Hae tästä blogista

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Sitrulliinimalaatti













Lueskelin juuri tarkemmin vastikään julkaistua sitrulliinimalaattitutkimusta. Tämä tuote saattaa olla "seuraava kreatiini". Kirjoitan yhteenvedon ko. tutkimuksesta viikonlopun aikana. Pysy siis kuulolla. Mainittakoon vielä, että sitrulliinimalaatti kovettuu varsin nopeasti, joten sen myyminen puhtaana jauheena on ongelmallista. Se myös tuppaa kovettamaan jauhesekoitukset. Meidän tulevassa EAA+ -valmisteessa on myös sitrulliinimalaattia, mutta jauhe on käsitelty tehtaassa niin, että sitruliinimalaatin paakkuutuminen on minimoitu. Meidän jauhesekoitukset valmistetaan (sekoitetaan, analysoidaan ja pakataan) nykyisin sopimustyönä suuressa Eurooppalaisessa lääketehtaassa, joten valmistuspuolen asiantuntemusta on nyt enemmän.

Mannistakki




































Olemme suunnitelleet tekevämme tällaisia Softshell-takkeja Manninen Nutraceuticals -logolla (pienellä rintaan ja isolla selkään). Naisille on oma malli. Hintaa takille tulisi n. 75 euroa (omakustannushinta). Käyhän äänestämässä vasemmassa laidassa!

3 painavaa syytä varmistaa riittävä D-vitamiinin saanti

















Vähän D-vitamiinia saavat saattavat olla muita alttiimpia verenpaineen kohoamiselle, sydän- ja verisuonitaudeille ja mahdollisesti myös diabetekselle. D-vitamiinilisien syöminen ei kuitenkaan pienennä riskejä, tuore katsaustutkimus vihjaa. [Tässä on tulkintavirhe. Siis jättiannokset eivät näytä pienentävän riskiä.]

Katsausta varten analysoitiin uudelleen 13 havainnoivan tutkimuksen ja 18 kokeellisen tutkimuksen aineistot. Analyysin perusteella on mahdollista, että D-vitamiinin vähyys suurentaa sairastumisriskiä, mutta suuri pitoisuus ei pienennä sitä ainakaan samassa suhteessa. Jos näin on, D-vitamiinitasojen parantaminen saattaa hyödyttää vain vajauksesta kärsiviä, tutkijat kirjoittavat. [Melkein kaikilla suomalaisilla on talvella vajetta D-vitamiinista.]

D-vitamiinin lisäksi moni muukin seikka voi selittää havaintoja, joten tuloksia kannattaa tulkita varoen. D-vitamiinia runsaasti saavat ovat esimerkiksi usein muutenkin terveitä, syövät monipuolisesti ja tupakoivat vähän. D-vitamiinin niukkuus voi puolestaan liittyä moniin kroonisiin sairauksiin.

Tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Lukijakyssä: Ikääntymisen vaikutus perusaineenvaihduntaan


















Moro Anssi,

tällainen asia askarruttaa, ja kaikki neuvot tms. informaatio otetaan kiitollisena vastaan.

Eli isäni (eläkkeellä jo vuosia, 64-v, 101kg, 176cm, käynyt puntilla useita vuosia noin 4krt/vko) on tällä hetkellä ollut dieetillä noin 1-2kk:ta.

Aiemmin hän ei ollut kaloreita oikeastaan koskaan laskenut. Nyt kun alkoi laskemaan, ja samalla laittoi kalorit noin 2300-2500kcal/pv, hän on alkanut lihoamaan (jo muutaman viikon). Ei tosin paljoa, mutta painon suunta selkeästi näyttäisi olevan ylöspäin (ei alas).

Minua tämä kummastuttaa, koska hän tosiaan on satakiloinen mies joka treenaa salilla säännöllisesti, ja omaa ikäisekseen todella paljon lihasmassaa (joka kuluttaa kaloreita).

--> luulisi että hän voisi laittaa dieetin alussa kalorit päälle 2500 kcal:n per päivä (josta sitten tietysti myöhemmin tiputtaisi/lisäisi liikuntaa).

Nykyäänkin hän kävelee suht paljon.

Proteiinia hän syö noin 170-200g/pv, hiilaria 150-200g/pv, ja rasvaa noin 70-80g/pv (määrät noin)

Kysymys kai lähinnä kuuluukin että osaatko sanoa kuinka paljon IKÄ vaikuttaa aineenvaihduntaan, ja kehon energiantarpeeseen?

Ikääntymisen myötä perusaineenvaihdunta pienenee parisen prosenttia kymmenessä vuodessa, mikä johtuu lähinnä vähentyneestä lihasmassasta. Myös ikääntymisen aiheuttamilla hormonaalisilla muutoksilla on vaikutusta perusaineenvaihduntaan. Vaikea sanoa näillä tiedoilla, mistä isäsi lihominen johtuu. Hänen energiansaantinsa vaikuttaa suhteellisen vähäiseltä. Kilpirauhasen hormonitoiminta kannattanee tarkastaa labratesteillä.

Urheiluravinteet -kirjan kansi

Tuolta se kansi sitten tulee näyttämään.. mahdollisesti vielä pientä hienosäätöä.

Urheiluravinteet -kirja on selvästi syvällisempi ja yksityiskohtaisempi kuin aiemmat DocendoSport -sarjassa ilmestyneet teokset. Perusfaktat on kuitenkin selitetty rautalangasta vääntäen, joten lukijan on helppo päästä kärryille asiassa kuin asiassa. Lisäksi kirjaan tulee asioihin perehtymistä helpottavia liitteitä. Perusajatuksena on, että lukija rupeaa ymmärtämään asioita "hauki on kala" -tyyppisen pänttäämisen sijaan. Uutta tietoa tulee ulos niin suurella vauhdilla, että keskeisintä on uuden tiedon arviointikyky. Kirjan kaikki luvut arvioidaan useiden asiantuntijoiden toimesta ennen painoon menoa.

Kirjan esittely: Tämä urheiluravinnealan huippuasiantuntijan laatima kirja tarjoaa viimeisintä tietoa urheilijoiden, kuntoilijoiden ja laihduttajien käyttämistä lisäravinteista. Kirja on suunnattu pääasiassa kuluttajille, mutta se soveltuu oheislukemistoksi myös liikuntalääketieteen, liikuntafysiologian ja ravitsemustieteen kursseille sekä hakuteokseksi terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Kirjassa yhdistyvät biologiset perusfaktat, tieteellisiin tutkimuksiin perustuva informaatio ja lukijaystävällinen esitystapa.

Tekijä: Manninen, Anssi

Kustantaja: WSOYpro Oy/Docendo. WSOYpro Oy on Suomen suurin oppimateriaali-kustantaja, joka tuottaa painettuja ja sähköisiä oppimateriaaleja perusopetukseen, lukioon, ammatilliseen koulutukseen ja yliopisto-opintoihin sekä ylläpitää ja kehittää kouluille suunnattua internet-pohjaista sähköisen oppimisen Opit-palvelua.

Tekstin kieli: suomi

Painovuosi: 2010

Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen

Arvioitu vähittäishinta: 32 euroa

Arvioitu ilmestyajankohta: 30.11. 2010

ISBN: 9789510365892

Kansi: Mainostoimisto Zeniitti

torstai 29. huhtikuuta 2010

Mannisblogi = spämmiblogi? No way!














Mannisblogissa on tällä hetkellä varsin paljon kävijöitä. Itse asiassa kaiken maailman foorumeilla on viime päivinä ollut niin paljon linkkejä blogiini, että Googlen jampat luulivat blogiani spämmiblogiksi (Google omistaa Bloggerin). Googlen ihminen kävi sitten robotin sijaan tarkastamassa asian ja spämmiblogistatus poistettiin. Puolen vuorokauden ajan blogiani ei voinut päivittää ilman tarkastustunnusta. Ja eikä siinä vielä kaikki: Googlen operoimaan mailiboksiini (gmail) lähetetty robottiviesti mahdollisesta spämmiblogista on kadonnut itsestään mailiboksistani. Isoveli valvoo, huh?!

Magnesiun nostaa hieman testotasoa















Turkkilainen tutkimusryhmä selvitti neljän viikon kestoisen magnesiumlisän (10 mg/painokilo/vrk) vaikutuksia testosteronitasoihin levossa ja kovan kuormituksen yhteydessä. Johtopäätöksenä oli, että magnesiumlisä nostaa hieman testosteronitasoa pelkkään urheiluun verrattuna. Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu, että runsaammin magnesiumia saavilla vanhuksilla on enemmän lihasvoimaa kuin niukasti magnesiumia saavilla vanhuksilla. Turkkilaistutkimuksessa annettiin magnesiumsulfaattia, mutta magnesiumsitraatti (esim. Pharma Mg Cit) on paras valinta.

Proteiinikaurapuuro ja proteiinivanukas




Manninen Nutraceuticals Oy:n tuotekehityslabrassa ei ole taaskaan laiskoteltu. Viimeistelyssä vaniljanmakuinen proteiini-kaurapuuro ja suklaan-makuinen proteiinivanukas.

Stay tuned!

Maitorasvojen väitetyistä haitoista ei ole näyttöä


Näin toteaa European Journal of Nutrition -tiedelehdessä julkaistu katsausartikkeli. Kirjoittajaryhmässä oli mukana myös kuuluisa rasvatutkija Ronald Krauss Kalifornian yliopistosta. Krauss johtaa siellä ateroskleroositutkimuskeskusta (Atherosclerosis Research at Children's Hospital Oakland Research Institute).

Maidosta puhtia lihasharjoitteluun ja painonhallintaan


















Maidon proteiinit ja niiden terveysvaikutukset kiinnostavat tutkijoita. Proteiinien edullisista vaikutuksista lihaskudokseen ja painonhallintaan saadaankin jatkuvasti lisää tietoa. Maito on lihan ohella suomalaisten tärkein proteiinin lähde, ja noin neljännes proteiinista saadaan maitovalmisteista.

Maidon proteiinit voidaan jakaa karkeasti kaseiineihin ja heraproteiineihin. Kaseiinit saostuvat juuston tai rahkan valmistuksessa, kun maidon ph-arvo laskee. Heraproteiinit säilyvät liukoisessa muodossa ja jäävät heraan. Proteiinien lisäksi hera sisältää vitamiineja, kivennäisaineita, laktoosia ja hieman rasvaa.

Herasta puhtia lihasharjoitteluun

Erityisesti maidon heraproteiineja tutkitaan paljon. Herasta erotettuja proteiineja käytetään jo laajasti urheilijoiden ja aktiivisten liikunnanharrastajien ravintolisinä, sillä niillä uskotaan olevan suotuisia vaikutuksia lihasten aineenvaihduntaan ja kehon koostumukseen.

Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen (1) mukaan heraproteiinilisän nauttiminen kaksi kertaa viikossa ennen ja jälkeen voimaharjoituksen tehosti lihasten koon kasvua. Tutkimuksessa käytettiin 15 grammaa proteiinilisää ennen ja jälkeen harjoituksen 21 viikon ajan. Verrokkiryhmä nautti plasebojuomaa.

Lihasten kasvututkimuksissa kanadalaistutkijat ovat havainneet, että juuri heraproteiini stimuloi lihasten proteiini-synteesiä tehokkaimmin (2). Vertailukohteina oli muita proteiinilähteitä kuten soija ja kaseiini. [Ko. tutkimuksessa käytettiin heraproteiinihydrolysaattia.]

Proteiinit ja painonhallinta

Useiden tutkimusten mukaan proteiinilla on kylläisyyttä lisäävää ja ruokahalua vähentävää vaikutusta. Tutkimuksissa on yleensä seurattu proteiini-annoksen vaikutusta ruokahalua sääteleviin hormoneihin ja energian saantiin seuraavalla aterialla.

Viimeaikaiset kokeelliset tutkimukset ovat osoittaneet heraproteiinien vaikuttavan edullisesti myös painonhallinnassa ja lihavuuden hoidossa. Heraproteiinin on havaittu tehostavan laihtumista ja säästävän lihaskudosta myös kliinisessä laihdutusinterventiossa (3).

Lähdeviittaukset:

1) Juha Hulmi: Molecular and hormonal responses and adaptation to resistance excercice. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto 2009

2) Tang JE et al. Ingestion of whey hydrolysate, casein, or soy protein isolate: effects on mixed muscle protein synthesis at rest and following resistance exercise in young men. J Appl Physiol 2009;107:987-92.

3) Frestedt JL et al. A whey-protein supplement increases fat loss and spares lean muscle in obese subjects: a randomized human clinical study. Nutr Metab (Lond) 2008;5:8-15.

Lähde: Maito ja Terveys ry

Fight Night 4


















Manninen Nutraceuticals Oy oli sponssamassa Fight Night 4 -tapahtumaa. Tsekkaa videopätkä ottelusta Turkia-Siupienis.

Baniscon tutkimussäätiön hätäkokous















Pohjolan suurimman sokerivalmistajan Baniscon "tutkimusäätiön" hallitus piti juuri ylimääräisen hätäkokouksen. Baniscon "tutkimussäätiö" myöntää rahoitusta pääasiassa sokeri- ja sokerijohdannaisten tutkimiseen. Epävirallinen tavoite on vähätellä puhdistettujen hiilihydraattien potentiaalisia haittoja. Joku (Christer Sundqvist?) oli asentanut salakuuntelulaitteen kokoushuoneeseen, joten saamme tietää kaikki yksityiskohdat.

Professori Matti Vanhatupa avasi kokouksen.

Vanhatupa: Nyt on hätä kädessä. Kansalaiset rupeaa tajuamaan kupletin juonen, ei se tyydyttynyt rasva, vaan ne puhdistetut hiilarit. Mitäs tehdään?

Baniscon markkinointijohtaja: Käyttäkää niitä vanhoja hyväksi havaittuja keinoja kuten "kaikki asiantuntijat ovat tästä yksimielisiä" ja "tuhannet tutkimukset ovat osoittaneet..". Ne uppoaa hyvin valtamediaan. Niin ja muistakaa sanoa että tyydyttyneet rasvat on monin tavoin vaarallisia niin saadaan huomio taas käännytettyä niihin.

Vanhatupa: Ei uppoa enää! Jopa Hyvä terveys -lehden toimittaja pitää mua nykyään ihan pellenä! Syö miestä.. mieti omalle kohalle…

Baniscon talousjohtaja: Tulee tätä menoa laiha joulu!

Vanhatupa: En oo päivittänyt luentomonisteita pariinkymmeneen vuoteen, enkä päivitä nytkään!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kirjekurssitohtorin oma tuote melkein tappoi













Gary Null -niminen jenkkipuoskari meinasi kuolla käytettyään omaa ateriankorvikejauhetta, uutisoi New York Post. Nullin markkinoimaan Ultimate Power Meal -valmisteeseen oli lipsahtanut tuhatkertainen määrä D-vitamiinia. Null on "suorittanut" Ph.D. -tutkinnon kirjekurssina. Lue New York Post -lehden artikkeli napsauttamalla tästä.

Älkää ostako mystisiä prohormonivalmisteita


















Taas löytyi pienen jenkkifirman prohorminivalmisteesta ihan muuta kuin etiketissä väitetään (Okano ym. 2009). Tämäntyyppiset tuotteet kannattaa kiertää kilometrin päästä.

Scientific American ja ravitsemusrintaman käänteet
















Tämän planeetan suosituin tiedettä popularisoiva lehti Scientific American käsittelee uusimmassa numerossaan ravitsemusrintaman viimeaikaisia käänteitä. Voit lukaista artikkelin napsauttamalla tästä.

Keskeisimmät kotiläksyt:
1. Kokonaiskolesteroli ei kerro sydäntautiriskistä mitään; HDL:n ja LDL:n suhde ratkaisee.
2. Yleiselle olettamukselle, jonka mukaan tyydyttyneet rasvat lisäävät sydänsairausriskiä, ei löydy tieteellisiä todisteita. Tämä olettamus perustuu lukuisille ekstrapolaatioille, joita tutkimusdata ei tue.
3. Puhdistetut hiilihydraatit ovat mitä ilmeisemmin haitallisempia kuin tyydyttyneet rasvat.
4. Jää nähtävästi, miten jenkkien ruokapyramidia taikinoiva USDA reagoi uuteen tietoon.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Anabolic Overdrive 2:n vaahtoamisen minimointi














Anabolic Overdrive 2 -valmiste vaahtoaa melko reippaasti sheikkerissä. Vaahtoamisen minimoimiseksi toimi seuraavasti: ota sheikkerin ritilä pois ja sekoita jauhe nesteeseen suhteellisen rauhallisesti sivuttaisella pyörimisliikeellä. Jauhe liukenee nesteeseen yllättävän helposti tällä hienovaraisellakin sekoitusmenetelmällä. Ja mainittakoon vielä, että jauhe liukenee kivuttomasti nesteeseen myös pelkällä lusikalla. Mustaherukka-aromi tuottaa melkoisesti vaahtoa, jos sitä sekoitetaan sheikkerissä perinteisellä tavalla.

Tästä tuotteesta on tullut erittäin hyvää palautetta! Anabolic Overdrive 2 on tällä hetkellä meidän myydyin tuote sekä netissä että noutomyymälässä. Tuote on muuten vielä jonkin aikaa 2+1 -supertarjouksessa.

Urheiluravinteet -kirjan 1. kansiluonnos













Not bad?! :-) Vieläkö ku jaksas raapustaa nelisensataa sivua  kansien väliin.. :O Veikkaisin, että kirjasta tulee n. 450-550-sivuinen.

Urheiluravinteet -kirja on selvästi syvällisempi ja yksityiskohtaisempi kuin aiemmat DocendoSport -sarjassa ilmestyneet teokset. Perusfaktat on kuitenkin selitetty rautalangasta vääntäen, joten lukijan on helppo päästä kärryille asiassa kuin asiassa. Lisäksi kirjaan tulee asioihin perehtymistä helpottavia liitteitä. Perusajatuksena on, että lukija rupeaa ymmärtämään asioita "hauki on kala" -tyyppisen pänttäämisen sijaan. Uutta tietoa tulee ulos niin suurella vauhdilla, että keskeisintä on uuden tiedon arviointikyky. Kirjan kaikki luvut arvioidaan useiden asiantuntijoiden toimesta ennen painoon menoa.

Kirjan esittely: Tämä urheiluravinnealan huippuasiantuntijan laatima kirja tarjoaa viimeisintä tietoa urheilijoiden, kuntoilijoiden ja laihduttajien käyttämistä lisäravinteista. Kirja on suunnattu pääasiassa kuluttajille, mutta se soveltuu oheislukemistoksi myös liikuntalääketieteen, liikuntafysiologian ja ravitsemustieteen kursseille sekä hakuteokseksi terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Kirjassa yhdistyvät biologiset perusfaktat, tieteellisiin tutkimuksiin perustuva informaatio ja lukijaystävällinen esitystapa.

Tekijä: Manninen, Anssi

Kustantaja: WSOYpro Oy/Docendo. WSOYpro Oy on Suomen suurin oppimateriaali-kustantaja, joka tuottaa painettuja ja sähköisiä oppimateriaaleja perusopetukseen, lukioon, ammatilliseen koulutukseen ja yliopisto-opintoihin sekä ylläpitää ja kehittää kouluille suunnattua internet-pohjaista sähköisen oppimisen Opit-palvelua. Uusimpana toiminta-alueena olemme syksyllä 2009 aloittaneet koulutuspalvelut opetusalan ammattilaisille.

Tekstin kieli: suomi

Painovuosi: 2010

Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen

Arvioitu vähittäishinta: 32 euroa

Arvioitu ilmestyajankohta: 30.11. 2010

ISBN: 9789510365892

Kansi: Mainostoimisto Zeniitti

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Banaani HydroISO nyt tukkumyynnissä


















Lisäinfoa anssi.manninen@gmail.com tai hannapa@gmail.com

PS. Jälleenmyyjät voivat myös kirjautua asiakkaaksi verkkotukkukauppaamme. Tällöin tuoteuutiset ja erikoistarjoukset heilahtavat automaattisesti mailiboksiin.

Jos äiti ei halua antaa lapselleen tärkkelystä tai sokeria, niin lastensuojeluviranomaisia tarvitaan HUH HUH!













Nyt löytyi varsin käsittämätön ”uutinen” Antti Heikkilän blogista. Alla oleva kirje on pienen pojan äidiltä, joka on yrittänyt parhaansa mukaan hoitaa diabeetikkopoikansa terveyttä mm. rajoittamalla nopeasti imeytyvien hiilihydraattien syömistä:

Poikani sairastui diabetekseen 10/08, juuri ennen 8-vuotispäiväänsä. Aika on mennyt nopeasti, ja eka vuosi ainakin ihan sumussa, lääkäreiden ohjeita noudattaen. Pojallani on ollut lääkityksenä 2 x pv:ssä perusinsuliini ja joka aterialla ateriainsuliini pistettynä. Hoito, jota virallisen puolen lääkärit suosittelevat, potkii pahasti omia periaatteitani vastaan. Kaiken lisäksi monipistoshoidolla sokeritasapainon saavuttaminen on ollut täysin mahdotonta. Sokerit ovat heitelleet 1 – 30:n välillä päivittäin. Paljon hiilihydraattea joka aterialla, jotta saadaan pistettyä paljon insuliinia! Siinä ei mielestäni ole mitään mieltä. Lähdinkin kokeilemaan vhh:ta poikani hoitoon, kun ensin olin siitä ottanut paljon selvää ja itse olin vhh:lla ollut jo jonkin aikaa. Sokeriarvot pysyivät paremmin ”normaaleina” ja insuliinin tarve väheni huomattavasti. Vain kerran sokeriarvot ylittivät 10, mutta muuten olivat tasaisia ja siedettävällä tasolla. Koulun otin mukaan niin, että kävin itse koulussa kertomassa asiasta, ja jos koulussa sattuisi olemaan ruokaa mitä poikani ei voinut syödä, pistin oman ruuan kotoa mukaan. Laitoin myös kirjalliset ohjeet päivittäin kouluavustajalle. Tästä kaikesta kauhistuneena kouluavustaja vei asian eteenpäin kouluterveydenhoitajalle, joka edelleen oli yhteydessä poikani hoitavaan lääkäriin, sairaalaan.

He löivät viisaat päänsä yhteen ja päättivät tehdä asiasta lastensuojeluilmoituksen. Olivat kuulemma niin huolissaan pojan terveydestä, kasvusta ja kehityksestä, kun tämä ”dietti” vaarantaisi sen.

Koulussa sabotoivat dieettiä antamalla pojalle kuulemma ”vahingossa” useamman kerran tärkkelyspitoisia ruokia. Lääkärikin kehotti syöttämään tärkkelystä, jotta voitaisiin antaa pistokset. Eli pistoksen antaminen olikin kaikkein tärkein syy ja sitä varten piti syödä hiilihydraattia, oli mielestäni terveen järjen vastaista. Opettajakin tarjosi pojalle karkkia muutamaan otteeseen.

Palaverejä pidettiin lääkäreiden, koulun ja lastensuojelun kanssa niin, että itseltäni loppuivat paukut ja luovutin.

Palasimme takaisin vanhaan, syödään jälleen paljon hiilihydraatteja ja pistetään paljon insuliinia, mutta vain siksi aikaa, kun itse kerään voimia ryhtyä uuteen taisteluun tätä yhteiskuntaa vastaan.

En luovuta, en ikinä, vaikka se maksaisi mitä. Kyseessä on kuitenkin lapseni terveys, jota insuliini ei ainakaan paranna. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että poikani syö koulussa samaa ruokaa kun muutkin, mutta kotona toteutetaan vhh:ta ja ainakin jää ateriainsuliinit pois muilta aterioilta. Sokeri on hyvä, mutta perusinsuliini ei ole vähentynyt. Odotan kesälomaa, sillä silloin alamme uudelleen kokonaan vhh:lle, kun päästään eroon koulusta.”

Täysin kiistaton fakta on se, että ihmisen elimistö - oli se sitten lapsen tai aikuisen – ei tarvitse mikrogrammaakaan tärkkelystä tai sokeria toimiakseen normaalisti. Toinen täysin kiistaton fakta on se, että diabeteskomplikaatiot aiheutuvat nimenomaan koholla olevasta verensokerista. Ja kolmas fakta on se, että Potilaslain mukaan ”asiakkaan ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava ja että asiakkaan, myös lapsen, toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet on otettava huomioon.” Potilaslaissa todetaan myös, että ”asiakas ja työntekijä laativat yhdessä suunnitelman, missä sovitaan, miten palvelu-, hoito tai kuntoutus toteutetaan.”

Kysymys kuuluukin, että kenen suuntaan sitä raippaa pitäisi heilauttaa?

Uusi ulkoasu..






..mutta vanhat kujeet. Eli liikunnasta, ravitsemuksesta ja terveydestä keskustellaan. Ja vieraskirjoitusehdotuksia otetaan mielellään vastaan. Huomasin muuten juuri, että automaattinen linkkitummennus on erittäin haalea, joten tulen jatkossa laittamaan linkit lihavoituna.

Stay tuned!

PS. Vasemmalla kysely uudesta ulkoasusta.

MTV3:n uutiset ja insuliinihoidon tarpeellisuus














MTV3:n uutisissa puhuttiin insuliinihoidon tarpeellisuudesta. Toimittaja oli hieman tyrinyt TV-osuudessa, mutta onneksi lapsus oli korjattu tekstiuutiseen. Diabeetikkoja hoitavat lääkärit ovat siitä erimielisiä siitä, onko insuliinihoito toimiva tai edes tarpeellinen hoito kakkostyypin diabetesta sairastaville.

Ykköstyypin diabeteksen insuliinihoito on ehdottomasti tarpeen.

PS. Kakkostyypin diabeteksen ja metabolisen syndrooman ruokavaliohoidosta voit lukea lisää täältä. Insuliini on tarpeellista kakkostyypin diabeetikoille lähinnä silloin, kun syödään runsaasti hiilihydraatteja. Runsas hiilihydraattien saanti ei ole millään tavalla tarpeellista, saatikka suositeltavaa.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Coming soon.. EAA+

















EAA+ on tuoreimpaan tutkimustietoon perustuva aminohapposekoitus, joka sisältää välttämättömiä aminohappoja (essential amino acids, EAA) optimaalisessa suhteessa. Tuotteen sisältämistä välttämättömistä aminohapoista n. 67 % on haaraketjuisia aminohappoja (BCAA). Haaraketjuiset aminohapot stimuloivat tehokaasti proteiinisynteesiä (anaboliaa) ja vähentävät proteiinien hajoamista (kataboliaa). Haaraketjuisten aminohappojen edulliset vaikutukset luustolihasten proteiinimetaboliaan on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa.

EAA+ sisältää lisäksi sitrulliinimalaattia, mikä on selvästi arginiinia tehokkaampi typpioksidin (NO) tuotannon ja vapautumisen lisääjä. NO kulkeutuu verisuonten seinämien sileään lihaksistoon, joissa se aktivoi guanylaattisyklaasin. Tämän seurauksena guanosiinimonofosfaatin pitoisuus suurenee ja sileälihassolu relaksoituu. Lopputuloksena on vasodilaatio. Toisin sanoen verisuonen säde suurenee. Koska verenvirtaus verisuonessa on suoraan verrannollinen suonen säteen neljänteen potenssiin, pienikin lisäys verisuonen säteessä lisää dramaattisesti verenvirtausta. Sitrulliini tehostaa myös ammoniakin poistumista elimistöstä, kun taas malaatti estää maitohapon kasaantumista.

EAA+ sisältää myös histidiiniä ja pyridoksiinia eli B6-vitamiinia. Histidiini tehostaa sitrulliinin vasodilaatio-vaikutusta. B6-vitamiini osallistuu solussa yli sataan entsyymireaktioon, joista suurin osa liittyy aminohappometaboliaan.

EAA+ ei sisällä lainkaan lisättyä sokeria, maltoa tai aspartaamia. Laktoositon ja gluteeniton.

Pakkauskoko: 750 g. Maut: sitruuna ja hedelmäpunssi.

Ravintosisältö per annos (10 g):
L-leusiini 2000 mg
L-lysiini 1500 mg
L-sitrulliinimalaatti 1000 mg
L-isoleusiini 1000 mg
L-valiini 1000 mg
L-treoniini 750 mg
L-histidiini 500 mg
L-metioniini 500 mg
B6-vitamiini 10 mg (667 %)

Muut aineosat: sitruunahappo, luontainen sitruuna- tai hedelmäpunssiaromi, makeutusaine (sukraloosi), väriaine 104 tai 124.

Markkinoija: Manninen Nutraceuticals Oy, Hajottamotie 11, 90620 Oulu. Valmistettu cGMP-sertifioidussa lääketehtaassa.

Mistä se sydän tykkää?


















American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehden pääkirjoituksessa pureudutaan iskeemisen sydänsairauden ehkäisyys ruokavaliokeinoilla. Kirjoittajana on Harvardin yliopiston tunnettu ravitsemusepidemiologi Frank Hu. Iskeemisella sydänsairaudella tarkoitetaan sepelvaltimotaudin (tai muun syyn) aiheuttamaa sydänlihaskudoksen pitkäaikaista hapenpuute, joka voi ilmetä mm. rasitusrintakipuna tai sydäninfarktina.

Vallitsevan käsityksen mukaan veren korkea LDL-pitoisuus on tärkeä ateroskleroosin eli valtimonkovetustaudin riskitekijä. Valtaosa tyydyttyneistä rasvahapoista nostaa LDL:ää, joten niiden  käyttöä on neuvottu vähentämään. Näin on tapahtunutkin, mutta samalla on syntytynyt uusi kaksoisepidemia: lihavuus ja diabetes. Tyydyttyneet rasvat ovat korvautuneet pääosin puhdistetuilla hiilihydraateilla, jotka ovat nähtävästi haitallisempia sydänterveydelle kuin tyydyttyneet rasvat - erityisesti inaktiivisille pullukoille.

Yksipuolinen ravitsemusvalmistus on siis tehnyt myös hallaa ihmisten sydänterveydelle. Hu suosittelee edelleen pitämään tyydyttyneen rasva saannin suhteellisen alhaisena, mutta hän pitää puhdistettujen hiilihydraattien vähentämistä kaikkein tärkeimpänä toimenpiteenä iskeemisten sydänsairauksien ehkäisyssä.

S-adenosyylimetioniini (SAMe)















S-adenosyylimetioniinia (SAMe) valmistetaan maksassa metioniinista. SAMe:n keskeinen tehtävä on metyyliryhmän luovutus mm. proteiineille, fosfolipideille, DNA:lle, RNA:lle, hormoneille jne. SAMe -valmisteita on käytetty mm. nivelrikon, depression ja maksasairauksien hoidossa. SAMe:n on havaittu vähentävän tulehdusta ja kipua (Stramentinoli 1987). In vitro -tutkimuksissa on osoitettu, että SAMe stimuloi kondrosyyttejä ja tehostaa sulfaatin liittymistä proteoglykaaneihin (Harmand ym. 1987). 400 mg:n oraalisen kerta-annoksen jälkeen SAMe:a on havaittavissa nivelnesteessä (Giuldori ym. 1984).

Kimin ym. (2009) satunnaistettu, plasebokontrolloitu monikeskustutkimus vertasi SAMe:n (1 200 mg/vrk) ja nabumetonin (tulehduskipulääke, 1 000 mg/vrk) kivunlievitystehoa polvinivelrikkoa sairastavilla henkilöillä. Tutkimuksen kesto oli 8 viikkoa ja siinä käytettiin kaksoisplasebotekniikkaa. Lopulliseen analyysiin (ITT) otettiin mukaan yhteensä 133 henkilöä. Tulokset osoittivat, että SAMe:n ja nabumetonin kivunlievitystehossa ei ole eroa. Kyseessä oli faasin IV -tutkimus, joten SAMe on Koreassa jo myynnissä lääkevalmisteena. Faasin IV -tutkimuksilla tarkoitetaan lääkemyyntiluvan myöntämisen jälkeen tehtäviä tutkimuksia hyväksytyillä kohderyhmillä, hoitoindikaatioilla ja annostuksilla.

Tämä kirjoitus on lyhyt näytepätkä Anssi Mannisen tulevasta kirjasta Urheiluravinteet (WSOYPro). Tekstin osittainenkin lainaaminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

PS. Kyselin ko. yhdistettä raaka-aineen valmistajalta. Ihan käsittämättömän kallista! :O Jos saan hintaa tingattua reilusti, tuotteen voisi ottaa Manninen Nutraceuticals Oy:n tuotevalikoimaan. SAMe:n kivunlievitys ei näytä välittyvän prostaglandiini-järjestelmän välityksellä, joten siltä puuttuvat perinteisten tulehduskipulääkkeiden haittavaikutukset.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Hampunsiemenet sydänystävällisiä?













Rodriguez-Leyva D, Pierce GN. The cardiac and haemostatic effects of dietary hempseed. Nutrition & Metabolism 2010, 7:32 (21 April 2010)

Lukijakyssä: D-vitamiinin annostelu


















Mä ostin Manssin [Manninen Nutraceuticals Oy:n] D-vitamiinia [Pharma D3] ja käskin siskon syödä pari-kolme viikkoa kuusi (6) pilleriä päivään [150 mcg/vrk] ja sit puolittaa annoksen [75 mcg/vrk], niinkuin Anssi kutakuinkin neuvosi täälläkin. Sisko kävi muissa asioissa lekurissa ja siellä kyseltiin mitä syö jne. sisko kertoi ja lääkäri kauhistui D:n määrästä, otettiin verikokeet ja sisko itkua tihruttaen soittaa mulle ja haukkuu,käskin jättää lääkärin tarinat omaan arvoonsa, eli ei kuuntele ollenkaan. Kun tulokset tuli oli lääkärin ääni kellossa muuttunut, ei ollu ikinä nähnyt niin hyviä D-arvoja kellään? ja ei ne ollu ku 78 sitä mmolloolloo:ta vaikka sisko vetää 75mg/vrk, joten eihän se 50mg riitä mihinkään.

Kysymys Anssille että kuin paljon vaikuttaa paino annostukseen?

D-vitamiinin annostelu on lähes suoraan suhteessa henkilön painoon. Jos ei ole viime aikoina lainkaan käyttäyt D-vitamiinia, voi hyvin käyttää parin viikon ajan 150 mcg/vrk, jotta varastoja saadaan pikaisesti suurennettua. Paras tapa seurata annoksen sopivuutta on säännölliset labratestit. OYSissa sijaitseva Medieco Oy:n labra (tunnetaan myös nimellä Sai-Invest) tarjoaa todella edullisia laboratorio-palveluja yksityisasiakkaille joko lääkärin lähetteellä tai ilman lähetettä. Vain isotooppitutkimuksiin tulevilta he edellyttävät lääkärin lähetteen. Sai-Invest laboratorion palvelut ovat kenen tahansa käytettävissä. Laboratorionäytteet ottaa ja analysoi Oulun yliopistollisen sairaalaan laboratorio, joten analyysien luotettavuus on niin hyvä kuin se ylipäätänsä voi olla.

Käyntiosoite: Kajaanintie 50, 90220 Oulu. Näytteenotto sijaitsee OYS:n kirurgian klinikan näytteenottopisteessä K3, jonne sisäänkäynti ovesta A2:1

Ajanvaraus: Ajanvaraukset numerosta (08) 315 4441 arkisin klo 8:00-15:00.

Kertokaa näytteenotossa olevanne Sai-Invest laboratorion asiakas. Analyysitulokset postitetaan asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen. Tutkimukset maksetaan näytteenoton yhteydessä joko käteisellä tai pankkikortilla. Tutkimuksista perittävät maksut eivät oikeuta Kelan sairausvakuutus-korvaukseen. D-vitamiinin analyysi maksaa vain 28 euroa.

Lopuksi hieman infoa Yhtyneiden labrojen kotisivulta:

"S -D-25-pitoisuudessa on Suomessa yleensä kausivaihtelu, se on pienimmillään talvella ja korkeimmillaan alkusyksystä. Lisäksi S -D-25 on pienentynyt mm. antikonvulsiivihoidossa, ruoansulatuskanavan sairauksissa ja ruuansulatuskanavan leikkausten jälkeen. S -D-25 nousee D-vitamiini-hoidon aikana. Osteomalasian rajana pidetään noin 12 nmol/l. Kalsidiolin pitoisuuden tavoitearvo on vähintään 50 nmol/l. Luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava pitoisuus on kuitenkin yli 80 nmol/l. D-25-vitamiinin toksisuuden raja on noin 250 nmol/l."

Ajo-ohjeet myymälään


















Jonkin verran ovat asiakkaat vielä kyselleet ajo-ohjeita noutomyymälään, joten kaivoin Yritystelen nettikartasta kuvan. Nuolen kohdalla on sisäänajoportti valkoisella aidalla ympäröityyn rakennukseen. Noutomyymälään mennään sisälle sisäänportista katsottuna kauimmaisesta ovesta.

PS. Ruskontie on siis ns. kaatopaikantie.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Muscle Protein Liquid supertarjouksessa


















Muscle Protein Liquid 12 x 118 ml marja 34,90

Muscle Protein Lquid 12 x 118 ml appelsiini 34,90

Mannistuotteet esittelyyn salillesi?


















Jos haluat salillesi Manninen Nutraceuticals -tuote-esittelyn, laita mailia hannapa@gmail.com

Dosentuuriluentoja kuuntelemassa
















Kaipailin hieman vaihtelua arkirutiineihin, joten olin tänään Oulun lääkiksellä kuuntelemassa kolmea dosentuuriluentoa:

Luennoitsija LT Minna Hannuksela     
Opetusala: Laboratoriolääketieteen, erityisesti lipidiaineenvaihdunta, dosentuuri
Aihe ”Lipoproteiinien aineenvaihdunta”

Luennoitsija LT Sakari Kakko
Opetusala: Sisätautiopin dosentuuri
Aihe ”HDL ja sepelvaltimotauti"

Luennoitsija FT Tiina Ikäheimo
Opetusala: Ympäristöterveyden dosentuuri
Aihe ”Äärilämpötilojen vaikutus toimintakykyyn ja terveyteen”

Kaikki dosenttiehdokkaat pitivät hyvän luennon, muttei mitään uutta auringon alla. Sakari Kakko kertoi kuitenkin kliinisen kokemuksensa pohjalta, että nuorilla (60-luvulla synt.) sepelvaltimopotilailla on yleensä matala HDL, eikä korkea LDL. Vihjasin, että tällä saattaa olla jotain tekemistä yksipuolinen ravitsemusvalistuksen ("runsaasti hiilareita ja vähän rasvaa") kanssa. Kakon vastaus, että ruokavaliolla ei liiemmin voida HDL-pitoisuuteen vaikuttaa, oli varsin erikoinen. Tutkimukset ovat nimittäin säännön-mukaisesti osoittaneet, että rasvan lisääminen hiili-hydraattien kustannuksella lisää HDL:ää.

Ehkä "runsashiilarisen sukupolven" on syytä kiinnittää erityistä huomiota HDL:ään. Sitä voidaan nostaa kestävyys-tyyppisellä liikunnalla, normaalipainon ylläpidolla, tupakoinnin välttämisellä ja pienellä päivittäisellä alkoholiannoksella (naisille max. 1 annos/vrk ja miehille max. 2 annosta/vrk). Nämä asiat on luennoilla kerrottu jo iät ja ajat. Sinne listaan pitäisi lisätä vielä maininnat riittävästä rasvan saannista ja nopeasti imeytyvien hiilareiden välttämisestä.

Ikäheimon luennosta opin, että vanha "mummofakta", jonka mukaan kylmäaltistus lisää flunssainsidenssiä, on nyt kiistattomasti osoitettu oikeaksi (siis tieteellisesti). Mummot tuppaa aina olemaan oikeassa.. :-)

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Nivelrikon hoidossa käytettävät ravintolisät - Glukosamiini

















Tämä kirjoitus on lyhyt näytepätkä Anssi Mannisen tulevasta kirjasta Urheiluravinteet (WSOYPro). Tekstin osittainenkin lainaaminen ilman tekijän lupaa on kielletty.


Johdanto

Nivel on kahden luun välinen liikkuva liitos. Myös luuliittymät, sideliitokset ja rustoliitokset luetaan niveliin, mutta tässä kirjassa nivelellä tarkoitetaan varsinaista niveltä eli synoviaaliniveltä (Kuva X). Kummassakin luussa on nivelpinta, jonka muodostaa liukas ja joustava nivelrusto (engl. articular cartilage). Koko nivelen sulkee sisäänsä tiivis nivelpussi, jonka sisään jää pieni nivelontelo. Nivelpussin sisäpinta erittää nivelonteloon kitkaa vähentävää nivelnestettä (engl. synovial fluid).

Yli 400 000 suomalaisella on oireinen polvi- tai lonkkanivelrikko, joten kyseessä on kansanterveydellisesti merkittävä tuki- ja liikuntaelinsairaus. Nivelrikko ei ole kulumasairaus, vaan nivelen solujen biokemiallisten prosessien jatkumo, jossa nivelruston väliaineen hajoaminen saa ylivallan rustoa korjaavista prosesseista. Pelkät rustomuutokset ovat kivuttomia, mutta ne johtavat vähitellen myös ympäröivien kudosten (luu, nivelkalvo, lihas) muutoksiin. Valtaväestössä nivelrikkoa eli artroosia (engl. arthritis tai osteoarthritis) esiintyy eniten polvessa, lonkassa, selkärangassa ja käden nivelissä. Urheilijoilla nivelrikon sijainti määräytyy lähinnä urheilulajin luonteen mukaan.

Nivelrusto

Nivelrusto muodostuu kahdesta osasta: 1) rustosoluista eli kondrosyyteistä ja 2) väliaineesta eli matriksista. Kondrosyytit tuottavat väliainetta, joka antaa nivelrustolle sen elastisuuden ja kitkaa pienentävän liukkaan pinnan. Nivelruston väliaineen muodostavat proteoglykaanit, kollageeni ja vesi keskimääräisessä painosuhteessa 1:2:7. Kollageeni vastaa ruston vetolujuudesta. Proteoglykaanien vaikutus ruston elastisuuteen johtuu niiden suuresta vedensitomiskyvystä. Proteoglykaaneihin on liittyneenä runsaasti glykosaminoglykaaneja, jotka syntyvät glukosamiinien ketjuuntuessa. Nivelnesteen tehtävänä on huolehtia verisuonettoman nivelruston metaboliasta ja vähentää kitkaa rustopintojen välillä sekä ruston ja nivelkalvon välillä.

Nivelrusto noudattaa luuston tavoin ns. Wolffin lakia; nivelrustossa tapahtuu biologisia muutoksia sen mukaan, kuormitetaanko sitä vai ei. Kohtuullinen liikunta lisää proteoglykaanien synteesiä, kun taas viikkoja kestävä inaktiivisuus surkastuttaa rustoa. Toisaalta kovaa harjoittelevilla urheilijoilla fyysisen kuormitus usein ylittää nivelrustokudoksen sietokyvyn, mikä vähentää proteoglykaaneja nivelruston pintavyöhykkeellä ja altistaa pinnallisen kollageeniverkoston mekaaniselle rasitukselle. Esimerkiksi säännöllisesti suoritetut raskaat punnerrusliikkeet voivat vaurioittaa olkalisäke-solisluuniveltä (AC-niveltä). Voimailun tiedetäänkin olevan nivelrikon riskitekijä. Myös iskukuormitusta aiheuttavat joukkuelajit lisäävät nivelrikon riskiä. Tanssijoilla on lisääntynyt lonkka-, polvi- ja isonvarpaan tyvinivelen nivelrikkoriski.

Glukosamiinilisän teoreettinen perusta

Glukosamiini (C6H13NO5) on elimistössä luonnostaan esiintyvä aminomonosakkaridi, jonka N-asetyloitunut muoto esiintyy glykosaminoglykaanien rakenneosana. Nivelrikossa esiintynee glukosamiinin ja proteoglykaanien biosynteesin häiriöitä. Glukosamiinin synteesi glukoosista ja glutamiinista on glykosaminoglykaanisynteesin ja täten rustokudoksen korjautumisen rajoittava tekijä (engl. rate limiting step). Niinpä glukosamiinilisän on ehdotettu stimuloivan glykosaminoglykaanien ja proteoglykaanien synteesiä.

Suun kautta otetusta glukosamiinista imeytyy n. 90 % (Setnikar ym. 1993). Tämän jälkeen se käy läpi varsin laajamittaisen alkureitin metabolian; oraalisesti annetun glukosamiinin biologinen hyötyosuus on n. 26 % (Barclay ym. 1998). Glukosamiinisulfaatin puoliintumisajaksi on arvioitu n. 58 h (Pavelka ym. 2002). Eläinkokeiden mukaan glukosamiinisulfaatti kulkeutuu nopeasti kudoksiin beetapuoliintumisajan ollessa n. 28 h (Setnikar ym. 1984).

In vitro -tutkimukset ovat osoittaneet glukosamiinin stimuloivan proteoglykaanien synteesiä, mutta in vivo -tutkimusten tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Tutkijat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kuinka suureksi plasman ja sitä myötä nivelnesteen glukosamiinipitoisuuden pitäisi nosta, jotta sillä voitaisiin merkittävästi stimuloida rustokudoksen proteoglykaanisynteesiä. On mahdollista, että glukosamiinilisän suotuisat vaikutukset välittyvät jonkun muun mekanismin/mekanismien kautta. Glukosamiini näyttäisi vaimentavan tulehdusta ja estävän rustoa tuhoavien entsyymien (esim. kollagenaasi, fosfolipaasi A2) toimintaa.

Eläinkokeiden mukaan glukosamiinilisällä voidaan hidastaa nivelrikon kehitystä ja korjata jo syntyneitä nivelvauriota, mutta osa tutkijoista suhtautuu edelleen skeptisesti glukosamiinilisän esitettyihin hyötyihin. Nivelruston uusiutumiskyky on varsin rajallinen, mikä johtuu osittain siitä, että rusto on verisuoneton, joten ravinteiden ja hapen saanti sekä kuona-aineiden poisto tapahtuvat nivelnesteen välityksellä. On jopa epäilty, pääseekö glukosamiini kulkeutumaan muuttumattomana nivelrustoon asti. Eläinkokeissa on kuitenkin osoitettu, että glukosamiinilisän käyttö suurentaa nivelnesteen glukosamiinipitoisuutta. Hevosilla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että glukosamiinisulfaatti nostaa selvästi tehokkaammin nivelnesteen glukosamiinipitoisuutta kuin glukosamiinihydrokloridi (Meyluzer ym. 2008).

Yhteenvetona voidaan todeta, että glukosamiinilisälle nivelrikon hoidossa löytyy vankka teoreettinen perusta, mutta sen vaikutusmekanismia/mekanismeja ei ole pystytty vedenpitävästi osoittamaan.

Glukosamiinilisän teho

Glukosamiinilisällä on lukuisissa tutkimuksissa havaittu olevan suotuisia vaikutuksia nivelrikkokipuun ja nivelen toimintakykyyn. Julkaisuvuodet 1966–2005 kattaneeseen meta-analyysiin kelpuutettiin mukaan 20 satunnaistettua, kaksoissokkoutettua ja kontrolloitua kliinistä tutkimusta, joissa selvitettiin glukosamiinilisän tehoa nivelrikon hoidossa (Towheed ym. 2005). Tutkittavia oli yhteensä 2 596, keski-ikä 61 vuotta ja 67 % naisia. Valtaosa tutkimuksista kesti 2-3 kuukautta. 16 tutkimuksessa glukosamiinilisä annettiin oraalisesti. Annostus oli 1 500 mg vuorokaudessa joko kerran päivässä (4 tutkimusta) tai jaettuna kolmeen annokseen (12 tutkimusta). Yhdessä tutkimuksessa valmisteena oli glukosamiinihydrokloridi, muissa käytettiin glukosamiinisulfaattia. Glukosamiini oli lumetuotteeseen verrattuna tehokkaampi kivun lievittäjä. Muutos hoidon jälkeen oli 28 %. Glukosamiini oli lumelääkettä tehokkaampi myös toimintakyvyn paranemisen suhteen, kun sitä arvioitiin Lequesne-pisteytyksellä. Muutos hoidon jälkeen oli 21 %. Glukosamiini ei kuitenkaan eronnut merkitsevästi lumetuotteesta toimintakyvyn paranemisen suhteen, kun sitä arvioitiin WOMAC-pisteytyksellä.

Myös glukosamiinilisän vaikutusta nivelrikon etenemiseen on tutkittu kontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa. Reginsterin ym. (2001) ja Pavelkan ym. (2002) satunnaistetuissa, kaksoissokkoutetuissa tutkimuksissa oli mukana yhteensä 414 koehenkilöä. Nivelraon kaventumista (engl. joint space narrowing, JSN) arvioitiin röntgenkuvista kolmen vuoden hoidon jälkeen. JSN on nivelrikolle tyypillinen piirre. Tulokset viittaavat siihen, että glukosamiini hidastaa nivelraon kaventumista. On kuitenkin syytä huomata, että JSN:n arviointia röntgenkuvista ei pidetä kovinkaan luotettavana ja tarkkana mittausmenetelmänä. Sitä joka tapauksessa käytetään yleisesti kliinisessä lääketieteessä. Pavelkan ym. (2002) mukaan glukosamiinisulfaatti on ensimmäinen tuntemamme farmakologinen interventio, joka hidastaa nivelrikon etenemistä.

Runsaasti mediajulkisuutta saaneessa GAIT-tutkimuksessa (Glucosamine/chondroitin Arthritis Intervention Trial) 1 583 oireista polvinivelrikkoa sairastavaa potilasta (ikä > 40 v) satunnaistettiin viiteen eri ryhmään: 1) glukosamiini (1 500 mg/vrk), 2) kondroitiinisulfaatti (1 200 mg/vrk), 3) glukosamiini + kondroitiinisulfaatti (1 500 mg + 1 200 mg/vrk), 4) selekoksibi (200 mg/vrk) ja 5) plasebo (Clegg ym. 2006). Tutkimuksen kesto oli 24 viikkoa ja glukosamiinin lähteenä toimi glukosamiinihydrokloridi. Tulokset osoittivat, että glukosamiinin kivunlievitysteho yksin tai yhdessä kondroitiinisulfaatin kanssa käytettynä ei eronnut merkitsevästi plasebosta. Kun potilaat jaettiin ryhmiin nivelrikkokivun vaikeusasteen mukaan, saatiin glukosamiini ja kondroitiinisulfaatti yhdistelmällä merkitsevästi plaseboa parempi hoitovaste kohtalaisen ja vaikean nivelrikkokivun hoidossa. On syytä huomata, että kaikille koehenkilöillä oli lisäksi käytössään parasetamolia (asetaminofeenia) ”vara-analgeettina”, mikä mahdollisesti aikaansai sekoittavan tekijän.

Kriitikkojen mielestä GAIT-tutkimuksessa olisi pitänyt käyttää glukosamiinisulfaattia glukosamiinihydrokloridin sijaan, sillä ensin mainitun yhdisteen suotuisista vaikutuksista nivelrikossa on selvästi enemmän näyttöä. Valmisteiden glukosamiinimolekyylit ovat luonnollisesti identtisiä, mutta hajoamisen tuloksena syntyvät suolat ja hapot ovat erit. Glukosamiinihydrokloridi dissosioituu glukosamiiniksi ja suolahapoksi eli vetykloridihapoksi (HCl), kun taas glukosamiinisulfaatti dissosioituu glukosamiiniksi, suolahapoksi, natriumsulfaatiksi (Na2SO4) ja rikkihapoksi (H2SO4). Näiden erojen käytännön merkitys on epäselvä. On esitetty, että sulfaatti per se lisäisi rustosolujen proteoglykaanituotantoa. Kondrosyyttien sulfaattikuljetusmolekyylin Michaelis-Mentenin vakio (Km) on kuitenkin 16 mM, mikä on n. 50-kertainen seerumin sulfaattipitoisuuteen verrattuna. Näin ollen glukosamiinilisän pitäisi suurentaa dramaattisesti seerumin sulfaattipitoisuuttaa, jotta sillä olisi vaikutusta kondrosyyttien sulfaattisaantiin.

GAIT-tutkimus saattaa olla pääsyy siihen, miksi lääkkeenä myytävien glukosamiinivalmisteiden korvattavuus päättyi heinäkuussa 2009. Lääkkeiden hintalautakunnan (Hila) mukaan glukosamiinin hoidollinen arvo nivelrikossa on nykyisen tutkimustiedon perusteella vähäinen. Kansaneläkelaitoksen tilastotietojen mukaan glukosamiinivalmisteista maksettiin vuonna 2007 korvauksia 145 461 vakuutetulle yhteensä n. 4,9 miljoonaa euroa.

Tarina jatkuu..

torstai 15. huhtikuuta 2010

Iisalmelaislääkäri kauhistelee suomalaisten vitamiinivajetta











Lääkäri Hannu Vierolan mielestä suomalaisten D-vitamiinin puute alkaa olla hälyttävällä tasolla. Ruokavaliosta tai ympäristöstä kesällä saatu vitamiinimäärä ei riitä syksyllä edes isänpäivään saakka.

Iisalmelaislääkäri Hannu Vierola on työnsä kautta päätynyt tutkimaan potilaidensa D-vitamiinin määriä. Tulokset ovat olleet hälyttäviä, esimerkiksi 15-vuotiaista tytöistä joka viides on lähestulkoon riisitaudin partaalla. D-vitamiinin vajaus koskee kuitenkin myös kaikkia muita ikäluokkia ja molempia sukupuolia. Kriisiryhmiä ovat nuoret ja vanhukset sekä laktoosi-intoleranssia ja keliakiaa potevat.

D-vitamiinin puute aiheuttaa lukuisia puutostiloja. Matala D-vitamiini lisää Vierolan mukaan mm. syöpäriskiä, luun haurastumista, diabetesta, verenpainetautia, MS-tautia ja influenssaa.Vitamiinin lisääminen ruokavalioon vähentää nivel- ja lihassärkyjä, kohentaa lihasvoimaa, mielialaa ja karkoittaa väsymystä.

Pelkästään ruokavaliolla D-vitamiinin puutetta ei voi saada tasapainoon, esimerkiksi maitoa tulisi tällöin juoda jopa neljä litraa päivässä. Vierolan mielestä etenkin kouluruokailujen yhteyteen tulisi lisätä D-vitamiinin saantia lisäävä tabletti.

Lääkärikunnassa ihmetellään Suomen alhaisia vitamiini-suosituksia. Suomen kaltaisista maista esimerkiksi Kanadassa suositellaan väestölle selvästi meitä korkeampia vitamiinimääriä. Vierola kuitenkin uskoo, että viime aikoina tehdyt tutkimukset aiheen tiimoilta johtavat siihen, että Suomessakin D-vitamiinisuositukset kohoavat lääkärikunnan valistuksen myötä.

Lähde: YLE

Lukijakyssä: Vuorokauden viimeinen ateria ja hormonaaliset vasteet


















Yleisesti neuvotaan nauttimaan proteiiniä ja rasvaa päivän viimeisellä aterialla, jotta insuliinin eritys pysyisi minimissä ja kasvuhormonin korkeana.Onko tästä tehty tutkimusta? Miksi kasvuhormoni on illalla/yöllä parempi kuin insuliini, joka on kuitenkin anabolisempi? Mikä hiilihydraatti määrä (ja laatu) nostaa insuliinin määrän niin korkeaksi ettei kasvuhormonia erity?

Kyseessä lienee lähinnä perusfysiologian pohjalta tehty olettamus; verensokerin lasku stimuloi kasvuhormonin vapautumista. Insuliini näyttäisi nykytietämyksen mukaan olevan lähinnä salliva (eikä niinkään stimuloiva) luustolihasten proteiininsynteesin kannalta (kts esim. Manninen 2009 ja sieltä osio "Insulin secretion and skeletal muscle anabolism").

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

PK-projekti - Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa















Joo-o. Tosiaan sydänsairaudet väheni "tehokkaasti" Pohjois-Karjalassa Pekka Puskan johtaman projektin aikana. Tarviiko tähän edes laittaa mitään lisäkommentteja?

Harvardin meta-analyysin päätekijä vastaa EHN:n kritiikkiin


















Good morning,

I mailed about the EHT [EHN] opinion (sic!) to Patti Siri-Tarino and she answered that they have performed a sub-analysis among studies that did not adjust for serum cholesterol to address the issue, and confirmed the findings of their published meta-analysis. The overall results of the meta-analysis are therefore robust.

They have written a response to the EHT-letter to the editor which should be published shortly.

BTW The german nutrition society said about the meta-analysis also it wouldn´t change their opinion on SAFA.

Curious enough their slogan is "committed to science".

Ulrike

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Rasvahämmennykseen hieman selvyyttä tanskalaistutkimuksesta?













Intake of carbohydrates compared with intake of saturated fatty acids and risk of myocardial infarction: importance of the glycemic index

Lyhyesti suomeksi:
Tyydyttyneen rasvan korvaaminen nopeilla hiilareilla lisää sydänkohtauksen riskiä, kun taas sen korvaaminen hitailla hiilareilla vähentää riskiä.

EHN: Harvardin meta-analyysin johtopäätökset harhaanjohtavia













Lue European Heart Networkin tiedote täältä.

Lyhyesti suomeksi:
EHN:n mielestä Harvardin meta-analyysi vähättelee tyydyttyneen rasvan ja sydänsairauden välistä yhteyttä virheellisen tilastotieteellisen menettelytavan vuoksi. Kyseessä oli epidemiologinen tutkimus. En ole epidemiologian asiantuntija, joten jätän omat johtopäätökseni kertomatta.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Elias kävi häikäilemättömästi hakemassa ilmaisen Anabolic Overdrive 2 -purkin














Elias siis kuittasi sen huhtikuun arvoitus nro 3:n palkinnon.

JOHAN POMPPAS! Osta kaksi Anabolic Overdrive 2 -purkkia ja saat kolmannen ILMAISEKSI!














Osta 2 purkkia Anabolic Overdrive 2 -valmistetta ja saat kolmannen ilmaiseksi! Tarjous on voimassa rajoitetun ajan. Toimi siis HETI! Siirry tilaamaan napsauttamalla tästä.

Testaa nyt tämän planeetan tehokkain ja parhaimman makuinen palautusjuoma! VAROITUS: Tuoteen tehokas palauttava vaikutus ja superherkullinen maku saattavat aiheuttaa riippuvuutta. Myynnissä olevan tuote-erän parasta ennen on 03/2012, joten käyttöaikaa on rutkasti.

Anabolic Overdrive 2 on huipputehokas palautusjuoma-valmiste urheilijoille ja kuntoilijoille. Anabolic Overdrive 2:n tieteellisesti kehitetty koostumus 1) nostaa lähes välittömästi veren aminohappo-, insuliini, kasvuhormoni- ja IGF-1-pitoisuuksia maksimoiden harjoittelun jälkeisen lihasanabolian; 2) laskee nopeasti veren kortisolipitoisuutta pysäyttäen harjoittelun jälkeisen katabolian eli lihasproteiinien hajoamisen; ja 3) täyttää nopeasti lihasten ehtyneet glykogeenivarastot. Anabolic Overdrive 2 maistuu todella herkulliselta ja liukenee helposti nesteeseen. Anabolic Overdrive 2 ei sisällä laktoosia, geenimanipuloituja raaka-aineita, aspartaamia, keinotekoisia aromeja tai gluteenia.

Ainesosat: entsymaattisesti hydrolysoitu heraproteiini-isolaatti (HydroISO), glukoosipolymeerit (OsmoPure), glukoosi, kreatiinimonohydraatti (Creapure), fruktoosi, L-leusiini, L-valiini, L-isoleusiini, L-glutamiini, L-tauriini, emulgointiaine (soijalesitiini), sitruunahappo, luontainen mustaherukka-aromi, askorbiinihappo, värit (E124, E133), makeutusaine (sukraloosi).

Käyttöohje: Nauti 2 mittalusikallista (n. 84 g) veteen sekoitettuna välittömästi harjoittelun jälkeen.

Keskimääräinen ravintosisältö per 100 g:
Energiaa 382 kcal / 1604 kJ
Proteiinia 38 g*
Hiilihydraatteja 57 g
Rasvaa 0,2 g
C-vitamiinia 250 mg (417 %**)
*josta kreatiinia / varav kreatin 5 g
**% päivän saantisuosituksesta / % av det rekommenderade dagsintaget

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Huhtikuun arvoitus nro 4


















Edit 11.4: Nyt on peli paketissa. Annetaan sittenkin Villelle palkinto. Hän esitti ensimmäisenä kolme oikeaa johto-päätöstä samassa viestissä. Villen vastauksessa oli kuitenkin pieni "kauneusvirhe": kreatiniini ei muodostu kreatiinista ja fosfaatista. Ilmeisesti Villen oli tarkoitus kirjoittaa, että kreatiniinia muodostuu, kun kreatiinia tai fosfokreatiinia hajoaa.

Kaimapoikani taas postaili välillä mitä sattuu: "Jos munuaisten toimintakyky huononee, kreatiniini pitoisuudet kohoavat. Mitä huonompi munuaisten toimintakyky on, sitä korkeampi on kreatiniinitasot." Tämä on verrattavissa seuravanlaiseen: Paljonko Pekan Merhu maksoi? Vastaus: Mersu on auto. Niillä on tietty hinta. Eli kaimapojallekaan ei voi palkintoa antaa, vaikka tarkennusta myöhemmin sieltä suunnalta tulikin.

Näin ollen "arvoisa raati" on nimennyt Villen voittajaksi. :-)

Mallivastaus (ilman nippelitietoja):

P-Krea eli plasman kreatiniinipitoisuus kuvastaa varsin hyvin munuaisten toimintakykyä. Jos P-Krea on koholla, se voi tarkoittaa munuaisten vajaatoimintaa. Hans on mitä ilmeisemmin suhteellisen nuori, perusterve mies. Näin ollen munuaisten vajaatoiminnan mahdollisuus on pieni. Tätä olettamusta tukee myös normaalit verenpainelukemat. Syytä koholla olevaan P-Krea-arvoon pitää siis ensin hakea muualta.

Ensinnäkin, Hansilla on selvästi ”keskivertomiestä” enemmän lihasmassaa ja P-Krea korreloi voimakkaasti lihasmassan määrään. Toiseksi, lisäravinteena käytettävä kreatiini (Anabolic Overdrive 2) nostaa lihassolujen kreatiini-fosfaattipitoisuutta ja tämän vuoksi soluissa on enemmän ”raaka-ainetta” kreatiniinin muodostamiseksi; kreatiniini on kreatiinin hajoamistuote. Hans oli pitänyt kaksi totaalista välipäivää harjoittelusta ja sitä myötä Anabolic Overdrive 2 -valmisteen käytössä, joten kreatiinilisän vaikutuksen suuruusluokkaa on vaikea arvioida. Vaikutus olisi nähtävästi ollut suurempi, jos viimeinen kreatiiniannos olisi otettu verinäytettä edeltävänä iltana. Suuret liha- ja kala-ateriat sisältävät jonkin verran kreatiinia, mutta määrä on kuitenkin niin pieni, että ateria pitäisi syödä pari tuntia ennen verinäytettä, jotta sillä olisi vaikutusta P-Krea-arvoon. Kolmanneksi, suuret C-vitamiiniannokset voivat häiritä laboratoriotestiä niin, että P-Krea-arvo näkyy liian suurena.

Kova fyysinen kuormitus nostaa P-Krea-arvoa, mutta vaikutus on varsin lyhytaikainen ja Hans oli pitänyt kaksi totaalista lepopäivää harjoittelusta. Myös vammat voivat nostaa P-Krea-arvoa, mutta Hans ei ollut tehnyt muutoksia harjoitteluunsa. Näin ollen voidaan olettaa, että hän ei ole kärsinyt vammoista viime aikoina.

Arvoitus:

Ruotsin Olympiakomitean ylilääkäri Svedu Petterson rupesi selvittämään olympiaurheilijoidensa terveyttä. Ensimmäisenä tarkastukseen tuli kuulantyöntäjä Hans Johansson. Tri Petterson otti kuulamörssäriltä yön kestäneen paaston jälkeen verinäytteen, sillä hän halusi selvittää mm. Hansin munuaisten terveyttä. Verinäytteestä (tarkkaan ottaen plasmasta) määritettiin labrassa P-Krea. Tulostaululla näkyi n. 40 % miesten viitearvon ylärajaa suurempi lukema.

Tri Petterson kyseli Hansilta, että onko hän viime aikoina tehnyt mitään muutoksia harjoitusohjelmaansa tai ruokavalioonsa ja oliko käytössä mitään lääkitystä. Hans vastasi, että harjoittelu on ollut ihan normaalia ja ennen labranäytteen ottoa oli kaksi totaalista lepopäivää harjoittelusta.

Myöskään ruokavaliossa ei ollut tapahtunut muutoksia, proteiinin saannin ollessa n. 2 g/kg/vrk. Sellainen muutos oli kuitenkin tapahtunut, että hän oli aloittanut käyttämään Anabolic Overdrive 2 -palautusjuomavalmistetta kolmisen viikkoa takaperin. Päiväannos oli 50 g ennen ja 100 g heti kuntosaliharjoittelun jälkeen. Hans käyttää päivittäin myös erittäin suuria annoksia C-vitamiinia eli askorbiinihappoa (n. 2-3 g/vrk). Mitään lääkkeitä ei ollut Hansilla ollut käytössä viime aikoina, poislukien satunnainen asetyylisalisyylihappo päänsärkyyn (yksi 500 mg:n tabletti keskimäärin kerran viikossa).

Hansin paino oli 110 kg, pituus 182 cm, rasvaprosentti 14 ja verenpaine 125/85.

Mikä tai mitkä tekijät suurella todennäköisyydellä aiheuttivat suurentuneen P-Krea-arvon? Vastaa lyhykäisesti mutta täsmällisesti.

Paras vastaus palkitaan ilmaisella Pharma D3 -purkilla. Postaa vastauksesi kommenttiosioon. Käytä rekisteröityä nimimerkkiä/nimeä. Kilpailu päättyy tämän kuun viimeisenä päivänä. Palkintopurkki voidaan noutaa maksutta noutomyymälästä. Se voidaan toimittaa maksutta myös verkkokauppatilauksen yhteydessä. Muussa tapauksessa palkintopurkin saaja maksaa toimituskulut. Jos tulee useampia samanarvoisia "voittajavastauksia", niin ensimmäisenä vastannut palkitaan.

Tähän kilpailuun eivät saa osallistua henkilöt, jotka ovat suorittaneet yliopistollisen loppututkinnon pääaineenaan lääketiede, hammaslääketiede, liikuntalääketiede, ravitsemustiede, liikuntafysiologia, eläinfysiologia, biokemia, solubiologia, kliininen laboratoriotiede ja/tai farmasia.

Citrulline Malate Enhances Athletic Anaerobic Performance and Relieves Muscle Sorenes














Journal of Strenght and Conditioning -tiedeläpyskässä julkaistiin juuri mielenkiintoinen sitruliinimalaattitutkimus. Alla tiivistelmä.

Perez-Guisado, J and Jakeman, PM. Citrulline malate enhances athletic anaerobic performance and relieves muscle soreness. J Strength Cond Res 24(x): 000-000, 2010-The purpose of the present study was to determine the effects of a single dose of citrulline malate (CM) on the performance of flat barbell bench presses as an anaerobic exercise and in terms of decreasing muscle soreness after exercise. Forty-one men performed 2 consecutive pectoral training session protocols (16 sets). The study was performed as a randomized, double-blind, 2-period crossover design. Eight grams of CM was used in 1 of the 2 training sessions, and a placebo was used in the other. The subjects' resistance was tested using the repetitions to fatigue test, at 80% of their predetermined 1 repetition maximum (RM), in the 8 sets of flat barbell bench presses during the pectoral training session (S1-4 and S1'-4'). The p-value was 0.05. The number of repetitions showed a significant increase from placebo treatment to CM treatment from the third set evaluated (p <0.0001). This increase was positively correlated with the number of sets, achieving 52.92% more repetitions and the 100% of response in the last set (S4'). A significant decrease of 40% in muscle soreness at 24 hours and 48 hours after the pectoral training session and a higher percentage response than 90% was achieved with CM supplementation. The only side effect reported was a feeling of stomach discomfort in 14.63% of the subjects. We conclude that the use of CM might be useful to increase athletic performance in high-intensity anaerobic exercises with short rest times and to relieve postexercise muscle soreness. Thus, athletes undergoing intensive preparation involving a high level of training or in competitive events might profit from CM.

(C) 2010 National Strength and Conditioning Association

Maitorasvalle synninpäästö?















Hypoteesi, jonka mukaan rasvaiset maitotuotteet lisäävät sydänsairausriskiä, näyttäisi vetelevän viimeisiään. Vitaalitoimintoja tuskin enää pystytään kovin kauaa ylläpitämään, joten hypoteesi todettaneen kuolleeksi lähitulevaisuudessa. Biologi-terveystoimittaja Christer Sundqvist kirjoittaa blogissaan uunituoreesta australialaistutkimuksesta, joka saattaa lyödä viimeisen naulan arkkuun.