Hae tästä blogista

torstai 12. toukokuuta 2011

Lisää huuhaata















Myös minkkibiologi Christer Sundqvist on viime aikoina kunnostautunut pseudotieteellisen roskan levittämisessä. 

Alla lainaus hänen viimeisimmästä raapustuksestaan:

"Tästä syystä koeasetelmissa pitäisi ehkä käyttää synteettisenä valmisteena laboratorio-olosuhteissa valmistettua vitamiinia kapselissa ja bio-orgaanisena [sic] vitamiini-valmisteena pitäisi syödä esimerkiksi vitamiinipitoisia marjoja. Eihän tällaisessa koeasetelmassa voi tehdä kaksoissokkotutkimuksia kun sekä tutkittava että tutkija näkee mitä koehenkilö syö? Toinen ryhmä syö synteettisiä kapseleita, toinen ryhmä esimerkiksi tyrnimarjoja. Sokea Reettakin näkee kaksoissokkotutkimusten ongelmat."

Sundvist ei selvästikään ymmärrä, mitä tarkoittaa kontrolloitu kliininen tutkimus. Oletetaan, että kaksoissokkoutusongelma saataisiin ratkaistua laittamalla synteettinen vitamiini ja marjat samanlaisiin kapseleihin. Silti olisi mahdotonta verrata kontrolloidussa tutkimuksessa synteettisen vitamiinin ja marjasta saatavan "luonnollisen vitamiinin" eroja, sillä marjoissa on lukuisia yhdisteitä. Eli tutkimuksessa ei verrattaisi synteettistä vitamiinia luonnolliseen vitamiinin, vaan synteettistä vitamiinia kaikkiin marjojen sisältämiin yhdisteisiin. Eihän tässä ole järjen hiventäkään. Hesso Hopokin tajuaa, että marjojen kaikki muut yhdisteet (paitsi tutkittava vitamiini) olisivat sekoittavia tekijöitä.

Sundqvistin ensimmäinen kirjoitus "bio-orgaanisista" vitamiineista oli täyttä roskaa alusta loppuun. Tämä viimeisin kirjoitus oli lähinnä epätoivoinen yritys ottaa sanojaan takaisin. Olisi varmaan ollut parempi myöntää rehellisesti, että turahti iso kasa hevosenulostetta ko. blogikirjoitukseen.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Yrittäkää myydä taitavakin kopio Leonardo da Vincin Mona Lisa maalauksesta aitona tauluna ja heti joku Louvren museon intendentti julistaa taulunne mahdollisesti nätiksi kopioksi, mutta alkuperäinen on heidän hallussaan. Täyttä hintaa on turha pyytää Mona Lisa -kopioistanne."

Onko Sundvistilla oikeasti joku tieteellinen koulutus? Katso tuota perustelua yllä.. Todella "tieteellinen". Huh! Ja eihän vitamiineja voi niputtaa samaan läjään.. esim. C-vitamiinissa luonnolinen ei eroa millään tavalla synteettisestä mutta E-vitamiini taas eroaa.. ihan päättämiä juttuja Sundqvistilta

Anssi Manninen kirjoitti...

Joo, eihän tuossa argumentissa ole piiruakaan tiedettä mukana. Ilmeisesti Krisun alalla se ei ole niin tärkeää. Mainittakoon ohimenne, että esim. meidän Pharma D3 -vitamiinivalmiste on Krisun määritelmän mukaan "bio-orgaaninen", mutta tälläisen detailin käyttö tuotteen myynninedistämisessä olisi pseudotieteellistä huuhaata.

En ole ehtinyt asiasta vielä kirjoittaa kattavaa selotusta, mutta Scientific American -lehdestä nappasin pätkän, jossa melko hyvin selostetaan mitä tästä asiasta tiedetään (yksinkertaistettuna tietysti):

Christine Rosenbloom, a professor of nutrition at Georgia State University and spokesperson for the American Dietetic Association, provides the following answer:

Vitamins and minerals in supplements are synthetic forms of the nutrients. The word "synthetic" doesn't necessarily mean inferior, however. Even those supplements that claim to have "natural" ingredients contain some synthetic ingredients. Indeed, if a pill contained only natural ingredients, it would be the size of a golf ball.

For the most part, our bodies appear to absorb synthetic forms as well as they do natural forms. The one exception seems to be vitamin E, which in natural form (RRR-alpha tocopherol) is better absorbed than in synthetic form (all-rac-alpha tocopherol). But most supplements now contain more natural vitamin E, so it is well absorbed in pill form.

For absorption to occur, a pill must dissolve and disintegrate. So when shopping for supplements, look for the USP symbol. This symbol indicates that the U.S. Pharmacopeia, an independent testing organization, has tested the supplement to make sure it will dissolve in your stomach. The absorption of nutrients in pill form is not well studied, but if they dissolve in the stomach, they are probably well absorbed.

Look for a supplement that contains about 100 percent of the daily values for nutrients. Don't spend extra money on products that are marked "high potency," "stress formula," or "laboratory approved." The supplement industry is not well regulated and claims can be made without much scientific proof. And don't forget, "food first." Foods contain substances other than vitamins and minerals for good health. Fruits, vegetables and whole grains contain phytochemicals, or plant chemicals, that can help to fight the development and progression of many chronic diseases, including cancer.

Luke Bucci, vice president of research for Schiff natural vitamins and supplements, offers this explanation:

For the 13 acknowledged vitamins (A, B1, B2, B3, B6, B12, folate, biotin, pantothenate, C, D, E and K), sometimes the usual forms found in multiple vitamin pills are identical to those found in foods, and sometimes not. Pharmaceutical manufacturers have singled out the most useful and most stable forms of each vitamin over the past 100 years for use in vitamin pills. With only a few exceptions, the vitamins in pills are utilized and handled by the body just as efficiently, or more so, than the vitamin forms found in foods. Indeed, some of the vitamin forms (called vitamers) found in foods are less active and less easily converted into activated forms than the vitamers used in pills.

One exception is vitamin E. The natural forms, called d-alpha-tocopherols, are absorbed and utilized twice as well as the synthetic forms, denoted by dl-alpha tocopherol. There might also be some differences in utilization between synthetic and natural beta carotene (the vitamin A precursor), vitamin Ds and vitamin Ks.

Anssi Manninen kirjoitti...

Mitä kuluttajien tarvitsee tästä tietää on lähinnä se, että synteettinen E-vitamiini on eri asia kuin luontainen E-vitamiini. Tässäkään ero ei ole siinä onko yhdisteet synteettisiä vai luontaisia, vaan siinä, että ne ovat yksikertaisesti eri tuotteita. Luotainen E-vitamiini on - ainakin jos käytetään suuria määriä - selvästi parempi vaihtoehto kuin synteettinen E-vitsku.

Hyvä valinta on esim. Solgarin luontainen E-vitamiini:
http://manninen.valmiskauppa.fi/vitamin-kaps-p-1005.html

http://manninen.valmiskauppa.fi/liquid-vitamin-p-1027.html

Mustikkatyttö kirjoitti...

Siis haloo. Christerhän kirjoittaa blogitekstiä eikä tieteellistä väitöskirjaa, joten hänen kirjoitustyylinsä on ymmärrettävästi myös kirjallisia tehokeinoja käyttävä. Vertaukset ja rinnastukset saavat usein asian jäämään mieleen.

Ja mustikkavertauksella ei tosiaankaan tarkoitettu, että ne kaksi olisivat yhteismitallisesti vertailtavia tieteellisessä tutkimuksessa oikeasti vaan tarkoitus oli tietenkin havainnollistaa hyperbolamaisesti sitä tosiasiaa, että vitamiinien toimintakyky heikkenee , kun ne poistetaan alkuperäisestä ympäristöstään. Toki myös synenergiaetu menetetään.Tällaisia mietteitä itselläni heräsi. :)

Anssi Manninen kirjoitti...

Ainut ongelma, että ko. rinnastuksessa/rinnastuksessa ei olltu järjen hiventäkään.

Anssi Manninen kirjoitti...

Piti siis kirjoittaa "vertauksessa/rinnastuksessa."

Anssi Manninen kirjoitti...

"Terveestä, mahdollisimman luonnollisesta elämästä ja hyvinvoinnista kiinnostunut nainen ja äiti Keski-Uudenmaan seutuvilta. Luonto, luomu, superfoodit, klassinen homeopatia, psykologia ja runous kiehtovat minua.Elämä on kiintoisaa!"

Tiinuliinun profiiliesittely hyvin tuo esille tämän paradoksin. Tiesitkö, että superfoodeissa tuppaa olemaan kaikkein eniten torjunta-aineita?

Anonyymi kirjoitti...

Christerin pitäisi olla tarkempi kirjoittelussaan, sillä nämä viimeaikaiset vitamiinijutut ovat olleet todella harhaanjohtavia.

Mustikkatyttö kirjoitti...

Juu..tiedän kyllä ja siksipä olenkin ollut tosi tarkka laadusta ja suosin myös luomua. Ja sitä paitsi superfoodit ei ole mikään virallisesti määritelty termi vaan tarkoittaa lähinnä vain erittäin ravinnetiheitä ruokia. Ja sellaisiahan nyt ovat esim mustikka, jota itse käytämme lähes päivittäin ja mustaherukka, tyrni, marja-aronia ynnä monet muut marjat, joita kasvaa ihan meidän omalla pihallammekin. Marjapensaita meillä sattuu olemaan kymmenittäin kuten myös erilaisia hedelmäpuita, joita kasvatamme kaikkia luomuna. Omalla pihalla kasvaa myös nokkosta ja maitohorsmaa ym, jotka ovat myös hyvin ravinnerikkaita.

Toki käytämme myös mm hampunsiementä, jota saa kotimaassammekin kasvatettuna ja ilman torjunta-aineita jopa. Lisäksi käytössä on myös ulkomaitten tuotteita, mutta todellakin, kuten toit esille, niitten laadussa kannattaa olla tarkkana. Mutta samoin on asianlaita esim ulkomaisten paprikoiden ja mandariinienkin kanssa, joita pidetään ihan tavisasioina.Itse suosimme niissäkin luomua.

Joten, jo tutkii ennen kuin hutkii, niin siinä, että käytän laadukkaita ravinnetiheitä ruokia (superfoodit),joista suurin prosentuaalinen osuus koostuu kotimaamme marjoista, en kyllä nää mitään paradoksia suhteessa siihen, että terveys ja hyvinvointi kiinnostavat.

Sen sijaan koin, että jos keskustelu oli ihan muusta asiasta ja bloginpitäjän tarve oli lähteä repimään alas kanssakeskustelijan uskottavuutta aihepiirin ulkopuolelta revityistä asioista, kannattaisi kiinnittää huomiota omiin motiiveihinsa ja keskustelukulttuuriin, jota haluaa edistää. Arvonkielto on perinteinen minän defenssimekanismi. Tätä defenssiä käytetään valitettavan usein myös kommenttiketjuissa, mutta se voi tappaa hyvin nopeasti kaiken rakentavan keskustelun ja on riski, että pian montaakaan ihan ystävällismielistä, mutta asialinjaa toivovaa kommentoijaa ei uskallaudu paikalle.

Anonyymi kirjoitti...

Christer harjoittaa taas lapsellista kitinäänsä Facebookin seinällä. Se ei muuta sitä tosiasiaa että misinformaatiota on tullut levitettyä.

-Farmaseutti-