Hae tästä blogista

maanantai 20. syyskuuta 2010

Mikan matka penkkipunnerruksen SM-kisoihin - Leikkauspöydän jälkeisiä tunnelmia














Teksti: Mika Haapalainen

9.9.2010 klo 7:00 saavuin OYS:n osastolle 1 ja siitä se alkoi rullaamaan. 16:00 makoiltiin jo melko pirteänä osastolla 5 tuoretta reikää mahassa ja lähes liikkumiskyvyttömänä. Fundoplicatio laparoscopica oli toimenpide eli tähystämällä leikattiin palleatyrä ja vatsanportti siten että mahalaukku pyöräytettiin ympäri ja jonkinmoisella nippusiteellä kiinni. Toipuminen alkoikin nopeasti, mutta sellaiselle, joka ei paikallaan pysyisi millään, olo oli tukala. Perjantaina jo aamupäivällä sain luvan lähteä kotiin. Kotona vasta ymmärsi että se on elämäntapojen muutos jälleen edessä. Mielijuomani eli hiilihapollinen lähdevesi byebye !! Ensimmäiset paripäivää meni lähes nukkuessa ja yogurtin voimalla. En kuitenkaan halua anoreksiaa kuten lekuri varoitteli, niinpä hirvenlihakeittoa ja soseeksi vain. Joka kerta hiukan isompaa annosta naamaan ja olokin alkoi kohenemaan kivasti. Eniten ärsyttää, kun pieni tyttäreni ei vielä ymmärrä miksi iskä ei ota minua syliin enää? Meinaa lapsen surullinen ilme satuttaa sydänalaa. Nyt kun leikkauksesta on kulunut puolitoista viikkoa niin uusia ongelmia ilmeni. Oikeassa kädessä kyynärtaipeesta lähti valtimotukos leviämään, sekä hauiksen suuntaan, että käsivarteen. Käsivarsi muuttui perunan malliseksi ja eikun taas päiväksi testeihin. Onneksi tukos oli pintaverisuonissa, niinpä antibioottikuurilla ja Hirudoid fortella pitäisi selvitä siitä. Lääkärin kanssa keskustelimme pitkään milloin ja miten voin aloittaa treenaamisen ja isoilla painoilla varsinkin penkkiä en saa alkaa treenaan ennekuin leikkauksesta on kulunut 3kk. 1kk jälkeen voi aloitella oman tuntuman mukaan. 2kk jälkeen voi jo aloittaa perustreeniä. Tottahan se on että tulokset laskee ja peilikuvakin irvistää pellemäisesti nännäänäätä!! Pessimisti kurkkii taas olan yli ja mietityttää kovasti kuinka projektin käy? Menikö vuoden treenit hukkaan? Milloin voi taas paitatreeniä tehdä? Kerkeääkö kuntoon? Saako sm-kisoihin vaadittavan tulosrajan tehtyä? Milloin? Kotona vain maatessa alkaa seinät olemaan aika täynnä piruja! Toisaalta nyt on aikaa keskittyä perheeseen ja opintoihin. Lokakuun alusta koitetaan ottaa ensimmäisiä kevyitä treenejä ja toki nyt jo pitää käydä kevyillä kävelylenkillä, jotta sisuskalut asettuvat omille paikoillensa. Lisää tekstiä luvassa kun pääsen taas salimaailman riemuja kokeilemaan.

Ei kommentteja: