Hae tästä blogista

torstai 24. syyskuuta 2009

D-vitamiinin puute yhteydessä suomalaisten sydänkuolemiin

D-vitamiinin puutos saattaa lisätä sepelvaltimotaudista johtuvia kuolemia, kertoo suomalaistutkimus. Puutos voi altistaa myös monille pitkäaikaissairauksille.

Annamari Kilkkisen johtamassa tutkimuksessa hyödynnettiin Mini-Suomi-tutkimuksen aineistoja. Niillä suomalaisilla, joiden veren D-vitamiinipitoisuus oli suuri, oli neljänneksen vähemmän sepelvaltimotautikuolemia.

Etenkin aivoverenkiertohäiriöistä johtuvia kuolemia oli vähemmän. Vertailukohtana olivat osallistujat, joiden D-vitamiinipitoisuudet olivat pienimmät.

Tutkimukseen osallistui 6 200 yli 30-vuotiasta miestä ja naista, jotka eivät sairastaneet sydän- ja verisuonitauteja Mini-Suomi-tutkimuksen alkaessa vuosina 1978 - 1980. Vuoteen 2006 jatkuneen seurannan aikana 640 osallistujaa kuoli sepelvaltimotautiin ja 293 aivoverenkierron häiriöön.

Lievä D-vitamiinin puutos on Suomessa talvisaikaan arviolta seitsemällä kymmenestä kasvuikäisestä ja puolella keski-ikäisistä. D-vitamiinin vähyys saattaakin olla yksi merkittävimmistä ehkäistävissä olevista suomalaisten terveysriskeistä.

D-vitamiinin puutos on liitetty sydämen ja verisuoniston sairauksiin myös aikaisemmin. Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.


Lähde: Uutispalvelu Duodecim

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisille suomalaisille suositellaan 7,5 mikrogramman päivittäistä D-vitamiinin saantia. Lapsille, odottaville ja imettäville äideille sekä ikääntyneille suositellaan 10 mikrogramman annosta päivittäin.

"Viime aikoina monissa vitamiinivalmisteissa D-vitamiinipitoisuuksia on kasvatettu näitä suosituksia korkeammalle tasolle, koska isommilla annoksilla on haluttu varmistaa riittävä D-vitamiinin saanti. Korkein hyväksyttävä päiväannos alle 10-vuotiaille lapsille on 25 mikrogrammaa ja aikuisille 50 mikrogrammaa", Yliopiston Apteekin apteekkari Jari Kokkonen sanoo.
( http://kuntoon.kaleva.fi/index.cfm?p=juttu&o=1314&id=816556 )

Paljonkos niissä sinun pillereissä on ainetta ja paljonko suosittelet maksimissaan/vrk?

t-mb

Anssi Manninen kirjoitti...

Meidän D-vitamiinitabletissa on 25 mikrogrammaa per tabletti. Tuotteen suositeltu päiväannos on yksi tabletti, mutta itse henk.kohtaisesti suosittelen (ja otan itsekin) vähintää 50 mikrogrammaa päivässä. Tuo artikkelissa mainittu "korkein hyväksyttävä päiväannos" ei perustuu lainkaan tieteeseen.

Neonomide kirjoitti...

Tietenkin nykyinen D-vitamiinin saantisuositus on mielivaltainen. Se perustuu arvioon [sic], että aikuinen tarvitsee yhtä paljon kuin pikkuvauva riisitaudin estoon, säädös on vuosimallia 1963:

http://jama.ama-assn.org/cgi/content/summary/115/5/370

http://pediatrics.aappublications.org/cgi/content/abstract/31/3/512


Eli 120-kiloisen kehonrakentajan D-vitamiinin tarve on 2,5 µg vähemmän kuin kaksikiloisen keskosen. Aivan loogista.

Terveiden miesten elimistöt kuluttavat 75 - 125 µg D-vitamiinia joka päivä - jos elimistö saa sitä tarpeeksi:

http://www.ajcn.org/cgi/content/full/77/1/204


Olen sen sijaan Anssin kanssa kunnioittavasti eri mieltä ylärajasta - nykyinen virallinen 50 mikron yläraja perustuu yhteen (1) Intiassa tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen eli "tieteeseen". Sitä pidettiin ainoana perusteena turvallisuusrajan asettamiselle:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6746514


Keskustelua päätöksen järkevyydestä:

http://www.ajcn.org/cgi/content/full/79/5/717#SEC3


Tutkimuksessa lopulta 95 µg päivässä 6 kuukauden tutkimusjaksolla aiheutti kuudelle henkilölle hyperkalsemiaa ja tämä assosioitiin tietenkin D-vitamiinilisään. Riippumatta siitä, ettei D-vitamiinitasoja mitattu millään tavoin.

Tutkimusta on ankarasti kritisoitu metodologisista syistä neljä kertaa samassa vertaisarviointilehdessä eivätkä tekijät tietääkseni koskaan vastanneet. Tyypillisesti tämä on yhtä kuin käsien levittämistä, mutta viranomaissuosituksille ei tapahtunut yhtään mitään. Myöhemmät annosvastetutkimukset edelleen tukivat kritiikkiä:

D-vitamiinia tutkittiin 100 µg:lla päivässä vuoden ajan - ei mitään ongelmia:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11157326


Heaney tutki 250 µg:lla päivässä 20 viikkoa ilman ongelmia:

http://www.ajcn.org/cgi/content/full/77/1/204


Barger-Lux, 1250 µg päivässä kahdeksan viikon ajan, ei ongelmia:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9797906


Suoraan sanoen en ikinä voinut kuvitella, että ravitsemustieteen pohjalta säädeltyä byrokratiaa voitaisiin tehdä näin heppoisin perustein. Ihmisiho voi kehittää yhdessä päivässä usean tunnin aurinkoaltistuksella D-vitamiinia 1 250 µg [sic] verenkiertoon:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7038486?dopt=Abstract


Meni usko koko hommaan, suoraan sanoen.

Muistakaa myös, että auringosta saa ihosyövän ja Mikael Fogelholmin sanoin, 10 mikrogramman päiväannosta ei sovi ylittää:

http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Voiko+kalsiumia+saada+liikaa/1135219484707

Anssi Manninen kirjoitti...

"Olen sen sijaan Anssin kanssa kunnioittavasti eri mieltä ylärajasta"

Hmm.. siis olen itsekin sitä mieltä, että se on hatusta vetetty.