Hae tästä blogista

lauantai 21. marraskuuta 2009

Sikainfluenssan tartuntavaara vaanii rokotusjonoissa












Lääkäri Antti Heikkilän mukaan hölmöintä, mitä influenssakaudella voidaan tehdä, on juuri se mitä parhaillaan tehdään; seisotutetaan ihmisiä rokotusjonoissa. Sikainfluenssan hoitoon käytettävä Tamiflu on puolestaan hänen mielestään täysin tehoton lääke.

− Koko rokotusruljanssi on farssi. Jos ajatellaan yleisvaarallista tautia, parasta olisi, että ihmiset pysyisivät kotona eivätkä jonottaisi rokotuksia täyteen ahdetuilla terveysasemilla, lääkäri Antti Heikkilä sanoo.

Toisaalta hänen mukaansa sikainfluenssa ei ole sen vaarallisempi kuin tavallinenkaan influenssa, joten sen tarttumista ei tarvitse pelätä. Kukaan tuskin kuitenkaan ehdoin tahdoin tartuntaa haluaa, ja sen välttämiseksi olisikin syytä pysyä poissa terveysasemilta ja apteekeista, joissa sairastuneisiin törmää suurella todennäköisyydellä.

D-vitamiinia ja yskänlääkettä

Heikkilä suosittelee sikainfluenssan ennaltaehkäisyyn D-vitamiinia. Sitä kannattaisi hänen mukaansa nauttia flunssakaudella reilusti yli virallisten suositusten, jopa viisinkertainen määrä. Yliannostusta ei kuulemma tarvitse pelätä, sillä käytännössä D-vitamiinin yliannostuksiin ei ole törmätty.

− D-vitamiinilla on selvä ennaltaehkäisevä vaikutus, mutta siitä on hyötyä sairastuneellekin.

Jos tauti kuitenkin iskee, tärkein hoitomuoto on Heikkilän mukaan lepo. Lisäksi hän suosittelee nauttimaan heti ensi oireiden ilmaannuttua N-Asetyylikysteiiniä sisältävää, ilman reseptiä myytävää, limaa irrottavaa yskänlääkettä.

− N-Asetyylikysteiinillä on huomattava keuhkokomplikaatioita ehkäisevä vaikutus. Tamiflu sen sijaan on tehoton lääke, johon liittyy huomattavia riskejä, Heikkilä sanoo.


Lähde: MTV3/Studio55

Ei kommentteja: