Teksti: Mika Haapalainen
Huh Huh! Kisajännitystä pukkaa päälle. Tätäkö sitä kaipasi taas pari vuotta? No, osallistujamääriä katsellessa ei ihmekään, että jännittää hiukan. Edelliset kisat, joissa yksilösuorituksen on tehnyt suuremman porukan kesken onkin jo 14-vuoden takaa. Keskiviikkona 11.8. Otettiin viimeinen penkkitreeni ja päätettiin aloituspaino. Aiempien uhoilujen sijaan otettiin järki käteen ja pudotimme aloituspainon varmaksi ihan siitäkin syystä että viides viikko käsivammaisena menossa. En halua turhia loukkaantumisia tässä vaiheessa, niinpä pitää koittaa olla iisisti. Kisat on aina eri asia ja 10 päivää olisi aikaa parannella paikkoja ja saada painoa pikkasen alaspäin. Grammapeliksikin saattaa punnitus mennä, mutta eikös se kuulu pelin luonteeseen? Kovia treenejä en tee ennen kisoja. Ihan vain fiilistelyä ja kehonhuoltoa. 20 päivä perjantaina tönästään nokka kohti etelää ja toivotaan että jännäkakka antaa nukkua eikä kisakamraattien tarvitsisi pettyä yksikätisen miehen horjuvaan toimintaan. Tulostaso on tippunut pikku loukkaantumisten vuoksi aika paljonkin, mutta kisoissahan kaikki on mahdollista. Huoltajankin sain matkaan niin ei tarvitse yksinään taivaltaa. Onneksi Nevalan Kimmolla on kokemusta kisailuista ja tietää kyllä minun rahkeet niin eiköhän tästä saada kunnon reissu aikaiseksi ja toivon mukaan muille uusi todellinen kilpakumppani?
Kisojen jälkeen uutta raporttia fiiliksistä ennen ja jälkeen nostoshown ja seuraavia suunnitelmia. Niin ja nyt on syöty 2,5 viikkoa hiilareita palautumisongelmien vuoksi sekä aineen vaihdunta on tukossa. Ei tunnu auttavan. Lepoakin on otettu ja turhauttavaa onkin että mikään ei tunnu auttavan. Vitamiinit, ruoka, lepo, uni, lisäravinteet, kunto on parempi kuin vuosiin. Sekä treenipainoja/tehoja laskettu. Kaikki on kunnossa. Onko se stressitaso niin voimakas ase, että saa pikkumiehen niin sekaisin? Jos jollakulla on jotain vinkkejä kokeiltavaksi niin antakaa ihmeessä palautetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti