Hae tästä blogista

tiistai 24. kesäkuuta 2008

BetaPure-tutkimukset

Sain juuri sähköpostia prof. Antti Merolta Jyväksylän yliopiston liikuntabiologian laitokselta; BetaPure-tutkimukset on nyt osittain paketissa. Osa datasta on nyt julkaistu Saana Saltevon liikuntafysiologian kandityössä, joten postaan hieman infoa myös tänne.

Ensinnäkin tutkimusasetelma (suora lainaus):

"Tutkimus tehtiin maalis-huhtikuussa 2008 ja se koostui kahdesta mittauskerrasta, alku- ja loppumittauksesta. Mittausten välissä oli neljän viikon harjoittelu- ja latausjakso, jonka aikana koehenkilöt harjoittelivat normaalisti ja nauttivat joko beeta-alaniinia tai placeboa (maltodekstriini). Suplementit olivat jauhemaisessa muodossa, beeta-alaniinia (BetaPureTM, Manninen Nutraceuticals Oy, Oulu) nautittiin 3 x 1.5 g / vrk ja maltodekstriinia (Manninen Nutraceuticals Oy) 3 x 0.65 g / vrk. Jauheet oli valmiiksi punnittu ja pakattu eppendorf -putkiin siten, että molempien jauheiden tilavuus oli sama (1.5 ml). Annokset ohjeistettiin sekoittamaan esim. mehuun tai maitoon ja nauttimaan aamulla, päivällä ja illalla tasaisin väliajoin. Fyysinen harjoittelu jatkui koehenkilöillä joukkueen harjoitusohjelman mukaisesti. Koehenkilöt täyttivät tutkimuksen ajalta harjoituspäiväkirjaa, jossa oli eriteltynä laji- ja voimaharjoitukset sekä pelit. Harjoitusohjelman mukaan harjoituksia oli viikossa keskimäärin seuraavasti: lajipainotteinen harjoittelu 4 krt/ vko, voimaharjoittelu 2 krt/ vko ja peli 1 krt/ vko. Voimaharjoittelu oli nopeusvoimapainotteista sisältäen kuitenkin myös maksimivoimaa kehittäviä osioita. "

Meron kommentit allekirjoittaneelle ym.:

"Tutkimusprojektimme tulostus edistyy vähitellen ja ohessa kandityö, josta näet Beeta-alaniinin tuloksia. Harmi, että kolme plaseboryhmän koehenkilöä loukkaantui (päämuuttuja 400m jäi juoksematta) ja siten riittävää tilastollista tulosta emme saaneet. Ei-tilastollinen trendi on toki neutraalin positiivinen beetaryhmän sisällä --ajat 400 metrillä parani ja laktaatit nousivat."

Ja suora lainaus kandityön pohdinta -osiosta:

"400 m:n juoksuaika.

Beeta-alaniini muodostaa lihaksessa karnosiinia, joka on lihaksen tärkeimpiä puskureita (Begum ym. 2005, Tallon ym. 2005, Stout ym. 2007). Tutkimuksessa 400 m:n juoksuajat eivät kuitenkaan parantuneet tilastollisesti merkitsevästi beeta-alaniini- ja kontrolliryhmän välillä, mutta beeta-alaniinia nauttineilla muutos alku- ja loppumittausten välillä oli tilastollisesti suuntaa-antava. Jalkapalloilijoille kaikki kentällä voitetut sekunnit pallon kanssa ovat tärkeitä. Tilastollisesti tulosta heikentää se, että ainoastaan kolme koehenkilöä kontrolliryhmästä pystyivät juoksemaan 400 m sekä alku- että loppumittauksissa loukkaantumisten takia. Beeta-alaniiniryhmässä kaikki kahdeksan koehenkilöä suorittivat juoksun molemmissa mittauksissa, ja heistä seitsemän pystyi parantamaan tulostaan; osa jopa yli kolmella sekunnilla."

Kiitokset Saanalle, Antille ja muille tutkimukseen osallistuneille!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Perus jalkapalloilijat eivät yleensä ole mitään huippujuoksijoita, varsinkaan kaikki puolustajat. Tuo 3 sekunnin parannus tuntuu niin pieneltä, että se voisi olla vain päivästä/yksilöstä kiinni. Selviä eroja kontrolli- ja testiryhmän välille on vaikea tehdä, varsinkin kun kuntolliryhmästä puuttui niin paljon juoksijoita. Jos oletetaan jalkapalloilijoiden juoksevan 400 m noin minuutissa niin kolme sekuntia siitä on noin 5 %. Mielestäni 5 % parannus neljässä viikossa on mahdollista myös ilman lisäaineita kun kyse ei ilmeisesti ole huippu-urheilijoista. Tässä tutkimuksessa 400 m juoksun tulos "parani" seitsemällä kahdeksasta henkilöstä enimmillään 3 sekuntia. Eikö näiden tulosten perusteella ole hieman yliampuvaa väittää 400 m juoksun tulosten parantuneen beta-alaniinin vaikutuksesta, vaikkei tilastollisesti merkitsevästi.

Anssi Manninen kirjoitti...

Kiitos hyvistä kommenteista.

1. Kyseessä oli kotimaan mittakaavassa huippujalkapalloilijat, joten parannukset olivat mielestäni varsin suuria.

2. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että beeta-alaniinin tehosta ei saada kaikkea irti vielä neljän viikon aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö beeta-alaniinin antaminen placebona ole vaikeaa sen aiheuttaman kihelmöinnin vuoksi? Jos kihelmöintiä ei tule, eivätkö urheilijat huomaa ottaneensa placeboa?

Anonyymi kirjoitti...

Eräs B-ryhmän vitamiini suuremmilla annoksilla aiheuttaa myös kihelmöintiä. Olisiko metodologiassa siis trimmattavaa?

ANo