Hae tästä blogista

maanantai 22. joulukuuta 2008

Proteiinipatukkaorgiat [Editoitu 2 kertaa]










Edit 22.12.: Tuli lisää näytteitä meidän sopimustehtaasta, mm. omena, vanilja, valkosuklaa, cappucino-tummasuklaa, pistacchio, tiramisu ja marja. Maistellaan niitä loman aikana. Valkosuklaalla kuorrutettu mansikka IronBar2 on nyt siis myynnissä blankkokääreeseen pakattuna (40 kpl/ltk). Muita makuja lanseeraamme ensi vuoden puolella. Ilmoittelen blogissa lähipäivinä mitä makuja tuomme seuraavaksi markkinoille. Oheisessa kuvassa mansikka IronBar2. Bulkkilaatikko ei ole "lookiltaan" paras mahdollinen, sillä olivat tehtaalle sulkeneet laatikot ruskealla teipillä (piti tietysti olla läpinäkyvällä). Lisäksi laatikko oli hieman pienempi kuin odotin, joten etiketit kiertävät laatikkoa. Ulkonäköseikkoja parannellaan seuraavassa lastissa. Tärkeintä oli kuitenkin se, että sisältö oli juuri sellainen, kuin pitikin olla.

Lanseeraamme ensin puolella myös erittäin korkeaproteiinisen keksin (IronCookie). Yhdessä keksissä (35 g) on n. 18 g laadukasta proteiinia. Postaan lähipäivinä lisäinfoa blogiini.

Aiempi kirjoitus 19.11.:
Eilen tuli iso kasa proteiinipatukkanäytteitä meidän sopimustehtaasta. Erilaisia makuja on lukemattomia. Olen tähän mennessä maistanut vasta murto-osaa. Kyllä noiden maistelu työstä käy! :O Capuccino ja valkosuklaalla kuorrutettu mansikka (nam!) suosikkejani tähän mennessä. Yksi patukka painaa 50 grammaa ja sisältää 17-18 g proteiinia (heraproteiinia, kalsiumkaseinaattia ja soijaproteiini-isolaattia). Patukat EIVÄT sisällä sokerialkoholeja, kollageenia, transrasvoja tai keinotekoisia makeutusaineita. Ainakin kolmea makua olisi tarkoitus saada myyntiin ensi vuoden puolella. Antaa kuulua niitä nimiehdotuksia tälle uudelle patukalle! :) Muuten, IronBar on jäänyt pois tuotevalikoimastamme - ainakin toistaiseksi.

Makuvaihtoehtoja:
Cappucino (tod.näköisesti myyntiin)
Espresso (marginaalinen käyttäjäkunta, ei myyntiin)
Banaani (hieman keinotekoinen jälkimaku, ei myyntiin)
Mansikka valkosuklaa kuorrutuksella (varmasti myyntiin)
Vadelma (ei tod.näköisesti myyntiin)
Suklaa (tod.näköisesti myyntiin)
Hasselpähkinä (tod.näköisesti myyntiin)
Manteli (ei tod.näköisesti myyntiin)
Sitruunakakku (ei tod.näköisesti myyntiin)
Kookospähkinä (ei tod.näköisesti myyntiin)

(Kaikissa ohut suklaakuorrutus, mansikanmakuisessa valkosuklaakuorrutus. Edit: Havaitsin juuri, että capuccinoa on saatava myös valkosuklaalla kuorrutettuna)

PS. Oliskohan patukoille menekkiä, jos tilaisimme niitä tehtaalta blankkokääreisessä ja pakkaisimme ne Suomessa esim. 20 kpl laatikoihin, joihin on painatettu tuotetiedot? Näin saisimme tuotteet myyntiin hyvin nopeasti ja hinta olisi mahdollisimman edullinen. Myöhemmin voisimme sitten lanseerata "normaalit" pakkaukset.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uskoisin, että blanco-patukoiden tukkupakkauksille olisi kysyntää. Jos mahdollista, niin olisi hyvä jos asiakas voisi vaikuttaa paketin sisältöön. Ts. ottaa mix makuja yhteen laatikkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Blanco voisi olla muuten nimenäkin ok..

Anonyymi kirjoitti...

Ns. variety packistä oli juuri puhetta, mutta ongelmana on silloin lähinnä makujen tunnistaminen. Patukoissa on vain lyhyt koodi kuvaamassa makua ja joissakin tapauksissa koodi ei ole kovin helposti tajuttavissa.. jos blankkokääreissä otamme tavaraa niin pitää saada niihin merkattua kunnon makutunniste tehtaan päässä.
Anssi M.

PS. Mansikka-valkosulkaa on parhaimman makuinen proteiinipatukka mitä olen eläissäni maistanut.. se pitäisi saadaa pikaisesti markkinoille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta laatikkoon laitettavaan etikettiin olisi kyllä helppo laittaa makukoodien selitykset. Seuraavat maut voisi laittaa laatikkoon:
Mansikka, capuccino, suklaa ja hasselpähkinä.

Esim. 20 patukkaa per laatikko, 5 kpl jokaista makua.

Anssi M.

Hermis kirjoitti...

Kookospatukka myyntiin HETI!

Anonyymi kirjoitti...

Kookospähkinä harkinnassa.
Anssi

Anonyymi kirjoitti...

kookosta mulle kanssa! blankko sopii paremmin kuin hyvin!