Kehonrakennus tekee uutta tulemistaan Suomessa. Bodaus kilpaurheiluna on saanut nostetta uusista kilpailumuodoista sekä kuntosaliharrastuksen yleistymisestä. Myös lajin erikoislehtiä ilmestyy ennätysmäärin. 1980-luvun kultaisiin vuosiin suomalaisella kehonrakennuksella on vielä matkaa.
Kehonrakennus oli Suomessakin koko kansan huulilla 1980-ja 90-luvulla, kun koteihin vyöryivät television kautta hänen lisäkseen Sylvester Stallone sekä Gladiaattorit-sarjan lihaskimput Tony Halme etumiehenä. Medianäkyvyyttä toivat myös monet maailmalla menestyneet suomalaiskehonrakentajat.
- Silloin oli muutamia hyviä kehonrakentajia, kuten Jorma Räty maailmanmestari vuonna -80 ja Kike Elomaa Miss Olympia -81, jotka innostivat kovasti porukkaa treenaamaan, kuvailee silloisia tunnelmia kehonrakennuskentän taustavaikuttaja, Pro Body -lehden päätoimittaja Jouni Virtamo.
Väki ryhtyi esikuviensa innoittamana käymään ahkerasti kuntosaleilla, mutta bodaus hävisi lähes tyystin valtamediasta. Myös kilpailijamäärät vähenivät. Virtamo uskoo, että muutokseen vaikuttavat monet syyt, kuten arvojen muuttuminen yhteiskunnassa.
- Ehkä katosi sellaiset värikkäät tyypit, ja ehkä tuli muunlaisia arvoja kuin lihaksikas body, sanoo Virtamo.
Klassinen kehonrakennus kiinnostaa nuoria
Nyt kehonrakennus on jälleen palaamassa parrasvaloihin. Varsinkin uudet kehonrakennuslajit, body fitness- ja classic bodybuilding, jossa suuren massan sijaan haetaan kehon klassista veistoksellisuutta, ovat tuoneet nuoria harrastajia ja kilpailijoita lisää, kertoo pitkän linjan tamperelainen kehonrakentaja Sauli Aitto-Oja.
-Omien rajojen kokeileminen tällaisella classic bodybuildingilla on tuotu hyvin paljon lähemmäksi tavallista aktiiviharrastajaa.
Kovaa harjoittelevien nuorten saaminen mukaan kilpailuihin vaatisi alan konkareiden mielestä myös vanhan sali- ja kaupunkimestaruusperinteen elvyttämistä. Nyt monelle kynnys nousta lavalle on liian suuri, kun kotimaassa järjestetään lähinnä SM-tason kilpailuja.
- Helsingissä kilpailtiin esimerkiksi aiemmin salien välisistä mestaruuksista, mutta nykyisin on liian vähän kilpailu ja kynnys on erittäin korkea, sanoo Virtamo.
Osittain tästä syystä Suomessa on herätetty uudelleen henkiin NABBA-kehonrakennusliitto, joka pyrkii tarjoamaan kehonrakentajille lisää kilpailumahdollisuuksia niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Tämän lisäksi Suomessa toimivat Suomen Kehonrakennusliitto sekä classic bodybuilding- ja fitness-kisoja järjestävä IFBB Finland ry.
Suomalaisten kilpailijoiden määrä ja laatu ovat nousussa, mutta 1980-luvun kansainväliseen menestykseen on vielä matkaa. Tuolloin Keijo Reiman, Jorma Räty ja Kike Elomaa napsivat roppakaupalla EM- ja MM-mitaleja. Nyt kansainvälinen taso on karannut kauas suomalaisten näköpiiristä.
- Tuntuu, että Suomen taso ei välttämättä ole laskenut, mutta muualla on huimasti menty eteenpäin, sanoo Nabba-kehonrakennusliiton Suomen edustaja Jarmo Sohlman.
Kansainvälinen kilpailu on kiristynyt muun muassa entisten itäblokin maiden mukaantulon seurauksena. Näissä maissa voimailukulttuuri on perinteisesti ollut vahva, mikä säteilee vapautumisen myötä kehonrakennuksen puolelle.
Kehonrakennus ei enää portsareiden laji
Takavuosina kehonrakennus miellettiin lähinnä portsareiden urheilulajiksi, ja monet kilpailijat olivatkin kysyttyä työvoimaa ravintolan ovilla ison kokonsa vuoksi . Harrastajakunta on kuitenkin monipuolistanut ja on nykyisin läpileikkaus yhteiskunnasta, kertoo kolmekymmentä vuotta alkaa seurannut Jouni Virtamo.
- Nyt on ihan kaikenlaista porukkaa maisterista duunariin. Yhteinen tekijä on kiinnostus oman kehon kehittämiseen.
Vaikka naapurin Matti ja Maija ovat jo löytäneet tiensä kuntosaleille, kehonrakentajat törmäävät edelleen ennakkoluuloihin turuilla ja toreilla. Tähän on saanut tottua myös Mansen mutantiksi kutsuttu Sauli Aitto-Oja, jonka 163 sentin pituuteen mahtuu tiukkaa lihaa lähes 90 kiloa.
- Se on itsestään selvää, mutta kun tähän lajiin lähtee niin se pitää hyväksyä, sanoo Aitto-Oja.
Entinen huippuvoimanostaja ja nykyinen kehonrakentaja Jarmo Sohlman uskoo, että ennakkoluulot kehonrakennusta kohtaan kumpuavat myös vahvasta voimamiesperinteestä.
- Suomessa on totuttu siihen, että se on raudan määrä, joka ratkaisee. Arvostus on enemmän siellä voiman puolella, sanoo penkkipunnerruksen maailmanmestari vuodelta 2004.
Lähde: YLE Uutiset / Jan Fredriksson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti