? Millainen vaikutus esimerkiksi kombinaatiolla BCAA + beeta-alaniini + kreatiini + C-vitamiini + kalaöljy on hyvin suunniteltuun dieettiin?

Suorituskykyä parantavat ravintolisät, kuten kreatiini ja beeta-alaniini, ovat kyllä hyödyllisiä urheileville laihduttajille. Ruoan rajoitus tuppaa heikentämään fyysistä suorituskykyä ja tämä taas voi edistää lihasmassan menetystä. Niinpä suorituskyvyn ylläpitäminen laihdutuksen aikana on tärkeää. Kreatiini saattaa myös suoraan estää lihasproteiinien hajoamista (antikatabolinen vaikutus), mutta tämä on tähän mennessä todettu vain vuodepotilailla sekä kortisolilääkitystä saavilla koe-eläimillä. Haaraketjuisista aminohapoista (BCAA) ja glutamiinista voi olla myös hyötyä laihduttaville urheilijoille lihasmassan menetyksen minimoimisessa ja immuunipuolustuksen ylläpidossa. C-vitamiini ja kalaöljy eivät vaikuta suorituskykyyn, mutta niillä voi olla edullisia vaikutuksia ”yleisterveyteen”.

Onko kuntoilijoilla ja kilpaurheilijoilla tilanteita, jolloin urheilu- ja lisäravinteita ei voi korvata normaalilla syömisellä ja juomisella?

Tällaisia tilanteita ovat lähinnä harjoittelun ympärillä tapahtuva ravitsemus. Silloin nopeasti imeytyvät proteiini-hiilihydraatti -juomat ovat selvästi käytännöllisempiä kuin kiinteät ateriat. Toisaalta on olemassa urheiluravinteita, jotka parantavat suorituskykyä sellaisilla annoksilla, ettei niitä voi saada riittävästi ns. tavallisesta ruoasta (esim. kreatiini). Harjoittelun ympärillä tapahtuva ravitsemus on tähän mennessä keskittynyt ennen ja jälkeen harjoittelun tapahtuvaan ”tankkaukseen”, mutta tuore tutkimus viittaa vahvasti siihen, että maksimaalista lihasmassan ja -voiman kasvua tavoittelevan urheilijan kannattaa tankata myös voimaharjoittelun aikana.

Kyseinen tutkimus selvitti proteiinihydrolysaatti-hiilihydraatti -sekoituksen vaikutuksia lihasanaboliaan (lihaskasvuun) kaksi tuntia kestäneen voimaharjoituksen aikana (1). Hyvin syöneet koehenkilöt osallistuivat kahteen eri kokeeseen, toisessa annettiin pelkkiä hiilihydraatteja ja toisessa hiilihydraatteja + proteiinihydrolysaattia (joka sisälsi pääasiassa nopeasti ja tehokkaasti imeytyviä di- ja tripeptidejä; yhden ja kahden aminohapon ketjuja). Ravinteita ryystettiin 15 minuutin välein. Sekä hiilihydraatin että proteiinihydrolysaatin kokonaisannosmäärä oli 0,15 grammaa painokiloa kohden. Tulokset osoittivat, että lihasanaboliataso oli keskimäärin noin 49 % korkeampi proteiinihydrolysaatti-hiilihydraatti -ryhmässä kuin hiilihydraattiryhmässä. Tämä oli varsin merkittävä tutkimus, sillä koehenkilöt olivat hyvin syöneet, ravinneannosmäärät olivat täysin realistisia ja lihasanabolian mittauksessa käytettiin parasta saatavilla olevaa määritysmenetelmää.

Tällä hetkellä ei ole tiedossa saadaanko ns. tavallisella (hydrolysoimattomalla) proteiinilla samat vaikutukset aikaiseksi kuin edellä mainitussa tutkimuksessa. Proteiinihydrolysaatit eli osittain esipilkotut proteiinit imeytyvät nopeammin ja täten nostavat vikkelämmin myös veren aminohappopitoisuuksia. On tärkeää, että aminohappotasot ovat korkealla silloin, kun verenvirtaus työskenteleviin luustolihaksiin on runsasta.

Onko markkinoilla olemassa tuotteita, joista saa oikeasti lisää puhtia ja energiaa koviin treeneihin. Tehonlisääjät, treenibuusterit ja rasvanpolttotuotteet ovat monella käytössä, mutta antavatko ne todellista potkua treeni-intensiteettiin?

Näiden ns. ”treeniboostereiden” tärkein ainesosa on kofeiini, jonka piristävä vaikutus on hyvin dokumentoitu. Mielenkiintoista on se, että puhtaalla kofeiinilla näyttäisi olevan enemmän tehoa kuin kahvista saatavalla kofeiinilla. Treeniboostereihin on usein lisätty myös tauriinia ja välttämättömiä aminohappoja. Tauriini saattaa tehostaa kofeiinin piristävää vaikutusta, kun taas välttämättömät aminohapot (erityisesti leusiini) voivat tehostaa harjoittelun anabolisia vaikutuksia.

Tri Nicholas Ratamess ja työtoverit selvittivät välttämättömiä aminohappoja, kofeiinia, tauriinia, kreatiinia ja glukuronolaktoonia sisältävän treeniboosterin vaikutuksia suorituskykyyn ja hormonivasteisiin miesvoimailijoilla (2). Koehenkilöt ottivat 20 minuuttia ennen harjoitusta joko treeniboosteria tai maltodekstriiniä (lumetuotetta). Harjoitusohjelma koostui kuudesta kymmenen toiston kyykkysarjasta kahden minuutin palautuksilla. Verinäytteet otettiin ennen harjoittelua, välittömästi sen jälkeen sekä 15 ja 30 minuuttia myöhemmin. Tulokset osoittivat treeniboosterin parantavan jonkin verran suorituskykyä lumetuotteeseen verrattuna. Suorituskyvyn parantumisella ei kuitenkaan ollut merkitseviä vaikutuksia hormonivasteisiin.

Kipeät nivelet ovat monen treenaajan vaivana ja haittaavat usein tehokasta ja miellyttävää harjoittelua. Onko olemassa toimivia lisäravinteita, jotka auttavat nivelvaivoihin?

Kaikista tutkituin ja käytetyin ”nivelravinne” on glukosaamisulfaatti. Glukosamiinia esiintyy luonnostaa elimistössä mm. rustojen ja nivelpintojen rakenneosana. Glukosamiinimolekyylien ketjuuntuessa syntyy glykosaminoglykaani -nimisiä suuria molekyylejä, jotka puolestaan liittyvät usein proteiineihin, jolloin syntyy proteoglykaani -nimisiä molekyylejä. Ne pystyvät ”imemään” itseensä suuria määriä vettä, jolloin muodostuu geelimäistä ainetta. Tämä geeli täyttyy solujen ulkoisen tilan, ennen kaikkea nivelissä. Nivelnesteen tehtävänä on toimia nivelissä iskunvaimentimena sekä nivelpintojen voiteluaineena.

Glukosamiinisulfaattia on tutkittu ja käytetty jo pitemmän aikaa polven nivelrikon hoidossa. Itse asiassa glukosamiinisulfaatti on Suomessa hyväksytty reseptilääkkeeksi käyttöaiheena juuri polven nivelrikko. Tuotetta myydään myös ravintolisänä. Glukosamiinisulfaattia on saatavilla useissa muodoissa. Reseptilääkkeissä usein käytetty glukosamiinisulfaattikaliumkloridi nähtävästi omaa parhaimman biologisen hyväksikäytettävyyden.

Belgradin Urheiluakatemian tutkijat selvittivät tuoreessa tutkimuksessaan glukosamiinin vaikutuksia ”polvivammaisilla” mieskilpaurheilijoilla (3). Tutkimuksessa oli mukana 106 koehenkilöä, jotka kaikki kärsivät akuutista polvivammasta. Koehenkilöille annettiin joko glukosaaminia (1,5 g päivässä) tai lumelääkettä neljän viikon ajan. Tulokset osoittivat, että glukosamiini parantaa polven toimintakykyä, mutta polvikivuissa ei havaittu merkitseviä eroja ryhmien välillä. Tutkimuksen kesto oli turhan lyhyt, sillä glukosamiini on varsin hidasvaikutteinen aine. Glukosamiini korjaa rustovaurioita vähitellen stimuloimalla ruston rakennusaineiden tuotantoa.

Toinen hyödyllinen ”nivelravinne” on oikeaoppisella valmistusmenetelmällä tuotettu kollageenihydrolysaatti. Noin 6 prosenttia elimistön proteiinien kokonaismassasta on kollageenia. Suuren vetolujuutensa ansiosta kollageeni antaa kudoksille mekaanista kestävyyttä. Kollageenisyitä on erityisen runsaasti jänteissä, nivelsiteissä ja jännekalvoissa.

Satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa tutkittiin 100 potilasta, jotka kärsivät polven nivelrikosta. 50 potilasta sai patentoitua, kontrolloidun molekyylinpainon omaavaa kollageenihydrolysaattia (Colatech®; 10 g/päivä) ja 50 potilasta sai glukosamiinisulfaattia (1,5 g/päivä) 90 päivän ajan (4). Tulokset osoittivat, että
.
1. Colatech-valmisteella on voimakkaampi kivunlievitysteho kuin glukosamiinisulfaatilla.
2. Kivunlievitys alkaa nopeammin Colatech-valmisteella kuin glukosamiinisulfaatilla.

On tärkeää huomata, että kivunlievitys johtui tässä tapauksessa polven toimintakyvyn parantumisesta. Kollageenihydrolysaatti ja glukosamiinisulfaatti eivät siis ole kipulääkkeitä. Olisi mielenkiintoista nähdä millaisia tuloksia kollageenihydrolysaatti-glukosamiinisulfaatti -yhdistelmällä saataisiin nivelongelmien hoidossa.

Cissus Quadrangularis -uute on suosittu niveltuote amerikkalaisten voimailijoiden keskuudessa. Kyseessä on intialainen perinnerohdos, jolla näyttäisi olevan edullisia vaikutuksia mm. niveliin, mutta tutkimusnäyttöä on niukasti saatavilla.

Urheilijat usein käyttävät perinteisiä tulehduskipulääkkeitä (aspiriini, ibuprofeeni jne.) nivelkipuihin, mutta tämä ei ole suositeltavaa. Kyseiset lääkkeet voivat pitkässä juoksussa lisätä ruston kulumista, sillä ne vaikuttavat haitallisesti kondrosyytteihin eli rustoa muodostaviin soluihin.

Jos henkilöllä on laktoosi-intoleranssi, diabetes, keliakia, verenpainetauti tai jokin muu yleinen allergia tai kansantauti, onko olemassa urheilu- ja lisäravinteita, jotka eivät heille sovi ja toisaalta, joiden käytöstä olisi jopa hyötyä sairauden tai allergian helpottamisessa?

Laktoosi-intoleranssi tarkoittaa sitä, että henkilö ei kykene pilkkomaan laktoosia eli maitosokeria. Näin olleen laktoosi-intolerantikon ei kannata käyttää lisäravinteita, jotka sisältävät mainittavia määriä laktoosia. Esimerkiksi heraproteiinikonsentraatit sisältävät suhteellisen paljon laktoosia. Sen sijaan heraproteiini-isolaatit ovat käytännössä laktoosittomia. Mainittakoon vielä, että maitoallergialla ei ole mitään tekemistä laktoosi-intoleranssin kanssa. Maitoallergiassa immuunijärjestelmä ylireagoi, kun elimistöön tulee vieraan eläinläjin maitoa.

Diabeetikoiden kannattaa välttää runsaasti hiilihydraatteja sisältäviä lisäravinteita. ”Normaali” suomalainen ruokavalio sisältää usein liikaa hiilihydraatteja muutenkin. Saman hengenvetoon täytyy todeta, että Diabetes-liiton suosittelema runsashiilihydraattinen ruokavalio hyödyttää lähinnä diabeteslääkkeiden valmistajia ja loppupelissä hautaustoimistoja. Diabeteksessa verensokeritaso on liian korkealla ja eihän tilanne taatusti parane lyömällä lisää sokeria (hiilihydraatteja) koneeseen! Useissa kliinisissä tutkimuksissa onkin osoitettu, että hiilihydraattien vähentämisestä on selviä hyötyjä diabeetikoille (5).

Korkeasta verenpaineesta kärsivien ei pidä käyttää mitään treeniboostereita tai termogeenisiä rasvanpolttajia.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Coming soon.. HydroISO™

Tuomme markkinoille ensi kuun puolella uuden heraproteiinivalmisteen HydroISO™, joka sisältää mikrosuodatusmenetelmällä puhdistettua, entsymaattisesti hydrolysoitua heraproteiini-isolaattia. Tuotteen proteiinipitoisuus on erittäin korkea. HydroISO™ on vähälaktoosista, liukenee helposti nesteeseen ja maistuu neutraalille. Pakkauskoko: 2000 g:n purkki. Tukkumyyntierä: 4 x 2000 g.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

KING SIZE -säästöpakkaukset


Kolmesta tuottesta on nyt saatavilla KING SIZE -säästöpakkaus.


Whey Overdrive 5 kg (kaksinkertainen paperisäkki)


GLNPure 2 kg (muovipurkki)


CMPure 2 kg (muovipurkki).


KING SIZE -pakkauksia myydään myös suoraan kuluttajille. Lisäinfoa saat allekirjoittaneelta (anssi.manninen@gmail.com)

tiistai 10. kesäkuuta 2008

JOGE-valmisteen käyttö


Harri kysyy JOGE-valmisteen käytöstä. Hän haluaa tietää, että onko nauttimisajankohdalla suurta merkitystä. Menee puhtaasti spekuloinnin puolelle, mutta suosittelen ottamaan 5 g ennen harjoittelua ja 5 g sen jälkeen. "Normaalikokoisilla" koehenkilöillä tehdyissä tutkimuksissa päiväannos on ollut 10 g, joten isokokoiset voimailijat voivat ottaa hieman enemmäkin (n. 12 g/pv).

JOGE ja MyoReco


JOGE ja MyoReco ovat nyt myynnissä. JOGE on maustamaton, lähes neutraalinmakuinen jauhe, mutta tuoksu on suhteellisen voimakas. MyoReco on miedosti metsämarjanmakuinen. Molemmat liukenevat helposti nesteeseen. Yhdestä JOGE-purkista saa 70 päiväannosta ja MyoReco-purkista n. 34 annosta.

Jälleenmyyjille tiedoksi: tukkumyyntierät ovat 6 x 700 g (JOGE) ja 4 x 3000 g (MyoReco).

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

MyoReco™ Update



















Sekoitimme juuri ensimmäisen erän MyoReco-palautusjuomavalmistetta. MyoReco liukenee erittäin helposti nesteeseen, maistuu suhteellisen hyvälle ja ei vaahtoa lainkaan. Kristallipalloni näyttää vihjaavan, että MyoReco lunastaa paikkansa Suomen myydyimpänä "palkkarina" lähitulevaisuudessa. Toisin kun ennakkotiedoissa mainittiin, MyoReco pakataan 3000 g:n purkkeihin ja myöhemmin mahdollisesti myös isoihin säästöpakkauksiin. Tuotteen tukkumyyntierä on 4 x 3000 g. Lisäinfoa MyoReco-valmisteesta löydät täältä.

A-AKG ja kreatiini


Arginiini-alfa-ketogluraatti (A-AKG) on suosittu ainesosa ns. NO-boostereissa (NO = typpioksidi). Yhdisteen väitetään lisäävän veren virtausta työskenteleviin luustolihaksiin laajentamalla verisuonia. Jonathan Little ja kumppanit selvittivät tuoreessa tutkimuksessa A-AKG:tä, kreatiinia, tauriinia, glutamiinia ja haaraketjusia aminohappoja sisältävän urheiluravinnevalmisteen vaikutuksia salirottien fyysiseen suorityskykyyn. Toiselle koehenkilöryhmälle annettiin pelkkää kreatiinia. Tämän kymmenen päivää kestäneen tutkimuksen tulokset osoittivat, että urheiluravinnevalmisteella ja kreatiinilla yksistään oli suurinpiirtein samanlaiset vaikutukset suorituskykyyn. Näin ollen A-AKG (ko. valmisteen keskeisin ainesosa) ei näyttäisi - ainakaan lyhyellä aikavälillä - tuottavan lisäetua.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Arginiini-ornitiini ja kasvuhormoni


Postia Hannulta:
"Kuntosalialalla työskentelevänä ja painoharjoittelua harrastavana on tullut vastaan jos minkälaista lisäravinnetta ja pulveria. Kyselisinkin onko otsikossa mainitusta tuotteesta [Universal GH Max] tehty ikinä minkäänlaista tutkimusta tai onko sinulla tarkempaa tietoa tuotteen tehokkuudesta ja/tai hyödystä? Käsittääkseni teho perustuu arginiini-ornitiini yhdistelmään ja sitä kautta kehon oman kasvuhormonin määrän kasvuun, onko tämä mahdollista? Kiitoksia todella mielenkiintoisesta blogista!"

Arginiini-ornitiini -yhdistelmän vaikutus kasvuhormonitasoihin on suositeltuina päiväannoksina minimaalinen (esim. Chromiak & Antonio 2002, Kanaley 2008). Itse asiassa Collier ja kumppanit raportoivat ennen voimaharjoittelua otetun arginiinin vähentävän kasvuhormonivasteita.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Säästöpakkaukset



















Rupeamme pakkamaan ainakin Whey Overdrive -heraproteiinisekoitusta ja OsmoPure -glukoosipolymeerivalmistetta suuriin säästöpakkauksiin. Kilohinta tippuu iloisesti, sillä pakkaus on edullinen (kaksinkertainen paperisäkki) ja pakkaamiseen kuluva työaika vähenee. Postaan lisäinfoa lähipäivinä.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

D-vitamiini ja palautusjuomat




















Eräs blogin lukija tiedustelee miksei palautusjuomavalmisteisiimme lisätä myös D-vitamiinia, sillä suomalaiset saavat tunnetusti liian vähän kyseistä vitamiinia. D-vitamiinin lisääminen tämän tyyppisiin tuotteisiin on hieman ongelmallista, sillä sekä ergokalsiferoli (D2-vitamiini) että kolekalsiferoli (D3-vitamiini) hajoavat helposti ilman vaikutuksesta ja täten bulkkipakkaukset pitäisi käyttää välittömästi avaamisen jälkeen (Bulkkipakkauksessa jauhe on typpiatmosfäärissä). D-vitamiinia lisätään mikrogrammoina ravintolisiin, joten jo yhdestä tynnyristä saadaan hirveä määrä annoksia.

MyoReco™ - Advanced Recovery Drink

Manninen Nutraceuticals tuo lähiaikoina markkinoille uuden palautusjuomavalmisteen, nimeltään MyoReco™. Jo myynnissä oleva palautusvalmisteemme Anabolic Overdrive kasvattaa jatkuvasti suosiotaan, mutta kaikki kuluttajat eivät halua satsata huomattavia summia urheiluravinteisiin. Niinpä tuomme markkinoille edullisemman vaihtoehdon. MyoReco sisältää mm. WheyPure heraproteiinikonsentraattia, HydroPure heraproteiinihydrolysaattia, OsmoPure glukoosipolymeerejä, CMPure kreatiinimonohydraattia sekä keskeisimmät vitamiinit ja mineraalit. MyoReco on miedosti metsämarjanmakuinen, ei sisällä keinotekoisia makeutusaineita ja liukenee helposti nesteeseen. MyoReco:n kilohinta tulee olemaan noin 30 prosenttia alhaisempi kuin Anabolic Overdrivellä. MyoReco pakataan näillä näkymin 2000 g:n purkkeihin. (Edit: MyoReco pakattiin sittenkin 3000 g:n purkkeihin).

Alustavat tuotetiedot:

Ravintosisältö keskimäärin
Per 100 g
Näringsvärde Per 100 g

Proteiinia / Protein 30 g
Hiilihydraatteja / Kolhydrater 61 g
Rasvaa / Fett 0,7 g
Ravintokuitua / kostfiber 0 g

Mikroravintoaineet/micronäringsämnen per 100 g: B1-vitamiini/B1-vitamin 1,4 mg (100 %); B2-vitamiini/B2-vitamin 1,6 mg (100 %); niasiini/niasin 18 mg (100 %); B6-vitamiini/B6-vitamin 2.2 mg (110 %); foolihappo/folsyra 300 μg (150 %); pantoteenihappo/pantotensyra 4 mg (67 %); B12-vitamiini/B12-vitamin 3 μg (300 %); C-vitamiini/C-vitamin 60 mg (100 %); E-vitamiini/E-vitamin 10 mg (100 %); kromi/krom 50 μg (#); seleeni/selen 50 μg (#).

% = % vuorokautisen saannin vertailuarvosta / jämförelsevärdet för det dagliga intaget. # = vuorokautisen saannin vertailuarvoa ei ole määritelty / inget jämförelsevärde för det dagliga intaget har fastställts.

Annostus: Sekoita n. 80-100 g jauhetta haluamaasi määrään vettä ja juo välittömästi harjoittelun jälkeen. Dosering: Blanda ca. 80-100 g pulver i vatten och drick direkt efter du har tränat.

Ainesosat: glukoosipolymeerit (OsmoPure™), D-glukoosi, ultrasuodatettu heraproteiinikonsentraatti (WheyPure™), entsymaattisesti hydrolysoitu heraproteiinikonsentraatti (HydroPure™), kreatiinimonohydraatti (CMPure™), emulgointiaine (soijalesitiini), askorbiinihappo, DL-alfa-tokoferyyliasetaatti, nikotiiniamidi, natriumseleniitti, kalsium-D-pantotenaatti, pteroyylimonoglutamiinihappo, syanokobalamiini, pyridoksiinihydrokloridi, tiamiinihydrokloridi, riboflaviini, kromi-(III)-kloridiheksahydraatti, luontainen metsämarja-aromi.

MyoReco säilytetään huoneenlämmössä poissa lasten ulottuvilta. Viimeinen käyttöpäivä on merkitty pakkaukseen. MyoReco skall förvaras i rumstemperatur oåtkomliga för barn. Sista användningsdatum står på förpackningen.

Valmistaja/Tillverkare: Manninen Nutraceuticals Oy, Liusketie 5, 90630 Oulu.