'
Edit 29.5.: Tähän tuli pari hyvää kommenttia. Rupesin laskeskelemaan mitä pitäisi syödä saadakseen esimerkiksi 20 mikrogrammaa D-vitamiinia, joskin optimaalinen saanti saattaa olla talvella selvästikin suurempi. Muscle Vitamin Paks sisältää 400 IU eli 10 mcg. Sillä olisi siis puolet kuitattu. Siihen sitten lisäksi kalaa ja D-vitaminoitua maitoa/piimää niin asia rupeaa olemaan kondiksessa. Yhdessä lasissa maitoa tai piimää on n. 1 mcg D-vitamiinia, 120 g:ssa lohta n. 10-20 mcg, puolikkaassa tonnikalapurkissa n. 4 mcg ja kananmunassa n. 1.3 mcg. Metsäsienistä erityisesti kanttarelleissa ja suppilovahveroissa on paljon D-vitamiinia.
Edit 29.5.: Lisään verkkokauppaan pikapuolin kotimaisen lääketehtaan vahvan D-vitamiinivalmisteen, joka sisältää 20 mcg luonnollista eläinperäistä D3-vitamiinia per purutabletti. Tuote on makeutettu ksylitolilla, makuna mansikka-vadelma.
Alkuperäinen kirjoitus:
"D-vitamiinilla on kuitenkin yksi vakava haitta: se on liian halpaa. Nykyaikaiset osteoporoosilääkkeet maksavat jopa yli 10 mk, D-vitamiinitipat vain 10 penniä päivässä. Ei lääketehtaiden kannata mainostaa halpaa lääkettä, jos se estää kalliiden lääkkeiden myynnin. Niinpä osteoporoosia hoidetaan kalliilla lääkkeillä, koska sen ehkäisyyn halvalla D-vitamiinilla ei panosteta. En rohkene epäillä ravintosuosituksia valvovia viranomaisia lääketehtaiden juoksupojiksi, mutta kyllä heitä tässä asiassa viedään kuin pässiä narussa." Prof. Heikki Isomäki Reuma-lehdessä
Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä (MSSE) ilmestyi mielenkiintoinen D-vitamiiniartikkeli. Ravitsemussuosituksia laativat henkilöt ovat suhtautuneet varsin nihkeästi D-vitamiiniin. Vanha harhaluulo suurten D-vitamiiniannostusten haitallisuudesta ei ole nähtävästi vieläkään siirtynyt Tuonelan Joelle. Trooppiseksi eläimeksi luokiteltava ihminen on evoluution aikana saanut runsaasti D-vitamiinia auringon valon välityksellä ilman mitään haittavaikutuksia; muutoinhan ihmisrotu olisi viettänyt hautajaisia jo aika päiviä sitten.
Sekä ihossa syntynyt että suolistosta imeytynyt D-vitamiini saatetaan elimistössä biologisesti aktiiviseen 1,25(OH)2D-vitamiinimuotoon kahden hydroksylaatioreaktion kautta, joista ensimmäinen tapahtuu maksassa ja toinen munuaisissa. D-vitamiinin tärkein vaikutuskohta on suolisto, jossa se lisää sekä kalsiumin että fosfaatin imeytymistä. Näin ollen D-vitamiinilla on keskeinen rooli luustolle tärkeiden ravintoaineiden riittävän saannin turvaamisessa. Tämä on tiedostettu jo pitemmän aikaa. Marjo Lehtonen-Veromaa väitteli elokuussa 2002 tohtoriksi Turun yliopistossa nuorten tyttöjen luuston terveyteen liittyen. Hänen tutkimuksensa osoittivat, että lähes kaikki tytöt saivat ruoan mukana liian vähän D-vitamiinia ja kahdella tytöllä kolmesta oli talvella veressä ihan liian vähän D-vitamiinia.
D-vitamiinilla on kuitenkin paljon muitakin tehtäviä ihmiselimistössä. MSSE-artikkelin mukaan urheilusuorituskyky korreloi veren D-vitamiinipitoisuuden kanssa; korkea pitoisuus on yhteydessä parempaan suorituskykyyn ja vice versa. Mielenkiintoista on se, että D-vitamiini lisää nopeiden tyypin II lihassolujen määrää ja kokoa. Suomessa talvisaikaan veren D-vitamiinipitoisuus on keskimäärin SELVÄSTI pienempi kuin urheilusuorituskyvyn kannalta optimaalinen taso. D-vitamiinivalmisteiden käyttö on siis suositeltavaa.
D-vitamiinin monimuotoiset vaikutukset eivät ole yllätys, sillä kyseessä on hormoniksi luokiteltava yhdiste. D-vitamiini täyttää hormonin määritelmän*, muttei täysin vitamiinin määritelmää. Historiallisista syistä nimeä ei ole kuitenkaan ruvettu muuttamaan.
*Umpieritysrauhasten erittämä aine, joka leviää verenkierrossa ja vaikuttaa pienin pitoisuuksin sellaisen solun toimintaan, jossa on tähän aineeseen sopiva vastaanottajamolekyyli, reseptori.
23 kommenttia:
Olen seurannnut puolisen vuotta aktiivisesti tieteellistä D-vitamiinikeskustelua ja saanut jopa kirjeen julkaistua tuon kyseisen artikkelin kirjoittajan, John Cannellin kotisivuilla.
Ongelmallista D-vitamiinin suhteen on sen maine "myrkyllisimpänä vitamiinina" ja siinä että käytännössä kaikki suomalaiset omaavat tliian pienen D-vitamiinin saannin vuosikymmeniä harjoitetun huonon tieteen johdosta.
Itse olen nauttinut reippaita annoksia D3-vitamiinia krooniseen tulehdussairauteeni ja teho on ollut vähintään parhaiden lääkkeiden luokkaa, ilman sivuvaikutuksia. Urheilun suhteen voi sanoa että vaikken juuri nyt aktiivisesti treenaakaan, niin tasapaino on parantunut ja lihasten kunto säilynyt todella hyvänä vaikka treenaaminen onkin vähentynyt.
Cannell itse veikkailee, että noin 125 nmol/l olisi urheilutulosten kannalta useimmille optimaalinen pitoisuus, mutta kunnollisia supplementaatiotutkimuksia saamme jäädä vielä odottelemaan. UVB-säteilyllä tehdyt tutkimukset ovat vanhoja, mutta hyvin vakuuttavia.
Neuvstoliitossa satasen aika parani college-opiskelijoilla sekunnin, plaseboryhmällä kymmenyksen.
Aivan ilmeisesti D-vitamiini siis toimii, siitä ei ole epäilystäkään. Todennäköisempi teho kohdistunee pohjoisen asukkeihin, koska etelämmässä asuvilla D-vitamiinia riittää omiksikin tarpeiksi.
Voi vain arvuutella, olisiko Wilson Kirwa paljonkin kovempi juoksija jos treenaisi koko vuoden Keniassa.
Tässä tuore lehtijuttu aiheesta:
http://www.postchronicle.com/news/original/article_212229302.shtml
Vitamin D Council -sivuston pitkä juttu aiheesta:
http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/2007-mar.shtml
D-vitamiinin optimaalisesta annostuksesta on viimeisen parin vuoden aikana käyty kovaa vääntöä arvostetuissakin ravitsemustieteen lehdissä.
Ennen kuin alamme pohtia optimaalista 25-hydroksi-D-vitamiinipitoisuutta plasmassa (huom! usein pitoisuus ilmoitetaan seerumista). Jotta asia olisi vieläkin hankalampi, on D-vitamiinipitoisuuden mittauksessa käytössä 8 eri analyysimenetelmää, jolloin eri labrojen mittaustulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia. Samoin yksilölliset erot 25(OH)-D-vitamiinipitoisuuksissa ovat valtavia.
Jostain kumman syystä 250 mikrogrammaa vuorokaudessa on esitetty uudeksi turvallisen saannin rajaksi, sillä perusteella, ettei hyperkalsemiaa tuolla annostuksella aiheudu..HUH HUH mitä logiikkaa...
D-vitamiikeskustelussa huomio keskittynyt liiaksi MAHDOLLISIIN terveysvaikutuksiin suurilla annoksilla ja mahdolliset haittavaikutukset kuten eturauhassyöpään sairastumisen riskin suureneminen on sivuutettu täysin (Tampereen yliopiston Tuohimaan tutkimusryhmän havainto)
Suomen arvostetuin D-vitamiinitutkija (Christel Lamberg-Allardt), joka maailmalla rankataan usein 15 parhaan tutkijan joukkoon pitää noin 20 mikrogramman vuorokausiannosta useimmille optimaalisena TÄMÄN HETKEN tutkimustiedon valossa. Viiden vuoden päästä tiedämme enemmän sekä D-vitamiinin saannin lissämisen hyödyistä että haitoista. Palataan siis asiaan 5 vuoden päästä....
Kiitos molemmille hyvistä kommenteista. Lamberg-Allardtin antama suositus lienee pätevä useimmille. En ole itsekään vakuuttunut jättiannosten turvallisuudesta säännöllisisessä, pitkäaikaisessa käytössä. Talvella suomalaisten kannataa joka tapauksessa ottaa reilusti suosituksia suurempia määriä D-vitamiinia.
AM
On totta että Tuohimaan tutkimuksen mukaan eturauhassyövän riski lisääntyi niillä, joilla oli kohorttitutkimuksen korkeimmat D-vitamiinipitoisuudet Pohjoismaissa. Tutkimus on kuitenkin ainoa laatuaan ja kritisoitavissa.
Tulos on nimittäin jyrkässä ristiriidassa lähes kaiken muun tutkimuksen kanssa eturauhassyövän suhteen. Korkeat kiertävän D-vitamiinin eli kalsidiolin tasot omaavat olivat kuusi (6) kertaa todennäköisemmin hengissä neljän vuoden seurannan jälkeen:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19156140
Tutkija John Cannell on ehdottanut Pohjoismaiden outoa syöpäkäyttäytymistä 80-luvulla paljon käytettyjä ja tunnettuja karsinogeenejä eli syöpää aiheuttaneita aineita sisältäneitä kalanmaksaöljyvalmisteita. Niistä on saanut niin D-vitamiinia että syöpää, toisin sanoen. Myös haimasyöpää.
Reinhold Vieth on ehdottanut, että nopeat ja rajut veren D-vitamiinitasojen putoamiset talven seurauksena olisivat myös yksi mahdollinen selittäjä eturauhassyöpäkuolleisuuden eroissa ja Tuohimaa on hyväksynyt tämän mahdollisena selityksenä vertaislehdessä käydyssä sananvaihdossa.
Koska D-vitamiini on aktivoituneessa muodossaan (kalsitriolina) hormoni ja säätelee solujen erilaistumista, voivat Viethin mukaan solujen säätelemiseen vaikuttavat entsyymit aiheuttaa syöpäriskin lisääntymistä.
Noita teorioita tukee se, että Pohjoismaissa tehdyt syöpäriskitutkimukset ovat käytännössä ainoita lajissaan koko maailmassa. Sadat tutkimukset ovat osoittaneet D-vitamiinin ja syöpien välisen yhteyden, ainakin 16 eri syöpätyypissä.
Mikäli Lappe (2007) tutkimuksen mukainen 60-77% aleneminen sisäelinten syövissä vain 30 mikron annoksella pitää myös uudemmissa interventiotutkimuksissa, luulen että hyvä osa ihmisistä haluaa pelata "vitamiinipeliä". Kysehän on todennäköisyyksistä - auringon ottokin lisää ihosyövän riskiä mutta voi alentaa mm. paksusuolen riskiä noin 1000% enemmän kun sairastuneita lasketaan yhteen.
Hathcockin (2007) turvallisuusarviossa annettiin kuuden viikon ajan terveille miehillä 1250 µg päivässä, eikä hyperkalsemiaa havaittu yhdelläkään. Saman luokan annoksia on käytetty kuukausia myös MS-tautipotilailla ilman sivuvaikutuksia.
Todella pitkien aikojen (yli 6 kk) turvallisuustutkimukset toki puuttuvat yli 100 µg annoksilta, mutta on hyvä muistaa että 50-60-luvuilla Suomessa pikkulapsille annettiin jopa 100-120 mikrogrammaa päivässä ilman hyperkalsemiaa tai muita raportoituja terveysongelmia. (Hollis & Wagner 2004)
Hyperkalsemia eli veren kalsiumtasojen nousu viitearvojen yläpuolelle voi aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia pitkään jatkuessaan. Käytännössä riski tähän D-vitamiinin suhteen on häviävän pieni - harva lääkäri näkee tai kuulee uransa aikana yhdestäkään D-vitamiinimyrkytyksestä. Vieth (1999) ja Hathcock (2007) ovat tehneet tämän selväksi piinallisen yksityiskohtaisissa turvallisuusarvioissaan. Molemmissa päädyttiin 250 µg:n kattoannokseen.
Ihmiset sietävät suuria D-vitamiiniannoksia paremmin kuin monet koe-eläimet, luultavasti paljasihoisuuteen johtaneen evoluution seurauksena. Eläimethän saavat D-vitamiininsa nuolemalla turkkiaan.
Nykyisten viitearvojen absurdiutta korostaa myös kaksi hyvin kiinnostavaa tutkimusta - >
Heaney (2003) tutki että terve mies kuluttaa joka päivä noin 75-125 µg. Nykysuositus 7,5 µg aikuisille olisi jo tämän perusteella noin 10-15 kertaa liian pieni. Kukaan ei toistaiseksi ole kyennyt todistamaan, etteikö auringosta saatava D3-vitamiini olisi samaa kuin auringosta saatu. Käytännössä auringosta saa muutakin kuten endorfiinejä tuottavia aineita, mutta voidakseen aiheuttaa toksisuutta kalsidiolitasojen tulee käytännössä aina olla yli 250 µg ja on paljon näyttöä siitä, etteivät paljonkin korkeammat tasot ole välttämättä vaarallisempia.
Aloia et al. taas tuli muutama vuosi sitten tulokseen, että melkein kaikki USA:ssa saisivat kalsidiolitasonsa vähintään nykyiseen viitearvoon 75 nmol/l vasta kun päiväannos on >115 µg. Vaihtelu on kuitenkin suurta ja suurin osa tarvitsee paljon vähemmän. Tärkein tarvetta lisäävä tekijä on painoindeksi eli BMI, joka selittää jopa 90% vaihtelusta. Eri valmisteillakin on eroa imeytyvyydessä, parhaiten toimivat öljypohjaiset valmisteet.
San Diegon syöväntutkimusinstituutin tutkijoiden Garlandin veljesten mukaan syövät kuitenkin alkavat toden teolla harvinaistua luokassa 130 nmol/l. Todennäköisesti myös yleisimmät kuten her2-tyypin rintasyöpä joka lähettää etäispesäkkeitä vain 8% todennäköisyydellä korkeat kalsidiolitasot omaavilla ja parantaa eturauhassyövän ennustetta kuusinkertaisesti (ks. yllä).
Toisin sanoen monet syövät eivät vain harvinaistu, vaan myös niistä tulee paljon kesympiä ja hallittavampia sairauksia. Rotilla joille annetaan D-vitamiinia, pahanlaatuiset kasvaimet ovat 50% pienempiä. Journal of Epidemiology -refereelehden 2/2009 numerossa todettiinkin, että D-vitamiinia tullaan tulevaisuudessa varmasti käyttämään syöpähoidon osana eikä pelkästän sypöpien ehkäisyssä. Samassa numerossa on viisi artikkelia D-vitamiinin yhteydestä syöpiin.
Minä ainakin haluan pitää lottopalloni D-vitamiinin puolella. Tarkkailemalla omaa kalsidiolitasoaan 25(OH)D voi helposti välttää hyperkalsemian ja optimoida saantinsa.
Lamberg-Allardt ja toinen professori vaativat kalsidiolikokeen ottamista perusverikokeisiin terveyskeskuksiin jo viime lokakuussa, mutta mitään ei ole vielä) tapahtunut.
D-vitamiinin terveysvaikutusten suhteen näyttää siltä että siltä vaaditaan kymmeniä kertoja enemmän näyttöä kuin lääkeaineilta aivan yksinkertaisten verikokeiden merkittävän ennustavuudenkin valossa.
Tieteensosiologit tulevat tulevaisuudessa olemaan kauhuissaan, kuinka monta syöpäkuolemaa olisi säästettävissä pelkillä riittävillä D-vitamiinitasoilla. Skotlannissa ihosyöpäriskin lisäyksen lisäämät potilasvuodet olivat riskiarvion perusteella 2000-kertaa pienemmät kuin pelkät lisääntyvän auringonoton todennäköiset vaikutukset luustosairauksien ja kaatumien todennäköisyyteen ja aiheuttamiin kuluihin ja kärsimyksiin.
Kun D-vitamiinista ja terveydestä puhutaan, on vaikeaa säästellä ylisanoja - vaikka korrelaation ja kausaalisuuden sekoittaminen onkin usein vaarana. Esimerkiksi ykköstyypin diabeteksen kansallisia eroja pelkkä D-vitamiini tuskin selittää tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan, mutta sairaus on yhä paljon harvinaisempi, mitä lähemmäs Päiväntasaajaa mennään. Jokin muu rasvaliukoinen vitamiini kuten K2 tai jokin A-vitamiinin muoto voi esimerkiksi toimia synergiassa D-vitamiinin kanssa kuten on muutoin usein arvioitu - esimerkiksi voin syönnin väheneminen on romahduttanut K2-vitamiinin pitoisuudet suomalaisilla.
Lamberg-Allardtin ehdotus 20 mikrogrammasta on mielestäni käsittämätön ja suorastaan vaarallinen ainakin kolmesta syystä.
Ensimmäiseksi, L-A:n suosittelemalla 20 µg:n annoksella suurin osa etenkin vanhemmista ihmisistä jää väistämättä ALLE 100 nmol/l, vaikka tätä mm. lääkelaitoksen D-vitamiiniartikkeli kirjoittanut farmakologian professori Ilari Paakkari pitää optimina heille. Vain >100 nmol/l siis riittää luustoa purkavan parathormonin erittymisen lakkaamiseen. Edes luustovaikutusten suhteen emme siis ole samalla aaltopituudella, emme lähellekään.
Toiseksi, Lamberg-Allardtin suosittelema 20 µg olisi tappanut kymmeniä ihmisiä syöpään Creightonin tutkimuksessa joka valmistui vuonna 2007 (Lappe et al.).Siinä käytettiin 30 mikrogrammaa ja it made all the difference! Syövät alkavat hassusti kadota epidemiologisissa tutkimuksissa olemattomiin kun kalsidiolitasot ylittävät 130 nmol/l. Päiväntasaajalla hyvin monentyyppiset syövät ovat paljon harvinaisempia ja siellä kalsidiolitasot ovat VÄHINTÄÄN tuota luokkaa.
Kolmanneksi koska D-vitamiinille EI VOIDA säätää RDA-tyyppistä suositusta joka sopisi kaikille kuin taikaiskusta, etenkään IÄN mukaan.
Sen sijaan _painoindeksi_ selittää jopa 90% oraalisen D-vitamiinin tarpeen vaihtelusta. Toisin sanoen pyöreämmät ihmiset saattavat tarvita jopa 8-10 kertaa enemmän D-vitamiini saavuttaakseen vastaavat kalsidiolitasot kuin laihemmat sisarensa.
Cannell eli tuon urheilututkimuksen pääkirjoittaja itse toteaa Vitamin D Councilin sivuilla tekemässään arviossa, että arvioitu optimaalinen veren kalsidiolipitoisuus lihasten suorituskyvyn kannalta on noin 125 nmol/l. Tämä on myös tropiikissa asuvien ihmisten yleinen ALARAJA.
Tällaiseen arvoon ei pääse juuri KUKAAN suomalainen 20 mikrogramman päiväannoksella, ei varmasti. Meidän lähtötasomme on vuodenajasta riippuen noin 40-65 nmol/l. Mikä määrä sitten urheiluefekteihin tarvitaan? D-vitamiini EI nosta veren kalsidiolipitoisuutta lineaarisesti, vaan suuremmpilla annoksilla kerroin pienenee yhdestä (1) ainakin 0,7:ään.
Älkää vain minua uskoko, katsotaanpa parhaita pitkäaikaistutkimuksia mitä meillä on, kuten Vieth (2001):
Vieth et al administered 100 µg vitamin D3/d for <=5 mo to 18–56-y-old healthy subjects living at high latitudes. They found that the mean serum 25(OH)D concentration plateaued at 96 nmol/L (with an extreme of almost 140 nmol/L) without concomitant changes in serum calcium or the urinary calcium-to-creatinine ratio, which were used as indexes of hypervitaminosis D. Vieth et al concluded that "consumption of vitamin D3 at intakes >=100 µg/d causes no harm" and that the lowest adverse effect level is higher than the current estimate of 95 µg/d, as recognized by the Food and Nutrition Board.
Kas, 100 µg päivässä 6 kk ajan EI riittänyt 18-56-vuotiailla aikuisilla kuin keskiarvolukemiin 96 nmol/l! Ei riitä suurimmalla osalla optimaalisiin urheiluefekteihin! :-)
Välillä 125-200 µg lääkärin siunauksella jo yli 6 kk D3-vitamiinia oraalisesti nauttineena kommentoin vielä, että kaikenlaiset pienet lihassäryt ovat poissa, tasapaino on selvästi parempi ja lihashallinta parantunut. Kesä näyttää miten D3 auttaa treenatessa - ainakin keskittymiskyky ja mieliala ovat parantuneet ja niillähän pääsee jo pitkälle.
D-vitamiini toimii myös vähemmän happamassa kehossa paremmin, joten magnesiumin ja kaliumin tarpeesta on hyvä huolehtia ja syödä monta kertaa päivässä vihreää vihannesta. Suurin osa länsimaista ihmisistä elää matalatason asidoosissa, mikä vaikuttaa lukuisiin kehontoimintoihin, etenkin urheillessa.
Tulee heti mieleen, että beeta-alaniini yksin tai kofaktoreinsa kanssahan NOSTAA lihasten PH:ta, vai mitä Anssi? Synergia, lienee ihan mahdollinen juttu? ;-)
Itse en ole näitä yhtä aikaa käyttänyt, kesällä aion kyllä.
Voisiko D-vitamiini ja beeta-alaniini omata synergiaa ainakin tällaisen mekanismin kanssa?
Näkisin mielelläni tutkimuksia Suomessa fysiologisesti MERKITYKSELLISILLÄ annoksilla D-vitamiinia (yksin tai BA:n kanssa annosteltuna), joissa sitä on annettu vaikkapa 80-120 µg/d yli kolmen kuukauden ajan (säätäen samalla ajan myötä saanti kalsidiolitasojen mukaan kullekin optimaaliseksi), jotta kalsidiolitasot on saatu järkevään luokkaan fyysisen suorituskyvyn kannalta. Lyhyemmässäkin ajassa temppu onnistuu, mutta siihen vaaditaan usein kunnon ns. "stossit" eli parisen viikkoa reipasta "yliannosta" ja sitten siirrytään ylläpitoannokseen.
Pediatrian professori Bruce Hollis on tehnyt jenkeissä vuosien ajan RASKAANA olevilla ja imettävillä naisilla tutkimuksia jopa 160 µg:n päiväannoksilla, ilman mitään sivuvaikutuksia.
Suurin pelko eli hyperkalsemia voi aiheuttaa kyllä valtimoiden kalkkeutumista, mutta tutkijoiden puhumilla annoksilla homma menee ihan toisinpäin. Japanissa D-vitamiinilisää käyttäneillä miehillä oli 70% vähemmän fataaleja sydänkohtauksia (Zitterman 2007).
Viethin (2001) vastaus 100 µ:n tutkimuksen ja sitä seuranneen 100 µg:n päiväsaantiehdotuksen kritiikki kannattaa lukea:
http://www.ajcn.org/cgi/content/full/74/6/863
Niin no se suurin ongelma tulikin jo aiemmin käsiteltyä, eli D-vitamiinilla ei voi tahkota rahaa. ;-)
Terveysasioiden suhteen mikään ravintolisä ei tule lähellekään D3-vitamiinin monipuolisuutta, paitsi ehkä vahvat kalaöljyt, magnesium, foolihappo ja karnosiini (beeta-alaniini!).
Sillä erotuksella tietenkin ettei ihmiset saa vahvojen kalaöljyvalmisteiden sisältämiä määriä rasvahappoja ravinnosta juuri koskaan, eikä beeta-alaniinin kehossa muodostamia karnosiinipitoisuuksia. Sen sijaan D-vitamiinipitoisuudet ovat tropiikissa 3-4 kertaa korkeammat kuin Suomessa JA sairauksia on säkkitolkulla vähemmän.
Puhe D-vitamiinitasojen nostamisesta on yhtä kuin tasojen NORMALISOINTI sellaisille tasoille, joiden valossa ihmislaji on kehittynyt.
Luonto EI ole voinut tuottaa ihmiselle äärimmäisen monimutkaista hormonijärjestelmää, jonka ylläpitoon vaadittavat fysiologiset minimitasot ovat 100-125 nmol/l aivan sattumalta, kun valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset pitävät saantimme surkealla tasolla 40-50 nmol/l.
Kanadalainen 30 vuotta D-vitamiinia tutkinut Reinhold Vieth sanoo tässä videossa osuvasti nykyisistä D-vitamiinisuosituksista: "You should be furious".
http://wildhorse.insinc.com/directms13oct2005/
Täällä kuusi slaidia, jotka havainnollistavat asiaa "hieman", vuoden 2008 huhtikuun D-vitamiiniseminaarista San Diegosta:
http://www.grassrootshealth.org/seminar_presentations.htm
Tässä vielä Cannellin kommentti noista optimitasoista liittyen urheiluun:
Professor Heike Bischoff-Ferrari, now in Switzerland, did the largest study. She and her colleagues found a strong positive correlation as well as a suggestion of a U-shaped curve with athletic performance on one test. The curve peaked at vitamin D levels of 50 ng/mL before deteriorating with higher levels. The possibility that vitamin D levels around 50 ng/mL (125 nmol/l) may be optimal for athletic performance is intriguing, because such levels are common in humans living in a "natural" state of sun exposure, such as lifeguards or tropical farmers.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9915372
Eli suoraan sanottuna ottaen kyse ei ollenkaan ole D-vitaminitasojen parantamisesta, vaan niiden NORMALISOIMISESTA Homo sapiensin LUONNOLLISELLE tasolle.
Samasta syystä Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa todennäköisesti EI havaittu urheiluefektejä, koska lapset olivat jo saaneet reippaasti D-vitamiinia:
The next study threw me because it was very well conducted, meticulously designed, and completely negative. In 1963, Berven reported on the effects of ultraviolet irradiation and vitamin D supplementation in a group of thirty Stockholm schoolchildren, aged 10–11, comparing them to appropriate controls. He found no seasonality of fitness in the control group and no effect on bike ergometer performance from either irradiation or from two different vitamin D supplementation protocols (1500 IU of cholecalciferol daily for two months or a single dose of 400,000 IU of ergocalciferol).
However, two things were not right and got me thinking. One, Berven found no seasonality of physical fitness and was the only author who found no such seasonal variations in athletic performance. Second, he found no effect from irradiation—again, the only author to do so. Then I realized he was working with Swedish children in the late 1950s. Supplementation of children with high doses of vitamin D, often as cod liver oil, was routine in Scandinavia in the past, particularly in children. For example, in neighboring Finland, the official recommended daily dose of vitamin D for children, including infants, was 4,000 IU/day until 1964, when authorities reduced it to 2,000 IU/day—yes, you read that correctly—4,000 IU per day for infants (which is too much by the way).
http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/2007-mar.shtml
Eli D-vitamiinisuositukset ovat edelleen kertaluokkaa liian pienet (kymmenesosa!?), mutta tämä ei tarkoita että urheilutulokset paranisivat jos D-vitamiinia annetaan liikaa. Merkittävä osa EI siis välttämättä hyödy urheilumielessä, jos saanti on 200-250 µg ja kalsidiolitasot 200 nmol/l.
Viite tuohon ylempään, liittyen optimaaliseen D-vitamiinin annostukseen urheilussa:
A word of caution, though. The above studies suggest that taking too much vitamin D (more than 5,000 IU (125 µg) /day) may actually worsen athletic performance. So take the right amount, not all you can swallow. Take enough to keep your 25-hydroxyvitamin D levels around 50 ng/mL, year-round. Easier yet, regularly use the sun in the summer and a sunbed (once a week should be about right) in the winter—with care not to burn.
Itsekin luulen, että tuo 125 µg on paras veikkaus tällä hetkellä. Parasta kuitenkin olisi ottaa D-vitamiinia reippaasti pari kuukautta ja sitten marssia kalsidolikokeeseen.
Vieth jatkaa, siteeraan tuota yllä linkkaamaani tekstiä:
D-vitamiinin annostelusta:
A wealth of scientific literature, from fields ranging from epidemiology to molecular biology, provides compelling circumstantial evidence that the health benefits of vitamin D extend far beyond effects on just bone. If this kind of preclinical evidence were to exist for any patented molecule, clinical development would be much faster than it is with vitamin D, and it would not suffer from the arbitrary dose restrictions that have constrained nutritional research.
2) Similar 25(OH)D concentrations have been reported by others using 15–20 µg/d, so why use so much more? It is instructive to note that the 2 exceptions seem to be getting all the attention, whereas the majority of publications that present lower 25(OH)D data for the same dose are ignored. At least 25 other studies in which {approx}20 µg/d was used reported average 25(OH)D concentrations <80 nmol/L, as cited previously (2). More recent studies also report this finding. The 2 papers cited by Muskiet et al were the exceptions in terms of the 25(OH)D concentrations attained (3, 4) because they used the "direct" method of measuring 25(OH)D (5). Both laboratories have since stopped using the method, and Meunier (6) now reports lower 25(OH)D concentrations, in line with most of the literature.
3) What would happen if persons in the tropics with abundant sun exposure acquired 100 µg additional vitamin D/d? If serum 25(OH)D concentrations are already >150 nmol/L, then the effective physiologic supply of vitamin D is equivalent to {approx}250 µg/d (2). The 25(OH)D response to a vitamin D dose behaves in a log-dose manner as shown in Figure 2 of my review (2). As a further example, we reported that 25 µg vitamin D/d resulted in average 25(OH)D concentrations of 69 nmol/L, whereas 4 times that amount increased 25(OH)D concentrations by only another 27 nmol/L (1). That increment becomes even smaller as the predose 25(OH)D concentration increases. Thus, an additional 100 µg/d would add marginally to what I regard as the inconsequential risk due to the 250-µ/d vitamin D supply that is physiologic because it is obtainable through sun exposure. Because all available evidence indicates that a long-term vitamin D consumption of >=1000 µg/d is needed to cause hypercalcemia, there is a large margin of safety with 100 µg/d. [I welcome any discussion of evidence implicating harm with vitamin D3 (not D2) in adults at doses <1000 µg/d. There is simply nothing published about this, except in infants.]
Eli Suomen Ravitsemusneuvottelukunnan pitäisi käyttää suosituksia ravinteille, jotka pitävät meidät terveinä, vai mitä?
Kuitenkin jo vuonna 2001 pidettiin itsestään selvänä, ettei edes tulossa olevien suositusten 20 mikrogrammaa päivässä RIITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ IKINÄ nostamaan 25(OH)D-pitoisuutta Seitsemän Taivaan Konsensuksen luokkaan >80 nmol/l. Tuo on minimitaso, ja siihen yltää noin seitsemän prosenttia kanadalaisista, suomalaisista suunnilleen yhtä harva.
Enkä edes ALOITA puhumaan siitä että vanhuksille >100 nmol/l on ehdoton minimi ja sehän jää ihan haaveeksi 20 mikrolla päivässä. Iäkkäiden suolistosta ei edes imeydy D-vitamiinia yhtä tehokkaasti kuin vanhoilla, mikä tekee asiasta entistäkin perverssimmän.
Siteeraan erästä suosikkiblogaajaani:
"This shit is fucked up on so many levels that you don't know where to begin."
Selviteltyäni D-vitamiinin käyttöä lähinnä terveyssyistä olen törmännyt useasti mainintoihin tarpeesta K2- ja A-vitamiinien lisäykseen. K2 ilmeisesti liittyy lähinnä kalsiumin aineenvaihduntaan ja siellä erityisesti luustoon. A-vitamiini taasen tuntuisi johtuvan D lisäyksen yhteisvaikutuksesta ja vaikuttavan yleiseen terveydentilaan.
Aiemmin oli juttua suomalaisen Lamberg-Allardtin suosituksesta 20 mikroa. Ei siltä näytä tämän mukaan:
The doses of sunshine or oral vitamin D3 used in healthy children should be designed to maintain 25(OH)D levels above 50 ng/mL. As a rule, in the absence of significant sun exposure, we believe that most healthy children need about 1,000 IU of vitamin D3 daily per 11 kg (25 lb) of body weight to obtain levels greater than 50 ng/mL. Some will need more, and others less. In our opinion, children with chronic illnesses such as autism, diabetes, and/or frequent infections should be supplemented with higher doses of sunshine or vitamin D3, doses adequate to maintain their 25(OH)D levels in the mid-normal of the reference range (65 ng/mL) — and should be so supplemented year-round (p. 868)."
- Cannell JJ, Vieth R, Willett W, Zasloff M, Hathcock JN, White JH, Tanumihardjo SA, Larson-Meyer DE, Bischoff-Ferrari HA, Lamberg-Allardt CJ, Lappe JM, Norman AW, Zittermann A, Whiting SJ, Grant WB, Hollis BW, Giovannucci E. Cod liver oil, vitamin A toxicity, frequent respiratory infections, and the vitamin D deficiency epidemic. Ann Otol Rhinol Laryngol. 2008 Nov;117(11):864–70.
Jep, 17 johtavaa D-vitamiinitutkijaa mukaan lukien Lamberg-Allardt suosittelevat LAPSILLE viime vuoden artikkelissa A-vitamiinista MINIMItasoja 125 nmol/l ja eräille kroonisesti sairaille minimitasoja 162,5 nmol/l. Annosohjeeksi suositellaan 25 µg jokaista 11:sta painokiloa kohti.
Toisin sanoen 25-kiloinen lapsi tarvitsisi VÄHINTÄÄN noin 57 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä, jatkuvasti. Itselleni sama kerroin tekisi 188 mikrogrammaa päivässä!!!
Ei oikein nämä 20 mikron huhut kuulosta enää realistisilta millään muotoa.
Tuohon ylempään A/K-vitamiineista sen verran, että olen törmännyt ihan samaan asiaan. Luonnonkansat ovat saaneet noita kaikkia kolmea ja etenkin niiden eri muotoja paljon enemmän ja munipuolisemmin kuin me nykyajan asukit.
Esimerkiksi korkea D-vitamiinitaso myös näyttää suojelevan A-vitamiinimyrkytykseltä, mikä selittäisi mm. Islannin ratkaisua tiputtaa A-vitamiinipitoisuudet kalanmaksaöljyistä VIIDESOSAAN muutama vuosi sitten.
Tietääkö kukaan pyrkiikö ihmiskeho maksimoimaan oman D-vitamiini-tuotannon?
Jos näin ei ole täytyy olla olemassa terveydellinen syy, miksi ihmiskeho ei ole kehittynyt tuottamaan sitä suuria määriä.
Lueppa uudestaan ko. kirjoitus. (vinkki: aurinko)
AM
Aiheesta Lontoon kielellä:
Studies show that if you go out in the summer sun in your bathing suit until your skin just begins to turn pink, you make between 10,000 and 50,000 units (250 - 1250 µg) of cholecalciferol in your skin. Professor Michael Holick of Boston University School of Medicine has studied this extensively and believes a reasonable average of all the studies is 20,000 units (500 µg). That means a few minutes in the summer sun produces 100 times more vitamin D than the government says you need! As discussed in other pages, this is the single most important fact about vitamin D.
The skin does another amazing thing with cholecalciferol. It prevents vitamin D toxicity. Once you make about 20,000 units (500 µg), the same ultraviolet light that created cholecalciferol begins to degrade it. The more you make, the more destroyed. So a steady state is reached that prevents the skin from making too much cholecalciferol. This is why no one has ever been reported to develop vitamin D toxicity from the sun, though it is possible when taking vitamin D orally.
http://www.vitamindcouncil.org/vitaminDPhysiology.shtml
Ihminen on fysiologisesti edelleen trooppinen apinalaji ja tämä näkyy myös elimistön D-vitamiinijärjestelmän toiminnassa:
Professor Bruce Hollis. He reviewed basic vitamin D physiology and emphasized that THE ENTIRE SYSTEM IS DESIGNED TO DEAL WITH AN EXCESS, NOT WITH AN INSUFFICIENCY, of vitamin D. Numerous mechanisms are available in your body to prevent vitamin D toxicity but few are available to deal with insufficiency. Then he briefly mentioned one of the most important discoveries about vitamin D in the last few years, one where Professor Neil Binkley of the University of Wisconsin was senior author. (In the last 4 years, Professor Binkley has become a prolific vitamin D expert and I hope Carol Baggerly is able to get him to speak at some of the upcoming conferences she hopes to sponsor.) As I have pointed out before, Hollis and Binkley's crucial discovery was that the body doesn't start storing the parent compound, cholecalciferol, until 25(OH)D levels reach about 50 ng/mL. They showed, using basic steroid pharmacology, that 50 ng/mL (125 nmol/l) should be considered the lower limit of adequate 25(OH)D levels.
Eli jos D-vitamiinin puute pitäisi määritellä nykyisen farmakologisen tietämyksen mukaan, se olisi noin <125 nmol/l.
On eri asia puhua, mitä tuo tarkoittaa annosmäärissä, mutta yli 100 mikrogramman yli täytyy yleensä mennä, suurella vaihteluvälillä. Jenkeissä 115 µg vaadittiin että suunnilleen kaikki pääsivät edes yli 75 nmol/l tasoille (Aloia et al. 2007):
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19296870
Keskiarvosta tuossa tutkimuksessa en ole varma, veikkaan suunnilleen luokkaa 120-130 nmol/l.
Eli mitä suurempi annos ja korkeampi lähtötaso, sitä pienempi lisämikrogrammojen keskimääräinen vaikutus kalsidiolitasoihin.
Romanialaisilla ikääntyvillä naisilla tarvittiin 125 µg päivässä YHDEN VUODEN AJAN jotta kaikkien kalsidiolitasot olivat vähintään luokkaa 100 nmol/l:
http://wildhorse.insinc.com/directms13oct2005/Slides.htm_40slide.jpg
Keskimääräiset kalsidiolitasot luokkaa 125 nmol/l ovat tropiikissa elävien ihmisten alempaa keskitasoa ja taso, jolla suunnilleen 100% ihmisistä alkaa luotettavasti varastoimaan D-vitamiinia kroppaansa "talven" varalle.
Tätä alemmilla tasolla ainakin osalla ihmisistä riittävän D-vitamiinin ylläpitämä hormonijärjestelmä käy "höyryillä", mikä johtaa mm. solujen erilaistumisen ja immuunijärjestelmän ongelmiin, siis autoimmuunisairauksien riskiin ja syöpien lisääntymiseen (Zittermann 2003; Holick 2003):
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12720576
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12520530
Parasta antia mielestäni on kuitenkin Hollis & Wagnerin tutkimukset, joiden mukaan imettävä äiti tarvitsee VÄHINTÄÄN 160 µg, jotta D-vitamiinia riittää tarpeeksi sekä äidille että vauvalle (äidinmaitoon):
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17661565
Väite, että äidinmaidon EI luonnostaan pitäisi sisältää D-vitamiinia, on absurdi ja järjetön. Tämä merkitsee mm. sitä että D-vitamiinin saannin suhteen [D-vitamiinia sisältäviä] äidinmaidonkorvikkeita saavat vauvat ovatkin monissa länsimaissa olleet PAREMMASSA asemassa kuin lapset jotka ovat saaneet pitkään rintamaitoa.
Itse sain autoimmuunisairauden liitännäisineen, 13 todettua ruoka-aineallergiaa pitkän imetysajan johdosta. Niin ja synnyin keisarileikkauksella, mikä sekin olisi saattanut olla estettävissä riittävällä äitini veren D-vitamiinipitoisuudella, koska suomalaisten naisten keskiarvopitoisuus 37,5 nmol/l assosioituu NELINKERTAISEEN riskiin päätyä keisarinleikkaukseen suhteessa tasoon 125 nmol/l:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19106272
Terveysvaikutusten kannalta toisin sanoen kunnon hupi vasta alkaa, kun tasot ylittävät 100-125 nmol/l, mikä on tietenkin odotettavaa. Kerrankin "luonnollinen" on enimmäkseen myös erittäin terveellistä. Syöpien ilmaantuvuus esimerkiksi näyttää vähenevän mukavasti vielä yli 150 nmol/l tasoilla. Tämä liittyy siihen, ettei munuaisten ulkopuolista kalsitriolin tuotantoa rajoita mikään kunnollinen mekanismi ja siten aktivoituneen "D-hormonin" pitoisuudet voivat nousta teoriassa kuinka paljon tahansa JA tehdä elimistössä lisää hyvää. Myrkyllisyyteen vaaditaan vähintään tasot 500-600 nmol/l, eikä sellaisiin taosihin päästä edes ottamalla 100 mikroa purkista ja ottamalla päälle non-stop aurinkoa (Vieth ym.).
Pikku ongelma tässä hienossa mekanismissa on suomalaisten kannalta, koska meillä päin kesän lopullakin tasot ovat keskimäärin 65 nmol/l. Pohjolan aurinko nyt ei vaan riitä meille. Ihmiskunnasta noin 15 miljoonaa asuu 65 leveyspiirin pohjoispuolella ja niistä suomalaisia on KOLMASOSA. Nuff said.
Seuraa siis paljon ikäviä kysymyksiä, jotka ovat ehkä liiankin loogisia koska asiasta ei olla pidetty liikaa äläkkää.
Kuten filosofi Arthur Schopenhauer on sanonut:
“First, the truth is ridiculed. Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident.”
"The skin does another amazing thing with cholecalciferol. It prevents vitamin D toxicity. Once you make about 20,000 units (500 µg), the same ultraviolet light that created cholecalciferol begins to degrade it"
Tämän perusteella piste missä D-vitamiinin haitat ylittävät hyödyt on 500 ug:n tietämillä. Esitetty 250 ug:n turvallisen saannin raja ei liene kaukana sopivasta.
Onko missään raportoitu että meille pohjoisen vaaleille olisi kehittynyt kyky varastoida D-vitamiinia enemmän ja alemilla kalsioditasoilla kuin tropiikin ihmisillä?
Tähän liittyen heräsi ajatus että olisikohan tarpeellista pitää jonkin mittaisia taukoja isompien D-vitamiini-kuurien välissä?
Kiitokset vielä Neonomidelle briefauksesta aiheeseen.
Eipä kestä. :-)
Nopeasti tippuvat kalsidiolitasot edelleenkin voivat aiheuttaa ongelmia. Toisaalta jatkuva korkea D3-vitamiinin saanti ei ole aikuisilla erityisen tutkittu asia. Lapsille sen sijaan on annettu vuosikausien ajan jopa yli 100 mikrogramman annoksia, joten pitkäaikaiskäytöstä on enemmän kokemusta. Teoriassa aikuisen elimistö on toki erilainen kuin lapsen, mutta vastaväittäjien pitäisi ensin hyökätä farmakologisia faktoja vastaan että voitaisiin puhua D-vitamiinin mahdollisista haitoista.
Onhan D3 eli kolekalsiferoli lähes inaktiivi "vitamiini", joka toimii vain polttoaineena kalsidiolille, joka on *se* varastomuoto veressä jonka tasot muuttuvat vasta viikkojen aikana merkittävästi. Kolekalsiferolista vain noin neljäsosa muodostuu kalsidioliksi ja siitä edelleen pieni osa varsinaiseksi kalsitrioliksi, joka on tämän "D-hormoni". Koko järjestelmä on siis tarkkaan säädelty ja sen ohittaminen vaatii joko veren juontia (kalsidiolin varasto) tai kalsitriolin nauttimista. Veren juominenkin on todennäköisesti täysin turvallista touhua, mutta kalsitriolin nauttiminen johtaa herkästi monenlaisiin ongelmiin, joista tärkeimpänä hyperkalsemia.
Viethin muutaman vuoden takainen tutkimus eturauhassyöpäpotilailla (50 µg/päivä) alensi PSA-arvojen nousua PALJON tehokkaammin kuin sellaisenaan annettu kalsitrioli ja ILMAN hyperkalsemiaa. Tällä hetkellä kun puhumme vastaava tutkimus on menossa paljon reippaammalla annoksilla kolekalsiferolia ja odotamme innolla tuloksia.
Kaikkien D-vitamiinin tunnettujen fysiologisten efektien toteutumiseen kuluu aikaa jopa 5-9 kk - ensimmäiset toki alkavat jo muutaman tunnin sisällä nauttimisesta.
Toistaiseksi näyttö siitä että oraalinen D3-vitamiini olisi jotenkin eri tavalla elimistössä toimivaa kuin auringosta saatu, on todella niukkaa. Vaikkapa Trevor Marshallin väitteet siitä että ravinnon/ravintolisien D3 salpaisi kehon omaa D-vitamiinin tuotantoa, kaipaa kipeästi todisteita.
Mitä tulee rasvanpolttoon ja D-vitamiiniin... :-)
Life Extension Foundationin uutiskirjeessä raportoidaan tutkimuksesta, jonka mukaan D-vitamiini teostaa [b]rasvanpolttoa[/b]:
At The Endocrine Society's 91st Annual Meeting, held this month in Washington, D.C., University of Minnesota assistant professor of medicine Shalamar Sibley, MD, MPH reported that [b]men and women with higher vitamin D levels experienced a greater amount of weight loss when dieting compared to those with lower levels.[/b]
For their study, Dr Sibley and colleagues measured plasma 25-hydroxyvitamin D and 1,25-dihydroxyvitamin D (the precursor and hormonal forms of vitamin D) in 38 obese subjects prior to and following an 11 week diet plant that provided 750 calories less per day than the participants' estimated needs. Fat distribution and body composition were measured using dual-energy X-ray absorptiometry and computed tomography before and after the treatment period.
The participants' vitamin D levels were found to be insufficient on average. [b]The researchers observed a linear relationship between baseline vitamin D levels and weight loss, with close to an additional half pound of weight loss associated with each 1 nanogram per milliliter (ng/mL) increase in plasma 25-hydroxyvitamin D, as well as nearly one quarter pound loss with each nanogram increase in 1,25-dihydroxyvitamin D[/b]. Higher levels of both forms of the vitamin were associated with more abdominal fat loss, and neither form was associated with lean mass loss.
http://www.lef.org/newsletter/2009/0616_D-is-for-Dieting.htm?source=eNewsLetter2009Wk26-1&key=Article&l=0#article
Huhhuh: "additional half pound of weight loss associated with each 1 nanogram per milliliter (ng/mL) increase in plasma 25-hydroxyvitamin D".
Eli jokainen 2,5 nmol/l nousu kalsidiolitasoissa assosioitui yli 200 gramman painon putoamiseen. ;-)
Kehon D-vitamiinitila liittyy merkitsevästi nuorten tyttöjen lihasvoimaan. Hyvin matalilla D-vitamiinitasoilla lihasvoima ja voimakkuus ovat heikompia kuin jos D-vitamiinitila on hyvä. Lisäksi luuston pitkäaikaiselle kehitykselle voi olla haitallista, jos nuoruudessa lihasvoima ei ole paras mahdollinen.
Tiedot selviävät tuoreesta brittiläisestä tutkimuksesta. Tutkimuksessa havaittiin, että hyvä kehon D-vitamiinitila liittyy tyttöjen parempaan lihasvoimaan ja voimakkuuteen, nopeuteen ja hyppykorkeuteen. Valtaosalla tutkituista tytöistä lihasvoima oli normaalia alempi.
Lihasten muodostamalla voimalla on tärkeä osa luuston kehityksessä. Tutkittavien tyttöjen luut eivät kuormittuneet maksimaalisesti, millä voi olla edelleen vaikutusta luun huippumassan kehitykseen.
Tutkimukseen osallistui noin sata 12–14-vuotiasta tyttöä, joilla ei ollut D-vitamiinin puutosoireita, mutta joista suurella osalla oli matala veren D-vitamiinitaso. 68 % tutkituista oli syntyperältään etelä-aasialaisia.
Aiemmassa tutkimuksessa etelä-aasialaisilla nuorilla on havaittu matalampia luun mineraalitiheyksiä kuin eurooppalaisilla. Tutkijat arvelevat, että syynä tähän voi olla osaltaan lihasten normaalia heikompi kyky tuottaa voimaa lapsuudessa.
Lähde:
Ward A, ym. Vitamin D status and muscle function in post-menarcheal adolescent girls. J Clin Endocrinol Metab 2009;94:559-563.
Lisätietoja:
Maito ja Terveys ry, ravitsemusasiantuntija Katariina Lallukka, katariina.lallukka(at)maitojaterveys.fi tai puh. (09) 272 2322.
Yli kuusikymppisille laitostuneille vanhuksille annettiin kuusi kuukautta kestäneessä kokeessa reipas määrä D-vitamiinia (vastasi alussa noin 125 µg päivässä). D-vitamiiniryhmässä lonkan koukistajalihasten voimat olivat koeajan loputtua kasvaneet 16% ja polven ojentajien voimat 24%, ilman liikunnan lisäystä. Kontrolliryhmässä ei ollut muutosta.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19729890
Varsin tehoton 25(OH)D:n nostamisprotokolla (liian paljon liian harvoin), enkä pääse lukemaan kokotekstiä jotta lihasvoiman kasvuun assosioiduista 25(OH)D-tasoista voisi päätellä lisää.
Lähetä kommentti