Hae tästä blogista

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

'Paha' LDL-kolesteroli onkin tarpeen lihaksille

'Paha' LDL-kolesteroli ei olekaan niin paha terveydelle kuin ihmiset luulevat, sanoo Texas A&M Universityn terveyden ja kinesiologian apulaisprofessori Steve Riechman. Hänen mukaansa etenkin kuntoilevien ja ikääntyvien ihmisten lihakset tarvitsevat LDL-kolesterolia pysyäkseen kunnossa. Riechman heittää Journal of Gerontologyssa aivan uuden kapulan kiivaana vellovaan kolesterolikiistaan.

 

Steve Riechman työryhmineen tutki 52 ihmistä (60–69 vuotta), jotka olivat muutoin terveitä, mutta eivät erityisen hyvässä fyysisessä kunnossa, koska eivät olleen harrastaneet kuntoliikuntaa. Sen aloittamisen jälkeen lihasmassa ja -kunto paranivat eniten niillä, joiden seerumin LDL-kolesterolin pitoisuus oli suurin. Tämä odottamaton havainto yllätti tutkijat täysin.

Tarvitsemme tietyn määrän LDL-kolesterolia lihasten kasvattamiseen ja niiden toimintaan. "Tarvitsemme sekä HDL- että LDL-kolesterolia, sillä totuus on, että kaikki kolesteroli on hyvää. Et voi poistaa kaikkea 'pahaa' kolesterolia elimistöstäsi ilman, että siitä seuraa vakavia ongelmia, sanoo Riechman.
 

LDL:ää kutsutaan yleisesti 'pahaksi' kolesteroliksi, jonka ajatellaan kertyvän valtimoiden seinämiin ja paksuntavan ja jäykistävän sitä. Monet pitävät LDL-kolesterolia sydän- ja valtimotautien pääasiallisena syytekijänä. HDL:ää taas pidetään 'hyvänä', koska se poistaa LDL:ää valtimoista.

"
LDL on hyvin tarpeellista. Jos poistamme sen elimistöstämme, me kuolemme. Meidän on hylättävä käsitys, jonka mukaan LDL olisi aina pahaa”, apulaisprofessori tiivistää. "Mitä enemmän veressäsi on LDL-kolesterolia, sitä paremmin lihaksesi kasvavat treenatessa”, hän lisää.

Riechmanin tutkimus auttaa ymmärtämään ja ehkäisemään sarkopeniaa eli ikääntymiseen liittyvää lihasten vähenemistä ja heikkenemistä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että 40. ikävuoden jälkeen lihasmassa vähenee 5 % vuosikymmenessä. Vakavaa sarkopeniaa on kahdella kolmesta 60 vuotta täyttäneistä miehistä ja 30 prosentilla naisista. Sarkopenia aiheuttaa Yhdysvalloissa vuosittain yli 18 miljardin dollarin terveydenhoitokulut, sanoo Riechman. Hänen mukaansa LDL-kolesteroli voi ehkäistä sarkopeniaa. Meidän on lopetettava kutsumasta LDL:ää ”pahaksi” kolesteroliksi, hän muistuttaa. Voit lukea tutkimuksesta englanniksi ja katsoa Riechmanin lyhyen videohaastattelun alla olevasta linkistä.

‘Bad’ Cholesterol Not As Bad As People Think, Shows Texas A&M Study


Lähde: tritolonen.fi

Ei kommentteja: