Hae tästä blogista

perjantai 18. syyskuuta 2009

Syysaurinko ei riitä D-vitamiinin tuotantoon
















Syksyn kynnyksellä D-vitamiinin saanti pohdituttaa. Virallinen saantisuositus 3-60 -vuotiailla suomalaisilla on 7,5 mikrogrammaa (µg) päivässä, mutta monet asiantuntijat nostaisivat suositusta jonkin verran. Monissa D-vitamiinivalmisteissa päivittäiseksi saanniksi tarjotaan 5-20 mikrogrammaa.

Dosentti Christel Lamberg-Allardt muistuttaa suosituksen olevan minimisuositus, joka tyydyttää 95 prosenttia ihmisen D-vitamiinitarpeesta.

- Suositus voisi tutkimustulosten valossa olla 10 mikrogrammaa ja yli 65-vuotiaille voi suosittaa 20 mikrogrammaa. Riskiryhmälle, johon kuuluvat maahanmuuttajat sekä he, jotka eivät syö kalaa tai käytä nestemäisiä maitotuotteita, suositus olisi hyvä olla ainakin 10 mikrogrammaa päivässä, Lamberg-Allardt sanoo.

Vanhukset hyötyvät isommista D-vitamiinimääristä siksi, että siitä on tutkittu olevan myönteisiä vaikutuksia lonkkamurtumien ehkäisyssä.

Suomessa D-vitamiinia muodostuu iholla auringosta kesäkuukausina, ja silloinkin säteily on riittävää vain keskipäivän aikaan. Myös hangella kevätauringossa iho muodostaa sitä. Viikon, kahden etelänmatkasta saa vitamiinia varastoon muutamaksi kuukaudeksi.

Yliannostuksen vaaraa aurinkokylpyjen, suositusten mukaisen ruokavalion ja tavanomaisen D-vitamiinilisän yhdistelmällä ei ole. Turvallisen saannin yläraja on 50 µg.

- Ihon D-vitamiinin tuotanto loppuu, kun sitä on iholla tarpeeksi. Sitä ei tiedetä, huomaako elimistö, kun vitamiinia on liikaa, Lamberg-Allardt kertoo.

Pitkään jatkuva selvä D-vitamiinin yliannostus johtaa myrkytystilaan. Lievän yliannostuksen seuraamuksia ei ole tutkittu, haitallista sen arvioidaan joka tapauksessa olevan.

Rasvaliukoisen D-vitamiinin imeytymiseen ei tarvita muita aineita, sillä suolessa on riittävästi rasvaa siihen tarkoitukseen.

Jos D-vitamiinia nauttii lisävalmisteena, kannattaa muistaa, että kaikki kalaöljykapselit eivät sitä sisällä. Perinteisessä kalanmaksaöljyssä D-vitamiinia sen sijaan on.

Lautasella yhdeksi kala-annokseksi lasketaan 120 grammaa eväkästä. Kalaa olisi syötävä muutaman kerran viikossa. Maitotuotteita tarvitaan 1,5 litraa suositusten mukaisen D-vitamiinimäärän saamiseksi.

D-vitamiinin puutos on liitetty muun muassa MS-tautiin, kohonneeseen verenpaineeseen, erilaisiin syöpiin sekä heikentyneeseen immuunipuolustukseen.

Christel Lamberg-Allardt on dosentti Helsingin yliopiston soveltavan kemian ja mikrobiologian laitoksella.

Jaana Ahlblad


Lähde: Suomen Lääkärilehti

2 kommenttia:

Neonomide kirjoitti...

Kylläpäs tuli taas tuubaa oikein tuutin täydeltä. Lääkärien ammattiliiton jäsenlehti veti kyllä todelliset scheisselaskurin pohjat pitkään aikaan.


Suomen Lääkärilehti sanoi...

"Christel Lamberg-Allardt muistuttaa suosituksen olevan minimisuositus, joka tyydyttää 95 prosenttia ihmisen D-vitamiinitarpeesta."


Jep, jos siis halutaan pitää porukasta 95% yli 20-25 nmol/l tasolla ?

Please.

Noin alhainen taso assosioituu VIISINkertaiseen paksusuolensyövän riskiin, rajusti heikentyneeseen insuliinisensitiivisyyteen miehillä (tyypin 2 diabetes) ja merkittävään ITSEnäiseen riskiin saada sydänkohtaus. Näitä pidetään jo itsestäänselvyyksinä. Jopa kolmasosa suomalaisista on tuolla riskivyöhykkeellä sydäntalvella.

Nuo ovat MINIMIsuosituksia ja niiden suosittelemisen taustalla olevat "tiede" perustuu vanhoihin mielivaltaisiin arvioihin:


"Forty years ago, an expert committee on vitamin D provided only anecdotal support for what it referred to as " the hypothesis of a small requirement" for vitamin D in adults, and it recommended one-half the infant dose to ensure that adults obtain some from the diet (7). In England, an adult requirement of only 2.5 µg/d (100 IU/d) was substantiated on the basis of findings in 7 adult women with severe nutritional osteomalacia whose bones showed a response when given this amount (8). The adult DRI of 5 µg/d (200 IU/d) was described as a "generous allowance" in the 1989 version of American recommended dietary allowances (RDA; 5). What is truly remarkable is that the basis for these recommendations was made before it was possible to measure the circulating concentration of 25-hydroxyvitamin D [25(OH)D], the indicator of nutritional vitamin D status (9, 10)."

http://www.ajcn.org/cgi/content/full/79/5/717#SEC2


Tanskan Lääkärilehdessä (2009) eletään jo uutta vuosituhatta D-vitamiininkin suhteen, siinä missä Suomi soutaa edelleen ympyrää:


"D-vitamiinia tulee saada 50–70 mikrogrammaa päivittäin, läpi vuoden, jotta 25-OHD:n pitoisuus seerumissa ylittäisi tavoitearvon eli 75 nmol/l."

http://www.ugeskriftet.dk/LF/UFL/2009/26/pdf/VP07070128.pdf



Minulla on vielä kolmas ehdotus tropiikkiapina-ihmisen "D-vitamiinin minimitarpeelle". Se perustuu siihen, kuinka paljon ihmisen elimistö KULUTTAA D-vitamiinia päivässä:

http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/87/6/1738


Tuossa tutkimuksessa väännetään rautalangasta, että silloin kun päivittäinen D3-vitamiinin eli kolekalsiferorin saanti joko lisäravinteista tai UVB-säteistä on tyypillisellä fysiologisella tasolla (ja ehkä suunnilleen vastaa KULUTUSTA, joksi terveellä aikuisella miehellä on arvioitu noin 75-125 µg eli 3000-5000 IU vuorokaudessa), alkuperäistä D3-vitamiinia eli kolekalsiferolia ei juuri ole elimistössä, sillä se konvertoituu nopeasti 25(OH)D:ksi. Suunnilleen koko elimistön D-vitamiinivarasto on siis tällöin kiertävänä 25(OH)D:nä, jonka pitoisuus seerumissa tässä tapauksessa siis melko täydellisesti kuvastaa koko elimistön D-vitamiinivarastoa.


Miten kesällä helpommin saatava D-vitamiini sitten toimii, jos sitä voi saada helposti uikkarit päällä jopa 250 - 500 µg puolessa tunnissa ?

Kesäisin (kun D-vitamiinia on runsaasti tarjolla), useiden syöpien ennuste on SELVÄSTI parempi:


Rinta-, paksusuoli- ja eturauhassyöpä: (Norja)

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15017127


Toinen viite rintasyöpään:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17028983


Paksusuolensyöpään toinen viite:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15708515


Hodgkinin lymfooma:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16136030


Keuhkosyöpäpotilaiden diagnosointi TAI leikkaaminen kesällä 3-4-KERTAISTI henkiinjäämisen mahdollisuuden:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16214909


Nyt se olennainen: D-vitamiinin s-a-a-n-t-i suun kautta pienehköinäkin määrinä näytti parantavan keuhkosyövän elinaikaennustetta kolminkertaiseksi:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16214909


Jep, D-vitamiinin s-a-a-n-t-i suun kautta.

Anonyymi kirjoitti...

no hemmetti!

miksi suomen lekurit sitten pitää päätään puskassa ?

ei voi käsittää