Hae tästä blogista

lauantai 6. joulukuuta 2008

Totuuskomissio: Body-lehden höpöjutut











Body-lehdessä on viime aikoina ilmestynyt käsittämätöntä potaskaa ihmisen elimistön toiminnoista ynnä muusta sellaisesta. En ole enää edes viitsinyt laittaa lehteen Manninen Nutraceutcalsin mainoksia. Joku Personal Trainer siellä kirjoittelee ihan täyttä roskaa fysiologista, biokemiasta ja farmakologiasta. Aloitan blogissani uuden "kolumnin", nimeltään Totuuskomissio, paneutuen ensimmäisenä Body-lehden levittämään hölynpölyyn. Yhdessä Body-lehden artikkelissa oli "hauska" väite, jonka mukaan yksi milligramma kofeiinia suoraan suoneen on tappava. Kirjoittaja tietää kofeiinin farmakokinetiikasta yhtä paljon kuin allekirjoittanut virkkaamisesta. Kaikkien ei pidä tunteakaan asiaa, mutta silloin EI kannata kirjoitella asiasta mihinkään lehtiin. Esimerkinomaisesti mainittakoon, että kofeiinia annetaan suonensisäisesti keskosille apnean hoidossa. Suonensisäisen kofeiinin vaikutuksia on tutkittu myös heppojen fyysisen suorituskyvyn parantamisessa. Suonensisäisen kofeiinin toksisuus ei ollut ensimmäisen Totuuskomission pääasiallinen kotiläksy. Pointti oli pikemminkin se, että populaarilehdet ovat usein pullollaan ihan täyttä roskaa. Kyseisen kirjoittajan käsittämättömät höpinät maitohappo -nimisestä "myrkystä" ja nenän eritteiden osallistumisesta happo-emästasapainon säätelyyn ovat todella ärsyttävää luettavaa. KP, lopeta se hemmetin artikkelisarja! Näitä juttuja ei voi selvinpäin lukea.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein! Itse koen rasittavimmiksi artikkelit joissa "osaavat, vuosien asiantuntemukseen nojaavat" alan ammattilaiset kertovat miten saat esiin lihasstriaatiot, vaikkapa rintalihaksiin. Sitten aasit laittavat listan liikkeistä, jotka lisäävät lihassäikeiden erottuvuutta, ja näihin kuuluu yleisesti täysin hyödyttämiä eristäviä "onneksi-ei-tule-edes-hiki" liikkeitä. Fysiologisestihan mokoma on utopiaa.

Anssi Manninen kirjoitti...

Tässä kyseessä hieman eri asia. Olisi ollut jopa parempi että kyseinen PT olisi kirjoittanut jotain vaikkapa treeniliikkeistä.

Anonyymi kirjoitti...

Luonnollisesti eri asia, mutta molemmissa on silti kyseessä virheellisen tiedon levittäminen asiantuntijana, olkoot kyseessä treenin fysiologia tai kofeiinin toksisuus. Molemmat puhuvat sen puolesta, että Body-lehti on yhtä asiantunteva kuin kuka tahansa tavallinen, myytteihinsä uskova salirotta.