Kiittelin ja kiroilin, kun katsoin tuon videon. Simonen ja Paakkari ovat vihdoinkin Suomessa virallisen lääketieteen edustajia, jotka uskaltavat puhua järkevästi. Oma kertomukseni D-vitamiinista ja suorituskyvystä on tässä seuraavaksi. Toivottavasti antaa viitteitä siitä, mikä on oikea annostus ja oikeat viitearvot:Olen 59-vuotias, onnekas MS-diagnoosin vuonna 1997 saanut mies. Mielestäni erittäin onnekas siksi, että vuonna 2008 hölkkäsin kaksi maratonia. Tauti on siis kohdallani todella lievä.
Ensimmäisen kerran minulla epäiltiin demyelinoivaa sairautta (MS) vuoden 1977 keväällä tutkittaessa syytä alaraajojen puutumiseen, heikkouteen ja huimaukseeen.
Oireet kuitenkin häipyivät itsestään ja palasivat vasta huhtikuussa 1997, jolloin tuli näköhäiriö ja oikean jalan puutumisoireita. Magneettikuvassa aivoista löytyi ”MS-tautiin sopivia plakkeja, joiden perusteella varma MS-tautidiagnoosi voitiin tehdä”.
Tuntui kuin taivas olisi pudonnut. Olin tuossa välissä ehtinyt perustaa perheen, muuttaa Etelä-Suomesta Pohjanmaalle ja harrastaa kovan luokan kuntoilua (6 Kalevan kierrosta). Siitä montusta nouseminen kesti noin seitsemän vuotta.
Lopetin kuntoilun, koska kiellettiin ”rasittamasta itseään liikaa”. Jälleen kerran oireet kuin ihmeen kaupalla kuitenkin hävisivät itsestään eikä lääkitystä (jonkun aikaa Oxepamia lukuun ottamatta) tarvittu.
Vasta vuonna 2003 tuli seuraava relapsi kasvojen kolmoishermo-oireena.
Silloin olin jo oppinut etsimään tietoa Internetistä. Onnekseni myös osaan englantia ja saksaa.
Lukiessani varmaaan tuhansia sivuja kaikkea MS-tautiin liittyvää yhä useammin tulivat vastaan MS-tauti ja ympäristötekijät ja niistä lähinnä pohjoinen–etelä-akseli. Pohjoisessa (Pohjoismaat, Kanada, Amerikan pohjoisvaltiot, Fär-saaret, Suomen litteä Pohjanmaa) tautia on suhteessa muuhun väestöön paljon, etelän maissa vähemmän. Kun tähän vielä lisätään nykyaikainen sisälläolo, aloin ajatella samalla tavoin kuin monet tutkijat: auringon valon ja sen tuottaman D-vitamiinin täytyy olla yksi erittäin merkittävä tekijä MS-taudin puhkeamisessa.
Kelasin elämääni taaksepäin. Vauvana olin sairastanut riisitaudin. Olen syntynyt pimeässä marraskuussa. Olin aina ollut fyysisesti ja henkisesti parhaimmillani syksyllä, olipa kyse urheilusta tai opiskelusta. Silloin D-vitamiinia oli tankattu ilman paitaa uimarannalla ja ulkotöissä. Tautikohtaukset tulivat keväisin, kun D-vitamiinitasot olivat alimmillaan talven jälkeen.
Silloin päätin tehdä omin päin kokeilun. Vuoden 2003 lokakuussa mittautin — kiitos paikallisen viisaan terveyskeskuslääkärin — oman 25OHD arvoni. Se oli 62 nmol. Painan 70 kiloa. Aloin syödä D-vitamiinia 100 mikrogrammaa päivässä. Huhtikuussa 2004 arvo oli noussut 100 nmol:iin. Relapsit pysähtyivät toistaiseksi siihen. Söin D-vitamiinia talvella 100 mikroa päivässä ja kesällä 50 mikroa ja otin aurinkoa aina kun voin. Lokakuussa 2007 mittautin seurannan vuoksi 25OHD:ni. Se oli 87. Nostin annoksen 125 mikroon. Maaliskuussa 2008 arvo oli 172.
Huhtikuussa 2008 hölkkäsin 12 vuoden tauon jälkeen neljän ja puolen kuukauden harjoittelulla Maskun maratonin. Kiertäessäni Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen neljä kertaa hölkäten tiesin olevani todella onnekas!
Minulla on todettu lievä remittoiva-relapsoiva MS-tauti. Halusin jo silloin kertoa kohtalotovereilleni D-vitamiinista ja sen mahdollisista positiivisista vaikutuksista MS-taudin oireisiin. Omien kokemusteni ja kaiken sen jälkeen lukemani perusteella rohkaisen kaikkia MS-diagnoosin saaneita kokeilemaan seuraavaa:
1. Ala heti ottaa D-vitamiinia 100 mikroa päivässä.
2. Mittauta, jos mahdollista, 25OHD-arvosi. Jos se on alle 120, nosta annos 100 mikroon.
3. Pyri tasoon 120-175nmol
4. Mittauta arvo uudelleen puolen vuoden päästä, ja säädä annosta sen mukaan.
Rohkeutta taisteluusi!
Samainen henkilö lähetti vielä pienen tarkennuksen:
Korjaus tuohon äsköiseen:
1. Ala heti ottaa D-vitamiinia 100 mikroa päivässä.
2. Mittauta, jos mahdollista, 25OHD-arvosi. Jos se on alle 120, NOSTA ANNOS 125 MIKROON!
3. Pyri tasoon 120-175nmol
4. Mittauta arvo uudelleen puolen vuoden päästä, ja säädä annosta sen mukaan.
Kun kyyneleet silmissä kirjoittaa tällaisille sivuille itsestään, ei voi välttyä painovirheiltä
Tällaisia sivuja ja blogeja en vielä 2003 ainakaan minä nähnyt. Puhumattakaan, että olisin päässyt kirjoittamaan niille. Kiitos Anssi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti