Hae tästä blogista

lauantai 17. lokakuuta 2009

Rasvavero ja terveysnäkökohdat















Kokoomuksen puheenjohtaja on ehdottanut ”kovia rasvoja” sisältävät tuotteet pantaviksi erityisverolle (KL 1.10.). Perusteluksi hän on esittänyt niiden aiheuttavan vaaraa ja haittaa ihmisten terveydelle viitaten sydäntauteihin. Tämä päähänpälkähdys edetessään johtaisi eduskunnan oikeusoppineet vaikean tilanteen eteen.

Elintarvikelakimme 23/2006 toteaa 7 §:ssä, että elintarvikkeiden tulee olla kemialliselta laadulta (siis esim. rasvojen osalta) sellaisia, etteivät ne aiheuta vaaraa ihmisen terveydelle. EY:n asetus N:o 178/2002 vahvistaa 14. artiklassa: ”Markkinoille ei saa saattaa elintarvikkeita, jotka eivät ole turvallisia. Elintarviketta ei pidetä turvallisena, jos se on terveydelle haitallinen”. Lain 57 §:n mukaan elintarvikkeiden turvallisuutta koskevien vaatimusten vastainen elintarvike tulee poistaa markkinoilta.

Jos siis rasvaveron perusteluksi esitetään terveyshaitta, ko. elintarvikkeiden valmistus, kaupanpito ja markkinointi tulee elintarvikelainsäädännön mukaan kieltää. Haittaverotus ei sisälly lain menetelmävalikoimaan.

EY:n asetus painottaa elintarvikkeiden turvallisuutta arvioitaessa myös tieteellistä avoimuutta, ristiriidattomuutta ja julkisuutta. Kysymys rasvojen terveydellisistä vaikutuksista on kaikkea muuta kuin ristiriidaton.

Kansanterveyslaitoksemme ja Harvardin yliopiston Setti-tutkimuksessa on selvitetty perusteellisesti aiemmin tehtyjen tutkimusten tulokset. Yhteenvetona todetaan, ettei tyydyttyneiden (”kovien”) rasvojen haitallisuudesta tai tyydyttymättömien (”pehmeiden”) rasvojen edullisuudesta ole yhdenmukaista näyttöä. Tulokset ovat täysin ristiriitaiset. Itse Setti-tutkimuksen kokeellinen osa osoitti kiistattomasti, etteivät tyydyttyneet rasvat ole yhteydessä sydänkuolleisuuteen (Am. J. Epidemiol. 1997;145:876-87). Samaan tulokseen päädytään juuri julkaistussa huolellisessa kanadalaisessa tutkimuksessa, missä tarkastellaan laajasti elintarvikekomponenttien yhteyttä sydänsairauksiin (Arch. Intern. Med. 2009; 169:659-69).

Puheenjohtaja Kataisen ehdotus johtaa katseet erityisesti maitorasvaa sisältäviin valmisteisiin ja niiden terveysperusteiseen haittaverotukseen. Tässä tieteelliset näytöt käyvät yhä hatarammiksi.

Nimenomaan maitoon ja sydänsairastavuuteen kohdistuvia tutkimuksia tunnetaan 11 kpl. Näistä vain yksi viittaa maidon lisäävän sairastavuutta. 10 tutkimusta kertoo, ettei tällaista yhteyttä ole tai että maito suojaa sairastumiselta. Ruotsissa ja Norjassa uudenaikaisin menetelmin tehdyt tutkimukset puolestaan osoittavat, että maitorasvan syönti on yhteydessä vähentyneeseen sydäninfarktialttiuteen. Olen esitellyt nämä tutkimukset yksityiskohtaisesti Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecimissa (2007;123:358-9). Yhtään kielteistä kannanottoa en ole kirjoitukseeni saanut.

On ymmärrettävää, että erityisesti kansantaloutemme tulevassa velkaisessa tilanteessa valtiovarainministerin on etsittävä kaikki verotettava. Mahdolliselle rasvaverolle on kuitenkin löydettävä muut kuin terveellisyysperusteet, jottei jouduta mielivallan upottavalle suolle.

Kari Salminen
Professori
Helsinki


Lähde: Kauppalehti

Ei kommentteja: