Hae tästä blogista

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Diabeetikon perinteinen ravitsemushoito - Viimeinen naula arkkuun?
























Diabeetikoille on perinteisesti suositeltu runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota huolimatta siitä tosiseikasta, että diabetes on edelleen sokeritauti ja kaikki hiilihydraattilähteet muuttuvat loppupelissä glukoosiksi. Suositus ei perustunut kliinisiin tutkimuksiin, vaan siihen olettamukseen, että rasvat ovat haitallisia diabeetikon sydämelle ja proteiinit munuaisille, joten syökööt sitten hiilareita runsaasti. Näin päätti pari Amerikan Diabetesliiton hemmoa ja muut maat seurasivat perässä.

Alla lyhyt yhteenveto siitä, mitä rintamalla on tapahtunut viime päivinä (lyhyt sen vuoksi, että kirjoitukseni kaikunee joka tapauksessa kuuroille korville). Kaikissa alla mainituissa tutkimuksissa oli koehenkilöinä kakkostyypin diabeetikoita.

1. Amerikan lääkärilehdessä (JAMA) julkaistiin tutkimus, jossa verrattiin perinteistä, runsaasti kuitupitoisia hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota matalan glykeemisen indeksin (GI) ruokavalioon. Jälkimmäinen sai aikaiseksi jonkin verran paremman hoitotasapainon (verensokerin kontrollia pitemmässä juoksussa mitataan ns. sokeroidulla hemoglobiinilla [HbA1c]; arvon aleneminen kertoo paremmasta hoitotasapainosta).

2. Nutrition & Metabolism -tiedelehdessä ilmestyi juuri 24 kuukauden kestoinen tutkimus, jossa matalan GI:n ruokavaliota verrattiin hyvin niukkahiilariseen dieettiin. Jälkimmäinen oli selvästi parempi hoitotasapainon kannalta ja sillä ei ollut mitään haittavaikutuksia.

3. Kakkoskohdassa mainittu tutkimus on helppo dissata tokaisulla "eihän tollasta ruokavaliota kukaan mun potilaista jaksa noudatta". Well, mitä tapahtuu, jos hiilihydraatteja rajoitetaan maltillisesti puolen vuoden ajaksi? Tätä selvittivät japanilaistutkijat vertaisarvioitavana olevassa tutkimuksessaan; hiilihydraattien saantia vähennettiin 45 E%:sta 30 E%:iin. Tutkijoiden loppupäätelmä oli, että maltillinen hiilihydraattien rajoittaminen on yhtä tehokasta kuin insuliiniterapia.

Kotiläksy: Diabeetikon perinteiselle ruokavaliohoidolle on vaikea löytää mitään perusteita.

12 kommenttia:

Timo Kuusela kirjoitti...

Mitä tarkoitat perinteisellä?
50 vuotta sitten diabeetikko säännösteli ravinnon hiilihydraatteja.
80-luvulla lisääntyi näkemys, että diabeetikko syö kuin terve henkilö.
Kumpi on perinteinen?

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitan tätä ADA:n perinteistä eli runsaasti hiilareita sis. dieettiä.
AM

Anonyymi kirjoitti...

Tässähän nimenomaan verrattiin matalan glykeemisen indeksin hiilareita kuitudieettiin eikä hiiliarimääriä sinänsä, ei kai tässä nyt mitään uutta tietoa ollut? onhan suomessakin suosittu maltillisempia hiilareita jo vuosikausia. Lisäksi ghba1c muutos oli säälittävän pieni.

Anonyymi kirjoitti...

Ota silmä käteen enne kuin kommentoit. Vain ensimmäinen oli pelkkä GI-tutkimus.

Timo Kuusela kirjoitti...

Kyllähän näitä puolittaisia tutkimusjärjestelyjä löytyy (DPS, DEHKO), jotka aivan syystä saavat parhaat pisteet "näytön aste"-analyyseissa.
Valitettavasti niistä puuttu se matalan tai hyvin matalan (sokeri)hiilihydraatin aspekti. Ilman tämän huomioonottamista en pidä tutkimusasetelmaa validina kertomaan tilanteesta muuna kuin osatotuutena.
Sama ilmiö kiusaa syötyjen ja maksan de novo rasvojen arviointia. Kovin vähissä ovat "kolesterolitutkimukset", jotka on tehty vastaavalla tavalla VHH olosuhteissa erilaisia ravintorasvoja vertaillen.
Todellisen tiedon pintaraapaisu on kovin matala siihen verrattuna, millä varmuudella Suomessakin ravitsemusta suositetaan. Koskahan kuvioon ilmestyvät vastuukysymykset? Löytyyköhän vastuun kantajat?

Anonyymi kirjoitti...

Timon mainitsemissa tutkimuksissa ei ollut vertailuryhmää (esim. vähemmän hiilareita) ja vaikutukset olivat vähäisiä pitkälläkin juoksulla. Tutkimukset olivat multifaktoriaalisia eli ei voida millään sanoa mistä yksittäisestä tekijästä vähäiset parannukset pääasiassa johtuivat.

Anssi M.

Timo Kuusela kirjoitti...

Vertailuryhmää tärkeämpi taitaa olla "sponsori- ja neuvontaryhmä". Olen törmännyt sanoihin "Leipätiedotus", Vaasa&Vaasa jne.

Anonyymi kirjoitti...

"onhan suomessakin suosittu maltillisempia hiilareita jo vuosikausia"

En tiedä mihin tahoon viittaat, mutta ainakin eräs Diabstesliiton "ravitsemusterapeutti" on ottanut elämäntehtäväkseen hiilihydraattirajoituksen mollaamisen pseudotieteellisillä argumenteilla.
AM

Timo Kuusela kirjoitti...

"onhan suomessakin suosittu maltillisempia hiilareita jo vuosikausia"
Virallisessa neuvonnassa? Missä?
Yksilötasolla kyllä kuuluu tehtävän. Sekin tapahtuu suputtamalla.
Duodecim/käypä hoito on delegoinut ravitsemuksen Diabetesliitolle.
Juuri vertailen ADA:n uutta ja Diabetesliiton ravintopyramideja keskenään.
Muualla edetään, meillä taannutaan.

Timo Kuusela kirjoitti...

Tämä juuri tulla putkahti:
: Nutr Res. 2008 Dec;28(12):825-33. Links
Long-term consumption of a carbohydrate-restricted diet does not induce deleterious metabolic effects.
Grieb P, Kłapcińska B, Smol E, Pilis T, Pilis W, Sadowska-Krepa E, Sobczak A, Bartoszewicz Z, Nauman J, Stańczak K, Langfort J.

Department of Experimental Pharmacology, Polish Academy of Sciences Medical Research Center in Warsaw, 02-106 Warsaw, Poland.

Carbohydrate (CHO)-restricted diets have been recommended for weight loss and to prevent obesity, but their long-term effects have not been fully elucidated. This study was designed to evaluate the effect of long-term (>1 year) consumption of a low-CHO high-fat diet ("The optimal diet," developed by Dr Kwaśniewski referenced herein) on lipid profile, glycemic control, and cardiovascular disease risk factors in healthy subjects. Of 31 "optimal" dieters enrolled in the study (17 women and 14 men, aged 51.7+/-16.6 years), 22 declared adherence to the diet for more than 3 years. Average energy intake and principal nutrients consumed were assessed from 6-day dietary records provided by the participants. In most dieters, concentrations of beta-hydroxybutyrate, free fatty acids, total cholesterol, and low-density lipoprotein cholesterol exceeded the upper limits of the reference ranges for nonstarved subjects. The metabolic profiles of most subjects were positive for several indicators, including relatively low concentrations of triacylglycerols, high levels of high-density lipoprotein cholesterol (HDL-C), and normal ratios of low-density lipoprotein cholesterol/HDL-C and total cholesterol/HDL-C. In most subjects, plasma concentrations of glucose, insulin, glucagon, cortisol, homocysteine, glycerol, and C-reactive protein were within reference ranges. Notably, in all but one subject, the homeostasis model assessment index of insulin resistance remained below the threshold for diagnosis of insulin resistance. These results indicate that long-term (>1 year) compliance with a low-CHO high-fat "optimal diet" does not induce deleterious metabolic effects and does not increase the risk for cardiovascular disease, as evidenced by maintenance of adequate glycemic control and relatively low values for conventional cardiovascular risk factors.

PMID: 19083495 [PubMed - in process]
Mahtaa olla lööperiä?

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin http://www.diabetes.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=1219 suosittelee matalan GI:n hiilareita? Ja nimenomaan Diabetesliitosta kysymys.

Anonyymi kirjoitti...

kuten tossa aiemmin kävi jo ilmi niin pelkkä GI ei paljoa diabeetikkoa auta