Hae tästä blogista

lauantai 8. marraskuuta 2008

Paras dieettitutkimus tähän mennessä?

















Erilaisia dieettitutkimuksia ilmestyy tiedelehdissä harva se päivä. Eilen Nutrition & Metabolism -lehdessä ilmestyi mielestäni ehkä kaikkein merkittävin dieettitutkimus mitä tähän päivään mennessä on julkaistu. Kyseessä oli luonnollisesti satunnaistettu kliininen tutkimus. Sen kesto (4 kk) ei ollut niin pitkä kuin eräissä aiemmin julkaistuissa tutkimuksissa, mutta tutkimus oli niin hyvin kontrolloitu kuin vertaileva dieettitutkimus ylipäätänsä voi olla. Lisäksi data oli analysoitu oikein eli siis ITT -analyysiä ei käytetty. Mielestäni hyvin tärkeää oli myös se, että molempia tutkimuksessa käytettyjä dieettejä on suhteellisen helppo noudattaa pitemmässäkin juoksussa. Ääripäitä ei siis tutkittu. Dieetin tehokkuudesta ei ole liiemmin iloa, jos hoitomyöntyvyys on surkea.

Mutta alkusuitsutuksen jälkeen tutkimuksen yksityiskohtiin. Ravitsemustieteen emeritusprofessori Donald Layman (kuvassa) ja työtoverit arpoivat tutkimukseen hyväksytyt ylipainoiset henkilöt (alussa yht. 65) kahteen ryhmään:

1. Runsaammin proteiinia ja kohtuullisesti hiilihydraatteja sisältävä dieetti (jäljempänä "PRO"); 30 E% proteiinia, 40 E% hiilareita ja 30 E% rasvaa.

2. Perinteinen runsashiilihydraattinen dieetti ("CHO"); 55 E% hiilareita, 15 E% proteiinia ja 30 E% rasvaa.

Tutkimuksesta jättäytyi pois molemmista ryhmistä suurinpiirtein saman verran koehenkilöitä; PRO = 7 ja CHO = 8. Eli lopullisessa analyysissä oli mukana 50 koehenkilöä. Tulokset osoittivat, että PRO-ryhmässä kehonrasvat vähentyivät merkitsevästi enemmän kuin CHO-ryhmässä. Kokonaispainon muutoksessa ei ollut kovin suurta eroa, joten lienee selvää, että PRO-ryhmä hakkasi CHO-ryhmän myös lihasmassan osalta. Lisäksi PRO-ryhmässä veren rasva-arvot paranivat enemmän kuin CHO-ryhmässä. Myös aterianjälkeiset insuliinipiikit pysyivät PRO-ryhmässä paremmin kurissa.

Lukaise kaikki yksityiskohdat Nutrition & Metabolism -lehden artikkelista.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ymmärtääkeni dieettitutkimus on huono jos se kestää alle 5 vuotta.
Koska vasta sitten saadaan selville, onko ko. ruokavalio toimiva painonhallinnassa pitemmällä aikavälillä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja montako kontrolloitua 5 v. dieettitutkimusta on olemassa? Tasan NOLLA. Pisimmät tähän mennessä ovat olleet 2 v. Eli Quellen "logiikalla" kaikki dieettitutkimukset ovat "huonoja"