Hae tästä blogista

torstai 6. elokuuta 2009

Maidosta kylläisyyttä


















Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin uutispalvelussa esiteltiin heinäkuussa tutkimus, jossa rasvaton maito aikaansai voimaakkaampaa kylläisyyden tunnetta kuin hedelmämehu. Tutkijoiden mukaan laihduttajien kannattaisi nauttia aamiaisella rasvatonta maitoa mehujen sijaan, sillä maito näyttäisi pitävän kylläisenä pitempään. Tutkijat epäilevät voimakkaan kylläisyysvaikutuksen olevan ainakin osittain maidon proteiinien ansiota.


Maidon nauttiminen vähensi energiansaantia lounaalla

Tutkimuksessa 34 ylipainoista koehenkilöä nauttivat aamiaisella 6 dl rasvatonta maitoa tai vaihtoehtoisesti tiivisteestä valmistettua hedelmämehua. Sekä testijuomien että nautittujen aamupalojen koostumukset olivat energiasisällöiltään identtiset. Koehenkilöille tarjottiin lounas 4h kuluttua aamiaisesta. Koehenkilöt arvioivat subjektiivisen kylläisyyden tunteensa säännöllisin väliajoin reilun neljän tunnin aikana. Lounaalla koehenkilöitä ohjeistettiin syömään itsensä kylläisiksi ja lounalla syödyn ruoan energiasisältö raportoitiin.

Miehistä ja naisista koostuva koehenkilöjoukko söi lounaalla merkitsevästi vähemmän nautittuaan aamupalan yhteydessä 6 dl rasvatonta maitoa, verrattuna samaan määrään mehua. Koehenkilöt myös arvioivat kylläisyydentunteensa merkitsevästi voimakkaammaksi päivinä jolloin he olivat nauttineet maitoa. Suurimmillaan mehun ja maidon nauttimisen aikaansaamien kylläisyydentuntemusten ero oli 4h aamiaisen jälkeen.


Maito poikkeaa muista juomista

Yleisesti nestemäiset kalorit ovat olleet painonhallinnan kannalta ongelmallisimpia. Tutkimus muistuttaa maitoraaka-aineen positiivisista vaikutuksista, vaikkakin tutkimuksen taustalta löytyy meijeriteollisuuden toimijoita. Tutkimus saattoi siis olla hiljainen oodi rasvattomalle maidolle, mutta maidonaitotuotteiden positiiviset painonhallinta- ja terveysvaikutukset ovat usein välittyneet niiden rasvapitoisuudesta riippumatta. Maitotuotteet tarjoavat tuotetyypistä riippumatta runsaan ravintoaineaitan, jonka ainesosista korostuvat etenkin maidon proteiinit, bioaktiiviset peptidit, haaraketjuiset aminohapot, D-vitamiini ja kalsium. Maitotuotteiden kehon koostumusta kohentavat ja laihduttavat vaikutukset selittynevät useimpien edellä mainittujen ainesosien yhteisvaikutuksina. Etenkin maidon proteiineilla on voimakkaita kylläisyyttä lisääviä ja lihaskudosta rakentavia vaikutuksia. Osalla edellä mainituista yhdisteistä, kuten kalsiumilla, saattaa olla suoria vaikutuksia energia- ja rasva-aineenvaihduntaan.


Kohtuullisuus maidossakin

Positiivisen yksittäisen tutkimustiedon perusteella ei ole syytä ammentaa valtavia kerta-annoksia maitoa. Tutkijat muistuttavatkin, ettei tutkimuksessa käynyt ilmi, riittäisivätkö melko reilua 6 dl annosta pienempi määrä maitoa aikaansaamaan vastaavaa kylläisyysvaikutusta. Muutoinkaan tutkimus ei osoittanut, voitaisiinko vedellä tai jollakin muulla vähäenergisellä juomalla aikaansaada positiivisia tuloksia. Kaikissa tutkimuksissa maidon nauttiminen ei ole vähentänyt seuravilla aterioilla syödyn ruoan määrää. Saatuihin tuloksiin vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti aikajakso, jolta kylläisyyden tuntemuksia ja ruoan käyttöä mitataan. Tämän tutkimuksen vahvuutena tutkijat pitivät riittävän pitkää seurantajaksoa. Siitä huolimatta tutkimus osoittaa lähinnä maidon nauttimisen positiivisia mutta akuutteja vaikutuksia.


Maito suojaa terveyttä

Maitoraaka-aineesta kasaantunut laajempi näyttö osoittaa maitoraaka-aineen positiivisia terveysvaikutuksia. Mm. Readingin yliopiston tuore katsaus, jossa käytiin läpi 324 maidonjuontia tarkastellutta tutkimusta, osoitti että säännöllinen maidonjuonti pienentäisi sydän- ja verisuonisairausten sekä aivoveritulpan riskiä jopa 15-20 %. Maidon terveysvaikutukset saattavat siis välittyä sekä akuutisti että pitempiaikaisina suojavaikutuksina.


Lähde: Ravintomedia/Juuso Reinikainen

1 kommentti:

S-252 kirjoitti...

Miksi nimenomaan rasvatonta maitoa? Ketogeeninen (eli vähähiilihydraattinen ja huom: rasvapainotteinen) ruokavalio on mitä parhain nälänhallintaan ja kylläisyyden aikaansaamiseen, ja silloin itse asiassa kuohukerma on paras vaihtoehto juomaksi, ja sen jälkeen täysmaito. :)

Proteiinien tärkeyttä korostetaan liikaa vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa - ja vain siksi että rasva on nykyään pannassa. Oikeasti proteiinikaloritkin ovat hiilihydraattikaloreita, sillä keho hajottaa niistäkin sokereita saadakseen energiaa.