Hae tästä blogista

perjantai 22. toukokuuta 2009

Kärhämä diabeetikon ruokavaliosuosituksesta


















Lääkäri Antti Heikkilä arvosteli kovin sanoin "virallisia" diabeetikon ruokavaliosuosituksia kirjassaan Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Teoksesta julkaistiin viime vuoden puolella vähemmän mairitteleva arvio Suomen Lääkärilehdessä. En ole lukenut ko. kirja-arviota, mutta Heikkilä ei ainakaan ollut asiasta innoissaan. Lääkärilehti teki varsin omituisen journalistisen päätökset jättämällä Heikkilän vastineen julkaisematta, joka johti sitten hänen eroamiseen Lääkäriliitosta. Lääkärilehti on sellainen kvasitieteellinen "piiri pieni pyörii" -julkaisu, jolla on tietyt poliittisesti korrektit "lemppariasiantuntijat" toitottamassa yhtä totuutta. Suomen kokoiseen maahan mahtuu näet kerrallaan vain yksi totuus.

Alla Heikkilän avoin kirje Lääkäriliiton puheenjohtajalle.


HEIKKI PÄLVE

Hei,

Tällä kirjeellä eroan Lääkäriliiton jäsenyydestä. Olen harkinnut eroani pitkään. Lopullisen sysäyksen eroamiseeni sain, kun kirjani Diabeteksen hoito ruokavaliolla arvostelu julkaistiin vuoden 2008 puolella. On ihan oikein, että arvostellaan mutta tapa millä se tehtiin, rikkoo Lääkäriliiton omia eettisiä ohjeita vastaan. Arvostelijaksi oli valittu henkilö, joka ei ole lääkäri vaan on enemmänkin rehuteollisuuden asiantuntija. Miten tällainen henkilö voi arvostella lääkärin työtä ja miten sen sallittiin tapahtua Lääkäriliiton lehdessä, on sinun vastuullasi.

Vastinettani ei julkaistu lehdessä, vaikka olen lääkäri. Syyksi sanottiin, ettei se kiinnosta lukijoita. Mielestäni olet epäeettinen ja ihmisenä kapea-alainen, enkä haluaisi kutsua sinua kollegaksi. Sensuroit vapaan keskustelun, vaikka elämme 2000-luvulla, ja Kekkonen on kuollut.

Olet toiminnallasi saanut aikaan vahinkoa tavallisten ihmisten parissa. Kritisoin kirjassani nykyistä diabeteksen hoitolinjaa, jonka ruokavaliosuositukset ovat vaarallisia ja perustuvat yksinomaan lääkehoitoihin. Vanha hiilihydraatteja rajoittava ruokavalio on hylätty jostain käsittämättömästä syystä.

Tavalliset ihmiset ovat onneksi löytäneet kirjan. Olen saanut muutama tuhat palautetta tavallisilta ihmisiltä. Niiden viesti on sama: Noudattamalla suosittelemaani ruokavaliota he ovat parantuneet II-typin diabeteksesta ja päässeet kaikista lääkkeistä. Ihmiset ovat tyrmistyneitä siitä, kuinka he ovat aiemmin saaneet vääriä ohjeita ja ovat valmiita toimimaan asiansa puolesta. Olet myös henkilökohtaisesti osasyyllinen kaikkeen tuohon turhaan kärsimykseen tyrmäämällä avoimen keskustelun aiheesta.

Kun puhutaan tieteestä, niin evidenssi vähähiilihydraattisen ruokavalion eduista kasvaa koko ajan. Nykyisen hoitolinjan puolesta ei puhu mikään muu kuin lääketehtaiden masinoimat, pelkästään biomarkkereiden muutoksiin perustuvat näperrellyt julkaisut. Koskaan ei ole näytetty toteen, että nykyisestä linjasta olisi mitään apua potilaalle (patient outcome). Suojelet siis lääketehtaiden etuja potilaiden kustannuksella ja teet tavallisen lääkärin työstä helvetin.

Toinen seikka mikä on vaivannut minua pitkään, on Lääkäriliiton täydellinen epädemokratia. Kun kysymyksessä pitäisi olla pelkkä ammattijärjestö, niin liitto ajaa pelkästään lääketieteen eliitin asioita tavallisen lääkärin kustannuksella. Näin on ollut aina. Olen naivisti uskonut asian muuttuvan, mutta näin hyperkapitalismin aikana tilanne on vain pahentunut. Tässäkin suhteessa olet huono ja epäeettinen johtaja.

Vaadin sinun eroasi Lääkäriliiton johdosta. Koska en usko sen kuitenkaan tapahtuvan, sillä eliitti tarvitsee sinua, niin eroan itse allekirjoituspäivänä. Eettisistä syistä en halua olla mukana moisessa. Toivottavasti nukut yösi hyvin. Jos et, niin anestesialääkärinä tiedät, että aineita ongelmaan löytyy.


Porvoo 21. toukokuuta 2009

Antti Heikkilä
Ortopedi

P.S. Allekirjoitettu eroanomus saapuu myöhemmin postitse.

2 kommenttia:

Hapa kirjoitti...

oho! siinä on palanut päreet kunnolla...syystä! Taitaa kulua sata vuotta että lääkäriliittoon ja oireidenhoit..anteeksi - terveyden hoitoon saadaan järkeä, ei ihme että järkevimmät kypsyy ...

Nyt kun muuten tuosta vähähiilarisesta ruokavaliosta on jo todisteita ja hyviä havaintoja voi kertoa omani. Asuin etelä Ranskan maaseudulla aikoinaan pitkähkön aikaa ja paikallinen ruoka valio hyvin rasva, öljy ja proteiinipitoista. Paikallinen väki oli erittäin tervettä ja eli pitkään ilman mitään sydän-ja verisuonitautiongelmia tai vast. Ja ihmiset näyttivät terveiltä eikä lihavia ollut köytännössä yhtään.
Takaisin suomeen tultuani ero oli huikea.
Olemme maailman toiseksi läskein kansa ja se on häpeä!
Yksinkertaisesti syömme itsemme sairaiksi ja jos sitten kun joku alkaa kritisoimaan nykymenoa nousee vanhan DDR meininki vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava kustantamo tämä Rasalas :D