Hae tästä blogista

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Arttu Hirvosen kuulumisia














Teksti: Arttu Hirvonen

Kausi on avattu ja eipä paljon paremmin olisi voinut alkaa. Juoksin 110 metrin aidat aikaan 14.11, joka alittaa ennätyksen yli kolmella kymmenyksellä. Tuulta kuitenkin oli liikaa, +2.2, joten ennätyksenä säilyy vielä viime vuodelta 14.43. Sen kimppuun lähdetään seuraavan kerran Torniossa 12.6 ja ehkä Tampereella 13.6. Tuosta avauksesta on tosi hyvä jatkaa ja alkaa metsästämään ensimmäistä 14 sekunnin alitusta. Jos aitajuoksun ajat eivät ole aivan tuttuja, niin 14 sekuntia riittää varmasti Kalevan Kisa -mitaliin. 14.11 olisi ollut viimevuonna 2. sijalla ja toissavuonna voittanut. Barcelonan EM-kisaraja on 13.85, joka ei aivan mahdoton ole. En kuitenkaan pety vaikka vielä tänä vuonna eivät kisakoneen ovet aukea.

Tämä ja seuraava viikko menee vielä melko normaalisti treenatessa. Seuraavien kisojen jälkeen aletaan keventämään treeniä tärkeitä kisoja varten. Heinäkuun alulla on vielä parin viikon kovempi treenipätkä, jotta kunto kestää loppukesälle asti.

Tämän viikon treenejä:
Ma: Verryttelyä, aitakävelyitä ja 5x100m rennosti.
Ti: Kisa
Ke: Lepo
To: Aitakävelyitä ja 3x5x100m
Pe: Puolikyykky 6x120, 6x140, 4x150, 4x160, 6x120, Aitahypyt 5x6 aitaa, 4x Borzov, kuntopallon heittoja
La: Aitadrillejä, 2x60m 95%, 3x5 aitaa 5 askeleen rytmillä
Su: Lepo

Tuon tyylisiä treenejä vedetään koko kesän läpi. Borzovit ovat loikkia, joissa lähdetään telineistä tai samankaltaisesta asennosta. Tästä ponnistetaan etummaisella jalalla eteenpäin ja takajalka tulee eteen. Lantio ja hartiat pysyvät koko ajan alhaalla. Aina kun jalka tulee eteen ja osuu maahan, kädet koskettaa maata ja sitten samantien uusi ponnistus. Ponnistukset räjähtäviä, askeleet pitkiä ja pysytään matalla ja mennään eteenpäin, eikä ylös. Aitadrillit ovat aitojen ylityksiä sivuilta ja keskeltä melko hitaasta vauhdista.

Rovaniemeltä saa melko muhkean rullakebabin. Painoa reilu 4 kiloa, lihaa yli kilo ja pituus noin metri. Hintakaan ei ollut paha, 19€ sisältäen 1.5l limsan. Pitihän se käydä kokeilemassa muutaman kaverin kanssa ja hyvää oli.

1 kommentti:

Jorma kirjoitti...

Terve!
Täällä yksi D-vitamiinifriikki taas! Muista Arttu ottaa aurinkoa ja D-vitamiinia:-), niin voipi pitemmässä(tai siis aita-)juoksussa
nopeuttaa palautumista ja ehkäistä jopa vammoja!