Hae tästä blogista

maanantai 1. syyskuuta 2008

Lukijakyssä: Nopeat hiilarit urheiluravitsemuksessa















Sitten takaisin tämän blogin pääaiheeseen eli urheiluravitsemukseen. Harri haluaa tietää miten nopeiden hiilareiden nauttiminen vaikuttaa harjoittelun aikaansaamaan rasvanpolttoon. Well, tämä on varsin monimutkainen asia. Vaikka olen seurannut harjoittelun jälkeiseen ravitsemukseen liittyviä tutkimuksia varsin intensiivisesti jo vuosien ajan, mitään selviä johtopäätöksiä en kykenee tekemään. Nopeat hiilarit ovat urheiluravitsemuksen kaksiteräinen miekka. Toisin kuin sohvaperunoille, kovaa harjoitteleville urheilijoille niistä voi oikein käytettynä olla hyötyä.

Jos lihasmassan maksimointi on tavoitteena, harjoittelun ympärillä lienee syytä nauttia ainakin kohtuullisia määriä nopeita hiilihydraatteja, erityisesti heti harjoittelun jälkeen proteiinin (aminohappojen) kera. Jos taas päätavoite on rasvanpoltto, tilanne saattaa olla toinen. Paino sanalla "saattaa", sillä tutkimuksia aiheen tiimoilta on julkaistu niukasti. Wiley Long ja työtoverit raportoivat, että "terveyskuntoilun" jälkeen nautittu runsashiilihydraattinen urheilupatukka tehokkaasti nollasi fyysisen kuormituksen aikaansaaman "rasvanpolttovaikutuksen" (Long et al. 2008). Toisalta on selvää, että proteiinia (aminohappoja) tarvitaan harjoittelun jälkeen, jotta lihakset voivat ylipäätänsä vahvistua. Aminohapot myös todennäköisesti vähentävät - ainakin jossain määrin - harjoittelun jälkeistä rasvanpolttoa, mutta tässä tapauksessa you can`t get best of both worlds.

Käytännön suosituksia:

- Massamiehille esimerkiksi Anabolic Overdrive-valmistetta puolikas annos noin 30 min ennen harjoittelua ja kokonainen annos heti harjoittelun jälkeen.

- Laihduttaville kuntoilijoille esimerkiksi HydroISO- tai Whey Overdrive-valmistetta noin 20-30 grammaa ennen harjoittelun ja heti sen jälkeen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

elikkä tälläinen väite bodarireenistä palautumiseen:

nopea hiilihydraatti on tärkeämpää heti harjoituksen jälkeen kuin proteiinin saaminen, koska se saa aikaan insuliini erityksen joka käynnistää palautumisen.
aminohappoja on veressä jäljellä ennen reeniä syödyistä aterioista.
palautusjuomasta n.30 min runsas proteiini/kalori pitoinen ateria.
ainoa ajankohta päivässä nopeille hiilihydraatille on reenin jälkeen.

tästä herää minulle kysymys jos toinenkin.
Lyödäänkö siihen palautusjuomaan sitten dekstroosia 100g ja pieruheraa 20g että saadaan kunnon tärinät aikaan?
enemmän miellyttää sisältö tuosta anabolic overdrivesta..
muistaakseni supermassa laitto palautusjuomaansa 150g Maltoa ja 50-60g Heraa
hmm... tiedä sitte..
Sulta Anssi odotan jotai kommenttia tähän. tattis.

Anssi Manninen kirjoitti...

"nopea hiilihydraatti on tärkeämpää heti harjoituksen jälkeen kuin proteiinin saaminen, koska se saa aikaan insuliini erityksen joka käynnistää palautumisen."

Väite on virheellinen. Hiilihydraatit yksinään kyllä väh. lihaskataboliaa, mutta eivät voi stimuloida lihasanaboliaa ilman, että otetaan myös proteiini/aminohappoja.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä selvä. Kiitos nopeasta vastauksesta.