Hae tästä blogista

perjantai 2. tammikuuta 2009

Lukijakyssä: metandienonin haittavaikutukset [Editoitu 1 kerta]






















Edit 2.1.: Törmäsin tänään sattumalta kotimaiseen tapausselostukseen (Duodecim 1992;108(9):889). Kyseisessä keississä oraalisten anabolis-androgeenisten steroidien raportoitiin laskevan selvästi ns. hyvää kolesterolia (HDL), joskin potilaan noudattama vähärasvainen ruokavaliokin laskee HDL:ää. Itse asiassa HLD-pitoisuus oli lähellä nollaa. Alla lainaus keissistä:

"Potilas on 28-vuotias mies, joka on aiemmin ollut varsin terve. Hänen umpilisäkkeensä on poistettu vuonna 1981. Lähisukulaisilla ei ole esiintynyt poikkeuksellisen runsaasti sydän- eikä verisuonisairauksia eikä myöskään taipumusta rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Potilas on harrastanut useita vuosia kehonrakennusta. Harjoituskausien ohjelmaan on varsinaisen lihasharjoittelun ohella kuulunut myös kestävyysharjoittelua, lähinnä juoksulenkkejä. Samanaikaisesti hän on noudattanut erittäin vähärasvaista ruokavaliota. Kahden viime vuoden aikana hän on käyttänyt harjoituskauden muuhun ohjelmaan liittyvästi myös testosteronijohdoksia ja anabolisia steroideja.
Maaliskuussa 1990 potilas hakeutui lääkärin vastaanotolle sinuiitin vuoksi. Samassa yhteydessä oli tutkittu seerumin rasva-arvot, jolloin HDL-kolesterolipitoisuus seerumissa todettiin lähes mittaamattomaksi: 0.02 mmol/l (viitearvoalue 0.95-2.00 mmol/l). Tämä löydös johti lisätutkimuksiin.

Potilas tuli poliklinikkaan 2. 4., jolloin hänen yleistilansa oli hyvä, pituus 172 cm, paino 90 kg ja lihaksisto erittäin voimakkaasti kehittynyt. Sydämestä ja keuhkoista ei auskultoitaessa todettu poikkeavaa, ääreispulssit tuntuivat hyvin, eikä suurista valtimoista kuulunut suhinoita. Maksa oli kylkikaaressa.

Tehdyissä laboratoriokokeissa (taulukko 1) verenkuva, paaston jälkeen mitattu veren sokeriarvo, C-reaktiivinen proteiinipitoisuus ja kilpirauhasen toimintakokeiden tulokset (S-T4, S-TSH) olivat normaalit. Seerumin testosteronipitoisuus oli 12.00 nmol/l (viitearvoalue 14.00-38.00 nmol/l). Sukupuolihormoneja sitovan proteiinin (SHBG) pitoisuus oli 12 nmol/l (viitearvoalue 10-60 nmol/l). Näistä arvoista laskettu seerumin vapaa testosteronipitoisuus oli 260 pmol/l (viitearvoalue 160-580 pmol/l). Seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus oli 4.4. mmol/l (viitearvoalue 3.6-7.0 mmol/l) ja seerumin triglyseridipitoisuus 0.50 mmol/l (viitearvoalue 0.40-1.70 mmol/l). Seerumin HDL-kolesterolipitoisuus oli pieni: 0.35 mmol/l.

Potilas lopetti tutkimuksiin tulon jälkeen hormonivalmisteiden käytön. Hänen viimeksi käyttämänsä steroidit olivat olleet metandienoni annoksin 10 mg/vrk, mesteroloni 25 mg/vrk, oksimetololi 50 mg/vrk ja hydroksiandrostandienoni 75 mg lihakseen kerran viikossa. Käyttämänsä aineet potilas oli hankkinut "mustasta pörssistä" mutta kertoi kuitenkin olleensa käyttökausien aikana yksityisen lääkärin valvonnassa.

Potilaan laboratorioarvoja seurattiin 14. 5. asti eli kuuden viikon ajan, jolloin potilas oli käyttämättä hormonivalmisteita. Kesäkuun alussa hän alkoi käyttää uudelleen anabolisia valmisteita. Hän kävi kontrollissa 18. 6., jolloin hänen rasva-arvonsa olivat samat kuin alussa
."

Keississä raportoitiin myös, että potilaalla oli lievästi suurentuneet seerumin ASAT- ja ALAT-arvot ("maksa-arvot"), jotka eivät täysin normaalistuneet kuuden viikon steroiditauon aikana.


Mulla on kaveri joka käyttää taikkuja mut ei treenaa tarpeeksi ja valittaa että kun ei kasva tarpeeksi nopeaa.

Sille on tehty kaikki jutut ruokaohjelmasta, lähtien mut ei mene perille että lihakset eivät kasva ilman oikeaa treeniä ja ruokavaliota unohtamatta lepoa.

Mua se ei usko vaikka kuinka mä sanon sille että noudata saatuja ohjeita.

Kuinka vaarallisia taikut ovat jos niitä ottaa yli maksimi annostuksen ja mitä sivuvaikutuksia niiden käytöllä on?


Kysyjä ilmeisesti viittaa Thaimaassa valmistettuihin metandienonitabletteihin. Yleisiä haittavaikutuksia ovat ainakin nestepöhö ja akne. Metandienonin oletetaan myös "rasittavan" maksaa, mutta ns. maksa-arvojen kohoaminen saattaa johtua lähinnä proteiinisynteesin yleisestä kiihtymisestä koko elimistössä. Alla linkki vanhoihin tapausselostuksiin, joissa raportoitiin metandienonin käytön vaikutuksista kehonrakentajilla.

Responses to sustained use of anabolic steroids

Ei kommentteja: