Hae tästä blogista

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Arttu Hirvosen kuulumisia













Teksti: Arttu Hirvonen

Toinen kisa takana ja tulipa sitten vähän takapakkia. Takareisi kramppasi kolmannella aidalla, mutta juoksin silti maaliin asti vähän varoen. Juoksussa tuli kuitenkin uusi ennätys 14.23: ei edes uskalla ajatella mitä se olisi voinut olla jos olisi voinut runtata loppuun asti. Suureksi onneksi mitään isompaa ei jalasta hajonnut ja selvisinkin pienellä huililla. Kuitenkin kaksi kisaa jäi välistä, eikä jalka vieläkään tunnu ihan parhaassa iskussa olevan. Lauantaina 26.6 pitäisi sitten juosta kisaa seuraavan kerran Eliittikisoissa Kuortaneella.

Kramppi sattui siis viikko sitten lauantaina, sunnuntaina kävin vähän hölkkäilemässä. Jalka oli vielä aika hyvässä krampissa, mutta mitään vihlontaa ei tuntunut niin uskalsi hölkkäillä, ikävältähän se kuitenkin tuntui. Maanantaina lisäsin ihan vähän vauhtia ja kokeilin kevyitä venytyksiä. Juoksu teki vieläkin kipeää, kipu kuitenkin hellitti aina hetkeksi kun jalkaa venytti. Tiistaina oli fysion vuoro, ultraa, laseria ja kevyttä hierontaa. Itse olen kokenut aikaisemmin hoidot todella tehokkaiksi, niin nytkin. Keskiviikolle lisättiin taas hieman terävyyttä. Hieman koordinaatioita, aitakävelyitä ja juoksuun taas hitunen vauhtia. Torstaina oli taas samanlainen fysioterapiasessio kuin tiistaina. Perjantaina oli ensimmäiset vedot piikkareilla krampin jälkeen. Juoksu oli tosi varovaista ja jäykkää, pääasia kuitenkin, että jalassa ei kipuja. Lauantaille taas hieman tehoja lisää, vuorossa loikkaa ja aitahyppyjä. Tiistaina on tiedossa paluu aitojen pariin, kuitenkin ihan kevyesti, keskiviikkona sitten pitää vetää jo aitaa täysillä.

Nyt pitäisi löytää luotto jaloille, eikä luulla kaikkea normaalia jumia vakavaksi. Toivottavasti kesän ongelmat olivat sitten tässä.

Eliittikisat lauantaina 26.6 klo 19.10 alkaen. Muista väijyä!

Ei kommentteja: