Blasterin levittämä hölynpöly

Eräs jamppa esiintyy Musklefoorumilla jonkinmoisena ”asiantuntijana” Blaster -nimimerkin suojissa. Kyseinen hemmo väittää muun muassa, että Manninen on formuloinut DAA+ZMA -valmisteen päin seiniä, sillä sinkki on NMDA-reseptorin inhibiittori. NMDA on aivoissa esiintyvä reseptori, joka vastaanottaa käskyjä erilaisilta välittäjäaineilta. Blaster oli löytänyt Wikipediasta luettelon, jonka mukaan sinkki-ioni on yksi NMDA-reseptorin inhibiittoreista eli estäjistä, ja D-aspartiinihapon (DAA) vaikutus testosteronitasoihin välittää ainakin osittain NMDA-reseptorien kautta. Näiden tietojen pohjalta Blaster oli tehnyt johtopäätöksen, jonka mukaan sinkkiä ei kannata syödä yhdessä DAA:n kanssa. 

Aivoissa esiintyy useita erilaisia NMDA-reseptorityyppejä, jotka reagoivat erillä tavalla erilaisiin välittäjäaineisiin – oli sitten kyseessä sinkki-ioni (Zn2+) tai joku muu välittäjäaine. Asia ei ole lähellekään niin yksinkertainen kuin Blaster kuvittelee. Itse asiassa neurotieteilijät ovat julkaisseet massiivisen teoksen Biology of the NMDA Receptor (CRC Press, 2009), joka käsittelee pelkästään NMDA-reseptoreita. Kirjassa on oma osionsa sinkki-ionista (11.6. Zinc ions), mutta siinä ei mainita sanallakaan dietaarista eli ruoasta saatavaa sinkkiä. Tämä johtunee siitä, että saanti ruoasta ei useinkaan korreloi hermosolupitoisuuksien kanssa. Tämä koskee myös mm. natrium- ja kloridi-ioneja, jotka molemmat saadaan ruokasuolasta. Aivosolujen ionipitoisuudet ovat siis tarkoin säädeltyjä.

Hieman myöhemmin Blasteri totesi, että aminohappokelatoidut mineraalit (kuten DAA+ZMA -valmisteen sinkkimonometioniini- ja aspartaatti) eivät vaikutakaan ionimuodossa, vaan että ne siirtyvät aivoihin aminohappoon sidottuna. Täh?! Ensin Blaster siis toteaa, että DAA:n kanssa ei kannata ottaa sinkkiä, sillä sinkki-ioni on tietyissä tilanteissa NMDA-reseptorin inhibiittori, mutta nyt se DAA+ZMA -valmisteen aminohappokelatoitu sinkki ei vaikutakaan ionina elimistössä. Blasterillä ei selvästikään ole mitään hajua, mistä hän puhuu, ja hän vaihtelee näkemyksiään sen mukaan, kun edellinen kumoutuu. Mineraaleja sidotaan aminohappohin, jotta ne imeytyisivät tehokkaasti suolistosta (kts. What is chelation?). Väite, että aminohappokelatoitu sinkki vaikuttaa elimistössä sellaisenaan on samaa luokkaa kuin väite, että lihapullat siirtyvät sellaisenaan lihaksiin. Blaster on siis pihalla kuin lumiukko.

80-luvulla tehdyissä rottakokeissa osoitettiin kiistattomasti, että sinkin saanti on yksi tärkeimmistä seerumin testosteronipitoisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Sinkki mm. 1) tehostaa HCG:n aikaansaamaa testosteroni-tuotantoa kiveksissä; 2) lisää androsteenidionin muuntumista testosteroniksi;  ja 3) vähentää testosteronin puhdistumista maksassa sekä estää 5-alfareduktaasin toimintaa (ko. entsyymi muuntaa testosteronia dihydrotestosteroniksi). 90-luvulla sinkin saannin osoitettiin olevan keskeinen seerumin testosteronipitoisuuden säätelijä myös miehillä. Prasad ym. (1996) havaisivat, että jo marginaalinen sinkin puutos laskee merkitsevästi nuorten terveiden miesten seerumin testosteronipitoisuutta. He myös havaitsivat, että sinkkilisän antaminen ko. koehenkilöille normalisoi testosteronipitoisuuden.

Johtopäätös nro 1: Jos halutaan nostaa seerumin testosteronipitoisuutta, sinkin saannin rajoittaminen on ihan viimeinen asia, mitä henkilön kannattaa tehdä.

Johtopäätös nro 2: Anonyymina esiintyvien "nettiasiantuntijoiden" höpinöitä ei kannata ottaa liian tosissaan. 

Johtopäätös nro 3: DAA+ZMA -valmisteeseen lisätty kohtuullinen määrä sinkkiä (30 mg/annos) on täysin perusteltua.